Kannattaa suunnata tuonne, jotta saatte pentunne turvasirurekisteriin. Jos koira katoaa, niin sen omistajan tiedot löytyvät tuolta tietokannasta.
Mikäli taas olette ajetelleet laittaa pennun kennelliiton ylläpitämään FIX-rekisteriin, eli sekarotuisten ym. koirien rekisteriin, niin tässäpä linkkiä siihen... http://www.kennelliitto.fi/FI/koira/faq/faq_harrastaminen/
15.8.2011
Hei, mähän osaan tän
Mepäs on harjoiteltu perustaitoja aika ahkeraan viime aikoina. Yllätyin, miten hyvin makkaranpalat saavat neidit motivoitumaan, ne istuvat ja tapittavat hännät heiluen ja tekevät mitä niiltä pyydän. Neidit osaavat nyt istumisen ja tassunannon lisäksi odottaa lupaa ottaa herkku, odottaa paikoillaan ja tulla luokse kun kutsun, sekä ne seuraavat ja seisovat jo aika hienosti. Etenkin Caramel seuraa todella mallikkaasti, ottaa kontaktiakin niin että törmäsi eilen roskikseen kun ei malttanut katsoa, mihin juoksee tapittaessaan minua silmiin. Cicaro meinaa olla hieman liian riehakas seuratessa, mutta osaa sekin, kunhan itse on hieman vähemmän intoilevana käskyttämässä. Ulkona taidot eivät tietenkään häiriötekijöiden takia ole noin mallikkaat, mutta harjoittelulla alkaa sujumaan sielläkin.
Nimensä ne kyllä tietävät, ja nimensä kuultuaan ottavat hienosti kontaktia. Maahanmeno sujuu, pennut pysyvät ulkona laumassa jne. Paimennusviettiä niissä ei juurikaan ennen ole näkynyt, mutta tänään Caramel vaani ja näykkäili siskoaan, eli ensimmäisiä paimenmaisia käytösilmentymiä havaittavissa! Varsin oppivaisen oloisia naperoita ovat juu. Ai, ja tänään otettiin rakennekuvapäivitystä, tarkennus ei osunut aivan kohdilleen, älkää välittäkö. Uus obiska, ja kiintee sellanen, niin ei aina onnistu, vielä ainakaan.
Tänään käytiin kaverin mökillä koirien kanssa, mukana menossa oli myös walesinspringerspanieli Koda, Sanin hyvä koirakaveri. Caramel on muutes oksentanut jo 2 eri kertana autoillessa, ja niin se teki myös tänään. Ensimmäinen koiramme, joka voi pahoin autossa, mutta jospa tuo menee ohite ajan kanssa, ovat nuo ennenkin koirat tottuneet meillä autoilemaan. Koirat riehuivat rannalla ja paisteltiin siinä itse lettuja, koirat saivat myös osansa ja kotimatkalla koko porukka nukkui sikeästi takapenkillä, ja pysähdyttiin vielä Kodan luokse oleilemaan ja koirat jyrsivät heti Kodan luuvarastot hyvälle mallille.

![]() |
| Caramel 11 vkoa. |
![]() |
| Cicaro 11 vkoa. |
12.8.2011
Velipuolen tapaaminen
Kaveri kävi pentujemme puoliveljen kanssa kylässä. Nyt naperot ovat siis tavanneet jo kaksi puoliveljeään, ensin Heron ja nyt Pörrin. Ihan tajutonta, miten Pörri voikaan näyttää Cicarolta! Ne ovat kuin toistensa kopiot. Pörri on nyt 5kk, omat naperot 2kk 2vk. Saivat nuorukaiset riehua hiekkamontuillakin Sanin paimentaessa, ja meidän pennut osasivat jo puolustellakin itseään, eivät enää vain alistuneet selälleen maahan, niin kuin ne edelleen emonsa edessä tekevät. Caramel ainakin näytti selkeästi, milloin leikki meni liian raisuksi! Cicaro taas yritti koko ajan haastaa Pörriä leikkimään, mutta juoksi kuitenkin karkuun kun ujous tuli.
Hyvinhän se taas sujuili ja saivatpahan pennut taas tärkeää koirakontaktia. Sani paimenteli aika ahkeraan Pörriä pois pentujen luota, meni aina väliin jos Pörri meinasi olla liian riehakas pentuja kohtaan, mutta ei siinä sen kummempia, hauska oli seurata, miten tilanteet muuttuivat, kun laumaan ilmestyikin uusi koira.
Myöhemmin tänä iltana omien koirien ja Pörrin lisäksi meille ilmestyi tuttumme pari bordercollieta, olihan tuossa vilinää kerrakseen kun pihalla telmi 6 paimenkoiraa!

