Keskiviikosta 22.3. alkaen oli lätkästy lomaa loppuviikoks joten oli selvää että lähetään Cismen kans Ylöjärvelle velipoikaa moikkaamaan. Keskiviikkona hain Cismetin viikkotreenien jälkeen kotikotoa ja jätin samalla omat likat hoitoon. Suunnattiin Kuopioon pakkaamaan (kyllä, kannatti jättää taas viime tinkaan) ja nukkumaan, jotta jaksettas herätä ajoissa klo 08:30 Tampereelle lähtevään junaan.
Torstaina matkattiin ruuhkabussissa juna-asemalle. Cismet oksensi töyssyisen kyydin takia bussiin, mutta junamatka sujui hienosti ensikertalaiselta. Cismu ei ensin olisi halunnut olla ahtaassa penkkivälissä vaan jäkitti itsensä hihna piukeana käytävälle. Myöhemmin neiti ymmärsi että penkkirivissä voi kyllä nukkua. Olimme Tampereella klo 11:15 aikoihin. Tsillasimme assalla 1,5 tuntia ennen kuin Jenny pääsi töistä meitä hakemaan.
Kisselle asemalla olo teki hyvää, se kun oli nyt viettänyt useamman kuukauden maaseudun rauhassa. Se otti tilanteen rauhallisesti ja katseli uteliaana ihmisvirtaa saaden paljon huomiota - ja siitähän Kisse tykkää. Kaikenlaiset ihmiset kävivät sitä tervehtimässä ja kaikki se otti avoimin mielin vastaan. Sille täysin uudelle äänimaailmalle se ei sanonut mitään, eikä se näyttänyt lainkaan stressaavan uutta tilannetta ja vilkasta ympäristöä. Oikein fiksu nuorineiti, teki kyllä vaikutuksen.
Savu ja Cismet näkivät toisensa viimeksi syksyllä. Nähdessään toisensa ne alkoivat hurjat painileikit ilman mitään pälyilyjä tai pöhinöitä. Käytiin melkein heti tekemässä kuvauslenkki metsässä, ja siellä vierähtikin parituntinen ihan huomaamatta. Kyllä pennut tykkäs, ja molemmat pysyivät hienosti matkassa.
Kisse moikkaili Jennyllä Lounaa ja Vekku-kania, ja tuumasin ennen reissuamme että Cismet varmaan syö Savu-veljen ikioman pupun. Kisse oli hämillään kun kani tuli sitä kohti. Miten epänormaali saaliseläin! Kiskis yritti näykätä kania, mutta olin tiikerinä tilanteessa ja näykkäisy ei osunut kaniin. Jatkoimme asteittaista tutustuttamista, ja koska kukaan ei ollut muistanut kertoa Vekulle sen olevan kani, tottui Kisse kaniin tosi nopeasti. Pian ne saivat olla keskenään vahdittuna, ja myöhemmin ne olivat vahingossa oven auettua keskenään vahtimattakin. Hupsis. Kani oli onneksi hengissä ja uskomme Kissen kanisosiaalisuuteen voimistui kertalaakista. Ei se sitä syö, eikä edes tapa.
Perjantaina huushollasin Jennyn töissäolon aikana. Käyttelin pyometrasta toipuvaa vilkasta Louna-neitiä ulkona, tutustutin Cismetiä edelleen kaniin ja käytin pennut tunnin mittaisella lenkillä metsässä ja pelloilla nappaillen ihan liikaa kuvia kasvateista upeassa kevätsäässä. Tein "katoamistempun" kertaalleen pentujen ottaessa minuun enemmän etäisyyttä. Naperot säntäilivät edestakaisin peltotietä kunnes tajusivat laittaa kirsunsa maahan ja nuuskia minne hävisin. Oli iloisia pupeloita kun lenkittäjä löytyi, eivätkä puppiduut enää jättäneet minua vahtimatta.
