23.1.2017

Miksi koirani näkevät nälkää?

Kiitos hyvästä kirjoitusaiheesta anolle - saan osaltani vaikuttaa siihen että tämä tärkeä aihe ei tule sivuutetuksi. Eli kuten kysymys kuuluu, miksi pidän koiriani nälässä?

"Olen lukenut sinun blogiasi about noin vuoden ja minulle on herännyt vain yksi kysymys. Miksi pidät koiriasi nälässä? Monesti olet blogitekstissäsi maininnut, että miten koirillasi on nälkä, maha murisee jne. joka on mielestäni todella naurettavaa puuhaa. Pitää nyt omia koiria nälässä. Joku ihminen voisi ihan helposti tehdä tästä jutustasi eläinsuojeluilmoituksen. Kerrot nimittäin ihan selkeästi teksteissäsi koiriesi nälästä ja vaikka koirat olisivatkin päällepäin ihan fine kunnossa, niin silti aika karmivaa, että koiran oma omistaja pitää tiukkaa "ruokadieettiään" koirille. Laskea nyt jokainenkin "ylimääräinen" gramma mukaan ja ottaa pois seuraavasta ruuasta. Sama harrastaessa koiran kanssa. Ottaa se iltaruuasta pois. No oletko koskaan ajatellut sitä, että koira KULUTTAA saamansa namit siinä samalla, kun se touhuaa ja tekee vaadittuja juttuja. Kyllä sen koiran pitäisi saada sitä ruokaa juuri silloin, kun sillä on nälkä. Minulla koiralla on ruoka tarjolla 24/7 ja se on mitä täydellisimmässä kunnossa, kun sen kanssa kuitenkin lenkkeilee ja touhuilee, jotta paino ei nouse."

- anonyymi

Hhhhh mistähä lähtis liikkeelle. Siitä että kuvat on varastettu googlesta.

Joko tämä kommentti oli viitseliäästi kirjoitettu provo tai sitten kirjoittajan on aika nähdä mustavalkoisen sijaan myös harmaata. Jos en olisi vastannut tähän, olisin salannut jotakin. Kun nyt vastasin, selittelen ja koen syyllisyyttä. Eli vissiin ihan sama vastaanko vai enkö, ja sinänsä minun ei tarvitsisi edes vastata koska no ano. Luulisi, että ne jotka ovat lukeneet blogiani vuoden, olisivat jo sisäistäneet minun kirjoitusasuni ja kirjoittajan ääneni. Notta no johan löytyy vakavamielistä ja huumorintajutonta ihmismieltä.

Kirjoitusasuni on persoonallinen, mustahuumorisävytteinen, satiirinen, ironinen ja paljon kielikuvia sisältävä ja tulee olemaan sitä jatkossakin. Näin käy kun ei lue riittävästi kirjoja - ei ole mitään käsitystä ilman hymiöitä, että kuka tarkoittaa mitä ja milläkin mielellä. Herranjestas menkää nyt jo sinne kirjastoon.

On totta että koirani ovat nälkäisiä - aina treeneissä ja ennen ruokaansa. Mutta ei ole totta että koirani ovat aliravittuja tai nälkiintyneitä. Asetan koirilleni oman, inhimillissävytteisen, humoristisen "äänen" blogissani, joka näkyy toisinaan esmes kuvateksteissä. Tottakai koirat ovat mielestään aina nälkäisiä eikä niitä ole ruokittu kahteen viikkoon - nehän ovat koiria ja koiranmielisiä, ja sekös se hauskalta kuulostaakin kirjoitettuna! Todellisuudessa ne saavat päivittäiset kaksi ruokaansa, ellen minä toisinaan unohda niitä ruokkia. Ja vielä ne tuossa korisevat elämän tiellä.

Tietenkin vähennän herkut iltaruuasta ja tulen jatkossakin niin tekemään - muuten koirani lihovat. Koira ei yksissä agilitytreeneissä työskentele niin paljon että se saisi kulutettua siellä saamansa herkut - meillä kun ainakin herkut ovat ruokaa rasvaisempia maistuvuutensa vuoksi. Varsinkin uusien asioiden opettelussa herkkumäärä on aina suurempi kuin jo vanhoja asioita toistaessa.

