Mölliagility Kajaani

Skabattiin tänään agihistoriamme toiset (epäviralliset) kisat. Tavoitteena oli hakea kisakokemusta ja tehdä nollarata, ja tavoitteemme ainakin täyttyivät. Kisapaikalle pääsin koulusta ajoissa, aikalailla jo 14.00. Nelisen tuntia siellä venähti.

Caramel eteni tasaisen varmalla tyylillään vauhdilla 2,80m/s maaliin vieden voiton nollaradallaan. Kepeillä ei mitään ongelmaa, mikä yllätti todella positiivisesti. Cicaro malttoi hyvin lähdössä ja eteni varmasti ja nopeasti, mutta harmillisesti ilmeisesti ainoa (?) virhe tuli kepeillä, jotka ovat vielä Kiksun kohdalla keskeneräiset. Jouduin avustamaan sitä namilla, joten siitäpä se hylkyki sitte tuli, ja tämä oli tietoinen ratkaisu ku halusin että kepit mennään joka tapauksessa eikä niitä vain ohiteta. Jospa me saatais Kiksullekin kepit pian kuntoon!

Kumpikin odotti autossa omaa vuoroaan kiltisti, ja käytös kisapaikalla oli muutenkin hyvää. Kylläpä oli siisti tunne olla ensimmäistä kertaa ykköspalkinnoilla agilityssä, vaikka pienet kilpailut olivatkin ja koirakoita medi1-luokassa oli vain 5. Kaksi sijoittui, ja Cara oli vain 1,13s nopeampi kuin tämä toinen nollan tehnyt. Muut 3 saivat hylyn.

Palkinnoilla.

Caran rata. Cican rata.

Ohjaustekniikkakurssi 4/5

Kirjoitin armottoman selonteon tämän kerran agilitystä ja onnistuin hävittämään koko tekstin. Kirjoitin ja muovailin sitä pienen ikuisuuden. Nyt saattaa kiukuttaa vähän. No, ei muuta ku onhan tässä koko yö aikaa, mihin mä unta tarviinkaan. Siispä...

Tällä erää opettelimme päällejuoksun, twistin ja saksalaisen. Ongelmia minun osaltani tuottivat jalkani, joita en osannut suunnata oikein. Aina ne osoittivat ristiriitaisesti esmes keskivartalon kanssa. Sain kotiläksyks opetella käyttämään niitä niin, että laitan koiran kiertämään puun tmv. ilman että käytän ollenkaan apuna käsiäni. Hassua sinänsä, että opin yleensä kaiken todella nopeasti, ja nyt pitikin tehdä todella monta toistoa että onnistui.

Koirat odottivat oikein kiltisti häkissä omalla vuorollaan. Koirien osalta ongelmia tuotti nyt Kiksu. Se turhautui ja kiukkuuntui, kun en osannut ohjata sitä ja ohjaukseni oli ristiriitainen. Näpäkästi se irtos siivekkeen toiselle puolelle aina kun muistin suunnata jalkani oikein, mutta turhautuessaan se komenteli minua haukkumalla ehkä eniten ku ikinä aikaisemmissa treeneissä ja tämä taas sai minut turhautumaan ku koira vaan haukkua louskuttaa eikä tule käden ulottuville vaan jatkaa louskutustaan kierrellen ja kaarrellen minua. Minä en voi sietää sitä että koira ääntelee treeneissä, ja pistän sille samantien stopin.

Haukkumisen lisäksi Kiksu söi taas auton verhoilua ja penkinsuojuksia, kun joutui odottamaan autossa omaa vuoroaan. Viime kerralla se irrotti vilkusta muovisen pään, jonka tosin onneksi sain takaisin paikoilleen. Se hermostuu heti kun otan Caraa autosta, yrittää tunkea paniikinomaisesti pois sieltä ja jää sinne ulvomaan ja syömään autoa. Normaali autoilu on Kiksulle tosi mielekästä puuhaa, se oikein tunkee autoon ettei jäisi pois matkasta ja nautiskelee autoilusta ja on aivan hissukseen siellä. Mutta treeneissä odottelu- ja rauhoittumispaikkana auto ei ole sille mielekäs paikka. Sisälle halliin en sitä siksi ota odottamaan, koska se ei osaa olla hiljaa jos Cara on radalla. Ja minun korvilleni yksikin vingahdus radan reunalla on liikaa.