Puppiduut saivat nautiskella lähes kesäisestä säästä ulkotarhassa, jossa ne olivat tunnin verran. Illalla lämpes sauna ja saimme seuraksemme Janikan sekä Kisselle jo ennestään tutut tuttavuudet Theo-bc:n ja Kiki-porkin. Kisse tykästyi Theoon, ja koirat ottivat illalla kunnon painileikit. Sauna- ja lettuiltama venähtikin pitkälle pikkutunneille.
Me aamuihmiset (not) olimme luvanneet toisillemme, että lauantaina heräämme aikaisin laavulle makkaranpaistoon. Niin me ihme kyllä teimmekin, ja olimme jo 11 aikaan takaisin parituntiselta laavureissultamme. Laavureissulla pupelot saivat makkaraa palkaksi poseerauksistaan. Iltapäivällä ajelimme TAMSK:in hallille treenailemaan. Kisse suhtautui uuteen halliin rennosti ja leikkisästi.
Me leikittiin, tehtiin ohjaajafocusta kehittävää harjoitusta ja sivulletuloa pari kertaa. Sain vinkin ohjaajafocuksen harjoittelun suhteen, että palkkaisin Kissen heti uudelleen palkattuani sen jo yhdestä vilkaisusta minuun päin. Palkkaan sen siis uudelleen välittömästi ennen kuin se edes kerkeää vilkaista muualle. Näin saan sen kontaktiin pidemmäksi aikaa eikä se pääse epäonnistumaan vilkaisemalla muualle palkkausten välillä. Jos Cismet haahuili muualle, lähdin toiseen suuntaan ja palkkailin aina kun se otti kontaktia minuun. Se leikki tapansa mukaan raivokkaasti uudessa hallissa ja vieraiden ihmisten katsoessa sen tekemistä.
Paikallaoloa vahvistettiin ryhmätreenaamalla. Pidin Kissellä kaiken varalta hihnaa ryhmätreenien ajan, jottei se päässyt karkaamaan vahingossakaan toisten koirien luokse. Pari kertaa se nyki toisen koiran luokse, muuten se pysytteli minun luonani. Aloimme myös harjoitella taukokäytöstä taukomaton avulla, joten osaamme nyt hyvän opastuksen vuoksi harjoitella tätä taitoa myös kotioloissa. Oikein tehokas vartti oli, kiitos vielä hurjasti treeniseuralle!
Sunnuntaina kävästiin mätsäreissä jälleen Kisselle uudessa hallissa. Se odotti kevythäkissä ensimmäistä kertaa ikinä. Onneks häkkiseurana oli jo kokenut häkissä odottelija, Savu. Kisse otti uuden hallin jälleen rennosti, tosin jonkinlaista jäykkyyttä sen olemuksessa näkyi parikehässä. Nauhakehässä se oli jo kuin toinen koira, ja se esiintyi varsin innokkaasti etuosan keventyessä välillä hieman liikaa. Se sijoittui jälleen SIN1 sijoille, tuomari tykkäsi siitä ihan hirmuisesti eikä ollut uskoa Kissen olevan poromix. Neiti korkkasi ensimmäisen BIS-kehänsä intoillen hieman juostessa, mutta se seisoi mielettömän hyvin. BIS5 oli lopullinen sijoitus, ei lainkaan höpsömmin ole tämä neidin mätsäriura lähtenyt käyntiin. Savu esiintyi myös oikein näppärästi mutta ei sijoittunut tällä kertaa.
Illan tullen lähdimme junalla takaisin Kuopioon. Asemalla oli jo viikonlopun väsyttämä pentu. Junaan päästyämme Cisme alkoi nukkumispuuhiin välittömästi puoliksi penkin alla kiepillä torkkuen. Konnari kommentoi että taitaa karvajalkaa vähän väsyttää, kun Kisse ei hievahtanutkaan konnarin käydessä luonamme. Kisse heräsi kotimatkalla vain pari kertaa, ja perillä Kuopiossa se piti herättää väkisin poistumaan junasta. Se kerkesi oville astellessamme loikkaamaan penkeille kiepille kaksi kertaa uniaan jatkamaan. Kyllä oli kanssamatkustajilla hauskaa. Väsynyt pentu joutui vielä juoksemaan junalta bussille, joita kulki iltamyöhällä enää tunnin välein. Juoksimme painavat laukut mukanamme 7 minuuttia bussille, ja kerkesimme juuri ja juuri. Pentu ei oksentanut tällä kertaa bussiin ja kämpillä se leikki hetken lelulla ja alkoi sitten uudelleen unille.