| Pentujemme puoliveli Pörri, jolla on sama isä kuin meidän pennuillamme. Komea poika! :) |
![]() |
| Paimen-energiaa! |
![]() |
| Sani, Pörri ja Cicaro hiekkamontuilla. |
4.8.2011
16 tassua rannalla
Ei sentään aivan sama otsikko kuin viimeisimmässä postauksessa, vaan tänään olimme 4 koiran voimin Manginniemen syrjäisellä hiekkarannalla tuossa kylän laitamilla. Upea pleissi, jossa käydään koirien kanssa aika tiheään kesäisin. Mukanamme oli kaverini cockerspanielipoika Allu, joka tuli pentujen kanssa juttuun mainiosti, Sanin kanssa ne ovat vanhoja tuttuja.
Koirat riehuivat varmaan tunnin ajan järvessä ja rannalla, ja ite paisteltiin makkaraa. Kuvia tuli jälleen aika reilusti, minkä sille mahtaa että kamera eksyy aina kätöseen kun koirat riehuvat niin suloisesti pitkin rantahietikkoa... Ei vaan voi vastustaa, vaan on pakko kaivella Nikon laukusta ja alkaa ikuistamaan kesän parhaita hetkiä. Oli kyllä kiva ilta, ja pennut matkustivat jälleen todella mainiosti, kyllä niistäkin autokoiria leivotaan. Autossa oli melko kuuma, tie oli epätasainen ja pennut olivat vasta syöneet, mutta ei tullut pahaa oloa, jees. Turrikat torkkuvat nyt kaikki tuossa takanani, sikeää koiranunta vetävät menemään.
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä hiekkamontuille, ja saatiin aika makeita otoksia ikuistettua koirista. Lisäämpä niitä jälleen tapani mukaan tähänkin pari... Mutta sitä ennen kerron, että pennut osaavat jo istua ja antaa tassua, ja kaikki muut tärkeät käskyt ja opit ovat jokapäiväisessä harjoituksessa, tänään harjoiteltiin mm. seuraamista, seisomista, odottamista ja sitä, että hihnassa ei vedetä. Kontaktia ja naksutintakin kokeiltiin. Pikkuhiljaa ja yksi asia kerrallaan, otin tänään vähän tuntumaa siihen, mistä pitää pentujen kanssa lähteä, ja hyvin pohjaltahan sitä lähdetään, luonnollisesti. Cicarolla tuntuu olevan valtavasti energiaa oppitilanteissa, pitää kanavoida se ensin rauhoittumaan, Caramel on yleensä sopivan rauhallinen opetustilanteissa.
Luovutetuille pennuille kuuluu vain hyvää, hyvin on yhteiselo lähtenyt sujumaan uusien omistajien kanssa. Tapakoulutusta, temppuja ja sisäsiisteyttä, sekä kaikenlaisiin asioihin totutusta on harjoiteltu, hyvältä näyttää ja uudet omistajat ovat olleet pentuihin tyytyväisiä, mikä on kiva kuulla! :)
PS. 10 000 kävijää täynnä, wohou.

31.7.2011
12 tassua mökillä
Tehtiimpä niin että pakattiin 3 turrikkaa auton takapenkille ja suunnattiin nokka kohti mökkiä, jonne ajomatkaa kertyy se parikytä minuuttia. Vuorasin takapenkin pentujen takia viltillä ja otin messiin sanomalehtee ja paperia jos sattuvat voimaan pahoin. Pysähyttiin kaupalle ja kaveri piti pennuille seuraa autossa kun törmättiin siihen siinä kaupan pihassa, taluteltiin sitten totutuksen vuoksi pentujakin siinä pihalla, eivät välittäneet kylän vilskeestä mitään, hieman ensin pelotti autot ja äänet mutta kohtapa jo oltiin ihan normaalisti, etenkin kun sai tyynen äiskän perässä kävellä niin mikäpä siinä.
Cicaro ja Caramel nukkuivat suurimmaksi osin automatkalla, välillä sisko otti ne etupenkille syliin torkkumaan. Eivät voineet pahoin ja Sani näytti tietysti mainiona matkustajana hyvää esimerkkiä pennuille autoilusta. Perillä pennut arastelivat isäni isokokoista koiraa, Ökyä. Hieman myöhemmin ne kuitenkin jo haastoivat Ökyä leikkiin, mutta eihän vanha ja rauhallinen Önkyrä jaksa leikkiä pentujen kanssa, hyvin tulivat toimeen koirat keskenään eivätkä pennut onneksi ärsyttäneet Öky-vanhusta.
Pennelit saivat olla paljon irti ja tutkailla uusia maisemia ja hihnassaolo sujuu tosi hienosti, pikkuserkut niitä lenkittivät varsin ahkeraan ja sylissäkin pennut saivat olla ainakin kuukauden annoksen verran! Pennut kävivät ensimmäistä kertaa uimassakin, neidit tärisivät ja pääsivät saunan alalauteille pyyhkeen sisään käärittynä hetkeksi lämmittelemään, nyt on veteenkin tutustuttu ihan kunnolla. Nimensä neidit tunnistavat ja luokse tulevat aika varmasti kun kutsutaan.