Kips on kuumuva, energinen ja malttamaton. Tuo sen häsläys ei kohdistu mihinkään tiettyyn paikkaan. Se osaa yhtä lailla riekkua häkissä kentän laidalla kuin autossakin -  ja päinvastoin odottaa kummassakin toisaalta hyvin. Kentän nurkilla se oli syksylläkin oikein kiltisti ku Cara oli radalla. Se pitäis vissiin ehdollistaa rauhoittumaan, ennen kuin tästä tulee ongelma. Ei ole sille itselleen mukavaa jos se jää autoon ylivireeseen. Rauhoittuminen olisi aika tärkeä taito agilityssä.

Viimeinen ohjaustekniikkakurssin kerta tulee sisältämään kertausta oppimistamme tekniikoista.

Haastepäivä 3

AAMU

NAAMA + HIUKSET

RUOKA

TÄRKEINTÄ

PÄIVÄ

PÄIVÄN KUVA

ILTA

Thank god diz iz ouvrr after dis. Sain nukkua pitkästä aikaa pitkään, niin kuin aamukuvasta näkyy. Kevyt vapaapäivä pakkeli pärstään ja ei muutaku aamupal.. aamulenkille. Aamupala ei onnistunut koska mjöda oli finito, enkä täten voinut nautiskella aamukaakaotani. Siispä käytiin ostamassa likkojen kans Suomen ryöstetyimmästä kaupasta maituuta aamulenkillä, ja mukaan tarrautu ihan täysin vahingossa viikonloppukaruskia. Vasta kaupan ulkopuolella tajusin, että mikäs tämä nyt on enkä viittiny enää palauttaa... Joten pidin sen. Hih. Ja kyllä, se oli päivässä kaikkein tärkeintä.

Päiväkuvana taas tylsät jokapäiväiset koirien naamakuvat, koska en edelleenkään jaksanut vaivautua ulkoiluttamaan kameraa. Sama napata iänikuisia koirakuvia sisällä ku ulkona. Päivän kuva onkin kiintoisa. Tongin koirareppua ja löysin jostaki lisätaskusta muovipussin, jonka sisällöstä voi vain heittää villejä veikkauksia. Melkolailla haiskahti jo mullalta. Mitehä monta tautiloista ois saanu jos ois maistanu?

Käytiin aksassa josta kirjoitan ihan oman postauksensa. Sen jälestä pikavalmistuksena opiskelijaruokaa ja kattomaan leffaa toverin kanssa ja siinäpä se ilta menikin. Huomenna koulua 10-14, ja mölliagilitykisoihin a.s.a.p. koulusta. Kiva ku pitäis keretä lenkittämään ja lämppäämään koirat huolella ennen kisoja, mutta mitenkä kerkeää jos kisat alkavat jo kun olen vielä koulussa. Toivon, että pääsen huomenna ajoissa pois koulusta. Kisoja on täällä kerran valovuodessa, ja just sillon pitää sattua olemaan koulua. Oivoi. Olen ikävä kyllä aika pihalla agilitykisojen säännöistä ja luokista ja kaikesta pienestä kirjoittamattomasta. Tavoitteena on siis oppia jotakin kisapäivästä, tavoitella nollarataa ja hakea kokemusta. Kepeillä otetaan ihan slow motionilla ja edetään niissä varman päälle etenkin Kiksun kanssa. Cara suoritti jälleen treeneissä kepit ilman mitään apuja, mutta epävarmat kepit silti vielä ovat. Ykkösluokan rata tuskin on kummoinen, kun treeneissä on harjoiteltu lähinnä kakkosluokan ratoja, vaan huomennapa sen näkee.

