Koko perheen harrastus

Vä-syt-tääää

Sani-mummo on aktivoitunut toden teolla harastusrintamalla veteraani-ikään ennätettyään. Sani täyttää ensi vuonna jo 10 vuotta, mitä ei äkkiseltään Sanista huomaisi.

Se ei ole vieläkään suostunut harmaantumaan ja sen turkki on kaikessa kiiltävyydessään paremmassa kunnossa kuin ehkä noin niin kun ikinä. Kotopuolessa Sanille on syötelty nappulaa x, raakaruokaa ja lohiöljyä sekä joitakin lisiä ja satunnaisia lohennahkoja. Olen opastanut äitiäni raakaruokinnan saloihin ja neuvonut vähärasvaisten tuotteiden valintaan.

Toisinaan lenkeillä Sani jättäytyy taaemmas nuuskimaan varmaan osaltaan siksi ettei se joutuisi nuoriso-hurrikaanin kiusattavaksi. Se lintsaa joskus lenkiltä kokonaan, mikä on sinänsä hauska huomata siinä lenkin puolivälissä koiria laskeskellessaan (näitä todella joutuu jo laskemaan yks-kaks-kol-nel...), että eipä mummaa taaskaan näy, ja kotipihaan tultaessa mumma odottelee perin viattoman näköisenä - pyöreät tummat silmät kiiluen - kotipihassaan. Mummallakin on etuoikeuksia!

Sampura jaksaa edelleen riekkua villisti nuorison kanssa sille päälle sattuessaan. Se hyppii edelleen ketterästi sängylle, sohvalle ja saunanlauteille, eli lonkkien ei ainakaan luulisi vaivaavan.

Ruokahalukin on pysynyt hyvänä (sinänsä pieni nirsoilu toisinaan ei tekis pahaa mumman makkaroille) ja painoa on saatu pudotettua useampi kilo muutaman vuoden takaiseen verrattuna, mikä on myös virkistänyt koiraa.

Ennen Sani jätti ruokaa syömättä, koska se eleli yltäkylläisyyden hellässä huomassa. Ruokaa sai aina, paljon, liikaakin. Mummalla oli vara jättää osa ruuasta syömättä, että kiitos nyt ei enää jaksa eikä kiinnosta. Kun Sanin ruokamääriä vähennettiin radikaalisti, alkoi ruoka uppoamaan paremmin.

Olen sitä mieltä, että jos narttukoiralla on vara jättää ruoka syömättä, on se joko sairas tai ylensyönyt. Tämä on tässä narttulaumassa todistettu jo monta kertaa.

Edelleen saisi pari kiloa pudota pois lauman vanhimmaiselta, mistä tuomaritkin toisinaan huomauttelevat mätsärikehissä. Jospa mätsäreissä menestyminen entistä paremmin toisi lisäpontta Sanin painon kurissa pitämiselle.

Oikealla Sani veteraanien kehässä.

Tämä mätsäriharrastus on noussut yllättävään suosioon perheessämme. Kun minä vuonna 2010 aloin ravaamaan mätsäreissä Sanin kanssa, oli siskoni aina messissä - muttei ikinä esittämässä Sania kehissä, vaan lähinnä koiranaulakkona, matkaseurana ja kannustajajoukkoina. 

Kun teetin Cican ja Caran itselleni kumppaniksi maailmalle kotoa muuttaessani, jatkoin tietenkin mätsäriharrastusta niiden kanssa. Sittemmin käytin kehässä myös siskoni koiraa Auroraa. Vain taidokkaasti suostuteltuna sain joskus siskon tuuraamaan toisen koirani esittämisessä kehissä, ja hyvinhän se aina meni. Nyt tilanne on se, että Sani on ravannut äitini kanssa lähitienoon mätsäreitä tälle vuodelle jo 8kpl. Niin ja Sanin tähänastiset mätsärit vuosina 2010-2016 voidaan laskea nippanappa kahden käden sormilla, elikä 10kpl. Ei siis lainkaan epäaktiivinen uudelleenaloitus tälle lajille, ja sijoituksiakin on tullut!

Cicaro tarjosi varmaan tähän saakka parhaimmat kehäravitvja se seisoi minuuttikaupalla aloillaan.

Cismet on käynyt samaa tahtia mätsäreissä Sanin kanssa, ja se on oppinut kehäesiintymisen nopeasti. Se ravaa kiltisti ympyrää, ja se on unohtanut pomppimisen ainakin äitini kanssa. Äitini ei voi juosta Kissen kanssa, joten ehkä minun kanssani kehässä vauhdikkaammassa menossa Kisse vielä yrittää hieman pomppia. Ennen Kissen esiintyminen näytti kutakuinkin tältä: askel - pomppu - pomppu - askel - pomppu - pomppu...

En lainkaan torunut sitä pomppimisesta, eikä näin tehnyt äitinikään, sillä pääasia oli alusta saakka, että Kissellä on kehässä huisin hauskaa. Nyt neiti nauttii kehässä olemisesta, ja se seisoo maltillisesti aloillaan häntä heiluen tuomarin tutkiessa sitä. Se on juuri samanlainen kuin isänsä - mahdottoman avoin kaikille ihmisille. Sivussa se makailee rauhassa omaa vuoroaan odottaen, ja se malttaa seistäkin jo tosi fiksusti. Kissen kanssa äitini on harjoitellut naksuttelua, mikä myös on tosi loistojuttu.

Kisse on kasvattanut itselleen samanlaisen tiheän puuhkaturkin kuin isällään on. Se kasvatti turkkinsa ihan hetkessä, sillä vastahan sillä oli armoton karvanlähtö. Se on ikäisekseen kovin kehittyneen näköinen, ja varsinkin takaosa lihaksineen on tosi näppärä. Etuosassakin on jo kivasti täytettä. Vain kauluskarvat sillä ovat isäänsä hillitymmät, ja jalkojen takana olevat karvat sille jäivät huomattavasti lyhemmäksi kuin mitä ne Caralla ovat. Eipähän tartu lumet ja risut samalla tavalla kuin äidilleen. Siitä tulee vielä niin hieno, etten ehkä kestä.

Nyt uusimpana tähän mätsäri-villitykseen pudonnut näyttäisi olevan siskoni Auroran kanssa, sillä hän esitti ihan omasta tahdostaan, täysin vapaaehtoisesti, kiristämättä lahjomatta ja uhkailematta, Auroran KPSH:n joulukuun mätsäreissä saaden punaisen nauhan - ja miten hienosti yhteistyö sujuikaan!

Mätsärit olivat Auroran neljännet. Auroraa ahtaassa hallissa oleminen selkeesti vähän ahdisti, mutta se oli hyvin kuulolla ja esiintyi kauniisti. Auroralla on hauska tapa nostaa etujalkoja varsin korkealle ravatessaan, ja se on opetettu sille eräänlaisena temppunakin käskyllä "täptäp".

Johtuuko sitten mahdollisesti lyhyestä olkavarresta, voimakkaasta kontaktista ohjaajaan vai mistä, mutta se on aina yhtä hauskaa katsottavaa. Aurora ei malttanut seistä paikoillaan, istuminenhan nyt on luonnollisestikin paljon hauskempaa, ja tuomariakin se aristi. Auroran kehäkokemukseen nähden suoritus oli kuitenkin kaikkien aplodien arvoinen.

Voisin kuvitella, että ensi kesänä koirakaravaani starttaa taas muutaman kerran lähitienoon mätsäreihin... Kuvista iso kiitos Riina K!

Mel oli lauman ainoa sijoittuja, SIN2