Herkut ovatkin lähes aina energiapitoisempia kuin arkiruoka. Näin pienillä koirilla kourallinen tai kaksi herkkuja vastaa jo yhtä ateriaa. Jos ruokin kerran tai kaksi viikossa koiriani ylimääräisellä energiapitoisella aterialla, se tasan näkyy punnituksessa. "Pienen palan vaan annan..." on aika vaarallinen ajatus, sillä koiralle pieni pala on suuri pala, ja jos näitä maukkaita, rasvaisia lisäruokia anniskellaan usein päivässä ja usean perheenjäsenen voimin, niin koiralle kertyy pian ylimääräisiä aterioita joka päivä. Myös pienillä tekijöillä on merkitystä!

Koirani tasan tarkkaan saavat tarpeeksi ruokaa, jopa toisinaan vähän liikaakin. Yhtälö painonhallinnan suhteen on äärihelppo: syö niin paljon kuin kulutat, älä enempää älä vähempää. Jos koira lihoo, se saa liikaa energiaa. Jos koira laihtuu, se saa liian vähän energiaa. Toki ruuan määrää voi lisätä, kunhan sen energiapitoisuus ei nouse samalla. Siksi puolestapuhun herkästi lihovien shelttimixnarttujeni kohdalla, kuinka hyviä ovat vähäenergiset vaihtoehdot - puuro, kasvissose ja naudanmaha näin esimerkkinä. Eli koira saa kylläisen tunteen vaikka ruuassa on niukasti energiaa.

On hemmetin epäoikeudenmukaista, vanhanaikaista ja ajattelematonta pitää koiralla ruokaa tarjolla koko ajan. En uskonut että tähän törmää vielä -10 luvulla. Harrastuskoirat halutaan yleensä saada työskentelemään ohjaajansa kanssa innokkaasti ja motivoituneesti. Ei koiraa kiinnosta ruoka jos sillä on sitä tarjolla 24/7 muutenkin. Miksi poissulkea tahallaan pois hyvä palkkauskeino. No, jos sohvakoiraa ei tartte just palkkailla niin okei. Mutta kun kyseessä on urheilukoira, niin miksi ihmeessä tekisi itsensä ja koiran elämästä vaikeaa lihottamalla ne niin että ne särkyvät ennen aikojaan, kärsivät, laiskistuvat, voivat huonosti ja et saa palkattua niitä ruualla treeneissä, kun välillä ruokapalkka on ainoa järkevä palkkauskeino tietyissä tehtävissä. Voihan koira ylensyöneenä edelleen närppiä herkkunsa, vaan fakta on se että kylläinen koira ei arvota ruokaa samalla tapaa kuin nälkäinen (joka ei vieläkään tarkoita aliravittua). Tarkoitus on saada koira motivoitumaan treeneissä jostakin palkasta ja työskentelemään sen eteen (motivaatio).

Suurempi ongelma kuin motivointiongelma on se, että koira joka syö kulutukseensa nähden liikaa, lihoo. Koira ei itse ymmärrä rajoittaa syömistään, jos sillä on taipumusta pärjätä vähällä ravinnolla ja kerätä herkästi rasvaa ympärilleen.
Tietyillä kylmään ilmastoon tehdyillä roduilla tämä on tietenkin huikea etu - arvokasta ravintoa ei aina ole saatavilla ja kylmyyttä vastaan pitäisi silti pärjätä - on vain eduksi kun pystyy hyödyntämään tehokkaasti saamansa ruuan rasvavarastoksi. Tiedän että on olemassa koiria jotka nirsoilevat, eivät syö ja laihtuvat vaikka syövät kilokaupalla energiarikasta ruokaa. Mutta on myös näitä ääripäitä jotka suunnilleen lihovat jo ruuan nähdessään. Ja silloin on täysin omistajan vastuulla huolehtia ettei lemmikin paino nouse.

Aivan kuin me suomalaiset, kylmän talven kansa. Esi-isämme ovat joutuneet käyttämään ravinnon tehokkaasti ja kasvattamaan helposti riittävän rasvakerroksen kylmyyttä vastaan - vain tällaiset lihomisherkimmät selvisivät pahimmista pakkasista. Ja me olemme näiden lihomisherkkien esi-isiemme jälkeläisiä. Nyt elämä on paljon helpompaa, joten lihomistaipumuksesta on vain haittaa kun jo about joka toinen suomalainen on nykypäivänä ainakin hieman ylipainoinen, kun persettä tuskin penkistä tarvitsee nostaa. Kun tähän yhdistetään hidas aineenvaihdunta, ovat paino-ongelmat lähempänä kuin uskoisikaan.