Jennylle ja Savulle vielä tosi iso kiitos kun saimme majailla tapamme mukaan hyvin aktiivisen viikonlopun teidän nurkissanne. Aina yhtä kivoja ja antoisia reissuja! Savulla on ihan loistava, aktiivinen ja rakastava koti ja sille sopiva omistaja. Kiitos kun olet pitänyt Savusta hyvää huolta <3
Kyllä saan olla ylpeä, että on näin täysjärkisiä kasvatteja. Arjessa helppoja koiria, jotka on helppo ottaa iästään huolimatta mukaan pitkällekin reissulle. Eikä harrastuksissa tarvitse tuskailla puuttuvaa moottoria, sillä ytyä löytyy. Hyvältä näyttää siis, ja tulevaisuus näyttää mitä näistä pennuista lopulta kasvaa - ja kauanko minä näitä vielä jaksan pennuiksi kutsua, hoho. Siitä huolimatta että Cismet ei asu luonani ja viimeisimmästä kerrasta kun se oli hoidossa minulla vierähti taas pitkä aika, se käyttäytyi kanssani tosi fiksusti ja työskenteli minulle motivoituneesti uusissa halleissa ja esiintyi mätsäreissä superisti toisista koirista välittämättä vaikka emme ole harjoitelleet mätsijuttuja kuin muutaman hassun kerran! Ihan huikee hurtta!
Aamulla kävimme koirapuistossa leikkimässä 6kk ikäisen kultsipennun kanssa. Paimen lämpesi tapansa mukaan noutajan höösäykselle ja painileikeille vähän hitaasti, mutta lämpesi kuitenkin. Kävimme vielä 30min treenailemassa hallilla ja vein sitten Kissen lepäilemään maaseudun rauhaan. Omilla tytöillä oli jo ikävä. Ihkaoikea susi oli juossut tuoreista jäljistä päätellen lujaa siinä kotikodin lenkkireitillä, ilmeisesti koiralaumaamme karkuun. Ensimmäinen ja toivottavasti viimenen kerta kun susi uskaltautuu todistettavasti 100m päähän talosta. Jäljet olivat valtavat, eikä lähistöllä ole (isoja) koiria laisinkaan, ja 4 tassunjäljen jälkeen väli seuraavaan tassusarjaan oli yli 2m pitkä.
Seuraavaksi noin tuhatsataviiskymmentäseittemän kuvaa. Turha ees sanoa että tein jo näissä ronskia karsintaa, koska ette te sitä kuitenkaan uskos.
Steissikoira.
Tampereen steissillä katupölyssä.
Kamera ei tunne koon konstanssia osa 94342.
Kummalla on isompi askel hä?
Kanin kaveri.
Tässä olen. Kerro?
Aktiivisuus-harjoitus.
Pahemmalta ei vois koira näyttää.
Jätäs ny vähä mullekki...
Veljen kanssa kakkaa syömässä. Oujee.
Grrrrr <3
Kaks pystykorvaa.
Silmät sirrillään onnesta soikeena.
Mitä sää sielä makkaat?
Grrrrrrr <3
Sievä itse.
Komistus itse.
EIKÖ MENE JAKELUUN, EIKÖ
Sama lelu jolla Savu leikki kentällä ennen luovutusta. Pitäs tehä siitäki ennen-jälkeen kuva. Ja yks kulmakarva-Kalle selkeesti valittaa suureen ääneen kun veli rääkkää.
Eläpä hoppuile, se oli minun lelu!
Miks se on aina minun koira joka on yltä päältä ravassa.
Mitä mutaisempi, sen onnellisempi.
