12.7.2020

Petotestissä osa 2

Aikalailla tasan vuosi sitten heinäkuussa käytin Cican ja Caran petotestissä - Cicaro kävi tuolloin karhulla ja Cara sudella. Nyt käytin tytöt toisinpäin eri pedoilla ja mukana olivat myös Sani ja Cismet kokeilemassa rohkeuttaan sutta vastaan.

Cicaro oli sitä mieltä, että testistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti - se pyöri antaumuksellisesti pedon jätöksissä ja vähät välitti pedosta. Luontainen pelko puuttui kokonaan. Askon kommenttina oli, että toivottavasti emme ikinä törmää minkäänlaiseen susihukkaan metsässä.

Mel toimi karhun kanssa fiksusti - luontainen pelko oli tallella, se piti karhuun puolta pidempää välimatkaa kuin suteen ja se haukkui pedon ohitse lähinnä minun vieressäni/takanani. Karhu oli sille selvästi suurempi haaste kuin susi ja näin se luonnossakin loogisesti menee. Mel tukeutui paljon minuun haukkuen minua kohti kuin kysyen toimintaohjeistuksia. Mel palautui testistä hyvin. 

Cismet ymmärsi myös uhan päälle suden kanssa, ja se haukkui hienosti sutta vastaan. Se kuitenkin luovutti Meliä aikaisemmin ja lähti fiksuna koirana pakoon, kun susi ei haukulla väistänytkään hetken haukkumisen jälkeen. Cismet työskenteli ohjaajan takana ja haukkui hyvin.

Sanin testi oli loistokkain. Testinohjaaja sanoi heti Sanin iän (12v) kuullessaan, että harva tuon ikäinen koira haistaa tai näkee edes sen vertaa, että ymmärtäisi petojen päälle, ja usein ne vain nuuskivat petoa lähietäisyydeltä ymmärtämättä luontaista uhkaa. Sani kuitenkin tormakoitui välittömästi suden nähtyään. Sen silmät syttyivät ja koira nuortui hetkessä vuosia. Se puolusti hanakasti haukkuen ja sutta häätäen koko ajan pysyen ohjaajan ja uhan välissä. Se työskenteli itsevarmasti ja ketterästi ja fiksusti pitäen sopivan turvaetäisyyden petoon. Haukku oli totista ja Sani katseli ajoittain ohjaajaa kuin kysyen, että miten toimitaan, kun peto ei väistänytkään kokonaan pois. Sani palautui testistä välittömästi ja ansaitsi hienolla suorituksellaan aplodit yleisöltä ja testinvetäjältä! Hienoa mummo!!

Tässä vielä kuvia petotestistä, kuvat omistaa Petotestit.com.

Cicaro:



Caramel:

Cismet:

Sani:

30.6.2020

Syntymäpäivien sankareita

Suurin osa laumasta on syntynyt touko-kesäkuun aikana. Aurora halusi olla erilainen ja syntyä joulukuussa.
Tytöt viettivät 9v syntymäpäiviään kaveriporukalla mökillä.

Sani juhlisti 12v syntymäpäiviään iisisti kotona 
lapsenlapsen kanssa nautiskellen nakkikaakusta.
28.6. juhlittiin jo 4-vuotiaan Cismetin synttäreitä. 

21.5.2020

Koiran ylipaino




Yllä painonmuutoskuvia meidän laumalaisista (C&C:n vatsanaluset kesätrimmissä kuvaparien ekoissa kuvissa).

Ylipaino aka lihavuus riivaa myös koiria, ja varsinkin iäkkäillä koirilla riski ylipainoon lisääntyy aineenvaihdunnan hidastuessa ja koirien aktiivisuuden vähentyessä. Varsinkin nartut ja kastroidut/steriloidut koirat lihovat herkästi. Yleensä kyseessä on simppeli epäsuhta: koira saa enemmän energiaa ravinnostaan kuin se ennättää kuluttaa. Toki taustalla voi olla myös muita syitä, jotka liittyvät esimerkiksi terveyteen.

Omat sesseni kääntyvät kohta 9-vuotiaiksi, ja niiden kanssa olen saanut olla kaikki nämä 9 vuotta tarkkana painonhallinnan suhteen - koirillani kun on taipumusta lihoa "jo ruuan nähdessään". Kirjoitan tänne yhden koiranomistajan kokemuksen koiran painon kuriinsaamisesta, ja mitä vuodet ensimmäisten omien koirieni kanssa ovat aiheesta opettaneet.

Normaalipaino ja ylipaino
Koira määritellään ylipainoiseksi, jos sen paino on yli 15% yli sen ihannepainon. Tämä tarkoittaisi seuraavaa: Caramel on enimmillään painanut elämänsä aikana 14,5kg, nyt 10,6kg. Cicarolla vastaavat lukemat ovat 12,5kg, nyt 8,2kg. Elikkä Melillä jo 1,59kg ja Cicarolla 1,23kg painonlisäys nykyiseen ihannepainoon tarkoittaisi ylipainoa. Myönnettävä on, että onhan tuossa ollut selkeä ylipaino kummallakin jossain vaiheessa elämää. Voisin väittää, että suurimman osan elämäänsä koirani ovat olleet lievästi "lemmikkoira-ylipainoisia", eivätkä varmasti missään vaiheessa liian laihoja, ja jonkun aikaa myös ihan selvästi ylipainoisia. Oman koiran painolle sokaistuu, ja treenikaverit ja tutut ovat paras apu heti punnaamisen jälkeen kertomaan, onko koiralle mahdollisesti tullut lisää painoa.