Miksi siis pitäisi ruokkia koiraa niin paljon, että sen täytyisi työskennellä kohtuullisella teholla puoli vuorokautta kuluttaakseen saamansa ravinnon? Ihan älyvapaata. Olen työssäkäyvä ihminen, joten en taatusti voi liikuttaa (työtön ehkä voisi?) koiriani seitsemää tuntia joka päivä, enkä liene edes mikään harvinaisuus. Tuntikaksi riittää päivittäiseksi peruslenkiksi oikein hyvin, enkä poikkea massasta siinäkään.

Me olemme nyt päässeet ylipainosta huohottavaan, sairauksille alttiille, vaappuen kävelevään koiraan joka ei näe omistajassaan mitään mielenkiintoista ja jota ei motivoi syödä treeniherkkuja koska se söi juuri 10min sitten, ja 20min sitten, ja pari tuntia sitten - se kun sai taas itse valita milloin käy kupillaan. Mitäs kaikkea ongelmaa sellainen koiralle täysin turha rasvakerros sitten tuokaan.

Urheilukoiralla, tarkemmin agilitykoiralla, jokainen liikakilo 3,5-kertaistaa etuosaan kohdistuvan rasituksen. Jos on tottunut näkemään vain pyyleviä koiria (koira muuten ei tarvitse rasvakerrosta mihinkään), niin toki normaalipainoiset koirat näyttävät laihoilta. Silmä vaan tottuu.

Ei kai kukaan oikeasti vielä tänäkin päivänä luule että ylipainoinen eläin on onnellinen eläin (paitsi jos asuu lätäkön takana amurikoissa)? Nälkä ei automaattisesti tarkoita nälkiintynyttä eli alipainoista. Näkeväthän laihduttavat ihmisetkin nälkää, ja me normaalipainoiset myös. Kukaan ei kuole nälän tunteeseen, ei edes se koira, tai sitten täytyy olla todella vääristynyt kuva jos lainkaan ei saisi näläntunnetta potea kun jo pitää olla ahtamassa ruokaa alas kurkusta. Hieman epämukavuuden sietoa nyt hei.

Jos on rakkautta ja eläinystävällisyyttä rakastaa koiransa piloille antaen sille aina ruokaa kun se katsookin kohti, on koiran silmissä heikko opastaja ja toivon että tuolloin omistaja ymmärtää muuttaa koiranpidollisia käytäntöjään tai luopua koirasta kokonaan. Minä en siedä sitä että koira katsoo ruokaansa pitkin kuononvartta. Ruoka syödään, piste. Ja jos sitä ei syödä, se tarjoillaan seuraavana ruoka-aikana. Täällä ei nyrpistellä ruualle. Harva se päivä naamassa kauhistellaan kuinka aikuinen koira ei suostu syömään yksittäistä ateriaansa - on vähintäänkin erikoiseläinlääkärin tai kultalusikalla korealaisen savustetun kissanruuan syöttämisen paikka ja lisäateriakaan ei tee pahaa, ettei nyt vaan kultamussu kuole nälänhätään. Fakta nyt vaan on ettei terve koira kuole täyden kupin ääreen.

Ylipaino on kallista ja julmaa koiranpitoa.

16 kommenttia:

  1. Voi jestas, niin paras! Kuinka ne anonyymit selviäis ilman meitä :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä vastaus anonyymille! Koira on eläin ja eläin on selviytyjä ja ahneus on selviytymiskeino. Moni koira syö kaiken, mitä sille antaa. Se ei suinkaan tarkoita että sille pitäis jatkuvasti ruokaa tunkea kitusiin. Ihminen heikkona inhimillistää eläimiä liiaksi ja omaksi iloksi lihottaa niistä rasvapalluroita. Mun mielestä lemmikin lihavuuden huomiotta jättäminen ja siihen puutumattomuus ovat jollain tasolla eläimen rääkkäystä.
    Nirson koiran omistajana ei tulis mieleenkään pitää kuppia jatkuvasti esillä. Sitä syödään kun on ruoka tarjolla tai ollaan ilman. Koira ei latele sääntöjä vaan ihminen.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23.1.17

    Mun koiru on koko ajan nälkäinen ja rääkätty. Ainakin jos siltä kysytään. Ei saa santsikierrosta vaikka mikä olisi. Just saatiin liikakilot karisteltua - helevetinmoinen työmaa siinäkin - ja nyt on tyhmä omistaja. Koiran mielestä ois kivaa syödä vaikka koko ajan. Tai ainakin puolet ajasta.