Virrrne.
Onneks veli ymmärtää näitten jahtileikkien päälle.
Tavu! Ihan on Caran ilme.
Tyypit venähti sitten viime etelän reissun.
Parikehän jälkeen naurattaa.
Häkissä opeteltiin olemaan rauhassa.
No hemmetti, leikitään!
Likan eka BIS-kokemus.
Vakavaa touhua.
Hehe kiusallani voitin nää kaikki että saat
raahaa nää selkä vääränä Kuopioon.
Käytiin juoksemassa. Neljä rataa on kyllä maksimi minkä ite jaksaa keskittyä ja juosta. Tuomarina oli J. Suomalainen jonka radoista ja tuomarointityylistä tykkään kovin. Cicaro sai Suomalaisen radoilta tuplanollansa sillon joskus. Ei mitään vaikeita ratoja laisinkaan, mutta jotakin pientä koukkua ja kikkailua silti.
Näissä kisoissa päättyi Caran vuoden ja Cican 0,5 vuoden kisatauko. Samoja asioita joudutaan edelleen vahvistamaan mitä ennen kisataukoja, mutta monta asiaa on mennyt myös eteenpäin. En suunnitellut tällasta taukoa, niin vaan kävi. Yritetään ettei jatkossa sentään ihan näin pitkään oltas pois kisakentiltä.
+ Vauhti
+ Keppien nopeus ja keskiosuus
+ Caran sokkari
+ Caran lähdössä odottaminen
+ Cicarolla onnistui poispäinkääntö tai jokin sen puolikas tai jotakin
+ Superhienot renkaat
+ Sikahienot keinut ja A:t, vähän puomilla Cicaro roiskas mut osu silti eikä tullut lainkaan kontaktivirheitä tänään
+ En varmistellut liikaa missään, ehkä saatoin Caran toisinaan hieman liian lähelle hyppyjä
- Caran umpiputkeen haku (edelleen)
- Cicaron lähdössä odottaminen hätäinen (edelleen)
- Keppien eka ja vika väli molemmilla hakusessa
- Malta ohjata joka rata loppuun saakka vaikka kuinka ois jo nollat menetetty
Vaikka sijoituksia ei tällä kertaa tippunut (ihme kyllä, kun aina normaalisti sijoitutaan ainaki jollakin radalla) niin ei lainkaan huono saldo ole tämä että joka radalta tuli tulos. Yliaika selittyy tietysti keppien uusimisilla, muutoin vauhti oli suurimmalti osin kohillaan. Hurjasti on tullut nopeutta lisää, enkä itsekään enää himmaile radoilla. Tästäpä jatketaan.
12.3. käytiin aamulla Tanja Kurikan agilityvalmennuksessa Cicaron kanssa, ja samalla ensimmäisessä agivalkassa ikuna. Treeniaikaa oli normaaliin viikkotreeniin nähden tuplasti (10min + 10min), joten Cicaro oli jo hieman väsynyt seuraavalla kierroksella. Toin ennen valmennusta esille että haluaisin saada vinkkejä Cicaron kuumumiseen kisatilanteissa.
Alkuun tehtiin fysiikkaharjoituksia ohjaajille: nopeita pyrähdyksiä ja jarrutuksia, nopeita suunnanmuutoksia, selkä- ja vatsalihasliikkeitä sekä nopeita valsseja suoralla. Ihanteellinen agilityohjaaja on fyysisesti tasapainoinen, sillä jos jossakin kohtaa kroppaa on heikko kohta, aivot säästelevät tätä aluetta tapaturman välttääkseen, eikä kroppa voi tällöin toimia täysillä.
Ohjaajan liikkuminen radalla mahdollisimman tehokkaasti on kiinni kolmesta tekijästä: nopeista kiihdytyksistä, jarrutuksista ja suunnanmuutoksista. Työ tehdään pääasiassa jaloilla ja lantiolla. Juostessa käsien pitäminen 90 asteen koukussa ja liikuttaminen lähellä vartaloa taskusta kasvojen kohdalle antaa parhaan nopeuden edetä radalla.