Haastepäivä 2

AAMU

NAAMA + HIUKSET

RUOKA

TÄRKEINTÄ

PÄIVÄ

PÄIVÄN KUVA

ILTA

Aaa tämä pakkobloggaaminen ei sovi minu kiireiseen elämääni. Kakkospäivän haaste tulee siis päivän jälessä ja julkaisen vasta huomenna kolmannen eli viimeisen haastepäivän. Ulos en jaksa kameraa raahata joten sisäkuviin täytyy nyt tyytyä. Mitäs me tehtiin eilen eli tänään eli tosiasiassa eilen. Uskomattoman vaikeaa muistaa. No ainahi käväsin koulussa täyden päivän, lenkitin koirat ja lähin pulkkamäkeen jonka opiskelijajärjestö järjesti. Voitin tuunatuin pulkka -palkinnon koirien reellä, joka ristittiin porukalla Reggaereeksi. Palkinnoksi voitin leffalipun ja leffamätöt!

Nyt on reidet ihan liekeissä mäen kiipeämisestä, ku en oo tottunu tommosiin lihassuorituksiin ku kehitän vuodesta toiseen vaan aerobista puolta lenkkeillessä ja agilityssä. Hartiat on kans jumissa ku joku/jotkut istu minu päällä mäenlaskun ajan eräässä kilpailussa. Joo koirien kans kipitettiin ihan messevä lenkki ni malttoivat odotella että äiskä palaa reissuiltansa.

Päivä meni vissiin tietsikalla norkoillessa ja Caran kans Tuukka-Tukaanilla leikkiessä. Cara löysi Tuukan sademetsästä ja irrotti Tuukalta sen komean pyrstön ja vaurioitti toista siipeä, ettei Caran lemmikki pääse lentämään karkuun Caralta. Silti Tuukka osaa huimia äkkiliikkeitä, jotka saavat paimenen nauramaan niin että suupielet rullautuvat höpsösti ylöspäin. Tuukka on kyllä jo kovia kärsinyt tukaani, sen varmaan olisi ollut parempi pysytellä sademetsässä. Tuukka on pyrstön ja siiven vaurioitumisen lisäksi suolistettu, rei'itetty sydämen kohdalta sekä sokaistu toisesta silmästään. Ja Tuukkahan lensi laumaamme vasta viime syksynä... Tuukan yksivuotispäivästä emme voi antaa takeita.

Huomenna sitte vapaapäivänä on kunnolla aikaa toteuttaa viimeinen haastepäivä.

Haastepäivä 1

AAMU

NAAMA

RUOKA

  

TÄRKEINTÄ

PÄIVÄ

HIUKSET

PÄIVÄN KUVA

ILTA

Oss livet idag. Jag gick på skolan och talade svenska två timmar. Lähin kotia ruokatauolle ja trimmasin koirille kuralovet tassuihin ja vetäsin koko tassunpohjat karvattomiksi. Toivoo nyt, ettei enää tule pakkasia vaan saas nähhä. Soitin myöhemmin toverille että emmää jaksa enää tulla takasi kouluun hyppyjen jälkeen ku koiratki vielä lenkittämäti, joten kävelimme toveria vastaan koirien kanssa upeassa keväisessä kelissä. Teimme meijä karvaluolassa ryhmätyötä (eli toveri teki tehtävää ja minä riehuin vetoleikkejä koirien kanssa ja istuin Kiksun kans ikkunassa tarkkailemassa oravia). Sitte syötiin ja syötiin vähä lisää.

