27.1.2016

Riekaleina ja pirstaleina



Kaks riekaleista paimenta. Voi laumanjohto minkä taas teit. Neljä päivää riittää ihan hyvin. Kyllä siinä ajantaju katoaa pienellä koiralla. Päivät venyvät paimenen pienessä mielessä viikkokausiksi, kuukausiksi. Pieni paimen ei oikeastaan ymmärrä aikaa. Se on vain oppinut ymmärtämään että tietty ilmassa oleva määrä omistajan tuttua ja turvallista ominaistuoksua on nyt liian vähissä lukemissa. Laumanjohto on siis ollut poissa pitkään. On niin luvattoman pitkä aika siitä kun sai viimeksi käpertyä laumanjohdon turvalliseen syliin, puskea soikoturpaa käden alta ja kerjätä huomiota, vispata häntää, vispata häntää oikein onnesta soikeana.



Onnesta soikeita paimenia olikin vastassa kun laumanjohto palasi 4 päivää kestäneeltä Lapin reissulta. Koirat eivät edes 22 päivää kestäneen InterRailin jälkeen olleet noin sekaisin minut jälleen nähdessään. Cara lyöttäytyi syliin nuolemaan naamaa ja Cicaro kiehnäsi ja hyrräsi minkä kerkesi. Eivät muuten päästäneet hetkeen minua silmistään. Likat olivat kotikotona hoidossa yhteensä 6 päivää ja hoidossa oli mennyt kaikki hyvin. Cicarolla oli ollut hoidossa omituista pahoinvointia, se oksenteli melkein joka päivä mahanestettä. Vaikea sanoa mistä johtuu, koira kuitenkin on oma vilkas itsensä. Nuoriso ei tapellut hoidossa ollenkaan, Aurorakin oli toki hoidossa siellä samaan aikaan. Vasta kun minä olen läsnä, ne alkavat pöyhkeillä ja äristä toisilleen.

Käytiin siis Rovaniemellä ja Äkäslompolossa, pakkasta vain -6 ja -20 välillä niinä neljänä päivänä kun Lappia valloitimme. Käytiin mm. Joulupukin kylässä, The suomenkuulussa Jounin Kaupassa ja lumikenkäilemässä Kuer-tunturin huipulle yön pimeydessä, kaupungin valaistessa polkuja.



"Amatöörit."
terkuin puuhkatassukarva
Lappireissulla oli muukin tarkotus kuin hauskanpito. Caralle on nyt viimein pitkän haun jälkeen löytynyt sulhanen ja me aletaan odottelemaan juoksuja. Vielä on pitkä talvi edessä ennen kevättä. Pentusuunnitelmista voit lukea lisää Kasvatus-linkistä tai Kasvatus-tunnisteilla. Uros oli juuri sellainen kuin olinkin sen kuvitellut olevan, ja se sopii hienosti suunnitelmiini.

Viiden taukoviikon jälkeen aloitimme myös uudessa aksaryhmässä. Tehtiin 22 esteen hyppyrataa jossa oli vain hyppyjä ja kaksi putkea. Opittiin ihan hurjasti! Minä tein toista kertaa ikinä japanilaista ja likoille saatiin vahvistettua hienosti viskikuviota. Hirtot putkeen onnistuivat myös fiinisti. -25 asteen pakkanen tuotti haasteita, ja koiria piti lämpätä ihan koko ajan ja treeniaika pidettiin lyhyenä - vain 5 minuuttia kerrallaan per koirakko. Cicaro heittikin katsojien mukaan kiepin ympäri putkessa liukastuessaan, mutta koira ei näyttänyt olevan tapahtuneesta moksiskaan, joten jatkettiin treenejä. Onneksi on kevyt koira. Seuraavana päivänä se liikkui puhtaasti, ja seuraavassa hieronnassa kyllä kuullaan jos kiepsahduksesta aiheutui jumeja. Jos koiran liikkuminen mitenkään muuttuu tapahtuneen seurauksena, pitää se kiikuttaa hierontaan aikaisemmin kuin olin suunnitellut.

