25.6.2016

Mökkikuvajainen ja laskettu päivä

Emokoira päivää ennen laskettua.
Sanin kans se meni sillee "oho nytkö ne syntyy".
Caran kans se menee sillee "eikö ne jo muka synny."

Ei tehny Pömppis pentuja minulle synttärilahjaksi. Se oiski menny hauskasti ku meillä oli vuonna kivi ja kirves kissanpentuja, ja järjestyksessä toiset niistä synty minu syntymäpäivänä. Olin heti et miu synttärit, miu katit. Hehe. Nyt ois ollu järjestyksessä toiset koiranpennut ja taas miu synttärit. Vaan historia ei tuppaa toistaa itseään. 
Kunha ny ei menis yliajalle. Vaan mistäs minä tiiän millonka koira on ovuloinu. Voi mennä vielä montaki päivää ennen ku kaksoset syntyvät. Ja sit oon taas töissä, eikä oo kivaa ku kotona on viimesillää oleva narttu.

Onneks on penturinki. Ihan järeetä potkua ja muljahtelua kaksikko antaa, otin videotaki instaan. Laitoin pään vasten massua ja hui kui kovasti ne potkii ja mite sielt kuuluu sellane ääniki ku ne futailee menemää. Ärärärärär synnyttäs vaan nyt.
Emokoiran läähättelyilme.
Synnytyssetti valmiina.
Pentulaatikko viimesilleen pedattuna valmiiksi ja pennuille kuljetuskoppakin hankittuna.

Juhannuspäivänä juhlistettiin laumanjohdon synttäreitä ja
taiottiin vasta saunaan - koiratytöt osallistu toki myös
juhannuspäivänsaunaan.
Spämmään tässä vielä mökkikuvia pentukuvien alta pois. Nää kuvat on kaikki napsittu viime mökkireissulta. Manti ja Koda oli messissä. Kiukkumusta löys maasta kuolleen variksen, jonka kuolinsyytä siinä sitten suureen ääneen ihmesteltiin, että oliko malaria vai turbulenssi. Kiukkune yritti notta saanko pitää sen, saanko syödä sen. Kiukkusesta tuli entistäki kiukkusempi ku ei se saanu. Kiukkuset ei tykkää siitä että ruoka viedään niiltä pois.

Minoon pittillä mene poit!111!!
Pönöstä Pömppikseksi. "No oommä vähä kattonu et onko se syöny paremmi viime aikoina..."
- hiljainen naapuri mellistä ja mellin mahasta.
Tähä sellasta hidastettua tuplaleukaulinaa kohti
juoksevasta kodittomasta.
Otsava kissa eiku koira.
Koditon ja marmorikuula.
KESKEMMENOHA TÄSSÄ TULLEE
HETIPIAN PYTÄHDYY!11!!
Nnnnihähä. On 'autkaa olla pieni koija.
NE TUJEE!! Ne tujee nyt, en voi enää pijättää!
Kaksin aina kellivämpi eiku no.
Kakkavarvas....
Ai nyt näiton kaks.
Näpäkkä tätihahmo.
Kuinka hämätä oravaa osa 34341: piiloudu.
Putu kuolleelle, ole 'yvä.


Varis-ystävä haudassaan. Koirilta turvatussa haudassaan, korjaan.
Ketä sanoit kiukkuseks?
Kiukut mielessä.
Koodariiiii.

22.6.2016

Tiineysröntgen



Caralle oli varattu aika tiineysröntgeniin tiistaille klo 13. Kun ell kysyi että montaako pentua itse veikkaan, heitin että 4 maksimissaan, koska olinhan koko ajan ihmetellyt koiran mahan hiljaista kasvua verrattuna esimerkiksi Sanin mahan kasvuun joka samoilla vuorokausilla oli vähintään kaksinkertainen. Vähintään kaksi pentua oli tulossa, se oli selvää, sillä potkuja tuntui molemmilla puolilla kylkiä. 4kpl pentuja olisi juuri ideaalimäärä, ajatellen että hoidan pentueen työn ohessa, joten mitään liian suurta pentuetta en toivonut.

Kuva oli nopeasti napsaistu ja laskin heti näytöltä ennen hoitajan kommenttia että kaksi pentua siellä näkyy polskivan. Tuttu ortopediaan erikoistunut ell vilkaisi myös hetken kuluttua kuvan ja vahvisti että kaksi pentua siellä näkyy. Kysyin että onko kuvassa mitään epäselvyyttä, että voisiko siellä olla vielä kolmaskin pentu, eikä näin hänen mielestään ollut. Kuvassa lähempänä synnytyskanavaa oleva pentu on oikein hyvässä asennossa ja toinenkin pentu on ihan hyvässä asennossa, eikä kumpikaan ole liian suuren näköinen syntyäkseen normaalisti. Jos vain poltot riittävät, ei synnytyksessä pitäisi olla ongelmia. Sellanen vilske mahasta kyllä käy että siellä voisi luulla olevan enemmänkin pentuja, mutta ei. On vaan vauhdikkaita kavereita aina kun sattuvat olemaan hereillä.