Myöhemmin tsippailtiin valoisan aikaan napit korvilla pihalle, laumanjohto on niiin kevätihminen! Must tulee Caramel keväisin, kaikki on nnngghiinanaa ja perhosia ja kukkia ja kaikkee ihanaa liikkuu mielessä ku saa vetää lenkeille kunnon lenkkivaatteet päälle eikä mitään toppavaatteita ja lenkkarit jauhaa hiekkaa kaduilla mmmmh. Käytiin pitkästä aikaa tarkastamassa Lehtikankaan koirapuisto, jossa riitti koiraa. Pari beagleä, vinttikoira, jonkin sortin mittelspitz ja minu likat. Kivan samankokosta porukkaa oli rakkikansa. Koirapuistoiltuamme hyvän aikaa tsipattiin kotia puolijuoksua, ja koirat laahas jälessä, vissii väsytti. Kotona armoton alustanpesu ja käväsin iteki suihkussa. Nyssit sipsupussi kouraan ettei vaa hikilenkillä kulutetut kalorit karkaa mihinkään, joku surkuhupaisa lehva pyörimään ja siinäpä se ilta kuluu. Illemmalti voisi tutustua tänään tulleeseen uusimpaan kouluopukseen. Tässä meidän päiväraporttimme ja kohokohdat tästä päivästä.

Haasteiden haaste

Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista kolmen päivän ajalta.

Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista:
AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset.

Haaste alkaa seuraavana päivänä, joten tänään joudut vastaamaan rehellisesti kahteenkymmeneen kysymykseen.

1. Mikä on sinun horoskooppimerkkisi? Rapu
2. Osaatko valehdella? Tietysti.
3. Pidätkö itseäsi luotettavana? Minulla on kyllä älliä pitää tietyt asiat visusti salassa, mutta saatan sanoa eteenpäin jotakin.
4. Miksi aloitit bloggaamisen? Ihmisillä oli kiinnostusta seurata pentuprojektiani, ja koukutuin myöhemmin muuten vaan.
5. Oletko onnellinen? Useimmiten kyllä.
6. Kadutko jotain asiaa erittäin paljon? Njaa. En oikeastaan, ei pikkujuttuja saa katua eikä ole mitään suuren suurta mörköä mitä pitäisi katua elämässä.
7. Raha vai rakkaus? Paha, tosi paha. Mutta raha tällä hetkellä, sillä saa melkein kaiken maailmassa.
8. Onni vai terveys? Terveys, ehdottomasti.
9. Olet yksin, sinulla on kylmä. Otat puhelimen käteesi, kelle soittaisit sillä hetkellä? Liisa
10. Mikä on sinun hurjin unelmasi? Upea farmi veden äärellä Amerikassa tai Australiassa, jossa kasvatan pienimuotoisesti hevosia ja koiria ja menestyn kilpailuissa niiden kanssa.
11. Etsi netistä tämän päivän ennuste koskien horoskooppiasi "Tänään sinulla ei ole varaa tehdä oikeastaan mitään omien tunteittesi vastaisesti, sillä se kostautuu välittömästi erilaisina, pieninä ongelmina ja hankaluuksina tehtäviesi hoitamisessa."
12. Kadehditko ihmisiä? Joo joskus.
13. Millainen olisi unelma sinä? Maltillisempi, hyvähermoisempi ja sosiaalisempi
14. Kuvittele itsesi 10 vuotta eteenpäin. Missä olet ja mitä teet? Asustan Savon tai Keski-Suomen nurkilla ja olen töissä, vakituisessa suhteessa, omakotitalossa, rakennellen omaa kotia ja omaa elämää perheen parissa. Harrastan edelleen agilityä ja olen aloittanut ratsastuksen uudelleen ns. tätiratsastajana.
15. Suurin ensi kesän suunnitelma? InterRail
16. Milloin viimeksi itkit? En edes muista, varmaan joskus joulu- tai tammikuussa.
17. Miksi ihmiset seurustelevat, vaikka sanovat sen olevan hankalaa? Koska ihmisellä on luontainen tarve hakeutua toisen ihmisen seuraan ja muodostaa omaksi turvakseen pysyvä suhde tähän toiseen ihmiseen öö meniköhän se ihan noin.
18. Seurusteletko? En
19. Haluatko mennä naimisiin? Tottakai.
20. Mitä mieltä olet tästä haasteesta? Aika tavallinen haaste kysymysten osalta, kuvasysteemi vaikuttaa tosin eksoottiselta ja hauskalta.