Lapin karua luontoa kynttiläkuusineen - lumikenkäilyotoksia
Kotimatkalla saatiin ihastella maisemia
Pakkasta piisasi menneellä viikolla, ja tulipa taltioitua pakkaskuvia täyspukeutuneista paimenista. Niistä tässä parahimmat.

26.1.2016

Luontaista hyvää eläimelle

Yhteistyössä Chia De Gracia



Chia De Gracia valmistaa puhtaita, suomalaisia, hyvinvointia lisääviä luontaistuotteita koirille ja hevosille. Chia De Gracian tuotteet sopivat sekä jo olemassa olevien vaivojen korjaamiseen että niiden ennaltaehkäisyyn. Tuotteet soveltuvat niin koirille kuin hevosillekin. Tuotteiden vaikutukset ovat toki yksilöllisiä, mutta etenkin vatsavaivoihin apu tulee yleensä nopeasti. Raakaruokkijoille voin ilokseni todeta että Chia sopii hyvin myös raakaruokinnan oheen. Chia De Gracian verkkokaupassa on paljon mielenkiintoisia tuotteita, joista nostan esille seuraavan kolmikon.
  • Onko koirallasi kuiva, kiilloton turkki? Onko sillä nivelrikkoa tai vatsavaivoja? Ehkäpä koirallasi on diabetes epävakailla sokereilla tai sen yleistä ravitsemustilaa tulisi täydentää? Kokeile Chiarouhetta - se sisältää omegarasvahappoja ihon, turkin ja nivelten hyvinvointiin, ja siinä on hyviä kuituja suolistolle. Chialla on lisäksi verensokeria tasaava vaikutus. Lue lisää Chian moninaisista hyödyistä täältä. Annos koirille 1tl -3rkl / vrk.
  • Raskas harrastus, huonot nivelet, vanhuus? Seuraava tuote eli Joint Buddy on nivelten hyvinvointiin tarkoitettu rehusekoitus hevosille ja koirille. Se sisältää chiarouhetta, ruusunmarjaa, pirunkouraa, nokkosta, mesiangervoa, msm:ää sekä boswellia serratan pihkaa. Joint Buddyn ainesosat lieventävät nivelrikon ja -reuman oireita, edistävät nivelterveyttä, vähentävät kipua, toimivat nivel- ja lihasvammojen hoidon apuna, laukaisevat lihasjännitystä ja ylläpitävät nivelten ja jänteiden toimintaa. Pihka onkin vanhan kansan käyttämä ja hyväksi toteama luonnon ihmeaine. Nivelrikkoa ei voi parantaa, mutta sitä voi lievittää oikeanlaisella ravinnolla ja liikunnalla. Annos koirille 1,5tl - 3rkl / vrk.
  • Tarvitseeko työkoira lisää energiaa? Onko vatsa kovana? Tarvitsevatko nivelet suojaa? Ruusunmarjarouhe voi olla avuksi. Siitä on apua nivelten liikkuvuudelle ja se vähentää nivelten kipuilua. Ruusunmarjassa on paljon luonnollisia vitamiiniyhdisteitä (B-, C-, P-, A-, D-, E- ja K-vitamiineja). Siinä on myös kuitua, aminohappoja, magnesiumia, mineraaleja, hivenaineita, betakaroteenia, antioksidantteja ja rikkiä, jotka kaikki edistävät kehon hyvinvointia. Ruusunmarja sisältää lisäksi pektiiniä, joka liukenevana kuituna turvaa suoliston toimintaa, suojelee stressivatsaa ja voitelee suolistoa. Sorbitolilla on vatsan liikahappoisuutta tasaava vaikutus ja se lisää syljeneritystä. Se voi täten auttaa taltuttamaan närästyksen ja ehkäistä hammaskiven muodostumista. Annos koiralle 1tl - 1rkl / vrk.
Chiarouhetta, Joint Buddya ja
Ruusunmarjarouhetta
Aloin syötellä lähilaumalleni näitä kolmea tuotetta viime viikolla. Toivon, että tuotteista olisi apua Cicaron närästykseen. Myös se, että turkki ja iho voisivat paremmin karvanvaihdon aikaan, olisi tervetullut lisä. Raakaruokinnalle siirryttyämme karvanvaihto ei ole enää ollut yhtä hurjaa kuin kuivaruuan aikaan, joten katsotaan näkyvätkö vaikutukset tässäkin suhteessa. Tietysti jos meillä on pentuja ensi kesänä, tulee emokoiran turkki olemaan syksyn aikaan melko surkea - usein kun imettäminen kaljuunnuttaa emon. Nivelten hyvinvointi taas on varsin pitkän kantaman asia, ja toivon että koirani saisivat nauttia vielä vanhanakin kivuttomista nivelistä. Cicarolla on löysyyttä lonkissa joten sille Chia toimii ennaltaehkäisevästi tukien nivelten kuntoa. Molemmat koirat kisaavat raskaassa lajissa (agility), joten nivelten ennaltaehkäisevä huolto ei liene liioiteltua sekään.
Plussat ja miinukset kolmikosta:
+ suomalaisuus (osa raaka-aineista ulkomailta)
+ nopea toimitus
+ todella monipuolinen valikoima selkeillä kuvauksilla
+ helposti käytettävät kotisivut hyvillä kuvilla
+ puhuttelevat käyttäjäkokemukset
+ raaka-aineet lähes täysin luonnosta
+ laaja saatavuus
+ visuaalisesti kauniit, tiiviisti suljettavat pakkaukset
+ yllätyin positiivisesti kun koirat eivät jättäneet lisiä syömättä, joten maistuvuuskin on hyvä
+ riittoisa pakkauskoko koirille annosteltaessa
- annostelulusikat/mittalusikat olisivat olleet kiva lisä pakkauksiin
Jos kiinnostuksesi heräsi, hyödynnä toki alekoodi DOG16, jolla saat maaliskuun loppuun saakka -15% alennusta Chia De Gracian verkkokaupasta!