Miksi se koiran paino sitten on joskus niin vaikea pitää normaalina? Toiset koirat eivät meinaa lihoa millään, ja toisia on vaikea estää lihomasta. Minä olin tottunut näkemään perheessämme aina hieman pyöreitä koiria, joilla oli aina ruokaa saatavilla. Siksi käsitys koiran normaaleista ruokamääristä tai normaalista rasvamäärästä kropassa eivät olleet mikään itsestäänselvyys, kun sain ensimmäiset koirani. Harrastuspiirit ja itseopiskelu ovat valottaneet tätä osa-aluetta aika paljon. Koirien on paljon parempi olla solakassa kunnossa, ja varsinkin harrastuskoirilla, jotka harrastavat kroppaa rasittavia lajeja kuten agilityä, ylipaino on merkittävä riskitekijä. Jos ei muu, niin nopeammat ratasuoritukset saattavat motivoida omistajan pitämään agilitykoiransa painon ihanteellisena. On harmittavaa nähdä agilitypiireissä edes niitä hieman lihavia koiria, joilla on selvästi ylimääräistä rasvaa selässä ja kyljissä. Agilitykoira ei tarvitse ylimääräistä rasvaa yhtään mihinkään.

Mitä enemmän ympärillämme on ylipainoisia koiria, sitä enemmän silmämme tottuu näkemään tuon normaalina. Ylipainoisen koiran vyötärö ja vatsalinja eivät näy tai tunnu selkeästi, eivätkä kylkiluut tunnu heti nahan alla tunnusteltaessa, vaan kylkiluiden päällä tuntuu koiralle täysin turha rasvakerros. Selkäranka ei tunnu, ja sarvennoiset lannealueella ovat piilossa jossakin rasvan alla. Ensimmäinen merkki omilla koirillani liikapainosta on lapojen takana tuntuva ylimääräinen rasvakerros. Koirien tulisi liikkua vaivattoman ja kevyen näköisesti ja ripeästi. Ylipainoisen koiran askel on raskas, se voi olla vaappuva ja liikkeet tahmeita, eikä koira liiku paljoa, vaan se viettää aikaansa mielellään makoillen. Minun koirieni kohdalla vatsalinja on kyllä aina näkynyt, mutta ylimääräistä rasvaa on kylkien lisäksi tuntunut etujalkojen välissä sekä selässä, eikä vyötärö ole ollut ylhäältä päin tarkasteltaessa selkeästi erottuva. Myös ravi ei aina ole ollut yhtä kevyttä kuin se on nyt.

Ja ne ylipainon tuomat ongelmat...
  • tuki- ja liikuntaelimistön ongelmat, nivelrikko
  • ruoansulatuselimistön häiriöt
  • sydänsairaudet
  • maksa- ja haimasairaudet kuten diabetes
  • iho-ongelmat ja kasvaimet
  • anestesiariski
  • synnytysvaikeudet
Pentuarki muutti arkea, joten muutos näkyi pian
Cicaron kropassa.
Kuinka saada koira laihtumaan
Aikaa, punnitusta, liikuntaa ja itsekuria. Koska muutos on parhaimmillaan elinikäinen, ei sille ole tulenpalavaa kiirettä. Pääasia on, että muutoksen tarve on tunnistettu ja sen eteen on päätetty tehdä töitä. Painonpudotuksen tulisi tapahtua rauhallisesti useiden viikkojen aikana.

Ruokinta
Ruokintakertoja voi lisätä useampaan, vähintään kahteen päivässä, mutta ruuan kokonaisvuorokausiannos ei saa nousta. Ruokamäärää sekä ruuan energiapitoisuutta voi vähentää, sekä lisätä ruokaan esimerkiksi soseutettuja, keitettyjä kasviksia viemään pois näläntunnetta. Senioriruuissa on penturuokia vähemmän rasvaa ja proteiinia ihan tarkoituksella, joten vanhenevan koiran ruuan sisältöön kannattaa kiinnittää huomiota. Pienten koirien kohdalla ruuan punnitseminen voi olla fiksua, jotta koira ei vahingossa saa liikaa ruokaa.

