23.2.2014

Viikonlopun agit

Kihlajaisviikonloppu kotikotona.
Lauantaina ohjelmassa yksinkertainen rataharjoitus, rengas, keinu sekä kepit. Renkaalla ei mitään ongelmaa, heitin etupalkkana lelua ja oli aivan sama mistä suunnasta ohjasin, niin rengas meni aina nappiin. Keinulla sama juttu, varmaa suorittamista ja Kiksu malttoi odottaa 2o2o hyvin. Kepeillä lähdettiin harjoittelemaan kaikilla ohjureilla, joita vähensin koko ajan niin, että lopulta ohjurit olivat vain toisella puolella keppejä tai vain alussa ja lopussa. Tuloksena kepeissä Cara suoritti kaikki 12 keppiä ilman yhtäkään ohjuria. Kiksulla piti säästää vielä muutama ohjuri. Kepeillä systeemit rupes pelaamaan, kun laitoin keppien päähän palkan odottamaan targetille. Koirilla katse pysyi tiiviisti edessä ja alhaalla.

Sunnuntaina 9 esteen rataharjoitus, muisteltiin samalla tuplasylkkäriä ja backflapia. Rengas ja keinu edelleen mainioita. Kepeillä jälleen hyvää työtä koirilta, vähentelin ja lisäilin ohjureita ja näppärästi pujoteltiin, Cara jälleen täysin ohjureitta, Kiksulla 2-3 ohjuria apuna edelleen. Kepittely sujuu paremmin, kun en sano mitään kepkepkep-litanniaa, vaan yhden kepit-komennon jälkeen hiljenen täysin. Enkä muuten saa edistää itse kepeillä, muuten koirien huomio herpaantuu. Itsenäisyyttä hain kepeille 6 kepillä ja täydellä rivillä ohjureita. Lähetin koiran kepeille parin metrin päästä ja naksuttelin keppien päässä. Ihan nätisti etenivät näin, mutta ilman ohjureita tuskin olisi onnistunut. Keppien oikeaa aloitusväliä naksuttelin vielä lopuksi parin metrin etäisyydellä seisten ja hyvin hakivat oikeaan väliin. Tässä näin lyhyelti viikonlopun agiliitelyt.

Hampuuki jää sinisen hyökyaallon alle.


Onneks kohta on maaliskuu.

Ilvekset ja Hampuukin sadehattu.

1 kommentti:

  1. Sinut on haastettu! http://laimeeta.blogspot.fi/2014/02/haasteen-orjana.html

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.