Mielenkiintoinen huomio oli se, että käytämme aivoistamme vain 2% kapasiteettia, kun harjoittelemme esim. uutta ohjauskuviota. Se on siksi niin hemmetin hidasta siinä vaiheessa. Kun treenaamme hyväntuulisena ja toistamme samaa liikesarjaa riittävästi, se tipahtaa tietoisen tekemisen alueelta automaation tasolle, ja kun valmentaja huutaa kesken radan että tee valssi, se tulee sieltä automaattisesti miettimättä. Silloin kyseessä on automaattinen toiminto, ja toiminto tapahtuu hyvin nopeasti koska sen suorittamiseen ei tarvita sen kummempia miettimisiä. 98%:sti radalla etenemisemme on tätä tällaista automaatiota. Jokaista liikettä radalla tulee siksi harjoitella niin paljon, että niistä tulee automaattisia. Toisto on kaiken avain, ja nimenomaan tietoinen toisto eikä se että liikkeitä nyt vaan tehdään kesken radan sen kummemmin miettimättä.
Valmennusrata
Cicaro oli valkassa hyvällä päällä ja toimi oikein näppärästi. Alkuun teimme focusharjoituksia, ja seuraavalla kierroksella katsoimme menoamme yleisesti. Radan alku oli pitkälti paikallaan ohjaamista, joten tässä kokeilimme Cicaron vauhdin hiipuessa tehoaskeleita. Tein korostuneen nopeita kiihdytyksiä kohti seuraavaa estettä vaikka esteet olivat hyvin lähellä toisiaan. Koiran vauhti ei hyytynyt ja se kiihdytti nopeasti esteeltä toiselle! Eron ns. "normaaliin ohjaamiseen" huomasi heti. Tätä hyödynnämme jatkossa ehdottomasti.
Toisella kierroksella keskityimme keppien aloitukseen. Kepeillä voin auttaa sitä kääntämällä hieman yläkroppaa sitä kohti, jotta se ymmärtää hakea paremmin aloitusvälin, ja antaa samalla tukea etummaisella kädelläni kuitenkin ohjaten sen kepeille taimmaisella kädellä. Valssissa voisin edelleen suorittaa valssin nopeammin loppuun eli en saa jäädä puolitiehen, tai valssi valuu.
Cicarolle toimii välistävedoilla käden avaaminen, sillä sitä se lukee hienosti. Cicaro muuttaa focustaan esteistä liiaksi ohjaajaan kuumuessaan. Tämä näkyy mm. kisasuorituksissa keppivaikeuksina ja yleisenä hermostuneisuutena ja sähläämisenä. Eihän ohjaajaa tapittava ja komentava koira voi suorittaa rataa. Yleisesti minulla on hyvä tyyli ohjata koiraa sekä tarkka ajoitus koiran vapautuksissa ja palkkaamisessa.
Estefocuspeli 1 Koira jätetään istumaan, ja kun koira katsoo estettä, se vapautetaan esteelle. Voi jatkaa yhden esteen jälkeen kahdella esteellä jne.
Estefocuspeli 2 Viedään namitarget askeleen päähän hypyltä hypyn siivekkeen taakse koiran kanssa, ja koira lähetetään esteelle. Kun koira on lukinnut esteen, käännytäänkin napakasti vastakkaiseen suuntaan. Koiran tulee suorittaa este vaikka ohjaajan liike muuttuu. Tätä voi vaikeuttaa lähettämällä koiraa esteelle kauempaa ja kääntymällä itse napakammin ja aikaisemmin vastakkaiseen suuntaan.
Estefocuspeli 3 Kävellään pienin askelin ja koiralle ei anneta käskyä edetä radalla ennen kuin se katsoo estettä, jolloin kiihdytetään vauhtia ja annetaan koiralle käsky edetä radalla. Jos koiran focus palaa liiaksi takaisin ohjaajaan, töpötetään jälleen ja odotetaan koiralta estefocusta.