Yksi tärkeä pointti, minkä huomasin koirieni ruokinnan suhteen, olivat treeninamit. Jos koira saa päivän aikana herkkuja, ne tulisi ehdottomasti muistaa vähentää iltaruuasta. Aamuruoka voi olla samanlainen päivästä riippumatta, mutta iltaruualla kompensoidaan päivän aktiivisuus. Toisinaan korvaan koirien kokonaisen iltaruuan treeneissä saaduilla nameilla, ja jos koirat saavat nahkaisen puruluun, eivät ne saa lainkaan iltaruokaa. Nuo nahkaiset puruluut sisältävät paljon rasvaa, joten niitä ei meillä usein aterioida. Jos koirat saavat joskus kerralla suuremman määrän ruokaa, esim. suuret hirvenluut, pidän niitä kevyellä paastolla pari päivää. Koiraeläimelle on normaalia olla syömättä melko pitkiäkin ajanjaksoja, joten koiraa ei kannata inhimillistää tämän suhteen. Koira ei kaipaa ruokaa niin usein kuin ihminen, vaan pieni paasto tekee vain hyvää terveelle koiralle.

Herkkujen ja ihmisten ruuan heittely vieressä kerjääville koirille on niin ihanan palkitsevaa ja mukavaa omistajalle, mutta laihdutuskuurilla olevan koiran kohdalla on pakko hillitä itsensä ja olla antamatta mitään ylimääräistä. Päivän aikana heitetyt maistiaiset kerryttävät yllättävän nopeasti koiralle kokonaisen ylimääräisen aterian päivässä, varsinkin jos perheessä useampi ihminen heittelee nameja päivän aikana! Varsinkin juustot ja muut rasvaiset ruuat kannattaa jättää kokonaan antamatta.

Jos päivä on ollut kevyt, jätän iltaruuan kokonaan antamatta, tai jos en kestä vieressä ruuan perään itkeviä koiria, niin heitän niille muutaman nappulan kuppiin ja ne ovat sillä tyytyväisiä. Niille tilanne tarkoittaa ruokintakertaa, eivätkä ne niinkään ymmärrä ruokamääristä. Minulle on vasta myöhemmässä vaiheessa koirien omistajana valjennut suunnilleen normaali ruokamäärä, mikä tämän kokoisten koirien kuppiin kilahtaa. Käsitykseni tuosta ruokamäärästä oli vääristynyt pitkän aikaa koiranomistajana, koska perheessämme koirille syötettiin yleensä kupintäydeltä ruokaa, ja tuo taas ei sovi minun laumalleni lainkaan. Varsinkin nuorena koirani jättivät usein syömättä osan ruuasta, mikä on jo itsessään melkoinen hälytysmerkki koirien liiallisesta ruokamäärästä!

Ahmimiseen taipuvaiselle yksilölle voi kokeilla ruokailua hidastavia kuppeja tai aktivointileluja, jotka on täytetty ruualla. Näin koira joutuu hieman näkemään vaivaa ravintonsa eteen. Jos perheessä on useita koiria, on ruokailua hyvä vahtia, jotta ahneempi ei varasta hitaamman syömärin kupista. Itsehän huomasin vasta hiljattain, että Cicaro varastelee ruokaa Meliltä. Nykyään palkitsen sen yhdellä ylimääräisellä nappulalla, jos se ei mene ryöstämään ruokaa Meliltä. Se ketku osaa kyllä katsoa, näenkö minä sen yritysaikeet. Jos se näkee minut, se ei edes yritä varastaa ruokaa. Jos häviän hetkeksikin näköpiiristä, Mel menettää armotta ruokansa. Jos koira tuppaa varastelemaan ruokaa, tulee varastetut ruuat muistaa vähentää iltaruuasta ja tietenkin katsoa, ettei eläin jatkossa saa tilaisuutta ryövätä ruokaa.

Nirsot eläimet ovat asia erikseen. Jos terveellä koiralla on vara nirsoilla ruokansa eteen, ei se ainakaan ole kuolemassa nälkään. Kuppi pois ja seuraava yritys 12 tunnin kuluttua, niin yleensä ruoka alkaa upota. Omistajat tarjoavat herkästi jotakin maistuvampaa tilalle kultalusikalla syötettynä, koska jokin inhimillinen pelko taustalla sanoo että koira kuolee jos se jättää aterian välistä. No, ei kuole. Kun koira normaalisti syö ruokansa mukisematta, on omistajan myös kätevä havaita, jos koiralla on jokin huonosti, jos koira jättääkin poikkeavasti ruokansa syömättä.

Liikunta
Ylipainoinen koira ei liiku mielellään, joten oravanpyörä on valmis. Vaikeasti ylipainoisen koiran liikuntaa tulee lisätä asteittain, jotta vältetään koiran hengitys-ja verenkiertoelimistön liiallinen kuormitus. Jos koira ei liiku mielellään, sen liikkuminen on vaikean näköistä tai se esimerkiksi pysähtelee liikkuessaan, tulee aina pitää mielessä mahdollinen kiputila. Ylipaino rasittaa niveliä, joten uinti on tehokas ja nivelystävällinen apu painonpudotuksessa. Vaihteleva maasto ja mäkitreenit ovat myös tehokas lisä normaaliin arkilenkkeilyyn. Jos koira ei ole vaikeasti ylipainoinen, voi pyöräilykin olla vaihtoehto. Liikunnan monipuolisuus tekee hyvää, joten välillä koiralle on hyvä tarjota hitaampia nuuskimislenkkejä ja välillä tehokkaampia reippailulenkkejä. Mitä enemmän koiralla on ylipainoa, sitä maltillisemmin liikunnan lisäys tulee tehdä.