Naperot jaksoivat riehua ja telmiä mahdottoman kauan aikaa ja sitten ne nukkuivat muutaman tunnin, ja taas riehuttiin pitkän aikaa ja torkuttiin, hyvin ne yönsä mökissä nukkuivat ja sanomalehdelle oli aamulla ilmestynyt tarpeet, hyvä tytöt! Punkkejakin mökkireissulta tuli mukaan ihan kiitettävästi, kaikissa koirissa ainakin yksi iljetys. Kuvia ja videoita mökkireissulta kertyi viikonlopun ajalta runsaat 600, hups.

| Tytöt kattelee terassilla. |
![]() |
| Riehurievut suosikkipuuhassaan... |
29.7.2011
Omien naperoiden koulutusta
Meillä on mennyt kivasti omien naperoiden kanssa täällä kotosalla, ulos tehdään jo ahkerasti tarpeita ja hihnassaolo ei ole enää ollenkaan kamalaa. Luokse tullaan lähestulkoon aina, kun kutsutaan, ja neidit osaavat jo istua ja antaa tassua. Cicarosta on kuoriutunut ihan oikeasti vesipeto. Taisin jo aiemmin kirjoitella, kun avaruushamsteri päätti sukeltaa piha-altaaseen. No, neiti ei saanut vedestä tarpeekseen, vaan nyt hän haluaa ripotella Sanin juomavedet etutassuilla läiskyttäen pitkin taloa. Jjep, neiti pomppii ja läähättää ja vesi loiskuu, saas nähä huomenna mökillä, mitä Cica sanoo järvestä, pennut nääs lähtee mökille viikonlopuks mukaan, eka aika pitkäkin automatka, n. 20min matka on edessä. Toivottavasti eivät oksentele tmv, paree vuorata auto sanomalehdellä ja kiinnittää neidit valjaista autoon ja käyttää tarpeilla ennen matkaa.
Caralla on noussut oikea korva ylös! Nyt ne ovat kuin Sanin korvat, oikea pystympi kuin vasen. Luultavasti nousevat molemmat pystyyn, sulhopojalla kun on sheltiksi liian kevyet korvat, pystyssä ovat veikeästi. Ja tein löytöjä, ostin vitosella pari käytettyä metallista ruokakuppia, somat tassukuvioinnit ja kaikki!

| Ruokaa laumalle. |
| Ruokakupit. |
![]() |
| Valjaat ja monitoimihihna. |
![]() |
| Väsymys. |
26.7.2011
25.7.2011
Kohti elämää
Ensimmäinen paimenenalku lähti maailmalle 16.7. Fiilikset ovat haikeat ja ikävä kalvaa sisintä.
Toivottavasti Comet antaa paljon iloa uudessa ihanassa kodissansa. Olehan reipas poika maailmalla, kannat kuitenkin pentueen ainoan uroksen titteliä! Cometilla oli mennyt matka hienosti, vain kerran oli oksentanut. Poika on ollut kilttinä uudessa kodissaan, eikä ole pahemmin itkenyt kasvattikotinsa perään. Siitä se lähtee, hieno paimenpoika!
Coral lähti uuteen kotiinsa tänään 20.7. Onnea uuteen kotiin, ja onnea elämää varten! Jemman automatka oli mennyt täysin nukkuessa, ja neidillä menee jo hienosti uudessa kodissaan.
Chestnut lähti Savon mailta 21.7. ja lähti valloittamaan isompia mestoja. Kotimatka on pitkä, mutta onneksi uuden kodin autossa on ilmastointi. Jäljellä on enää puolet pennuista, ja vielä yksi lähtee uuteen kotiin 26.7. Chessylle valtavasti onnea uuteen kotiin!
Sinne lähti viimeinenkin lähtevistä pennuista, toivottavasti kotimatka sujuu hyvin. Cornette-neiti sai rakastavan kodin, ja se pääsee tutustumaan suureen maailmaan kera uuden sheltti-rotuisen koirakaverinsa, jonka tapaa perillä määränpäässään. Mielettömästi onnea uuteen kotiin ja pitkää elämää, Cornette!
Nyt talossa on enää kotiin jätetyt pennut, ja arki lähtee rullaamaan entisen yhden koiran sijaan kolmen koiran voimin. Tästä se lähtee, nyt alkaa omien nassikoitten koulutus ja kasvattaminen kunnon koirakansalaisiksi.
Lämmin kiitos vielä pentujen uusille kodeille! En tule koskaan unohtamaan kasvattejani enkä tätä kokemusta!
