12.3.2012

Mustamörri ja pörröpää

Sani ja Aurora Kajaanissa, Sanilla ollu opettelemista citykoiran elämään ja kerrostaloelämään. Vähän meinais ravata ulkona ja sisällä, ku tottunu sellaseen pienestä saakka ja mittarissa lähentelee 4 ikävuotta. Haukahti sunnuntaina ovella varsin itsevarmana, että rouva tahtoo ny ulos, mut eihä se rukkaraukka tonne rappukäytävään voi mennä ulkoilemaan vapaana. Lisäks rapun äänille meinaa murista ja haukahdella.

Yksinhän tuo on osannu olla jo pienestä pitäen, mut uusi kämppä ku ei ole sille vielä kotipesä, niin hermostuminen yksinjäädessä annetaan vielä hetken anteeksi. Kovasti meinaa jumittaa lenkeillä nenästään kiinni joka koiran merkintöihin, armoton opettelu tuossa että joka pissoille ei pysähdytä. Sansku ilmensi jo pienenä, että sillä on ihan järetön kyky haistaa asioita, se elää tässä maailmassa 90% hajuaistillaan ja nenällään, 10% jää kaikelle muulle, kuten KUULOLLE.

Tavoitteena olisi, että Sani laihtuisi ainakin 2kg, mielellään 3-4kg kuitenkin, mutta ainakin näin alkuunsa edes tuon kaksi kiloa, vauhdilla 1kg/viikko. On ihan liian pullakka tyttö, kun selkä on ku pöytä ja kylkiluita ei tunne just ollenkaan. On se muori sitä ainaki ruokkinu kotona. Jepjep, ens vkl pääsee rouva laihtumaan, kun mennään makkaranpaistopuuhiin saareen Essin ja Moonan kans. Niin, ei siis vain syömään, vaan ensinnäkin lenkkeillään sinne saakka.

Kuvia ois Savoreissusta n. 400kpl, käsittelen ja tungen niitä tänne kunha kerkijän. Iso tentti tulossa ja kauheesti taas kaikkee muuta sählinkiä, ni jos kesään mennes noiki saan niin hyvä.

2 kommenttia:

  1. Heihei, oli tosiaan jääny vastailematta ihan kokonaan :D tänään väkersin pikasesti vaan tuollaisen, mutta sekin on pohjaväriltään tylsä valkoinen..

    Miepä laitan sulle mailiin jotain kuvia niin saat ihan vapaat kädet niiden laiton ja värien suhteen ;)
    Niin ja sitten sitä tekstiä, heitin tuohon kuvaan vaan noin :D kun en mitään fiksua keksinyt. Lumo "suomenlapinporokoira :D lapinkoiran ja porokoiran mixaus siis :P

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.