Painonpudotuksen seuranta
Tärkeämpää kuin itse painolukema, on seurata muutoksen suuntaa - lihooko koira vai putoaako sen paino. Muutamallakin grammalla on suuri merkitys, kun ajatellaan, onko koira kasvattamassa painoaan vai laihtumassa. On hyvä tietää, onko suunta oikea, joten koiraa kannattaa punnita pari-kolme kertaa viikossa digitaalisella vaa'alla ja merkitä lukemat ylös. Kun suunta alkaa pysyä oikeana, voi punnitusta hieman harventaa.

On kannustavaa huomata, kun koiran paino alkaa pudota. Silloin tietää, että koiran elämänlaatu kohenee ja elinajanodote pitenee. Muutos on aina vaikein, eikä painonpudotus oikeastaan koiran kannalta ole lainkaan vaikeaa - eihän koira määrää paljonko se liikkuu tai syö. Valinta on täysin ihmisen. Tottakai on vaikeaa katsoa nälkäistä koiraa, joka kerjää syötävää. Olisi helpompi heittää koiralle jotakin hyvää kuin kieltää herkut rakkaalta lemmikiltään. Rakkautta voi kuitenkin osoittaa muutenkin kuin namein - tarjoa nälkäiselle koiralle vaikkapa raaputus tai leikkituokio, jotta saat helpotettua omaa henkistä syyllisyyttäsi.

Varsinkin erityistilanteet, joissa koira saattaa olla riskissä kasvattaa painoa, tulisi tunnistaa ajoissa. On helpompi ennaltaehkäistä ylipainoa kuin hoitaa sitä ja sen aiheuttamia seuraamuksia. Tällaisia erityistilanteita voivat esimerkiksi olla omistajan sairastuminen, koiraharrastuslajin jääminen tauolle, omistajan arjessa tapahtuvat muutokset jotka vaikuttavat ajan riittävyyteen, koiran sairastuminen tai sairaslomalle jääminen (esim. vammat jotka edellyttävät lepoa), sterilointi tai kastrointi jne.

Ruokintaa olisi hyvä pudottaa näissä tilanteissa jo hieman ennakoivasti, jotta koira ei pääse lihomaan. Omaan koiraansa todellakin sokaistuu, joten ulkopuoliset ovat avainasemassa sanomaan, jos koirasi näyttää pyöristyneen. Kommenteista ei kannata ottaa itseensä vaan olla kiitollinen asiasta, jota itse et ehkä olisi havainnut yhtä nopeasti! Koiran parastahan tässä vain ajatellaan. Minä olen kiitollinen siitä, että treenikaverit ovat joskus huomauttaneet koirani lihoneen, jonka vuoksi olen päätynyt punnitsemaan ne. Satunnainen punnailu olisikin hyväksi, jos ei ole treenikavereita huomauttamassa painoasiasta. Toki asiasta on hyvä myös keskustella ja esimerkiksi pyytää avoimesti kavereita kertomaan, onko koirasi heidän mielestään lihonut.

Vaativa laji agility on turvallisempaa normaalipainoiselle koiralle. Kuva kesältä 2016, kun Melillä
oli pentue. Tuolloin Cicaron liikunta jäi normaalia vähäisemmäksi, ja koira pääsi huomaamatta lihomaan, kun en ymmärtänyt puuttua ruuan määrään ennakoivasti. Tilanne korjaantui kun pentuarki oli ohi ja palasimme takaisin normaaliarkeen. Kuvan ottanut R. Rissanen.

Omat kokemukset ja fiilikset, opin paikka tulevaisuuteen
Tämä koirien painoasia on tullut opittua kantapään kautta, ja prosessi on ollut opettavainen. Likat on mun ensimmäisiä omia koiria, ja tietysti ymmärsin jo aikoinaan, että jos puhdasrotuiset sheltit pärjäävät hyvin vähällä ruualla ja lihovat herkästi, niin puolisheltit tekevät sitä samaa. Meidän perheessämme on ollut ennen Sania vain uroksia. Ainokainen narttu ennen Sania menehtyi jo nuorena aikuisena. Urokset eivät koskaan lihoneet liiaksi, mutta nyt kun perheessä on vain narttuja, on tämä lihomisasia tullut varsin tutuksi. Yleinen puheenaihe perheessämme onkin, että mitenkä nartut ovat lihoneet taikka laihtuneet. Siinä sitten motivoidaan toisiamme tarkkailemaan koiriemme painoja ja tsempataan ja kehutaan kun projektissa on onnistuttu.