Lisää vielä tähän loppuun viisi tärkeää kuvaa.
Tämä oli kyllä vaikea. Harva yksittäinen kuva nimenomaisesti merkitsee suuren suuria, mutta se ajatus sen taustalla merkitsee paljon.

Kasvatit, joista erityisesti kotiinjääneet ovat minulle tärkein asia koko maailmassa.
Luopuisin mistä tahansa, mutta en koiristani, suojateistani.

Koiraharrastaminen ja sen mukanaan tuoma sisältö arkeen.
Se on sitä jotakin, mitä ilman arki olisi tylsää ja merkityksetöntä.

Siskoni, jonka kanssa täydennetään toistemme lauseet ja tiedetään tasan mitä toinen ajattelee,
koska ajatusmaailmamme ovat niin samanlaiset.

Mökki, paras paikka maailmassa.

Parhaimmat hevoskesät ennen kotoa muuttoa, jotka muistan aina ja ikuisesti kunnes alzheimer minut korjaa.

Kiitä haasteen antajaa ja kuvaile hänen blogiaan kolmella sanalla: Haasteesta kiitämme Janikaa, jonka blogi on kuvapainotteinen, monipuolinen ja selkeä.

Haasta 15 bloggaajaa:

• liisasjewelbox
• harmaatkoirat
• pupujenkauhu
• legolassie
• deliafifi
• lifewhitdobermann
• koiriamaalta
• nettastage
• wipoe
• lifeishopefull
• rabbits-smiles
• snaukkublogi
• pyhatpiskit
• tindejanelle
• shadydags

Viikonlopun agit

Kihlajaisviikonloppu kotikotona.

Lauantaina ohjelmassa yksinkertainen rataharjoitus, rengas, keinu sekä kepit. Renkaalla ei mitään ongelmaa, heitin etupalkkana lelua ja oli aivan sama mistä suunnasta ohjasin, niin rengas meni aina nappiin. Keinulla sama juttu, varmaa suorittamista ja Kiksu malttoi odottaa 2o2o hyvin. Kepeillä lähdettiin harjoittelemaan kaikilla ohjureilla, joita vähensin koko ajan niin, että lopulta ohjurit olivat vain toisella puolella keppejä tai vain alussa ja lopussa. Tuloksena kepeissä Cara suoritti kaikki 12 keppiä ilman yhtäkään ohjuria. Kiksulla piti säästää vielä muutama ohjuri. Kepeillä systeemit rupes pelaamaan, kun laitoin keppien päähän palkan odottamaan targetille. Koirilla katse pysyi tiiviisti edessä ja alhaalla.

Sunnuntaina 9 esteen rataharjoitus, muisteltiin samalla tuplasylkkäriä ja backflapia. Rengas ja keinu edelleen mainioita. Kepeillä jälleen hyvää työtä koirilta, vähentelin ja lisäilin ohjureita ja näppärästi pujoteltiin, Cara jälleen täysin ohjureitta, Kiksulla 2-3 ohjuria apuna edelleen. Kepittely sujuu paremmin, kun en sano mitään kepkepkep-litanniaa, vaan yhden kepit-komennon jälkeen hiljenen täysin. Enkä muuten saa edistää itse kepeillä, muuten koirien huomio herpaantuu. Itsenäisyyttä hain kepeille 6 kepillä ja täydellä rivillä ohjureita. Lähetin koiran kepeille parin metrin päästä ja naksuttelin keppien päässä. Ihan nätisti etenivät näin, mutta ilman ohjureita tuskin olisi onnistunut. Keppien oikeaa aloitusväliä naksuttelin vielä lopuksi parin metrin etäisyydellä seisten ja hyvin hakivat oikeaan väliin. Tässä näin lyhyelti viikonlopun agiliitelyt.

Hampuuki jää sinisen hyökyaallon alle.

Onneks kohta on maaliskuu.

Ilvekset ja Hampuukin sadehattu.