5.1.2016

Luut ja jauheliha

Jälleen aika testailla tuotteita! Tällä kertaa tarjolla on tekemistä hampaille ja samalla esitellään yksi hittituote.

Nyt esittelyssä olevat tuotteet ovat olleet jo pitkään markkinoilla, mutta niiden ulkoasua on uudistettu. Hinta-laatusuhde niissä on edelleen kunnossa ja ne ovat helppoja ja turvallisia perustuotteita raakaruokkijalle tai sekaruokkijalle. Jos koira BARFaa, lihaisat luut muodostavat perustan ruokavaliolle. Käytännössä luut sopivat jokaiselle koiralle, ellei koiralla ole nauta- tai sika-allergiaa. Luista voi koitua ongelmia myös silloin jos koira hotkii luut, joten koiraa on aina vahdittava tarkkaan sen syödessä luuta varsinkin ensimmäisiä kertoja. Huomioida kannattaa myös että mikäli taloudessa on monta koiraa, tulisi jokaiselle koiralle tarjota oma rauha luun syöntiin mikäli koirat kilpailevat luista. Kilpailu voi johtaa pelkoon siitä että toinen varastaa luun, jolloin koira saattaa hotkia luun tavallista nopeammin. Sisätiloissa luut saattavat sotata, joten luiden syöttö ulkona tai jonkun alustan päällä on tällöin suotavaa. Ethän syötä koiralle paistettuja luita! Paistettuna luun rakenne muuttuu koiralle vaarallisen sälöiseksi!