Tulevaisuudessa on aina helpompi tehdä toisin seuraavan koiran kohdalla. Tämä pätee kaikkeen koiranomistajuudessa, olipa sitten kyse koiranpidosta yleisesti tai jostakin koulutuksellisesta asiasta harrastuspuolella. Mulle tulee olemaan kunnia-asia pitää veteraani-ikäiset koirani hyvässä lihavuuskunnossa, ja välitän todella siitä, että koirani olisivat kaikin puolin, kynsistä hampaisiin, mahdollisimman hyvässä fyysisessä kunnossa. Se, että olen päästänyt koirani niiden elämän varrella joskus ylipainoisiksi, on enää vain tärkeä oppituokio meidän historiassamme. Minä uskon, lupaan ja tiedän, että olen jatkossa parempi koiranomistaja tässäkin asiassa.

14.3.2020

Vaakakupissa sterilisaatio



Useiden tuttujen ja tuntemattomien narttujen pyometrat (kohtutulehdukset) kuulleena sitä alkaa vähitellen miettiä, että sairastuvatko minunkin ikääntyvät narttuni ennemmin tai myöhemmin? Pitäisikö minun steriloida koirani pyometran riskin pelossa?

Hyötyjä ja haittoja puntaroidessa kukin antanee eri tavalla arvoa eri asioille. En haluaisi aiheuttaa koirilleni kipua ja harmia, ellei se ole aivan välttämätöntä. Painotan, että jos olet leikkuuttamassa koiraasi, lue muitakin tekstejä aiheesta kuin eläinlääkäriasemien sivut - raha puhuu ja tottahan eläinlääkärit suosittelevat koiran leikkauttamista, eivätkä he välttämättä tuo esille kaikkia niitä yleisiä harmeja, joita leikkauksesta voi koitua. 

Luin erään eläinlääkärin kirjoituksen aiheesta, johon tulevassa tekstissäni peilaan. Yllättäen koiran sterilisaatiota puolsi vain pyometrariskin poistuminen ja nisäkasvainten kehittyminen (jälkimmäiseen vain jos narttu leikattiin heti ekan juoksun jälkeen). Pyometraan sairastumisen saatika siihen kuolemisen riski on itse asiassa erittäin alhainen, vaikka tiedetäänkin että nartun kohdun limakalvon paksuuntuminen iän myötä lisääkin tulehdusriskiä vanhemmiten.
Uskoisin, että ihmiset eivät nykypäivänä täysin ymmärrä, millainen koira on eläimenä. Koira ei saisi enää nuuskia, vinkua, haukkua tai tehdä muutakaan koiramaista. Se ei saisi vuotaa eikä haista juoksuisena. Ei jättää ruokaa syömättä. Sen tulisi olla hajuton ja mauton, kuin robotti.
Kun koulutuksessa epäonnistutaan, haetaan ehkä nopeaa ratkaisua sterilisaatiosta mieluummin kuin kouluttamisella. Olen kyllä erittäin tietoinen, millaista elämä hormonihuuruisen koiran kanssa voi olla. Eivätkö kasvattajat kerro, vai miksi se tulee joillekin yllätyksenä. Itse asiassa vahva lisääntymiskäytös on vain erittäin toivottavaa. Nykyään on rotuja, joissa yksilöitä ei vaan kiinnosta lisääntyä. Se on hälyttävää.
En kiellä, etteikö joskus tilanne kotona olisi koiran kannalta niin kaoottinen, etteikö jokunen yksilö oikeasti hyötyisi leikkauksesta. Mutta minä uskon, että suurin osa ihmisistä leikkuuttaa koiransa ihan itsekkäistä, eikä koiralähtöisistä syistä. On julkisesti ehkä hyväksyttävämpää perustella leikkuuta koiran käytökseen liittyvillä syillä, kuin omilla mukavuustekijöillä.

Tilanteessamme tyttöjen sterkalla olisi sellaisia hyötyjä, että koirien hoitoon vienti ja koirakavereiden tapaaminen sekä erilaisiin koiratapahtumiin osallistuminen olisi mutkattomampaa ilman juoksuja. Irtikin voisi pitää ympäri vuoden (tietenkin kuuliaisena koirakansalaisena irtipitolakia kunnioittaen hehe), sekä tietenkin pyometran riskin poistuminen. Mel ei myöskään enää ulvoisi muutamana juoksupäivänä urosten perään eli hormonitoiminta tasoittuisi. Valraskaudet taas eivät koskaan ole meitä vaivanneet, vaikka sekin on täysin luonnollinen osa narttukoiran hormonaalista elämää.

Entäs sitten ne haitat. Karvapeite saattaa muuttua kuivaksi hampuksi, jonka terveenä ja siistinä pitäminen vaikeutuu. Lihominen jo valmiiksi hyvin herkästi painoa kasvattavilla koirilla ei ole tervetullut muutos puhumattakaan riskistä virtsankarkailuun tai sairauksien todennäköisyyden lisääntymiseen. Kahden koiran sterilointi myös maksaa, ja leikkaus on aina riski, ja aiheuttaa koiralle kipua ja kärsimystä. Entäs luonneasiat, jos koirien luonne muuttuu pehmeämmäksi ja ne alkavat pelätä asioita? Tai laumakemian muuttuminen toimivasta toimimattomaksi?