    VastaaPoista
  4. Koiraa on kyllä todella haastavaa kouluttaa jos ruokaa on 24/7 tarjolla. Jotenkin tuntuu että tämä 24/7 ruokintatyyli on vähentynyt. Kävin jokunen tovi sitten kouluttamassa koiraa (ihmisiä), jolla oli melkoisen paljon ongelmia. Namit ei oikein kelvanneet ja sitten selvisikin, että koiralla on seisovapöytä ympäri vuorokauden... Ruoka toimii niin loistavana vahvisteena, että ihan harmittaa ettei ihmiset aina ihan ymmärrä sitä.

    VastaaPoista
  5. VOI JEESUS!!!! Tämän takia oon aika varovainen siitä mitä blogissa eläimistäni kirjoittelen :DD FB:n Koirat-ryhmästä oon huomannut että siellä sitä ei uskalla mitään kysyä, olet itse maailman paskin koiranomistaja ja kaikki muut täydellisiä.
    Jos minunkin koiralla olisi ruokaa 24/7, se olisi kävelevä rantapallo. Kissa jolla oli napuja koko ajan, sai eläinlääkäriltä käskyn laihtua. Siispä meilläkin rajoitetaan, kolme eläintä ja superahneita aina mutta jokainen normipainoinen.
    Ja tottakai herkut vähennetään ruoka-annoksesta, näinhän ihmisenkin on toimittava jos haluaa normipainossa pysyä :) minunkin shelttimix narttuni on hyvin herkkä lihomaan, välillä mahaa täytetäänkin kasviksilla ja mahapullilla. Herkkuja kyllä saa ja työpäivän ajaksi on jätettävä namia ja puuhaa herkkuleluihin mutta ne kaikki vähennetään ruoasta, tämän opin sain jo pentuna paremmin tietävältä alan ammattilaiselta.

    VastaaPoista
  6. Todella kiva postaus :3 Mun (perheeni) koira ainakin lihoo helposti, ja jos sillä olis 24/7 tarjolla ruokaa, niin se olis varmaan aika makkara :D Mutta siis mun koira annostelee ruokansa, eli jos sillä ei ole nälkä, se ei syö. Aamuruoka viedään häkkiin, joskus se syö, joskus ei ja joskus hautaa ihania aarteita takapihalle ja syö myöhemmin 8)

    Koirille ei muutenkaan tee hyvää olla lihavia, eihän ne sitten jaksa tehdä melkein mitään. Mun mielestä sun koirat saa just sopivasti ruokaa :)

    VastaaPoista
  7. Apua miten hyvä :DD Oon niin samoilla linjoilla ettei tosikaan.

    VastaaPoista
  8. Joo voi että, edellinen koira oli syönyt ittensä varmasti hengiltä, jos siihen olisi ollut tilaisuus... toimiva olisi ollut tuo 24/7 ruokinta. Ja nykyiselle joutuu sitten olemaan tosi tiukka, että ruokaa ei saa ilmaiseksi, kun rupeaa muuten nyrpistelemään nenäänsä kaikelle. Eli toimiva olisi tällekin tuo jatkuva seisova pöytä. Ehkä tää on tätä samaa, mitä monilla nykylapsilla, lapsi luulee nälän tai hengästymisen tunteen olevan merkki sairaudesta, kun ei ole koskaan joutunut sellaista aiemmin kokemaan. Ja onhan se ny kamalaa koirallekin jos hengästyy tai joutuu maha tyhjänä olemaan.

