Koirankasvatusta moneen lähtöön

Joskus yön synkkinä tunteina kuuntelin ikisuosikkiani, Turmareita, ja laulun sanat vain napsahtivat ja päätin sanoituksista inspiroituneena kirjoittaa ihan postauksen tästä jo melko kolutusta aiheesta. Jos yksikin tämän mielipidetekstin lukenut sielullinen tallaaja hetken verran ajattelee tämän touhun järkiperäisyyttä, niin en kirjoittanut turhaan. Olen kyllä sivunnut tätä aihetta jo ikuisuuden, mutta hämmästyksekseni en ole vielä kirjoittanut tästä erikoispostausta. Jos asiasta ei jauhamalla jauheta, ihmisten asenteet eivät koskaan ikinä milloinkaan tule muuttumaan. Tähän todellisuuteen on nyt viimeinkin herättävä. Minua ällöttää, kuvottaa ja inhottaa mitä kaikkea ihmiset saavat aikaan koirien hyvinvoinnista piittaamatta. Tässä lyhyt introvideo aiheeseen lämmittelyksi.

- Pictures by Google, sounds by YouTube-
Ensin termeillään. On jalostusta, ylijalostusta ja kasvattamista. Ja tässä seuraavat minun ihan täysin omat käsitykseni näistä termilöisistä.

Jalostus on jonkin asian hiomista tiettyyn suuntaan tietyin kriteerein, jolla pyritään parantamaan yhtä tai useampaa ominaisuutta. Jalostuksen tarkoitus on siis tehdä parempaa, pyrkiä jotakin tavoitetta kohti. Jalostus on täten tavoitteellista toimintaa, eikä jalostus voi toteutua koiran kasvatuksessa vain yhden pentueen kohdalla. Onhan yksi risteytys aina lähtökohta johonkin suuntaan, mutta koiramaailmassa ei puhuta mistään kertajalostuksesta, koska sellaista ei ole olemassa. Jalostus ei siis ole pahasta, sillä onhan siinä tehty tietoisia päätöksiä jotka ohjaavat toimintaa. Ja niin kauan kuin jalostetaan järjellä ja koiran hyvinvointi (oikeasti) edellä, niin hyvä niin. Koirapopulaatio, joka lisääntyy vailla mitään ajatusta, ei jalostu. Se vain lisääntyy. Tavoitteellisuus erottaa jalostuksen pelkästä lisääntymisestä. Minun mielestäni.

Ylijalostus eli tietynlainen liioittelu ja rajan ylitys, överit. Se on se mikä kuohuttaa ihmisiä (kaikkihan meitä kakslahkeisia aina kuohuttaa) ja aiheuttaa ongelmia koiran elämänlaadussa. Ja hupsua tässä on se, ettei ihmisille mikään tunnu olevan liikaa. Liikaa karvaa. Liian vähän karvaa. Liian lyhyet jalat. Liian pieni. Liian suuri. Liian köyry. Liian lyhyt. Liian löysä. Liian sukusiittoinen. Liian kyvytön lisääntymään. Liian kyvytön elämään. Kaikkien näiden liiallisuuksiin vietyjen ominaisuuksien kohdalla voi nimetä jonkin negatiivisen vaikutuksen koiran elämään. Kaikki eivät koe tällaista moraalisesti oikeaksi, mukaan lukien minut itseni. Koska liioittelu ulkonäöllisissä seikoissa on pinnallista.

