21.7.2013

Agilitykalustomme

Kun lauma sisälsi vain Sanin kesään 2011 saakka, tein jo silloin satunnaisesti joitakin esteitä Sanille, maailman flegmaattisimmalle agilitykoiralle - näin nykypäivän valossa tarkasteltuna. Sittemmin esteet vain maatuivat jossakin, ja Cican ja Caran synnyttyä aloin jälleen elättelemään toivoa siitä, että kotiesteitäkin saattaisi joskus vielä tarvita. Niitä onkin tässä pikkuhiljaa rakenneltu takaisin kasaan ja tehty joitakin uusia esteitä.

Koska en asu kotikotona kuin kesäisin ja käyn 5 päivänä viikossa töissä, ei aksalle jää kesäisin hirveesti aikaa - vieläpä kun helteet tai sadesäät vievät osan treeni-innosta pois. Kuitenkin, jonkinlaiset esteet on tullut viriteltyä takapihan koristeeksi tai häpeäksi, ihan miten sen nyt ottaa. Kaikki on tehty kierrätysmatskusta, eli siitä mitä on sattunu kotoa löytymään. Eivätkä esteet ole kisamitoissa.

Uusimpana päivityksenä pinnoitin kontaktit, ja meiltä puuttuu edelleen puomi, pussi ja hypyistä muuri. Takapihalla vaan alkaa tila olemaan finito jo nyt...

A-este ja kontaktipinnat.
Pöytä. Mökiltä löytyneestä vanhasta
pikkupöydästä tuunattu.
3/4 hyppyestettä. Viimeisimmässä säätömahdollisuus 65 senttiin saakka,
eli Caran (maxi) ylärajaan.
Kepit ja ohjurit, 6kpl.
Pituuseste, 3-osainen.
Keinu ja kontaktipinnat.
Putki... pidempää ja parempaa etsiskellessä.
Rengas. Vissiin vois paremman väsätä joskus,
ei olisi kovin vaikeaa jos löytäisi materiaalit.

Testiryhmä testaamassa uusia huopapinnoituksia.



Agilityn treeniaikeet kesälle 2013:
  • Kontaktien 2o2o vahvistaminen naksuttimen avulla
  • Kepeille lisää vauhtia, ohjureista irtaantuminen pikkuhiljaa
  • Lisää hyvää virettä radalle
  • Irtoamisharjoituksia
  • Ohjaustekniikoiden kertaus
  • Radan suorittamisen suunnittelun kehittäminen
Tokon treeniaikeet kesälle 2013:
  • ALO-luokan liikkeiden varmistelu ja kertaaminen
  • AVO-luokasta kaukkarien kertaus ja varmistelu, nouto iso ehkä.
Muut tavoitteet kesälle 2013:
  • Vetojuttujen kertaaminen?
  • Pyöräilyn opettelu?
  • Jälki?
  • Muutamat mätsärit

3 kommenttia:

  1. Ihan sairaan hieno blogi!:) Liityin lukijaks. Millä kamera+objektiivilla kuvaat?
    Tässä vielä mun koirien blogi: http://cehvelijakamuli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääpä käydä vilkuilemassa teidänkin blogianne.
      Nikon D90 + 50/1.4 tällä hetkellä eniten käytössä.

      Poista
  2. Sinut on haastettu http://rosa-ismi.blogspot.fi/2013/07/haaste.html

    VastaaPoista

Viestisi kulkeutuu laumanjohdon arvioitavaksi ennen julkaisua.