Ohjaustekniikkaa 3/5

Kotikotona. Iipu kuuluu joukkoon.

Ja tällä erää opettelimme sylikäännöksen, tuplasylikäännöksen sekä backflapin. Haastavia liikkeitä niin koiralle kuin ohjaajallekin, ja lopussa menimme pientä rataa joka sisälsi vain näitä tekniikoita. Sylkkärit kuivaharjoiteltiin ensin ilman estettä, ja otin Kiksun kentälle ekana. Kiksulla havaitsin toispuoleisuutta, kun ei vastapäivään pyörähtänyt yhtä jouhevasti kuin myötäpäivään. Testasin ihan pyöri-tempulla, ja koira tosiaan kieppuu jouhevammin myötäpäivään kuin vastapäivään. Nno, jokainen me olemme toispuoleisia jossain määrin, ja voihan vinous ollakin minussa eikä koirassa, jonka takia este toiselta puolelta ei sujukaan niin hyvin kuin toiselta puolelta. Tosin itsekään en ole toispuoleinen, suoritan esimerkiksi erilaiset ohjaustekniikat vaivattomasti puolelta kuin puolelta. Vissiin ratsastustaustasta ollut etua.

Kuivaharjoittelusta siirryimme 25cm korkuisen esteen kanssa harjoittelemiseen. Reilusti toistoja vastapäivään... ja myötäpäivään. Ja ratasuoritus sylkkäreillä. Tämän jälkeen vaihdoin Caraan (ihanku Pokémoneita vaihtaisin kesken taistelun), ja siinä pikasesti Caran kans harjoiteltiin sylkkärit ja sama rata Caranki kanssa. Aika näpäkästi sujuivat varsinkin tuplasylkkärit! Backflap oli muutoin helppo, mutta Cara kun ei irtoa tarpeeksi, se ei kiertänyt lopussa esteen siivekettä ilman että kouluttaja avusti.

Konduktööri ei ollut uskoa, että me ollaan
siskoksia. Ja se sano että nää huivit on hyvät!

Hmmm. Me käydään tämä kevät kahdessa eri agilityohjauksessa, ja siinä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on se, että saan erilaista ohjausta ja kouluttajat kiinnittävät huomiota eri asioihin ja antavat erilaisia vinkkejä. Kuitenkin, kun toinen koutsi on sitä mieltä että namit pois ja toinen sanoo että et missään nimessä lakkaa käyttämästä nameja, niin pää tässä on aika pyörällä. Ja kun toinen koutsi teki heti selväksi että se käsien läpytys loppuu just nyt eikä kohta, ja toinen kannustaa että voit läpyttää käsiä yhteen että koira kiinnittää sinuun paremmin huomionsa, niin... Tjaa-a. Oon vähä Lost. Odotan koko ajan enemmän ja enemmän sitä motivointikoulutusta, että voin tehdä päätöksiä motivoinnin suhteen. Meijän eteneminen on vissiin siitä kiinni nyt. Tiedä ketä uskoa tai mitä tehdä ku joka tuutista tulee eri ohjetta. Olen iän kuun ajan koulutellut ties mitä elikoita tekemään ties mitä yritysten ja erehdysten kautta, mutta agilityssä en halua tehdä mitään virheitä koirien kouluttamisen suhteen. Siksi olen hiljalleen vuoden agiliitelyn jälkeen omaksunut oppijan roolin ja otan enemmän vastaan informaatiota ulkopuolelta, enkä jääräpäisesti tee niin kuin olen oppinut aiemmin tekemään.
Ei tämä laji ainakaan tylsää ole ku aina löytyy ongelmia ratkottavaksi! Ihan hyvä niin.

Aloin piirtämään, miltä tänään opettelemamme tekniikat näyttävät, mutta jätimpä kesken. Ei näitä vaan voi piirtää. Mentiin muuten tänään ennen agitreenejä minu kaverille kattomaan Suomi-Ruotsi ottelua koirien kanssa. Osittain ehkä siitä syystä Cara oli tänään alivireessä

Junaaja.