Suhtaudun kriittisesti pieniin pentueisiin, mutta tiedän myös että 5-vuotiaan nartun tiinehtyminen on jo heikompaa kuin 3-vuotiaan. Pentuja on tulossa vähemmän kuin odotin huomioiden pentujen vanhempien sukujen suurehkot pentuekoot ja sen että astutus onnistui kahteenkin otteeseen. Ehkä astutusajankohta ei sittenkään osunut aivan nappiin, eihän onnistunut astutuskaan aina todellakaan ole tae että narttu ylipäänsä tiinehtyy. Mutta parempi kai tämäkin kaksi kuin ei laisinkaan. Jatkokasvatusta ajatellen valinnanvaraa ei tosin paljoa ole ja kasvatus tyssää tietenkin heti jos nämä kaksi eivät ole sopivia kasvatuksen jatkumista silmällä pitäen. Vaan se on sen ajan murhe sitten, nyt iloitaan näistä kahdesta ipanasta.


Ensin mieleni valtasi tietenkin pettymys, sillä nartun syntyminen, saatika juuri sopivan luonteisen nartun syntyminen on heti epätodennäköisempää pienessä pentueessa. Jospa laatu kuitenkin korvaisi määrän. Toisaalta olin jo varautunut siihen ettei koira ole lainkaan tiine, sillä ei se siltä vaikuttanut kuin vasta hyvin myöhäistiineydessä. Tämä oli Caran viimeinen tilaisuus ensipennuille, joten jos se olisi nyt jäänyt tyhjäksi, en olisi kyllä enää astuttanut sitä ensi kesänä, sillä se olisi silloin jo 6-vuotias. Jos positiivisia puolia täytyy etsiä niin ainakin koiran pitäisi palautua pentujen saannista nopeammin ja päästä takaisin agikentille. Nyt vain toivotaan että ne kaksikin pentua syntyisivät elinvoimaisina ja että synnytys ylipäänsä sujuisi ilman harmia ja huolia. Toivon tietysti edes yhtä narttua.

57. tiineysvuorokausi. Siellä ne potkiskelijat möllöttävät.

Treenisuunnittelua

Fasaaaaani!! Ota kiinni pian heti!
Sai taas jotakin ajateltavaa treeneistä, joten tässäpä taas puretaan ajatuksia. Asetin vuodenvaihteessa meille tavoitteeksi vuodelle 2016 että kehitämme takaaleikkausta. Tämä vaatii tietenkin sitä että koira uskaltaa irrota minusta eteenpäin. Melkein samaan lauseeseen saisin ängettyä estehakuisuuden - eli että koira uskaltaisi tehdä tarvittaessa omiakin ratkaisuja radalla, eikä se ole kädessäni kiinni.

Mehän on kehitytty irtoamisen suhteen paljonkin, ja radoilla pyrin jo melkein automatisoidusti siihen että lähetän koiran esteelle mahdollisimman kaukaa. Oltiin nyt yhteistreeneissä, joissa sain kouluttajalta vinkkejä vaikka ja mihin.

Takaaleikkausta lähdemme rakentamaan sillä että heitän koiralle lelun tai namirasian ja pitelen koiraa hetsaten sitä palkalle. Lähdemme koiran kanssa juoksemaan palkalle samanaikaisesti ja koira saa palkan siitä että se (luonnollisestikin nopeampana) ennättää ensin palkalle. Kun koira alkaa irrota hidastelematta, siirrytään vasta sitten seuraavaan vaiheeseen eli siihen että takaaleikkaan koiran sen juostessa palkalle. Takaaleikkaaminen täytyy tehdä vasta kun koira todella irtoaa hyvin palkalle, joten kiirehtiä ei saa. Koira saattaa muutoin häiriintyä kun ohjaaja lähteekin juoksemaan hieman eri suuntaan koiran takana.