Vähän faktaa taustalle netin syövereistä - puolesta...
"Nartun sterilaatiolla voi sanoa olevan selvemmin merkittäviä terveydellisiä etuja. Jalostustietojärjestelmän kuolinsyytilastojen mukaan ikääntyvien narttujen tavallisimpia kuolinsyitä monessa rodussa ovat erilaiset pahanlaatuiset nisäkasvaimet. Jotta sterilaatio vaikuttaisi näiden syntyä vähentävästi, on narttu steriloitava nuorena. Ensimmäisen kiiman jälkeen suoritetun sterilaation jälkeen riski vähenee merkittävästi, mutta myöhemmin tämä etu menetetään: 2,5 ikävuoden tai 4. kiiman jälkeen suoritetulla sterilaatiolla ei ole enää mitään vaikutusta nisäkasvainten esiintymiseen. Toinen merkittävä etu on märkäkohdun estäminen. Märkäkohtuun sairastuu noin 23% leikkaamattomista nartuista ja siihen menehtyy noin 1%." Lähde: hankikoira.fi

Ja loppupostaukseen on lainattu paloja sieltä täältä Katriina Mäen tekstistä. (teksti poistunut jossain vaiheessa, palaakohan enää takaisin...)

"Narttujen sterilisaation yleisin terveyshyöty on kohtutulehdusriskin poistuminen. Ruotsissa lähes 23% steriloimattomista nartuista sairastui jossain elämänsä vaiheessa kohtutulehdukseen. Korkean riskin rotuja olivat berninpaimenkoira, pitkäkarvainen collie, rottweiler, cavalier kingcharlesinspanieli ja kultainennoutaja. Hyvien hoitotulosten vuoksi vain neljä sadasta tapauksesta johti kuolemaan. Kaikista steriloimattomista nartuista yksi sadasta kuolee kohtutulehduksen seurauksena."
... ja vastaan.

"Sterilisaatio poistaa jo ennestään hyvin pienen (max. 0,5 %) riskin kohtu-, kohdunkaula-ja munasarjasyöpiin sekä pienentää riskiä perianaalifisteliin eli anaalifurunkuloosiin; nartuilla riski on tosin jo valmiiksi puolet pienempi kuin uroksilla. Itse leikkaukseen ja anestesiaan liittyy aina esimerkiksi verenvuodon tai tulehduksen riski. Erilaisia komplikaatioita on tutkimuksesta riippuen raportoitu 18-23%:ssa sterilisaatioita; vakavia riskejä, joista suurin osa nartuilla, 1-4 %, ja kuolemaan johtavia 0,1%."
Tutkimuksissa on raportoitu seuraavia haittavaikutuksia:

- Jos uros tai narttu steriloitiin ennen yhden vuoden ikää, luusyövän (osteosarkooma) riski kaksinkertaistui. Rottweilereilla riski kasvoi tällöin uroksilla jopa 3,8-ja -nartuilla 3,1-kertaiseksi, ja luusyöpään sairastui tällaisista nartuista joka neljäs ja uroksista hieman useampi. Luusyöpä on erityisesti keskikokoisten ja suurten koirien ongelma, ja sillä on huono ennuste.
- Yksi neljästä kultaisestanoutajasta, yksi kolmesta akitasta ja yksi kolmestatoista tanskandogista sairastuu elämänsä aikana kilpirauhasen vajaatoimintaan. Sterilisaatio kolminkertaisti kilpirauhasen vajaatoiminnan riskin.


- Sterilisaatio aiheutti virtsankarkailua 4-20 %:lle steriloituja narttuja (muilla osuus oli 0,3 %). Ongelmaa voidaan useimmissa tapauksissa hoitaa lääkityksellä.

- Sterilisaatio nosti narttujen virtsarakontulehdusten riskiä kolmin-tai nelinkertaiseksi ja lisäsi myös emätintulehduksen riskiä. Varsinkin ennen puberteettia steriloiduilla nartuilla riski ulkosynnyttimien epänormaaliin kehittymiseen kasvoi.

- Sterilisaatio kaksinkertaisti pienen riskin sairastua virtsarakon ja virtsaputken syöpään. Normaalisti nämä kattavat vain noin prosentin koirien kaikista syövistä.



Sterilisaatio johti uroksilla kolminkertaiseen ja nartuilla 1,6-2 -kertaiseen ylipainon riskiin. Ylipaino taas altistaa muille sairauksille. Steriloiduilla koirilla oli, ehkä juuri ylipainon vuoksi, kaksinkertainen riski polven ristisiteen repeämiseen. Toisaalta ylipaino voidaan helposti estää ruokavaliolla.

Sterilisaatio lisäsi riskiä ortopedisiin ongelmiin, esimerkiksi lonkkadysplasiaan ja patellaluksaatioon. Sukuhormonit vaikuttavat luuston massan ja rakenteen ylläpitoon. Eri luiden kasvulevyt sulkeutuvat eri aikaan, ja kesken kasvukauden tehty sterilisaatio viivästyttää sulkeutumista. Luut, joissa kasvu on sterilisaation aikaan vielä kesken, voivat kasvaa suhteettoman pitkiksi luuston muihin osiin verrattuna, mikä saattaa vaikuttaa luuston ja nivelten kestävyyteen.