![]() |
| Heippa, Coral! |
![]() |
| Heippa, Comet! |
Kasvattamisen kulut
Olen kuullut muutaman kerran väitteen, ettei sekarotuisen pentueen kasvattaminen toisi kasvattajalle juurikaan kuluja. On selvää, että kulujen määrät voivat vaihdella hurjasti eri tekijöistä riippuen, mutta en kuitenkaan näe suurta eroa pentueen kuluissa tarkastellessa sitä, onko kyseessä sekarotuinen vai puhdasrotuinen pentue. Tiedän kyllä, että rotupentueissa on maksuja joita sekarotuisissa pentueissa ei ole kuten rekisteröintimaksut ja kasvattajanimen hankkiminen. Sekarotuisen pentueen voi kuitenkin rekisteröidä FIX-rekisteriin. Kummankin kastin pentue voidaan hoitaa joko hyvin tai huonosti, joten kulut eivät todellakaan ole aina rotupuhtaus-sidonnaisia.
Vertailtaessa sekarotuisen ja puhdasrotuisen pentueen kuluja, astutusmaksut ovat yleensä huokeampia sekarotuisen pentueen kohdalla, samoin kuin uroksen omistajan osuus pentueesta. Toisinaan väitetään, ettei sekarotuinen pentue tuota kuluja niin paljon kuin rotukoirapentue, joten olen tuuminut mistä tämä ajatus johtuu. Ehkä se on osittain tiedostamattomuutta ja vanhoissa kasvatetaan-seropit-ladossa -ajoissa elämistä, vaan ajatellaanko lisäksi, että aivan jokainen sekarotuinen pentue hoidetaan kuluja äärimmäisesti vältellen ja pentuja ladossa kasvattaen?
Yhden pentueen vähällä kokemuksella sanon, ettei koiranpentukatraan kasvattaminen ole ainaista ruusuilla tanssimista, vaan 5 ikäviikosta eteenpäin luuttujen kanssa pentujen perässä kulkemista. Palkitsevaa kasvattaminen kuitenkin on, sitä en voi kieltää, ja hyvinvoiva koiraemo sekä elinvoimaiset pennut ovat parasta, mitä kasvattaja voi toivoa. Tuotot pysyköön ainaisesti pakollisena sivu- ja muodollisuusseikkana.
Loppuun vielä kulutaulukko allekirjoittaneen kasvattamasta sekarotuisesta pentueesta. Pentue on keskikokoinen, ja se sisältää 6 pentua.
- Astutusmaksu 30€
- Pentujen ruuat ~80€
- Pentupakkaukset ~20€
- Madotukset ~50€
- Uroksen omistajan osuus 350€
- Pentujen ell-tarkastus ja sirutus 170€
Epäsuoria kuluja ovat emon terveystarkastus 120€ sekä bensiinit astutusreissuilla ~80€, jotka eivät vaikuttaneet pentueen hinnoitteluun. Pentueen takia ei tarvinnut ottaa vapaata töistä.
19.7.2011
Hihnaan totuttelua
Käytin jokaisen pennun erikseen pienellä hihnalenkillä. Cornetelle taisi olla vaikeinta olla hihnassa. Caramel kulki hihnassa kuin vanha tekijä. Ihan hiljakseen edettiin ja jokainen sai ainakin hetken ajan ihmetellä hihnassa oloa. Naperot ovat saaneet tutustua toisiin koiriin ja eläimiin, kodin tapahtumiin, veteen, erilaisiin ääniin, hoitotoimenpiteisiin, hihnassa oloon, sylissä oloon, autoiluun, yksinoloon...
Pari päivää, niin viimeisetkin pennelit temmeltävät ulos tältä pihamaalta. Parin pennun kanssa eläminen on suorastaan helppoa sen jälkeen täällä kotona. Ei sillä, että en kaipaisi muita naperoita, mutta saapahan alkaa keskittymään toden teolla omiin naperoihin. Tämä on ollut kokemuksena mielettömän hieno ja opettavainen, kun on saanut nähdä rakkaiden pentujen kasvun syntymästä luovutusikään saakka.
Neljä pirteää paimenkoiran alkua saavat uudet ihanat kodit, joissa ne piristävät uusien omistajiensa jokaista päivää toivottavasti ainakin kymmenen vuoden ajan. Muistakaa tarjota reippaasti virikettä aktiivisille pennuillenne ja totuttakaa ne nyt pienenä hiljakseen mahdollisimman moneen eri asiaan. Antakaa niiden nähdä reilusti tuttuja ja turvallisia koiria, ihmisiä, eläimiä ja totuttakaa ne kaikenlaiseen käsittelyyn, erilaisiin ja uusiin tilanteisiin jne. Olkaa johdonmukaisia kasvatuksessanne. Ja jos kasvattieni kyvyt ja mielenkiinto sallivat, niin vallatkaa harrastuskentät!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)