Vähän on sama virne meillä äiskän kanssa.

Hyvät ja huonot karvakeräset

Ah karmeat sävyt, joita en osannut jaksanut normalisoida.
Rooran pentuaikainen luovuuden tuskan ilmentymä tai arkkitehtuurin loiste näkyvissä reunassa.

Ohoho olin viikonlopun Savon mailla kotikotona, oli kiva nähä Sampuraa. Nappailin laumasta fotoja jäältä, joita käsittelyssä sukujuhlakuvien lisäksi. Suas nähä millonka tänne saan niitä. Niin niitä jääkuvia.

Toiset aamut ne alkavat niin mukavasti, ja toiset aamut... no ne vain alkavat.
Ihan kakkapussiaamu. HAJUSTETTUJEN kakkapussien aamu. Jos koirat osais veispalmata...

Muutama mukahauska kuva, jotka suorastaan huusivat tekstiä pintaansa....

Tämä lukeutuu turhaksi postaukseksi. Tänään tokoon, harjoitellaan liikkeestä maahan ja seisomaan jäämistä. Eli kaikkea muuta paitsi niitä, katotaaha vaan. Tokon osalta en koskaan pysy treenisuunnitelmissamme. Loin jonkinlaisen viikkosuunnitelman tokolle tälle keväälle, mutta en luonnin jälkeen ole sitä kertaakaan vilassu. Hipsis hupsis nyt pakkaamme treenirepun ja menemme vakavoitumaan tunnin päästä.

Unohda herkut - ota lelu

Nounou. Namit pois agilitytreeneistä. Emme saa enää edes kuljettaa niitä mukanamme. Koirien iso haaste tänä keväänä on irtoaminen - edelleen. Eikä irtoaminen edisty niin pitkään kuin namitan koiria suoraan kädestä. Ne tarkkailevat minun kätösiäni herkeämättä. Ei siis tarvitse stressata enää, olenko muistanut pakata namit matkaan. Tai no, namittaa voisin tietysti radan ulkopuolella, mutta missään nimessä en saa antaa nameja enää kädestä. Ja muutamankin sekunnin viive koiran suorituksesta ja namipalkasta tarkoittaa sitä, ettei koira enää muista mistä sitä tarkalleen palkataan. Siispä säästetään namit kotiin ja tokoon.

Meillä oli tänään 2/5 ohjaustekniikkakurssin kerta, ja tänään opettelimme osiin pilkotun radan avulla viskileikkauksen ja takaaleikkauksen. 1/5 kerralla opettelimme jaakotuksen ja vastakäännöksen. Plussat Caralle joka odotti vieraassa häkissä hienosti aivan hipihiljaa muiden koirien suorittaessa rataa ennen Caraa. Kiksu sen sijaan piti metakkaa häkissä, joten en poistunut häkin luota kovin kauas, vaan palkkasin aina kun se oli hetken hiljaa. Radalla irtoaminen tuotti tekemistä, mutta muutaman toiston ja kouluttajan leluavustuksen jälkeen esteen toiselta puolen, alkoi sujua ja koirat irtosivat ihan eri tavoin kuin tunnin alussa.

1.3. on epäviralliset agilitykilpailut, ja samana päivänä olen kiinni koulussa. Onneksi koulu loppuu (tai ainakin sen pitäisi loppua) juuri sen verran ajoissa että kerkeän kisoihin. Meinasin ilmoittaa likat ykkösluokkaan. Kepit tietysti mietityttää - likat eivät suorita niitä kuin ohjureilla. En haluaisi opettaa ollenkaan niin, että avustan niitä kädellä kepeillä, vaan nyt on ehkä pakko tehdä näin jos meinataan ykkösissä kisata. Tehotreenit siis päälle keppien suhteen, niin jospa ne menisi mahdollisimman vähillä avustuksilla kisoissa. Vaan kyllä me ehkä silti tullaan nolaamaan ihtemme kepeillä. Vaan kokemus tärkeintä.