Kuten naisilla, myös nartuilla on uroksia suurempi todennäköisyys saavuttaa poikkeuksellisen pitkä elinikä. Munasarjojen poisto nartun ensimmäisten neljän ikävuoden aikana poisti tämän elinikäedun.

Sterilisaatio nosti sydämen hemangiosarkooman (verisuonesta lähtenyt pahanlaatuinen sidekudoskasvain) riskiä uroksilla 1,6-kertaiseksi ja nartuilla yli viisinkertaiseksi. Nartuilla myös pernan hemangiosarkooman riski kasvoi.

Steriloiduilla koirilla oli 27-38% suurentunut riski rokotusreaktioihin. Alttiita olivat erityisesti kääpiökoirat ja muut pienet koirat. Sekarotuisilla riski oli pienempi, mikä johtunee niiden heterogeenisyydestä.

Sekä nartut että urokset olivat steriloituina aggressiivisempia ihmisiä ja muita koiria kohtaan, ja steriloidut nartut olivat pelokkaampia ja arempia kosketukselle. Steriloiduilla koirilla esiintyi myös jatkuvaa haukkumista enemmän kuin steriloimattomilla. Toisaalta myös rotu-ja sukupuolieroja on: esimerkiksi steriloimattomilla dobermanninartuilla esiintyi muista roduista poiketen enemmän aggressiivisuutta kuin steriloiduilla.


Sterilisaatio edesauttoi ikääntyvän koiran etenevää, kognitiivista heikkenemistä. Tällainen koira saattaa eksyä tutussa paikassa, sen uni-valve -rytmi muuttuu ja sisäsiisteys unohtuu. Myös sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa saattaa muuttua. Sukuhormoneilla on hermostoa suojaavia vaikutuksia -ihmisillä on todettu estrogeenin suojaavan naisia Alzheimerin taudilta.

Yleisimmät sterilisaatiosta aiheutuvat ongelmat ovat virtsan pidätyskyvyttömyys, lihomistaipumus ja erityisesti karvapeitteen huono laatu (joka ei liene varsinainen terveysriski).

"Rutiininomaisten sterilaatioiden ja kastraatioiden määrää tulisi silti vähentää, koska tarpeettoman kivun tuottamista tulee eläinsuojelullisista syistä välttää". Norjassa terveiden koirien sterilaatioleikkaukset on kielletty kokonaan.

Summa summarum
Siinäpä pointteja puolesta ja vastaan. Jossain vaiheessa olin jo vertailemassa eri eläinlääkäriasemien hinnastoja sterkkausta varten ja puntaroin perinteisen sterkkaukstekniikan ja tähystystekniikan eroja ja sitten unohdin taas koko asian. Ikä tuo koko ajan mukanaan omat riskinsä anestesiaan ja toipumiseen, tosin perusterveet, virkeät veteraanit toipuisivat sterkkauksesta varmasti oikein hyvin vielä tässä kohta 9 vuoden iässä. Tytöillä on onneksi suht. helpot juoksut, mitä nyt Mel on oppinut ulvomaan poikien perään.

Vain toista koiraa on turha sterkata, koska koirien kanssa kulkeminen eri tapaamisissa ja harrastuksissa ei helpotu sterkkaamalla vain toisen, koska koirat kulkevat joka paikassa aina porukassa. Toki tässä pitää ottaa huomioon myös laumadynamiikka ja sen mahdollinen muuttuminen sterkkauksen jälkeen. En tee hätiköityjä ratkaisuja, joten katson seuraavia juoksuja ja mietin taas niiden jälkeen että mitenkä sitä toimisi. Kovin herkästi en koiriani leikkuupöydälle ole kyllä kiikuttamassa.

11.3.2020

Helmikuun treenimuistio


Helmikuussa tehotreenattiin - viikkotreenit sekä keskiviikkoisin että torstaisin! Jotta tästä treenipläjäyksestä sais kaiken irti, tein tietysti reippaana muistiinpanot. Tässä treenimuistiomme helmikuulta.

6.2.2020 Jannen treenit Caramel
Huomio nummero yks. Ohjaaja vois sanoa käskyt niin, että koirakin ne kuulee (myös sen agilityrähinän läpi). Toki ei olisi pahitteeksi, että edelleen näin 6 agilityvuodenkin jälkeen ne käskyt sanois vielä hilkun aikaisemmin. Loppuis se koiran kysely ja näykkiminen kun ei tiedä mihinkä ollaan mahollisesti seuraavaksi suuntaamassa. Elikä koirille ei annettas saumaa kysellä suuntaa, jolloinka liiallinen ohjaajafocus vähenisi. Sounds logical!

Huomio nummero tvoo. Takaakierroilla ja putkiin sendittäessä ei ole lainkaan haukulle se ja sama mihinkä suuntaan mahtaa ohjaaja torsollaan viihtilöidä. Notta rintamasuunta oikeasti mukaan varsinkin takaakiertoihin. Ei riitä jalaka ja käs.