Nuuskimispeli Koiralle heitetään nami maahan nuuskittavaksi kun se vilkaisee ohjaajaa - nuuskimisesta tehdään näin luvallista ja luvanvaraista toimintaa (vertaa käskystä haukkuminen). Koira nuuskii ikuisesti, jos sitä vain kielletään nuuskimasta. Se ei tiedä mitä toista toimintoa se sen sijaan suorittaisi, joten se on sille turhauttavaa jos aina vain passivoidaan ja kielletään. Miksi emme hyödyntäisi koiralle mielekästä vahvistetta? Leikitetäänhän koiria pallollakin koska se siitä tykkää. Haistelu saattaa tuntua ohjaajasta vaikealta ja epäkonkreettiselta ja vaikeasti hallittavalta tavalta palkata koira, joten siksi se mieluummin kielletään kokonaan.
Virepeli Koiralle opetetaan rauhoittava toiminto, jonka suorittamalla se saa jatkaa tehtäväänsä kuten radan suorittamista. Koira oppii näin säätelemään itse viretilaansa. Koira opetetaan esim. menemään maahan ja painamaan leuka maahan aina, kun sen viretila on liian korkea. Koira vapautetaan jatkamaan tehtäväänsä vasta kun se suorittaa tämän toiminnon rauhallisesti.
Muita huomioita:
Nuorelle koiralle (Cismetiä ajatellen) kannattaa opettaa tulevaisuutta ajatellen poispäinkääntö ja vippaus. Kun se oppii varhain kääntymään ohjaajasta pois päin, siltä sujuvat jatkossa monet muutoin haastavat asiat
11.2. mätsäreissä Cicaro SIN3 pienissä aikuisissa. Luokassa osallistujia about 40 eli ei hampuusimpi suoritus.
Myöpä kävästiin Saariselällä, eikä kertyny ajumatkaa ku vaivaset 9h. Koiraeläimet pääsivät kotikotiin hoitoon muorin hellään hoivaan neljäks päiväks. Kyllä se on onni että on kotikoti jonne koirat on aina tervetulleita. Ei tällaset reissut näin vaan muuten onnistuis, varsinki ku oon niin tarkka siitä kuka miun koiria voi lenkittää tai ottaa hoitoon. Tulosillaan on 5 viikon hoitoaika toukokuussa kun lähetään reissun päälle Australiaan ja sinne suuntamille. Tulee pitkä aika erossa koirista.
Koko viispäinen narttusekamelska oli käyttäytyny ihanteellisesti hoidossa - ei pienintäkään ärinää kenenkään kesken. Kun Cicaro ja Aurora saivat olla useemman päivän keskenään, niittenkin välinen kisma tasoittui. Omia tyttöjä hakiessa vastassa oli ennennäkemättömän rento Cicaro, joka ei Auroran seurassa jäykistellyt tai luimuillut laisinkaan. Se oli ihan oma rento itsensä, ihan silmiin pisti kun olen tottunut näkemään sen Auroran seurassa vain jännittyneenä.
Cicaro välttää konflikteja (vaikka pienisuuri erotuomari aina yrittääkin olla) ja se saattoi mennä jo valmiiksi sängyn tai sohvan alle ja pitää katseensa pois Aurorasta välttääkseen yhteenoton. Eikä sellainen pidemmän päälle kovin hyvää tee laumadynamiikalle kun on jännitystä nuorikoiden kesken.
Wassup.
Hampuuki pakkasessa.
Cismetin laumaantulo on tasoittanut kolmikon (CCA) välistä tasapainoa aivan uudella tavalla. Nyt Aurora ei enää ole pahnan pohjimmainen jonka tarvitsisi koko ajan yrittää kiivetä Cican ja Caran yläpuolelle. Se ei enää kukkoile häntä ja korvat pystyssä ja provosoi tyttöjä, sen käytös on muuttunut hurjasti. On turvallinen tunne jättää koirat hoitoon reiluks kuukaudeks kun tietää että laumadynamiikka toimii eikä kukaan ressaa. Ja varsinkin kun hoitopaikka on paras mahollinen - koirat pääsee ulkoilemaan paljon ja kaikki saa olla koko ajan irti. Ei tulis kuuloonkaan että likat viettäs viis viikkoa häkissä koirahoitolassa.
