21.11.2015

Agikisailua kotikentällä

Oman seuran agikisat, ja samalla tämän vuojen viimoset semmooset. Vähänkö jännitin vähemmän kun oli kotikisat. Sellanen inha perinteinen jännätys oli kisapaikalle saavuttaessa, mutta se laantui rataantutustumisen jälkeen. Jo eilisiltana tuumasin tyyneyden ja rauhan saarrettua minut, että nyt on sellane hyvä viilis huomisista kisoista, että meillon ihan hyvät mahkut tehdä tulosta. Heti jos aloin pohtimaan tilanteita joissa epäonnistutaan, ajattelin tietoisesti toisin - eipäs kun me onnistutaan. Ja heti jos huomasin kisoissa jännityksen nostavan päätään, hennnngitin. Ja se kannatti. Näettekös.

Äiti kakkosluokkalaine. Ylypiäki vielä.

Tuomari meni vaihtumaan oletetusta, eli eipä ollu Topra vaan oli Huittinen. Miulla ei ollu mittään käryvä, millasia ratoja kysseinen tuomari ylleesä ottaen suunnittellee. No, ainakin puolenvaihtoja tuntui olevan normaalia enemmän, ja nimenomaan semmosia kohtia joissa suosittas takaaleikkausta ja hirttoa näin niinku tekniikoista. Aika usein jo ykkösten radoilla ohjaaja jäi auttamatta väärälle puolelle rataa eikä puolta pystynyt ainakaan ketterästi vaihtamaan. Usein puolenvaihto jäi herkästi joko hyppyjen tai kontaktien kohdalle suoralle linjalle - putkien kohdalla puolenvaihto lienee ykkösissä hieman tavanomaisempaa helppoutensa vuoksi?

Minäpä valssijana vaihtelin puolta lähes koko ajan valssilla ku meillä takaaleikkuut ja hirtot ym missä koiran pitäs irrota ohjaajan edelle, on huonossa jamassa. Persjätönkin sijaan valitsen mieluummin valssin koska haluan nähdä koiran. Yhen kerran hirtin Caran putkeen ja se sujahti sinne oikein mallikkaasti.

Läpi kisojen kisaajat tuntuivat keskustelevan että etenkin ykkösten radat olivat aivan liian haastavia - haastavuudesta kertonee se että ykkösten radoilla tuli yhteensä vain KAKSI nollaa. Suurin osa hyllyistä tuli (kuulemani mukaan) lähes kolmosluokan tasoisen keppikulman takia, vaan sentään joku tuloskin tuli nollien lisäksi. Kuitenkin kivoja ratoja, joissa oli normaalia enemmän haastetta, vaan ihan nuo oli tehtävissä.

Ensmäene SERTTI, voi nyyyh nyt.
Videoita en radoista saanut mutta ulkopuolisten silmin meno näytti sujuvalta ja ratkaisut joita radalla tein olivat toimivia. Radat tuntuivat sujuvilta, mutta Cicaro kielsi jostain syystä tosi monelle esteelle. Se siis juoksi ihan täysin ohitse etenkin putkista. Se teki tätä viime kisoissakin. Pitää käyttää hierottavana, josko sieltä joku jumi löytyisi vaikka syyksi. Kisakauden päätteeksi likat lienevät hieronnat ansainneet. Kepit Cicarolla eivät ekalla radalla sujuneet, tokalla sujuivat. Ehkä käskytin sitä reippaammin ja olin itse enemmän edellä toisella radalla. Pitää muistaa ens kisoissa.

