Syksy ala saapua

Me ollaan nyt uusissa maisemissa ja totuttelemme uuteen kotiluolaamme. Muutto tapahtui koirien osalta varsin rauhallisesti. Molemmat näyttivät tottuvan uuteen kotoluolaan nopeasti, mutta nyt kun molemmat koirat aloittivat juoksunsa, Mel aloitti ulvomisen yksinollessaan. Se ei ikinä ole ulvonut, joten kerta se oli ensimmäinenkin aloittaa 7 vuoden iässä.

Naapurithan ovat aivan ihania, tarjoutuivat lenkittämään koiria työpäivieni aikana ja sanoivat ettei ulvominen haittaa. Ehdottipa joku sitruunapantaakin kaikella rakkaudella. Kyllähän panta poistaa oireen, mutta ei syytä ja saa koiran ahdistumaan entisestään. Nauhoittelin Audacityllä koirien yksinoloa ja kyllä, Mel ulvoi työpäivän aikana useammassa otteessa, jotka alkoivat hiljaa mutta kovenivat sitten kunnon konsertiksi.

Melihän ulvoi jopa minun edessäni kun kuuntelutin sille sen ulvontaa kotona ollessani. Hassun näköistä, mutta toruthan tuosta sai kun ns. yhytin sen läsnäollessani moisesta käytöksestä. Kovin oli häpeissään kun tajusi mitä tuli tehtyä.

Mitäkö minä sitten tein, että vajaassa viikossa yksin ulvova koira saatiin jälleen hiljaiseksi?

Toki aika auttaa, mutta sen lisäksi voi itsekin tehdä yksinoloa tukevia asioita. Jotenkin ajattelin että muutto on ihan piece of cake. Ovathan tytöt muuttaneet kanssani sata kertaa ja ne ovat tosi sopeutuvaisia, mutta kyllähän neljän vuoden jälkeen kun maisemat vaihtuvat täysin, niin onhan se koirille aika iso asia.

Ihan samanlaisia oravia näyttäs täälläkin olevan
-Mel

Vahvistin ihan ensialkuun sitä tosiasiaa, että laumanjohdon perään ei tarvitse ulvoa. Korostin omalla olemuksellani sitä, että minä olen lauman pää ja saan mennä ja tulla miten tahdon. Myönnän, että en aina ole muistanut tätä koirilleni korostaa, enkä ole katsonut tätä tarpeelliseksikaan. Entisessä kämpässä saatoin suorastaan lässytellä koirat pyörryksiin kotiin saapuessani, koirat saivat kerjätä minulta ruokaa suunnilleen sylissä istuen ja muutenkin olen ollut varsin epäjohtajamainen hahmo koirilleni. Inhoan johtaja-sanaa kaikessa merkityksessä, mutta se nyt sopii tähän tilanteeseen kaikkein parhaiten. Enemmän olen koirilleni opastaja, mutta se ei varmaan avaisi merkitystä tässä tilanteessa riittävästi.

Nyt uudessa kodissa tämä minun epäjohtajamaisuuteni alkoi selvästi häiritsemään koiria. Korostin kotoa lähdön ja tuonne palaamisen rauhallisuutta ja rutiininomaisuutta. Koiria ei ollut olemassakaan kun palasin kotiin. Alkuun ne suorastaan kiukuttelivat minulle kun jätin ne huomiotta. Nopeasti ne kuitenkin ymmärsivät että ei se mihinkään johda. Niiden äänensävystä huomasi, että ne olivat vähän turhan kiihkeänä siitä että olen taas palannut takaisin kotiin. Se ei ollut sellaista tavallista "jee palasit" intoilua vaan suoranaista ylihysteriaa. Ja siis nimenomaan Melin osalta, Kips on itsenäisempi eikä se äännellyt millään äänitteellä missään vaiheessa.

On me aksattukin, ja ihan koko kesä!

