Elosaaren vaellus

Warning - sisältää paljon kuvamateriaalia!
Ja postaus on ajoitettu, koska en kerennyt kirjoittaa aiemmin...

Tässä näkyy Elosaari, mesta jonne meidät viskattiin. Kävimme myös
seuraavana päivänä soutamassa Honkasaaressa, josta meidät haettiin pois.

Paikoillanne, valmiina... vaeltamaan!

Jo pari vuotta vanhalla kunnon kaveriporukalla tuumailemamme vaellus toteutui viiiimein. Verestimme muistoja yhteisiltä partioajoilta, ja päätimme lähteä vaeltamaan Elosaareen ihan tähän kotikylän nurkille ison vesistön keskelle, keskelle ei-mitään. Sopivan ajankohdan löytäminen oli erityisen haasteellista, kun piti sovittaa kahden kesätöissä käyvän ihmisen aikataulut yksiin räkätautiin kuolevaisen ihmisen kanssa. Löysimme parin päivän rakosen, ja päätimme suorittaa monen vuoden retkihaaveemme nyt - hitot siitä, että se yks meinas kuolla räkäpaisespitaalitautiisa.

Tarkoitus oli ensin, ettei mukaan oteta vahdittavaksi yhtään koiraeläintä - kyiden pelossa jne. Kuitenkin päätimme myöhemmin reissua suunnitellessamme, että otetaankin mukaan yksi koira vahdiksi laihduttautumaan, eli Sani. Nnoh, kuviot muuttuivat taas ja tuumattiin että otetaankin vielä Aurora mukaan Sambreeron lisäksi. Hetki ennen auton starttaamista pläänit romahtivat jälleen, ja mukaan lähtivätkin pennut, ja Sani jäi odottamaan yksinäisesti ja katkerasti kotiin, täysin muorin toiveesta ja käskystä. Sani olisi nauttinut niiiin paljon jos se olisi saanut lähteä mukaan, vaan muori halusi sen välttämättä marjastuskaverikseen juuri nyt, phöhh. Pakkasin kyytabut mukaan ja toivoin, että reissusta selvitään ilman käärmeiden kohtaamisia. Vaikka eipä kyytabut paljon lohduta, kun niitä ei passaa nakella koirille ellei kyy ole purrut pään alueelle. Kuitenkin, ne toivat mielenrauhaa edes jollakin tasolla. Miksei tavan tallaajille myydä tiputustarpeita kyiden varalle? Kyllähän kaikki ny osais...

Saimme kyydin Elosaareen moottoriveneitse, rinkoilla täytetyn soutuveneemme roikkuessa narun jatkeena moottoriveneen perässä. Aluksi meinasimme lusikoida itse omat ruhomme Elosaareen, vaan matkaa olisi kertynyt sinänsä aika hurjasti, ja aallokko oli niin aaawsom, että ei ois varmasti ikinä selvitty perille, ainakaan yhtenä kappaleena ja hengissä!

Kun meidät oli törkeästi dumpattu saareen koirinemme ja romuinemme, lähdimme rinkat selässä koirat ympärillä hääräten kiertämään jännää saarta. Katsoin ennen reissua saaren pituudeksi legendaarisesta Google mapsista noin 2,5km. Eli saarena pieni, vaan riittipä siinäkin katsottavaa. Kiersimme saaressa tutustumisympyrän ja majoituimme kauniille, suht aukealle kanervikkoaukealle, hiekkajyrkänteen ja järvinäkymän vierelle - jonne jo suunnittelimme siitä aiemmin ohi vaeltaessamme leiriytyvämme. Vaan kiersimmepä ensin kuitenkin lenkin saaressa, jotta vaellus tuntuisi vaellukselta - hien ja kipeiden olkapäiden sanelemana. Maasto oli melko helppoa tarvottavaa, ja kaunista saarimaista kangasmetsää riitti katsottavaksi. Vähän väliä pysähtelimme syömään mustikoita, (tai oikeastaan Lispe hoiti sen homman), ja koirat pysyivät hyvin mukanamme koko ajan.

Jee, tutkimatonta seutua koko saaren
täydeltä!