Alkuun hieman yleisesti luista. Luut ovat...
  • koiralle luonnollista raakaa ravintoa
  • muutakin kuin nälän tyydyttämistä varten - mielekästä tekemistä, yläruumiin liikuntaa, aktivointia
  • tehokkaana apuna hammaskiveä vastaan 
  • kohentamassa koiran kokonaisvaltaista hyvinvointia suun terveyden kautta
  • kalsium- ja fosforirikkaita sekä kivennäisaineita, natriumia, sinkkiä ja magnesiumia sekä runsaasti proteiinia sisältäviä
  • hyvin imeytyviä
  • kesäisin viilentävä herkku
  • lisäaineettomia
  • pakastimessa säilytettäviä
  • monikäyttöisiä - tarjoiltavissa raakana, kohmeisena tai sulana

Oscar naudan putkiluut 2kg
Kotimaista raakapakastettua naudan sääriluuta. Sisältää kovan luuosan, joten luu ei ole kokonaan syötävä. Jäljelle jäänyt kova luu on sen sijaan hyvä ajanviete ja hampaiden putsari. Luuosan lisäksi näissä on maistuvaa rasvaista luuydintä ja hieman lihaa, rasvaa ja rustoa (palasta riippuen). Sisältävät runsaasti energiaa ja proteiinia, mutta luiden sisältämää kalsiumia ja fosforia koira ei näistä paljoa saa. Sen sijaan muut ravintoaineet tulevat luiden pehmeistä osista (luuydin, liha, rusto, rasva).

Saatavuus: mm. K-ryhmä / Citymarketit


Oscar naudan niskaluut 2kg
Kotimaista raakapakastettua naudan niskaluuta. Nämäkin sisältävät kovan luuosan jonka ympärillä on vähärasvaisempaa lihaa. Malliltaan erittäin sopiva hampaiden puhdistukseen. Vähärasvainen vaihtoehto, sillä sisältää muita luita vähemmän rasvaa mutta silti paljoa proteiinia.

Saatavuus: mm. Prismoista ja S-marketeista


Oscar naudan rustoluut 2kg
Kotimaista raakapakastettua naudan rustoluuta. Rustoluu on lihaisaa luuta, ja lihaisalla luulla tarkoitetaan luuta jossa on suunnilleen puolet lihaa ja puolet luuta. Lihaisat luut koira voi syödä kokonaan, sillä ne ovat riittävän pehmeitä kokonaan pureskeltaviksi. Ruston ympärillä on runsaasti rasvaista lihaa. Kun koiran ruokavalio sisältää lihaisia luita, ei kuppiin tarvitse lisätä kalsiumia. Rustoluissa on runsaasti energiaa ja ne ovat hyvin proteiinipitoisia. Lihaisia luita syötettäessä uloste on parin päivän ajan kovempi, jolloin myös anaalirauhaset tyhjentyvät kunnolla. Rusto sisältää lisäksi gelatiinia (valkuaista), joka on hyväksi luusto- tai nivelsairaille koirille.

Saatavuus: mm. Prismoista, S-marketeista ja Citymarketeista marketeista kautta maan


Oscar jauheliha 1kg
Suosionsa vuodesta toiseen pitänyt viljaton ja lisäaineeton hittituote joka on saanut kauniin uuden ilmeen! Sisältää kotimaista raakapakastettua possua ja nautaa sekä noin 1,5% erittäin hienoksi jauhettua luuainesta. Kalsium-fosforisuhde on luonnollisesti tasapainotettu. Voidaan käyttää täydennysravintona aktiiviselle koiralle esim. osana muita BARF – tuotteita tai kuivamuonaa, kuten myös normaaliaktiiviselle koiralle vaikkapa sekoitettuna kasvissoseen tai/ja puuron joukkoon. Tätä voi tarjoilla joko raakana tai kypsennettynä. Plussana tietysti hyvä koostumus, saatavuus ja maku. Energiapitoisuus 246,5 kcal / 100g. Proteiinia 20,8 % ja rasvaa 20,1%. Reilun kokoinen pakkaus sopii erityisen hyvin isojen koirien ja/tai useamman koiran talouksiin.