TULOKSET:
  • Caramel 1A: nopeus 4,02m/s, AV -12,94, RV 0, LUVA SERT, sijoitus 1/6, luokan ainoa nolla, SIIRTO KAKKOSLUOKKAAN!
  • Cicaro 1B: hyl
  • Cicaro 1C: hyl
  • Caramel 2B: nopeus 4,05m/s, AV -6,98, RV 0, LUVA, sijoitus 1/5, luokan ainoa tulos
Uskomattomista uskomattomin, maistuvin ja messevin Karamelli teki sen taas - tuplanollat, ja tällä kertaa tuplanollavoitot kotikisoista!! Ja koska Cara siirtyi 1B>2B radalle, korkkasimme samalla kakkosluokan vaatimattomasti napaten heti ensimmäisen LUVAn kakkosista. Mitä ihmettä. Enpä oo pitkään aikaan näin pahasti tuulettanu. Ja juuri ennen 2B-rataa menin vielä sanomaan "tää on nyt tällane luulot pois -rata". Huh mahtavata ihanata. Koiran seittemäs rata, joten ei kovin pitkään ollu ykkösissä, miun ekaks aksakoiraks. Puolisen vuotta meni, ja piti vieläpä kattella tarkasti tuomareita kolmien kisojen verran että tuosta saatiin medi. Vaan mikäpä kiire kellään saatika seropeilla, emmää sillä.

Me siirrytään nyt vaativampaan treeniryhmään perjantailta torstaille. Ryhmäsuunnittelija tuumas että me varmaan tullaan nyt vaan nousemaan ja nousemaan. Kiitos vielä kaikesta tuesta ja kannustuksesta seuratoverit ja muut, lämmittää kisata ku on ihania ihmisiä ympärillä tsemppaamassa! Näistä kisoista saatiinkin nyt taas hetkeks uskoa, että ehkä meistä joskus vielä kolmosluokkalaisia kuoriutuu. Myös pikkumustasta, jonka kanssa ajattelin ens vuonna privakisata ilman Caraa että se sais vähä siskoosa kiinni ni kisapäivät lyhenis ku ois molemmat samassa luokassa.

2B agilityrata "sinnepäe"
Muistin vain ja ainoastaan tuoreimman radan eli aika tehokkaasti uneutin aikaisemmat radat pois uusimman suorituksen tieltä. Yritin kyllä kovin piirrellä muitakin ratoja, mutta en muistanut enää suurintakaan osaa radoista. Tämäkään ainokainen tuskin on aivan kohallaan, mutta kunhan edes suunnilleen. Jo yhden radan muistaminen on joskus työn ja tuskan takana, saatika nelejän.

Vaan niinkin kliseiseltä kuin tää ny kuulostaa, nyt varmaan on oikein hyvä hetki jäädä pienelle kisatauolle.

9 kommenttia:

  1. Tosi hyvin teillä meni, onnea!!!

    VastaaPoista
  2. <3 Onnea vielä täälläkin! Ihan mahtavaa!!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi26.11.15

    aloin seuraa tätä blogia. Ihan mahtavii postauksii






    VastaaPoista
  4. Anonyymi26.11.15

    Mahtavii postauksii!!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi29.11.15

    Onneksi olkoon! Mahtavia suorituksia, kunpa saisi joskus tuollaisia, ja pääsisi oikeasti sinne kakkosluokkaan...!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos kaikille! <3 Nyt on taas uutta motivaatiota ja puhtia treenata ku onnisti parin tuloksettoman kisan jälkeen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kiitos kaikille! <3 Nyt on taas uutta motivaatiota ja puhtia treenata ku onnisti parin tuloksettoman kisan jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi1.1.16

    Kaksi nollaa noin 10osallistujasta on aika paljon. Hauskaa kuinka taso voi vaihdella näin paljon pääkaupunkiseudulla ja siellä. Täällä teidän 2luokan rata on oikein simppeli 1luokan rata. Täällä osallistujia on aina noin 25-35 ja nollia tulee 1-5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä menisi vertailemaan ratojen haastavuutta noin, sillä eihän ero voi sentään maantieteellisistä koordinaateista olla kiinni, vaan ehkä kuitenkin enemmänkin tuomareista. Mitä siinä muita kisailijoita jututin rataprofiileista, niin ei tainnut kukaan kokea noita helpoiksi vaan normaalia vaativammiksi. Se on niin yksilöllistä, että minkä kukakin kokee vaikeaksi. Olen ehkä sitten tottunut vielä helpompiin, että nämä radat tuntuivat sisältävään minun mittapuullani enemmän haasteita.

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.