Niin kauan kuin yksittäisen kasvattajan koiranjalostusta ohjaavat arvot ovat terveys tai hyvä luonne, hän etenee mielestäni oikeaan suuntaan. Vaikka joku alkaisi kasvattaa sairaan rodun edustajaa, mutta hän pyrkisi valinnoillaan kohti parempaa terveyttä tai parempaa luonnetta, hän tekee todennäköisesti hyvää työtä. Jos taas suhteellisen terveen rotuisen koiran omistaja etenee ensisijaisesti kohti rodunomaista ulkonäköä yhdistellen koiria toisiinsa kyseenalaistettavin kriteerein, siinä piilee vaarana se että terveys ja luonne kärsivät. Tässä esimerkissä ulkonäköpainotteisen, vielä terveen rodun kasvattaja siis tippuu vähitellen kuoppaan siinä missä esimerkkini sairaan rodun elvyttäjä jo yrittää kiivetä pois sieltä samasta kuopasta. Täytyykö aina käydä kuopan pohjalla ymmärtääkseen yskän? On aina vaikeampi kiivetä pois sieltä kuopasta kuin olla menemättä sinne ollenkaan. Minä ainakin mieluummin rakentaisin kestävän sillan, jonka avulla en koskaan päätyisi kuoppaan ja joutuisi taistelemaan päästäkseni pois sieltä. Koska ei sieltä välttämättä enää pois pääse.

Kasvattamisella taas tarkoitan kaikkea sitä toimintaa, jonka tuloksena on pentueellinen koiria. Koiria voi kasvattaa niitä kuitenkaan jalostamatta. Tällä tarkoitan yksittäisiä pentueita, jotka saavat erityisesti lokaa niskaansa suunsa somessa aukaistuaan. "Mikä idea oli teettää tämä yksi pentue? Ethän sinä edes vie rotua eteenpäin?" Kuvitellaan, että teetetään yksi rotukoirapentue, joka ei koskaan lisäänny eteenpäin. Kuvitellaan siihen samalle viivalle sekarotuinen pentue, joka ei koskaan lisäänny eteenpäin. Periaatteessa kumpikin on yhtä turha teko. Kummallakin pentueella voi olla jokin tietty tarkoitus, hyväkin sellainen, mutta sen suurempaa merkitystä niillä ei muulle koirapopulaatiolle ollut. Niillä kuitenkin saattoi olla suurikin merkitys niiden omistajille, ja tällaiselle merkitykselle on mielestäni oikeutettua antaa arvoa. Kuitenkin tällä esimerkin rotukoirapentueella on monen silmissä oikeus olla olemassa, koska se on rotukoirapentue, vaikka kummassakaan tapauksessa pentue ei vienyt yhtikäs mitään eteenpäin. Ehkä ne veivät lämpimän sohvapaikan ja rakastavan perheen kodinvaihtajalta tai rescuekoiralta, tai sitten eivät vieneet. Jos minulla ei olisi nykyisiä koiriani, minulla ei niiden tilalla olisi rescuekoiraa tai ehkä kodinvaihtajaakaan, ei ehkä koiraa ollenkaan. Joten tilanne olisi kodittomien koirien osalta plus miinus nolla. Siispä se ainainen "miksi lisätä koirien määrää" ei mitenkään aina päde. Toivon ainakin, että mikäli ihmiset eivät löydä itselleen sopivaa koiraa, he eivät paikkaa sopivan koiran koloa millään epäsopivalla koiralla. En tekisi niin itsekään.

Vaan mihin jalostus päättyy? Milloin ollaan tultu jalostuksellisesti loppuun? Loppuuko jalostus edes mihinkään? Onko aina pakko jalostaa, onko päämäärätön yhden pentueen kasvatus sieltä täältä satunnaisista koirista oikein? Kuka määrittää, milloin jalostuksellinen tai kasvatuksellinen tavoite on saavutettu? Voiko jalostuksen tavoite muuttua? Mitä ne ihmiset ajattelevat, vai eivätkö ne edes ajattele? Siinäpä otollisia kysymyksiä.