Saatavuus: Kaikista Prismoista, S-marketeista ja Citymarketeista kautta maan, lisäksi joistakin S-ryhmän pienmyymälöistä kuten ABC-asemilta
Meillä nautiskellaan luita ehkäpä kerran kahdessa viikossa. Luut ovat yleensä niin kookkaita, että jos aamulla syötän likoille luut, en välttämättä anna illalla enää mitään, jotta luut saavat matkata suolessa hetken ihan rauhassa. Jos keli suosii, likat syövät luut ulkona kytkettynä sotkun välttämiseksi. Se, kuinka paljon luita juuri omalle koiralle kannattaa syöttää, selviää koiran ulosteita tarkkailemalla. On hyväksi koiran anaalirauhasille että uloste on välillä kovaa, väriltään hyvin vaaleaa ja kuivaa eli ns. luukakkaa. Vatsa ei kuitenkaan saa olla kovana kuin satunnaisesti! Käytännössä koira voi saada liikaa kalsiumia, jos sille syötetään esimerkiksi luujauhoa tai kalsiumlisää. Esimerkiksi kovasta luusta koira ei saa irti niin paljoa että se saisi liikaa kalsiumia. Yli kaksinkertainen jatkuva kalsiumin ylisaanti voi aiheuttaa muiden kivennäisaineiden puutosta.

Hampaiden hoidossa kovat luut ovat meillä ehdoton ykköstuote. En hoida koirieni hampaita muuten kuin luita syöttämällä, vaikka Cicarolta raaputtelen kyllä toisinaan alkavia hammaskiviä luiden syötön lisäksi. Eron hampaiden kunnossa huomaa heti luiden syötön jälkeen. Ylimääräinen töhkä hammaspinnoilta katoaa samantien!
Suosin itse enemmän rustoluita, koska niistä koirat voivat hyödyntää kaiken. Ajanvietteeksi ja hammasputsareiksi ostelen kuitenkin myös kovaluita. Syötän laumalleni luita yleensä vain päivä tai pari treenien jälkeen, jotta suoli kerkeäisi tyhjentymään kunnolla ennen seuraavia treenejä. Jos tulosillaan on kisat, en syötä luita ainakaan kahtena päivänä ennen kisoja koska muutoin on olemassa riski että koira tekee tarpeensa halliin. Luut pistävät suoleen vauhtia ja ainakin omalla laumalla on tarvetta ulos huomattavasti tiheämmin luiden syönnin jälkeen. Jos tiedän että lauma joutuu olemaan pitkiä aikoja yksin, yritän muistaa olla syöttämättä luita paria päivää ennen yksinoloa.


3.1.2016

Joulu on aikaa

... joka vietetään rakkaimpien parissa. Ei blogin parissa, vaikka kuinka mieli teki julkaista kilpaa jouluntoivotuksia ja toinen toistaan suloisempia joulukuvia. Meillä oli hyvä Joulu kotikotona. Olin aaton vapaalla ja joulupäivän ja tapaninpäivän töissä, mutta ajelin työpaikan ja kodin väliä siinä töiden lomassa. Talvi ei taaskaan pettänyt vaikka huonoltahan se jo näytti. Runsaat lumet satoivat niin kuin monena aiempanakin vuonna, aatonaattona.

Joulun seutuun oli hurjasti kivoja tapahtumia. Siskoni valmistui. Täditettäväni sai nimen. Kävin työhaastattelussa ja sain uuden työpaikan. Unelmatyöpaikan jonne olen aina halunnut. Kiirettä ja vilskettä, nopeita tilanteita, nopeita päätöksiä. Tyyntä myrskyn edellä, sanotaan. Ikinä ei sanota että ompas hiljaista. Ei, se on kirosana. Odotan siis innon ja kauhun sekaisin tuntein torstaita, ensimmäistä päivää uudessa työpaikassa.

Uuden alku on aina vanhan loppu. Jätin tänään jäähyväiset ihanalle työpaikalleni, jossa sain viettää aikaa mahtavien, taitavien ihmisten kannustuksessa ja opastuksessa 10 kuukautta. Vaan ei saa juurtua, pitää suunnata nokka kohti uusia haasteita ja tavoitella unelmiaan.