    VastaaPoista
  9. Kuten arvata saatamme, ei alkuperäisen anonyymiyden turvin huutelevan henkilön X kommentti ollut aivan julkaisukelpoinen. Jos haluaa tuoda mielipiteensä julki niin normaali kirjoitustyyli omalla identiteetillä vois auttaa asiaa, hihi. Todella outoa käytöstä tulla syyttelemään ja tuputtamaan omalle sesselle sopivaa ruokintatyyliä toiselle.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi1.2.17

    Ihan vaan kysyn että mikä vikana 247 ruokinnassa? Omalla koirallani on krooninen haimatulehdus, sillä on pakko olla ruokaa koko ajan kipossa, jotta se voi käydä syömässä pahoinvoinnin alkaessa ja täten estää oksentelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääketieteellinen syy 247-ruokinnalle lienee ihan ymmärrettävä. Kyseisen ruokintatyylin negatiiviset puolet on lueteltu postauksessa.

      Poista
    2. Anonyymi3.2.17

      Kyl. Tämä haimaongelmainen on mulla ihan urheilukoirana. Sitä palkataan herkuilla silloin tällöin (parina treeninä viikossa), vaikka saalispalkka onkin sille parempi vaihtoehto. Ei ole lihava, jaksaa agilitytreenit, tokon ja vedättämisen loistavasti ilman että alkaa "närppimään" kummoisesti. Ruokakuppi otetaan lattialta ainoastaan muutamaa tuntia ennen ja jälkeen urheilun. Sen koiran motivaatio ei kuole siihen paikkaan, jos siltä lähtee nälän tunne, koska se on pennusta asti rakennettu siihen, että tekeminen kivaa oli palkkana mikä hyvänsä. Kuten käsittääkseni urheilukoiran kanssa se pitäisikin olla. Että ei se 247 ruokinta automaattisesti ole mikään tie kurjuuteen, kyllä tuo koira on ihan itse itselleen ruoka-ajat määrittänyt jolloin kupilla käy. Joskus käy syömässä omituisena ajankohtana, mutta siinähän käy. Ruoka ja herkut sekä lisät on suunniteltu niin, että koira ei vaan lähde lihomaan. Nappula oli alussa vähän enemmän höttöä joka tuli paskana ulos ennemmin kuin kerääntyi vyötärölle, ja kun koira alkoi oppimaan säännöstelyn jalon taidon sekä itsekseen että alussa ohjaamalla, voitiin ruuanlaatuakin parantaa. Oikein toteutettuna sopisi hyvin myös terveelle eläimelle - mutta ylläripylläri - ei jokaiselle koiralle. Tuskin silti tekee siitä ihan totaalisen paskaa vaihtoehtoa.

      Poista
    3. Koska minun koiralle sopii niin ei voi olla paska vaikka _enemmistölle_ ei todellakaan sopiva vaihtoehto!
      Eihän mitään voi sanoa huonoksi vaihtoehdoksi koska kyllhän se jollekulle sopii!!

      Poista
  11. Tämän oon itekki kokenu, valitettavasti.

    Itsellä on 9kk seropinarttu joka on aina saanut ruokansa nokan eteen, koska on ollut aina tosi aktiivinen ja ajastetuilla ruoka-ajoilla ehkäisen vatsalaukunkiertymää ja oksentamista ennen ja jälkeen liikunnan. Silti muut esimerkiksi facebookissa jaksavat valittaa siitä, kuinka pennulla pitää olla niin paljon ruokaa tarjolla ku se itse haluaa syödä. Jos me sitä keinoa käytettäisiin, tuohan lihoisi ylipainoiseksi.

    Joskus kyselin sitä, mikä olisi hyvä vatsantäyte koiralle (sanoin samalla että koiralla on nälkä jatkuvasti, välillä on oksentanut tyhjään vatsaansa ja saa tietyn määrän ruokaa päivässä mikä on pitänyt sen hyvässä kunnossa jne) niin eiköhän mä saanu heti hirveetä haukut siitä kuinka huono koiraihminen olen kun aliruokin koiraa enkä anna sille ruokaa niin paljon ku se haluaa, vaikka toi on parhaimmassa lihavuus/lihaskunnossa, saanu kehuja ell ja mätsärituomareiltakin.

    Ihmiset voisivat joskus vähän miettiä laajemmin, eikä vain olla sitä mieltä et se yks ja ainoa tapa on oikein.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentistasi! Kaikille ei todellakaan sovi sama ruokintatyyli. On omistajan vastuulla toteuttaa juuri omalle koiralle sopivaa ruokintatyyliä.

    VastaaPoista

Asiattomiksi luokiteltavia kommentteja ei julkaista.