2.9.2018

Kolmistaan käymme kolmosiin


Vieläpä piti postausta alkaa naputella ennen reissuun rauhoittumista, sillä niin erikoislaatuinen kisapäivä meillä oli tänään Cicaron kanssa! Cicaro päätti että nyt on sopiva hetki päättää kakkosluokan rämpiminen ja siirtyä kuninkuusluokkaan.

Tässäpä siis esittelen ylpeänä tuoreen kolmosluokkalaisen!

Cicaro voitti kaikki kolme rataa parantaen tuloksiaan rata radalta 15rv - 5rv - 0rv. Seuramme 70v juhlaradalta toimme kotiin ruusuketaulumme hienoimman ruusukkeen, joka loistaa Savon värejä. Videoilla mm. hihkun miten hienot kepit koira teki. Meillä oli niin hauskaa joka radalla. Cicaron kanssa agilitaaminen tuntui niin hyvältä ja sujuvalta. Koira eteni ja irtosi paremmin kuin ikinä.

Vauhtiakin piisasi vaikka kuinka, ja viimeisen radan nollatulos tuli ohjaajalle hieman yllätyksenä, sillä poistuin radalta iloisena viitoseen joka mielestäni tuli puomin alastulolta. Tuomari oli asiasta näemmä eri mieltä ja koira osui kuin osuikin puomin alastulolla kontaktipinnalle. Kuulin asiasta kouluttajan tullessa kysymään, että halutaanko me nousta kolmosiin. Olin puulla päähän lyöty - oliko se muka nolla? Siinäpä oli Cicarolla sietämistä kun aloin pomppia tasajalkaa ja ilakoida yllätyksellisestä nousunollasta. Huiiiikea fiilis!

Tämän koiran kanssa nousut ja onnistumiset tuntuvat niin hemmetin hyvältä. Hymystä ei tullut loppua ja koira sai yliannostuksen herkkuja ja juostiin heti ostamaan kanttiinista kanapizzapalanen tuoreelle kolmosluokkalaiselle. Voi miten hieno pieni koira. Nyt kun molemmat koirat ovat kolmosissa, meidän ei enää tarvitse kisata kahtena eri päivänä uhraten kokonainen viikonloppu agikisoille, ja talkoilukin on paljon helpompaa kun voi huoleta talkoilla sekä ykköset että kakkoset.

Aaaaaa paras päivä, KIITOS Cicaro, kiitos treenikamut! <3

Videot radoilta näet mm. meidän iigeestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.