Mitä muuta tein, niin aktivoin koiria nuuskuttelulenkeillä, aktivointileluilla ja niillä oli toki samat lelut ja pedit käytössään, mitkä olivat entisessäkin kämpässä. Ei mitään yliaktivointia, mutta sellaista sopivasti päätä rasittavaa touhua. Vaadin koirilta myös omaa tilaa, joten en antanut niiden jatkuvasti ravata perässäni. Nukuin mm. eri tilassa niiden kanssa niin että ovi oli suljettuna, kun normaalisti nukumme kaikki samassa punkassa. Annoin myös koirille raaputteluhetkiä vain omasta aloitteestani ja koetimme tsillata kotona mahdollisimman normaalisti ja kodinomaisesti, aivan kuin mikään ei olisi muuttunutkaan. Palkkasin koiria ensimmäisistä minuuteista lähtien siitä, että ne eivät reagoineet uuden ympäristön ääniin.



Hiljalleen ulvonta väheni ja varsinkin Mel rauhoittui todella nopeasti minun kotiinsaapumisestani nukkumaan pedilleen. Jopa epänormaalin nopeasti. Vasta kun koirat olivat täysin rauhallisia, kutsuin ne rauhallisesti luokseni ja tervehdin niitä vähin elein. Tämä on minun kokemukseni mukaan parhain ja nopein keino päästä eroon eroahdistuksesta. Kun vertaa näitä kotoalähtöjä uudessa asunnossa, niin koirat jäivät ensin hämillään katsomaan perääni, mutta nyt ne jäävät sohvalle nukkumaan kaikessa rauhassa kuten ennen muuttoakin.

Muutakin on tehty kuin muutettu. On käyty nappaamassa palkintoja kotiin mätsäreistä, on tehty tuttavuutta hoitokoiraan ja on haisteltu isojen näyttelyiden hajuja. Talkoilin Sorsasalon raviradalla elokuun alussa Sawo Showssa. Cicaro ja Caramel olivat molemmat mukana tuolla kaverikoirailemassa ja shoppailemassa. Likat ansaitsivat tällä jaksolla itselleen kaverikoirahuivit ja täten likat eivät enää ole kokelaita vaan ihan oikeita kaverikoiria arvokkaassa ja antoisassa tehtävässään. Mikäpä tämän mukavampi tapa levittää koirien tuomaa iloa ihmisille, jotka muutoin eivät voi nauttia koiran tuomasta ilosta ja onnesta.

Harmi että meille tuli nyt taukoa kaverikoiraluista likkojen juoksujen takia, mutta eipä noista vierailuista tulisi yhtään mitään juoksuhuuruissa.


Kotiväki kävi Lapin reissussa mukanaan Sani, Cismet ja Aurora. Omalla asuntoautolla saa nyt kuskailla koiria mitenkä paljon tahansa. Muori on tuunannut autoon koirille kivat häkkipaikat. Matkustelu asuntoautossa sujuu jo rutiinilla, koska asuntoautolla reissaamista on harjoiteltu jo monen monissa mätsäreissä ja muissa lyhyen matkan ajoissa. Kisse ei enää voi pahoin, eikä muori muistakaan milloin Kisse olisi viimeksi oksentanut automatkalla. Maaginen kahden vuoden ikäraja se oli Carallakin kun matkapahoinvointi loppui. Toki ei ole sanottua, että jos Kissen edelleen nappaa matkaan mutkaiselle mökkitielle, etteikö perillä odottelisi oksennuskasa takakontissa.