13.2.2020 Tiian treenit Cicaro
Kotiläksy yks. Opeta koirille in-in. Vähän täytyy nyt tunnustaa että en joku aika sitten vielä halunnu lähtee tähän villitykseen mukaan. Inhoon kaikkee uutta villitystä ja tahon olla taas se uniikki lumihiutale. Pakko myös myöntää, että tätä taitoa kysytään aika tiuhaan radoilla tänä päivänä. Eli eikun treenilistalle alkeista lähtien opettamaan in-inin merkitystä. Kisoissa on paljon sivuttaishyppyjä, jotka Mel ainakin herkästi ohittelee. Kauhia kiire emännän perään.

Syksystä saakka on sisäänajettu uutta palkkausmenetelmää, ja nyt se alkaa näyttää tulosta. Tarrapallopalkkaus eli etäpalkka toimii. Tarrapallon sisällä on namia. Eikä koira saa namia välittömästi kitaansa vaikka se karkaisi palkalle. On hetki aikaa pelastaa tilanne. Koira ymmärtää jes-sanan merkityksen: jes>juokse palkalle ole hyvä.

20.2. Hanna-Kaisan treenit Caramel
Tänään in-in toimi yllättäen kuin opettelematta, loistavasti suorastaan, ja Mel odotteli tapansa mukaan niin kiltisti lähdössä. Voin huoleta jättää Melin lähtöön ja tasan luottaa siihen, että se siinä pysyy. Ajoittain radalla nähtiin Melille tavattoman hyvää irtoamista, vau! Palkkaus tarrapallolla toimi taas mieltsin mukavasti. Poispäinkääntö oli superduper ja puomin alastulolla maltettiin ihme ja kumma pysähtyä vaikka viretila olikin hieman korkeampi kuin treeneissä yleensä. Ajoittain Mel tosin pysähtyi 4o, ja vasta käskystä otti 2o2o. Vapautin sen sillä samalla sekunnilla, kun se otti 2o2o.

Mikäpä aiheutti sitten haastetta. Maksimuurilta käännös vasempaan. Ei voi pieni ex-medi ymmärtää, miten pitää hypätä korkealle kun käännytään muurilta. Lopetin epäonnistuneiden suoritusten laskemisen joskus viidennen yrityksen jälkeen. Palkattiin koiran reitille muurilta etäisyyttä kasvattaen ja koira alkoi hypätä puhtaasti.

27.2. Tiian treenit Cicaro
In-in vaati vielä aika voimakkaan käden avauksen, eikä kartturi aina muistanut käyttää käskysanaa kun niin uutta keskityttiin opettelemaan. Tänään rontti malttoi odottaa hienosti lähdössä, joten rontti oli poikkeuksellisen pähevä. Irtoamisen suhteen sellainen ahaa-elämys tuli tänään, että koira irtoaa hyvin sivuttaisetäisyyttä ohjaajasta otettaessa, mutta jos ohjaaja jää koiran taakse, ei se irtoa paljon mitään. Eli hyödynnettävä tämä tieto, jos radalla voi valita juokseeko koiran vierellä vai takana erinäisissä tilanteissa. Poispäinkääntö ja tuplasylkkäri toimivat kans loistokkaasti. Puomilla sama homma kuin Melillä, eli otti 4o ja vasta käskyllä 2o2o. Pitäisi vissiin alkaa uusia koko puomi, eikä hyväksyä alkuunkaan tällasta 4o hiipparointia. Ettei tuu tavaksi.

Tarrapallopalkkaus oli rontin mielestä niin maanmainio, ettei vapautussanaa olisi malttanut millään odottaa. Ei auttanut edes voimasanat, kun koira päätti laukkailla omatoimipalkalle. Sain pelastettua tilanteen joka kerta, koska tarrapallon avaaminen kestää koiralta kuitenkin ainakin sen pari sekuntia. Tähän siis itsehillintää ja luopumisharjoituksia niin eiköhän se taas siitä.

Käväistiin me myös 7.3. Antin valmennuksessa hyppyradalla. Sama juttu...

Cicaro
Kepeille hakemiseen pitäisi saada lisää itsenäisyyttä. Nyt annan liian voimakkaita ohjauksia kepeille. Kotiläksynä minä seistä napotan aloillani parin metrin päässä kepeistä ja vain sanon koiralle käskyn ilman vartaloapuja. Siinäpä työmaata. In-inin alkuharjoituksia tehtiin kans, ja näihin saatiin ohjeet jatkaa omatoimisesti treenejä eteenpäin.

Caramel
In-inin suhteen sama homma. Aika paljon oli Mel kiinni minussa. Poikkeuksellisesti palkkasin Meliä nyt jonkun kerran myös taskusta, joten johtuiko sitten tästä. Ei taskupalkkaa enää. Taaskaan. Piti se taas silti kokeilla. Koiraan pitäs uskaltaa luottaa ja lähtee vaan reilusti etenemään. Persjätöllä korjattiin koiran estelinjaa vasemman käden palkalla, kun koira meinasi oikaista joka kerta väärin eikä koonnut riittävästi hypylle. Tässä saatiin muutamalla toistolla kivasti muutosta aikaan.