Kotikotona otettiin joulukuvia elikoista siskon kanssa, se on niin ikään jo perinteeksi muodostunut tapa meillä. Kymmenet paikka-käskyt raikuivat, ja mietimme ovatkohan nämä viimeiset joulukuvat kunniaperheenjäsenestämme, ruunasta. Ruunalla on ikää jo kunnioitettavat 27,5 vuotta, ja vanhuus alkaa tuoda alati uusia haasteita ruunan tasaiseen arkeen. Otettiin siis oikein roimasti kuvia vanhuksesta tänä jouluna, koirat tietysti mukana.

Kuviin liittyykin ikävä tilanne joulua edeltävästi. Kovalevyni hajosi. Sain tiedostot palautettua, mutta ne ovat kaikki aivan sekaisin keskenään. Voi olla että menee tovi järjestää yli 70Gt ruutuja takaisin omiin kansioihinsa. En kestä epäjärjestystä, joten yksi suuri 70Gt:n kuvakansio täynnä kuvia kaikesta mahdollisesta ei oikein käy järkeen. Mutta pääasia että tiedostot ovat nyt tallessa ja voin ehkä ennen kesää teettää taas paperikuvia järjestyneistä kansioista. Olin kyllä suunnitellut ostavani toisen kovon kaiken varalta, mutta olin hieman myöhässä. Entinen tilttasi ennen kuin kerkesin siirtää tiedostot talteen uudelle kovolle.

Joulun jälkeen kävimme oman seuran kinkunsulattelu-agimölleissä. Talkoiltiin ja rälläiltiin yhdet radat per kirsu. Molemmille vitonen. Caralle keppien aloituksesta koska valssasin kepeille mitä ei olisi pitänyt tehdä. Cicarolle harvinainen vitonen puomin alastulolta ja loissstavat virheettömät kepit.

Uusi Vuosi vaihtui somasti mökillä, jonne suuntasimme asap töistä päästyäni. Kun rakettien laillinen ampumisaika alkoi klo 18, suuntasimme juuri sopivasti pihalle. Viereisessä satamassa alkoi melkoinen rakettimekkala. Cicaro reagoi raketeille, Caramel ei. Laitoin koirat autoon ja starttasimme mökkimatkalle radion pauhatessa ja rakettien välkkyessä ikkunoissa.

Mökillä saunottiin ensimmäisenä iltana 5 tuntia, seuraavana 3 tuntia. Neljä ihmistä ja neljä koiraa saivat aikaan melkoista mekkalaa ja hauskuutta. Koirat saivat rällätä irti niin paljon kuin jaksoivat, onhan mökki niin syrjässä. Kävimme reissuja jäällä ja autiotalolla. Kyllä mökillä sielu leppää. Raketit jysähtelivät vain kaukaisesti. Sen sijaan aavemainen railojen laulu pakkasessa tuuditti mökkikansan uneen.
Mökkireissun jälkeen heitimme heipat etelänvieraille kotikotona, ja nohevana tyttönä Aurora kerkesi jo saada tassuhaavan autonrämällä käydessämme. Tassuhaavan syy on tuntematon, mutta paketoimme tassun hetkeksi pumpulisukkaan ja vuoto tyrehtyi.

Arki ei taida ikinä tästä rauhoittua, mutta ainakaan ei tarvitse kärsiä tylsyydestä. Joka päivä on valtavasti tekemistä. Pitäisi varmaan poistaa reilulla kädellä blogeja lukulistoilta, koska en mitenkään ennätä ikinä lukea postauksia ennen kuin ne jo katoavat etusivulta. Vaan aina välillä ennättää hieman päivitellä blogia, ja seuraavaksi alan suunnittelemaan Caran kosiomatkaa pohjoiseen. Tammikuun 14. - 17. suuntaamme porukalla pohjoiseen lomailemaan ja tapaamme samalla Caran sulhasehdokkaan. Odotellaan sitäkin jännityksellä!

Aurora oppi tänä jouluna pitämään esineitä suussaan vaikka siltä ei näytä... 
Opin uuden taidon terveisin Aurora. Joululauma <3