yhteistyössä
Ai ihan täytyy maistaa? No sehän meiltä sujuu, ei tarvitse kahdesti käskeä! Kissoillekin kuulema käy, mutta mokomillehan me ei mitään jätetä, ainakaan jos se meistä on kiinni.
Lemmikki Oy:n uutuusherkku täydentää kivasti jo hyväksi todettua, raikasta herkkukokoelmaa. Uutuusmakuna on lohi, ja namit koostuvat jopa 93%:sti lohesta, joten ei ihme että maistuu ja ennen kuin pussukkaa kerkeää avata, on jo matolle ilmestynyt kuvaankin taltioituneet kuolaläikät.
Tuotehan on valmistettu melkein tuossa meidän nurkan takana, lämpökuivaamalla lohta ja kirjolohta. Sidosaineena on hieman kasviskuitua, jotta nami pysyy kasassa. Kasviskuidusta on toki hyötyä kissoille, sillä tämä ominaisuus ehkäisee karvapallojen muodostumista. Kuten on totuttu, tämäkään tuote ei petä koostumuksellaan - ei viljaa, väriaineita, keinotekoisia säilöntäaineita, ei turhia täyteaineita. Vain tarpeellista ja maistuvaa! Lohi on siitä mielekäs ainesosa, että siitä saa runsaasti Omega-3 rasvahappoja (5,8g/100g), ja mikäli kyseisen ravintoaineen vaikutus ei vielä ole sinulle selvillä, niin myönteiset vaikutukset tuosta voit havaita mm. ihon, turkin, tassujen, nivelten, aivojen ja sydämen kunnon ja terveyden edistymisessä. Ei mikään turhake lainkaan.
Muihin saman sarjan nameihin verrattuna tässä namissa yllätti rakenne. Nami on rakenteeltaan sarjan pehmein, kuten nyt lohesta saattoi odottaakin. Mieleen tuli heti, että nami on loistava pennun palkitsemiseen ja esimerkiksi nopeisiin palkitsemishetkiin nopeissa lajeissa kuten agilityssä.
Ei liene kellekään uutta että koira kakoo palkkaamisen jälkeen kurkkuaan. Tämä nami on helppo niellä pehmeytensä ansiosta ja sen todella saa murrettua vaikka atomeiksi pienellä vaivalla. Taskun pohjalle nami on jopa liian murustuva, sillä se jättää pientä murua taskun pohjalle lenkin päätteeksi. Namirasiassa muruset eivät toki haittaa, ne kun voi syöttää koiralle vaikka treenin päätteeksi.
Allergioiden kanssa kamppaileville jälleen hyviä uutisia - tässä tuoteselosteessa ei ole kuin muutama hassu ainesosa, joten allergeenien välttely onnistunee hyvin!
Namin tuoksusta on melkein mahdotonta kommentoida, sillä kirjuri on aika antoisassa flunssassa ja toimii täten neljän aistin varassa. Konsultoituaan karvajalkoja hän kuitenkin toteaa että kyllä se myös haisee, ja kokemukseen perustuen hän tekisi johtopäätelmän, ettei haju ole ehkä voimakkain tästä namisarjasta. Hajun säilymiseksi pussin uudelleensuljettavuudesta kannattaa ottaa hyöty irti. Säilymisaika on 3kk, mutta kelläpä näin maistuva nami kestäisi moista aikaa, varsinkin jos päätäntävalta suodaan karvajaloille.
Positiivisena yllätyksenä mainittakoon namin maku, sillä lohi ei ole tyttöjen mielestä ollut aivan ykkösmaku siinä mitä tulee raakaruokintaan. Namimuotoisena lohi oli kuitenkin niin maistuvaa, että hetkeksi lattialle vahtimatta jätetyn namipussin ympärillä oli pian kaksi toisiaan kyräilevää koiraa.
Ja kyllähän sitä saa. Kannattaa vaikka ottaa vetovaihde päälle ja suunnata sujuvasti hihnassa lähimpään S- tai K-kauppaan ja mikäli juuri lähimmässä kaupassa namiskata ei löydy niin vetää vielä itsepäisesti hieman paremmin varusteltuun markettiin.
Toki muistutuslappu "Dogs First -nettikauppaan, tahtoo Lohiherkkua hetipian" jätettynä omistajan yleisimmän sijainnin lähistölle saattaa auttaa asiassa. Niin ja jos niinkin onnekkaasti käy, että saat taivaltaa Savon mannuille, niin voit vaikka toivoa ennakoivaksi joululahjaksi käyntiä tehtaanmyymälässä, josta sitten saa taatusti paljon muutakin hyvää kotimaista -lohiherkun lisäksi.
Ihanat tytöt <3 meilläkin on tätä uutuusherkkua kaapissa odottamassa. Ensin syödään vanhat pois. Meillä menee kana- ja kalkkunaherkkua eniten koska sopivat kissoillekin. Parasta on hyvä muoto kun sujahtavat hyvin aktivointilelun sinään kun lähden töihin :) Lemmikki oy:llä on myös uutuus kissannappulat, niitäkin maisteltiin ja hyviksi todettiin. Pitää vielä katsoa olisiko niistä hyvä apu hammaskiven ehkäisyyn, nuo kisumirrit kun ei anna hampaita pestä...
VastaaPoistaKiitos! Sehän on sitten hyvä syy herkutella useammin että pääsee käsiksi uutuusherkkuun ;) Huomasin myös että kana- ja kalkkunanamien muoto sopii hyvin aktivointileluihin!
PoistaI don't even know how I ended up here, but I thought this post was good.
VastaaPoistaI don't know who you are but certainly you are going
to a famous blogger if you are not already ;) Cheers!