On toisaalta hyvä että ihmisillä on vahvoja mielipiteitä koirien kasvatusta kohtaan. Peilaan taas koiraryhmien herkullisiin keskusteluihin. Jos joku teettää sekarotuisen pentueen ilman tavoitetta aikomatta jatkaa kasvatustaan, hän on paha ihminen. Jos hän aikoo jatkaa sekarotuisten koirien kasvatusta, hän on vielä pahempi ihminen, ja häntä on jopa aihetta epäillä pentutehtailijaksi ja rahankerääjäksi joka antaa pentujen ostajille vain perävalotakuun ja vähintäänkin myy pennut vain K-Citymarketin taimmaisella parkkipaikalla onnekkaana siitä että karttoi kaikki vältettävissä olevat pentuekulut. Ja jos erehdyt ostamaan sairaan rodun edustajan, typistetyn koiran, sekarotuisen koiran, puhdasrotuisen koiran tai minkä keuhkoilla hengittävän olennon nyt ikinä tahansa menetkin ostamaan, olet paha ihminen. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Mutta jos et miellytä prosenttiakaan jostakin ihmismassasta, pitäisi sinun miettiä olisiko peiliin katsomisen paikka. Ei ne yksittäiset huutelijat, vaan jonkinlainen käsitys siitä kokonaisuudesta.

"Olen sairas, niin kipeä, sairas päästä jalkoihin..." "Minä, en, taivu, en!"
Mikäs muukaan se sieltä tulla tupsahtaa kuin englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi tai mopsi - tai eivät ne niin vain tupsahda, nimittäin näillä isopäisillä roduilla luonnollinen synnytys on erittäin haastava ellei jo täysin mahdoton ja harvinainen laatuaan. Puhumattakaan astutuksesta, jonka näkemisen jälkeen jäisi monelta pentu ottamatta. Nartun suoranainen raiskaus ei ole ollenkaan tavatonta, kun astutus ei muuten onnistu johtuen joko nartun vastustelusta tai uroksen kyvyttömyydestä ja/tai vietittömyydestä astua. Näiden rotujen edustajat joutuvat harmillisen usein taistelemaan hapesta läpi elämänsä, sillä niitä ei ole tehty hengittämään normaalisti. Nämä ominaisuudet yhdistettynä lähes poikkeuksetta erittäin sairaaseen luustoon eivät ainakaan paranna tilannetta. Perse edellä puuhun, sanoisin.

"Tätä pääse en pakenemaan, päätäni en pääse pakenemaan"
Kas, syringomyelia. Olen kerran nähnyt kissan, joka sai epileptistyyppisiä kohtauksia. Se oli perheeni oma kissa. Kissa kuolasi, virtsasi alleen, pyöri ja hyöri silmät lautasen kokoisina kuin väkkärä ja rauhoittui sitten aikansa ympyrää pyörittyään. Tämän kisuparan elämä päättyi pian näiden kohtausten tihennyttyä. En voi käsittää, että tämäntyyppisiä kivuliaita kohtauksia saavia koiria edelleen kasvatetaan. Kun pääkoppa on liian pieni, eivät pikkuaivot mahdu olemaan pääkopassa. Kallo ei jousta ja ollaan ongelmissa. Kuka ihme pystyisi ikinä katsomaan tätä sairautta kärsivää koiraansa silmiin ja sanomaan, että se kuuluu rotuun tai että se on jotenkin hyväksyttävää? Rodun tuntenevat kaikki, cavalier.

"Raavin, nahkani alta..."
Kutikuti, skraaps skraaps. Oletko jo sairastanut vesirokon? Jos sairastit sen siinä iässä että olet kykeneväinen muistamaan sen sairaalloisen kutinan, niin kuvittelepa että joutuisit elämään samanlaisen kutinan kanssa vuosia, ilman että kutinallesi löytyy ratkaisua - ja kun se viimein löytyy, mitään ei välttämättä ole tehtävissä kutinan hillitsemiseksi. Länsiylämaanterrieri, westie, lienee tunnetusti keskimäärin allergioista ja atopioista muita rotuja enemmän kärsivä koirarotu. Miten tähän on tultu?

