Ajatus oli, että kun sisko muuttaa syksyllä kotoa, hän saa toisen pennuista mukaansa, minne sitten ikinä lähteekään. Mutta nyt kun nassikat on 7kk ikäisiä, niin huomaankin että nehän ovat kasvaneet kiinni toisiinsa. Ne viettävät arjen toistensa seurassa, me harrastetaan tokoa tiistaisin ongelmitta kummankin kanssa samaan aikaan, mä lenkkeilen kahden koiran kanssa ongelmitta ja mä elän mun elämääni kahden koiran kanssa, ongelmitta. Nassikat pitävät toisilleen seuraa, kun olen 7h koulussa päivisin. Mikä noita enää toisistaan raaskii erottaa, kun elämää sujuu paljon helpommin ja mukavemmin, kun pennut saavat nauttia toistensa seurasta.
Sattuipa vahinko kaverilleni ja hänen koirilleen, ja syntyi 20.12.2011 9 pientä, suloista shelttimixiä. Mä olen hurahtanut shelttiin rotuna, mutta kannatan sekarotuisia koiria monesta syystä, joten siellä minua odottaisi täydellinen koiranappula, tilaisuus joka tuskin tulee toistumaan lähielämässäni. Aluksi sanoin tälle kaverilleni haaveillen, kuinka ottaisin varmasti yhden neidin pentueesta, jos minulla vain olisi siihen mahdollisuus. Siinä sitten iltamissa aloin itsekseni kehittämään päässäni ajatusta, että laumaani saattaisikin mahtua vielä yksi otus.
Mietin vielä koko seuraavan päivän kuumeisesti koulussa, ja mietin vielä monet päivät kirjoitellen paperille saakka ylös mahdollisia kuluja ja tulevia tilanteita sekä elämääni yleisesti, ja kaikkea muuta mahdollista, kysellen kavereiltakin mielipidettä asiaan, ja mitä ikinä mieleeni juolahtikaan. Puntaroin, että onko tämä idea edes kehittämisen arvoinen. Koetin etsiä ongelmia tai heikkoja kohtia, jotka tämä karvainen hankinta voisi nostaa esille. Tulin siihen tulokseen siskoni kanssa, että hankitaan siitä vielä yksi yhteinen shelttimix lauman jatkoksi ja harrastekaveriksi. Toisinaan olin aivan innoissani nassikan ottamisesta, ja toisinaan taas ajattelin, että mitä hittoa olen tekemässä. Päädyttiin lopulta ottamaan nassikka.
Ajankohta ei ehkä ole kaikkein parhain pennun ottamiseen, muttei kyllä huonoinkaan. Ikävä kyllä nämä vahingot eivät paljoa kysele, että onko nyt hyvä aika tulla maailmaan vaiko vasta ensi vuonna. Caramel ja Cicaro ovat pennun saapuessa 9kk ikäisiä. Niillä on jo nyt peruskoulutus vankalla pohjalla, ja niiden kanssa edistytään kaikessa koko ajan. Vielä ne eivät ole valmiita koiria, mutta voiton puolella ollaan jo reilusti. Niiden kanssa tietysti työskennellään edelleen jatkuvasti, mutta ne eivät enää vaadi niin paljoa huomiotani kuin ihan alkutaipaleella.
Tällä hetkellä tokoilemme ja pennut ovat kasvamassa aikuisiksi koiriksi. Kun pentu saapuu helmikuun lopulla, siskoni on juuri päässyt lukiosta. Hänellä on vain aikaa... ja kasa kirjoja luettavana yo-kirjoituksiin. Hän muuttanee luokseni Kajaaniin oleilemaan Cicaron, Caramelin ja Auroran seuraksi päivisin lukemaan kirjoituksiin, kun itse olen päivällä koulussa. Pentu ei siis joudu olemaan heti yksin pitkiä päiviä, vaikka tietysti sitä aletaan jo pienenä totuttaa yksinoloon pienissä määrin. Sisko jeesaa maaliskuun ajan ja huhtikuun ajan se reilaa maailmalla, jolloin mulla on huhtikuun ajan 3 koiraa kämpillä, joista yksi on pieni pentu. Toukokuu on vielä auki, että viettääkö siskoni enemmän aikaa kotona Savossa vai mun kämpillä Kainuussa.
Kevätkuukaudet saattavat viedä aikaani normaalia enemmän, ja niin ne varmasti vievätkin, mutta olen pärjännyt noiden kahdenkin kanssa kaikin puolin niin hyvin, että tiedän pärjääväni. Etenkin kun on tuo sisko vielä jeesaamassa.
Eli siis mulla ja siskollani on 3 harrastuskoiraa jaettavana keskenämme, vaihdellen koiria toisinaan, ettei kummallakaan ole ns. omaa koiraa. Toiselle on välillä 2 koiraa, toisella 1. Ja joskus otan tietenkin Sanin mukaan Kajaaniin, vaikkapa jonkun pennun kanssa samaan aikaan. Et jos tilanne olisi se, että siskoni ei olisi koiraihminen ja mulla ois jo C&C koko ajan itelläni, niin eipä olisi pennun ottaminen oikein mahdollista.
Kesällä taas helpottuu kevään jälkeen, kun koirat saavat olla täällä kotona maalla, et nää pari kevätkuukautta on aika tiivistä sosiaalisesti eristäytymistä mun osalta, mut muahan se ei haittaa, koska koirat menee aina kaiken edelle ja niiden kanssa minä halajan elää ja harrastaa, mulle kun ne ei oo vaan kämpäntäytettä. Niin ja kaverit ovat onneksi innokkaita koiraihmisiä hekin, että lenkillä ja tokossa tulee käytyä heidän kanssaan, koirailun merkeissä siis.
En unohda muuta laumaa, vaikka pentu tuleekin taloon. Sanista ei ole harrastuskoiraksi, mikä on todettu jo monessa suhteessa. Vaikka Sani onkin nyt enemmän äidin koira, niin aion silti harrastaa sen kanssa kotona leikkimielisesti agilityä ja tokoa ja jälkeäkin aloitamme harrastamaan. Cicaron ja Caramelin kanssa jatketaan talven yli tokoa joka tiistai hallissa, ja keväästä aina kesään saakka, kunnes vuoden iässä aletaan tutustumaan agilityyn, tarkoituksena suunnata kurssille jossakin vaiheessa. Pennun kanssa aletaan tietenkin ihan alusta ja edetään perusasioista alkeistokoiluun porukassa, pienestä pitäen.
Toivon, etten saa mitään hamstraajapalautetta tästä hankinnastani, sillä vaikka jotkut ihmiset eivät pärjää edes yhden koiran kanssa ja kaverit, koulu ja bileet vievät kaiken ajan, eikä koiralle jää aikaa tai kiinnostusta, niin eihän se sitä meinaa etteikö joku pärjäisikin useamman koiran kanssa. Se on aika helppo tulla märisemään toisten elämästä ja hankinnoista, jos ei itse pärjää yhdenkään koiran kanssa ja toinen pärjää isomman lauman kanssa. Minä kykenen jakamaan siskoni kanssa ajan 3 otuksen kesken aivan loistavasti, ja se että itse tiedän voimavarani, riittää.
 |
| Pentueen nartut, Aurora ylimpänä. © Kasvattaja |
 |
| Xmas Aurora |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.