Hei olisiko teillä hetki aikaa puhua ruuasta?
Toinen harjoite jolla takaaleikkausta voi harjoitella tulee tässä. Koira laitetaan seisomaan aloilleen ja mennään sen vierelle seisomaan ja palkataan koiraa tästä. Vähitellen tehtävää vaikeuttamalla voidaan siirtyä aivan koiran taakse ja vapauttaa koira tästä kun se ei katso omistajaa. Koiraa palkataan vain kun se ei katso ohjaajaa, sillä tarkoitus on saada koira irtoamaan ohjaajaan vilkuilematta. Lopulta asetelma on siis se että koira seisoo ohjaajan edellä häntä ohjaajaa kohti, ja ohjaaja seisoo koiran takana mahd. kaukana ja vapauttaa koiran erillisellä käskysanalla kuten tänne tai jes. Muitakin vinkkejä saimme, ne seuraavana.
Sunnuntain rata
Tikasharjoituksella voidaan vahvistaa koiran selkälihaksia, joka edesauttaa koiran yleistä kropan hallintaa ja kepeille kokoamista. Tikkaat tai muut askelmat asetetaan koiran nilkan korkeudelle maasta ja koira pyydetään astelemaan tikkaiden välejä hallitun hitaasti namittamalla koiraa .

Koriharjoituksella saadaan koiraa kokoamaan itseään esimerkiksi kepeille. Se vahvistaa koiran tasapainoa ja selkälihaksia.

Tasapainotyynyillä tehtävillä harjoituksilla vahvistetaan koiran tietoisuutta takaosastaan, jolloin koira hallitsee takaosansa paremmin mm. nopeissa pysäytyksissä kuten kontaktien alastuloilla 2o2o-asentoon pysähdyttäessä. Varsinkin nuoret koirat jotka eivät vielä hallitse takapäätään, tehdesssään jarrutuksen 2o2o-asentoon mennessään heittävät herkästi takaosansa jommalta kummalta sivulta yli, koska eivät saa takapäätään pysähtymään samalla tavalla kuin etupäätään. Tasistyynylle peruuttaminen ja takajalkojen siirtäminen siihen, samoin kuin siinä seisominen joko kahdella tai neljällä jalalla parantavat myös tehokkaasti koiran kropan hallintaa ja syvälihaskuntoa.

Pehmeällä alustalla ristikkäisten jalkojen ja vierekkäisten jalkojen nostelu parantaa koiran tasapainoa ja vahvistaa koiran syviä lihaksia.

Kontaktihäiriötreenissä koira saadaan opetettua siihen, ettei se hievahdakaan kontaktialueelta ennen kuin saa siihen tietyn käskysanan. Samalla kontaktien 2o2o-kriteeri vahvistuu koiralle, ja koira tietää tasan mitä sen tulee kontaktipinnalla tehdä. Tällöin kontakteista tulee nopeat ja suoritusvarmat. Koiraa siis häiritään ensin kotioloissa, kun koira seisoo kontaktipinnalla. Koira ei saa hievahtaa kontaktipinnalta. Jos koira hievahtaa, se viedään uudelleen kontaktipinnalle. Jos koira ei hievahda, se vapautetaan kontaktipinnalta ja palkataan vähän matkan päähän. Harjoitusta vaikeutetaan ja koiraa hetsataan leluilla ja herkuilla ja koiraa voi jopa töniä hellästi, ja koiran tulisi siitä huolimatta pyrkiä säilyttämään neljä tassuaan kontaktipinnalla. Koira tietää että sitä siltä halutaan, joten se pyrkii siihen määrätietoisesti.

Tiiättekö muita hyviä lihas- ja tasapainoharjoituksia agilitykoiria varten?


Olga ja Lauri, laulujoutsenet
Loppuviikko meni täysin mökkeilessä ja aksaillessa. Vietettiin ihana mökkivapaa, ja Aurora ja siskonikin liittyivät kahdeksi yöksi mökkeilemään. Sisko yllätti ilmestymällä odotettua aikaisemmin paikalle, kun hänen piti tulla vasta seuraavan päivän aamuna. Koiratkaan eivät kuulleet lainkaan auton ääntä, joten yllätyimme kaikki ihan yhtä paljon kun lähellä puolta yötä joku ilmestyikin ikkunan taakse koputtelemaan.

Torstaina emme päässeet mökkeilyn takia viikkotreeneihin, mutta humputeltiin perjantaina rataa jonka olin suunnitellut ryhmälle. Sunnuntaina vedin myös toisen ryhmän treenit, ja tehtiin Cicaron kanssa siinä sujuva nollarata. Nyt onkin jo 4 vedettyä reeniä koulutusohjaaja-vihkosessa, ja ohjaustekniikkavideokin on videoitu (joskin ei editoitu) joten kurssi on hyvällä mallilla toteutumassa.

Joutsenten perässä kehtaa pikkumustakin uida. Aurora jahtaa siskonsa rantaan.