Pöljä poronpuolikas.
Raskaita nämä tällaiset kepit.
Syksyllä lähetään vaeltamaan. Mukaan nappaan varmaan vaan Cismetin, ellei se edelleen pureksi ihteesä irti valjaista. Suunnittelin likoille kolmet agikisat nyt keväällä ennen minun reissua, joten toivotaan että kans päästään niihin miun töiltä.
Hehee, meil on uus harrastus! Innostuttiin hiihtämisestä siinä määrin että hain pölyttyneet sukset kotikotoa ja voitelin ne sekä punoin meidän iänikuisen vetoliinan uudelleen neljällä narulla letittäen ja punoin päähän hihnanjakajan. Liinan kiinnitin treenivyöhön, aika toimiva kombo. Eipä tarvinnu paljon houkutella likkoja etenemään kun ne vetivät kuin raivopäät suksien edellä.
Etenemis-, reunaanmeno-, pysäytys- ja suuntakäskyt ne osaavat kun on satunnaisesti juostu niiden kanssa. Vauhti kauhistutti jossain vaiheessa niin että piti pyytää koiria himmaamaan vauhtia. Likoilla on uudet Y-valjaat joten ne eivät varsinaisesti sovellu vetämiseen. Tarkoitus onkin että ne pitävät liinan kireänä ja juoksevat edellä. Jos ne vetävät alkumatkan innostuksissaan niin mikäs siinä. En ole hiihtänyt vuosikausiin joten hieman on huteraa meno vielä omalta osalta, joten käytiin vain reipas 30 minuuttinen jääladuilla. Vastaantulijoita nauratti, kai me näytettiin aika hauskalta kombolta.
Tyylitietoiset.
Hiihtoeläimiä väsyttää.
Joko saa liikkua. Yy möö joko.
Lenkit vanhentaa...
Vahtikoiraa leikkimässä omassa kotona.
Laumanjohto käväs ekaa kertaa ikuna kattomassa että mikä se sellane Tahko oikein on. Reissun ajan koirat olivat jälleen hoidossa kotikotona. Cara ei päästänyt minua silmistään kun hain koiria takaisin. Se istui kuistilla vierelleni ja pälyily muita koiria siitä. Lenkillä se seurasi minua kuin varjo, aivan perässäni.
Käytiin kämpille saavuttuamme hiihtämässä viitonen, tästä kuvakaappaus Sports Trackerin kautta. Annan koirien lepäillä hiihtolenkeillä riittävän usein, etteivät ne väsähdä ja menetä mielenkiintoaan hiihtohommaan. Nyt ne olivat kotikotona riekkumisen vuoksi aika väsyjä muutenkin, joten samanlaista draivia ei hommassa ollut mukana tällä kertaa.
Ollaan kaikki tässä uudessa harastuksessa vielä niin alussa, mutta voi että miten koukuttavaa puuhaa se on. Tauoilla koirat pysähtyvät putsimaan varpaitaan lumesta ja Cicaro pyörii lähes poikkeuksetta selällään. Se rrrrakastaa lunta. Ja lumi rakastaa sitä.
Innokkaimmat ikävöitsijät varmistavat etteivät enää jää matkasta.
Torstaina matkattiin ruuhkabussissa juna-asemalle. Cismet oksensi töyssyisen kyydin takia bussiin, mutta junamatka sujui hienosti ensikertalaiselta. Cismu ei ensin olisi halunnut olla ahtaassa penkkivälissä vaan jäkitti itsensä hihna piukeana käytävälle. Myöhemmin neiti ymmärsi että penkkirivissä voi kyllä nukkua. Olimme Tampereella klo 11:15 aikoihin. Tsillasimme assalla 1,5 tuntia ennen kuin Jenny pääsi töistä meitä hakemaan.