Reissu sujui karhunkierrosta käyskennellen ja poroja haistellen oikein mallikkaasti kunnes kotoväki oli ennättänyt jonnekin Tornion nurkille. Sani ei suostunut syömään iltaruokaa eikä se suostunut hyppäämään alas asuntoautosta. Se oli ihmeellisen vaisu, seisoi selkä köyryssä ja sen ikenet olivat hailakan väriset. Sani päätettiin kiikuttaa eläinlääkäriin, sillä jokin oli nyt pahasti pielessä. Eläinlääkäriin mennessä Sani oli tosi väsynyt ja hetken ajan siskoni ei ollut varma, saisiko Sania enää hereille. Eläinlääkärin pihalla Sani tsemppasi ja hetken kotoväki jo tuumasi että tarvitseeko tässä nyt enää mitään ellää. No tottakai tuollaisen jälkeen sinne kuitenkin mentiin, oli koira miten pirteä tahansa juuri ellän pihassa ollessaan.

Iloiset kesätreenaajat

Verikokeista ja ultrasta ei löytynyt pelättyä pyometraa, joskin tulehdusarvo oli yli 100. Sani sai nestettä, pahoinvointi- sekä kipulääkettä ja se kiikutettiin kiireellisesti läpi yön kestävän ajon aikana Kuopioon tutulle eläinlääkärille. Siirto Kuopioon oli pakko tehdä olosuhteiden pakosta, ja olihan Sani jo saanut ensiavun Torniossa. Tornion eläinlääkäri saa pelkkää kiitosta, toiminta siellä oli todella sujuvaa.

Vuorokauden valvomisten jälkeen Omaeläinklinikka otti Sanin vastaan päivystyspotilaana. Sani ultrattiin uudelleen eikä siltä löytynyt merkkiä pyometrasta. Ihme ja kumma, mitään diagnoosia ei löytynyt. Antibioottikuuri mukaan ja kotiin toipumaan. Epäilykset kohdistuvat ampiaisenpistoon, sillä käärmeenpurema se ei ainakaan ollut, kun Sani ravisteli reissussa hetkellisesti tassuaan. Käärmeenpurema on tässä perheessä niin tuttu juttu, että pistojäljet olisi kyllä tunnistettu jo perhepiirissä saatika kahdessa eläinlääkärissä. Ampiaisenpisto on voinut aiheuttaa moisen kohtauksen, joskin korkea tulehdusarvo moisessa tilanteessa epäilyttää itseäni.

Lopputulemana Sani päätettiin leikkauttaa joskus alkutalvella, koska pieni oma epäilys jäi vallitsemaan perhepiiriin, että josko se kuitenkin nyt oli pyometran alku joka nyt häädettiin hetkellisesti sivuun antibiooteilla. Ei sitä koskaan tiedä. Eipähän tarvitse jatkossa pelätä moista katalaa tilannetta. Nyt Sani voi jo todella hyvin, onneksi.

Iloisempiin aiheisiin. Uramme toiset seuranmestaruuskilpailut kisailtiin seuramme majalla. Cicaro kisasi medeissä ja Mel ensimmäistä kertaa makseissa. Medeissä oli 4 koirakkoa ja makseissa 6 koirakkoa. Cicarolle tuli harmillisia pikkuvirheitä, enkä oikein osaa määritellä johtuivatko virheet koiran kiihkeydestä vai ohjausvirheistä.

Cicarolle tuli kahdelta radalta 45vp, jossa seassa yksi hylkäävä virhe eli 15vp jo siitä. Melille ekalta radalta tokavikan riman tippuminen aiheutti 5rv, muuten puhdas ja siisti rata ja erittäin hienot kepit pitkällä alkusuoralla, mikä kombona on ollut meille haastava. Tokalta radalta tulikin sitten 15vp. Näillä pisteillä Cicarolle 3. sija ja Melille 1. sija eli maksien seuranmestaruus.

Kovia vastuksia ja Mel jälleen altavastaajana 50cm rimoilla mutta niin vain sitkeä harmajainen pamautti mestariksi!!

Viikonloppuna kisataan kaikki startit läpi seuramme juhlakisoissa. Siispä niitä odottelemaan. Bloggaamiseen tulee automaattitauko, sillä lähden ulkomaille viideksi viikoksi. Koiria on jo valmiiksi kamala ikävä. Onneksi hoitopaikka on paras mahdollinen, kotikoti.