Video Youtubesta, en omista. Väitetään, että näyttelyt ovat tämän kaiken pahan alku ja juuri siinä, mitä tulee koirien jalostuksen överiksi menemiseen. Väitteessä on perää, sillä näyttelyissä menestyvät koirat pääsevät yleensä jatkamaan sukuaan, kun kasvattaja vielä sattuu vaalimaan ulkonäköä terveyttä ja luonnetta enemmän. Jos multichampion-urosta hiukan kutkuttelee korvasta tai hiukan on salaisia tietoja siitä että tämän multichampion-uroksen vanhempi olisi kupsahtanut perinnölliseen sairauteen, niin kiusaus olla kertomatta niistä ja ansaita uroksellaan tuohta on varmasti suuri. Uroksen omistajan vastuusta olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut. Ulkonäköpainotteisessa jalostuksessa jalostuksesta sulkeutuvat pois tietysti yksilöt, jotka eivät täytä rotumääritelmän ulkonäkökriteereitä - vaikka ne olisivat terveyden perikuvia tai luonteensa puolesta erittäin hyviä koiria.   Kaiken pahan alun ja juuren ohessa myös matadorjalostuksella on osansa. Käsittääkseni koiria ei ole geenitestattu vielä kovinkaan montaa kymmentä vuotta (?). Geenitestit ovat yleistymään päin, joten nyt on herkulliset hetket tarkastella, mitä jalostuksen sokeassa ikkunassa onkaan tapahtunut. Kaikki lienevät kuulleet kauhutarinoita, kuinka matadoruros on tuonut rotuun jonkun geenivirheen, sairauden, jota ei enää saada pois rodusta. On tiedossa yksilöitä eri roduista, joita on käytetty häikäilemättömän monelle nartulle. Näissä piilee valtava riski. Vaan kun on kysyntää, on myös helppo lisätä tarjontaa. Miltäs kuulostaa se, että tutkimattomalla alle 4-vuotiaalla uroksella on teetetty 25 pentuetta kahdessa vuodessa? Entäs jos tämä uros sairastuukin perinnölliseen sairauteen hiukan myöhemmin? Ei naurata. Eikä edes hymyilytä.   Monelle kasvattajalle riittää se että uroksen jälkeläiset ovat menestyneet näyttelyissä. Onhan se tärkeää, jos jalostaa ulkonäkökeskeisesti näyttelyissä menestyviä koiria. Ja onhan rodunomaisuudelle jotakin arvoa annettava, mutta se ei koskaan saisi heikentää terveyttä ja hyvää luonnetta. Koiramaailmassa annetaan paljon näkyvää painoarvoa kasvattajille joiden koirat ovat menestyneet näyttelyissä, tietyissä piireissä. Kyllähän terveitä koiria aikaan saaneen kasvattajankin kasvatustyötä arvostetaan, mutta koiran ostaja tekee päätöksen siitä, mitä ominaisuutta hän eniten pentujensa vanhemmissa arvostaa. Koiran ostaja voi olla kiinnosunut terveystilastoista, luonnetestitilastoista tai tittelirivistöistä. Osoittamalla kiinnostustaan tietylle yhdistelmän osatekijälle antaa samalla äänensä juuri tietynlaiselle jalostukselle. Ostajillakin on vastuunsa, eikä koiramaailmassa pääse pois vastuusta yhtikäs missään asiassa.   Läntätääs tähä vielä pari hymähdyksen aikaansaavaa lähdettä. "Koirien terveysongelmiin johtavat monet syyt, kuten jalostussääntöjen puutteellisuus, näkemyserot ja ihmisen itsekkyys. Äärimmäisyys ei kuitenkaan ole sitä, mitä luonto tekisi. Esimerkiksi dalmatialaisilta vaaditaan riittävän pieniä mustia pilkkuja, mutta turkin valkoisen värin määrä altistaa koiraa kuuroudelle. Terveysongelmien kieltäminen johtunee osittain myös ihmisen haluttomuudesta nähdä todellisuutta. Harva haluaa tehdä koiralle tietoisesti pahaa, mutta pitkään samaa rotua harrastaneelle ihmiselle epänormaali tilanne voi näyttäytyä normaalina." LÄHDE

"Yksilön terveydestä ei tietysti kukaan voi mennä takuuseen, mutta sairastumistodennäköisyyteen joiden sairauksien osalta voi vaikuttaa. Lisäksi ostaja voi käyttäytymisellään antaa viestin koiranjalostusmaailmalle."  LÄHDE