Kun teltta oli saatu pystyyn, aloimme samantien laittamaan ruokaa. Keittelimme pari pussia makaronipastaa ja illemmalla keitimme nakkeja. Kämästä mutta maukasta. Iltapalaksi keitimme teetä ja söimme Tuc-suolakeksejä. Aamupalaksi meni jälleen nuudeleita, ja myöhemmin Honkasaareen soudettuamme keitimme jälleen.. arvatkaa vaan, nuudeleita. Ja haloum-juustoa, nom! Ei teekään hetkeen mieli nuudeleita tuon retken jälkeen.

Kauhistelimme koko retken ajan, miten vähän toverimme joka huolehti ruokapuolesta tällä kertaa, oli pakannut ruokaa mukaan. Koko retkeä varjosti pelko ruuan loppumisesta, vaan jättikokoiset mustikkakedot ja vatukot lohduttivat sopivasti. Ja lopulta saimme todeta pelkomme olleen turha, sillä ruokaa oli mukana juuri sopivasti, kun söimme viimeisen ateriamme vain hetkeä ennen lähtöä.

Koirat olivat todella uupuneita riekuttuaan koko päivän saaressa, joten ne nuokkuivat jo iltamissa sammaleessa ja sylissämme. Kun majoituimme telttaan nukkumaan, ne nukahtivat samantien ja nukkuivat aamuun saakka. Aamulla sama ralli jatkui, ja kun lähdimme saaresta, veneessä oli jälleen väsynyttä porukkaa. Veneily oli koirista mukavaa, eivätkä ne hätäilleet veneessä ollenkaan - mikä nyt ei ollut yllätys ollenkaan.

Siitä pitää olla iloinen, että säät suosivat! Kerrankin, siis. Yöllä saattoi ehkä ropista vettä, tai sitten vain kuvittelin niin, kun muistan heränneeni hetkeksi yöllä ropinaan. Kylmä ei ollut missään vaiheessa, ja toisena retkipäivänä paistoi messevästi jo aurinko. Vanha kunnon trangiaruoka maistui luonnon keskellä huumaavan hyvältä, ja meillä oli kaikilla mukava vaellusretki. Ensi kesänä varmasti uudestaan! Jos siis saadaan taas jokin ajankohta sovittua vaellukselle, se kun tuppaa olemaan hyvin nihkeää.

 

Ei meille vahingossakaan nälkä ois tullu koska luonnonantimet - vaan silti piti kantaa jatkuva huoli safkasta!

Mihkä rämeikköön sitä taas...

Khöhhhh allekirjoittanut ei tunnusta.

Löysimme jjjännittävän hiekkatunnelin, joka oli huikean syvä.

 

Joko kohta nukkumaan?

Pirtelökärsä.

Maukkaita saaren keppejä.

"Aaahhh kattokee ny mite täyRELlinen profiili sillä on!"

Muuuustikoita! Porsas.

Cannot... get... enough.. THESE AWSOM STICKS!!!

Pallutushetki ruuanlaiton yhteydessä. Kiksu kuulee ääniä.

MmuisQ.

Elosaari 22.7. SERO MVA ERI1 PN1 SERT RYP VSP ROP ö.

Hempee hetki illahkolla.

Tämä perkeleen mejivesi menee korviin saakka! Eiku järveehän tämä...

ÄITI AUTA, TÄÄ TAITAA SITTENKIN OLLA TARTTUVAA

Majakan valloitus....

Jotakin filosofista kun keksisi kuvan oikeaan reunaan kirjoitettavaksi.

Similaari eräälle mätsärikuvalle joskus keväältä.. jännä.

Myrsky ja Mylyväys.

Turkkijumalatarrarrar.

Little Queen of This Awsomm Stormmmh.

Nuuhkuttelen tässä, onko valtakuntaamme saareen saapumassa
muukalaisia, tai vaikkapa niitä merirosvoja.

Windy asss.

Tu-tum.

Alkanu saaha tarpeeks tästä eräilystä; KOTIA JA ÄKKIÄ!!
T: Auj00ja.

Thu mikä käävänkämppyrä.

Majakanvartijatarrarr.

Majakkapyromaanitarrrarr. RUN, IT'S GONNA EXPLODE!!

Mitä tässä tapahtuukin, sen täytyy olla jotakin mielenräjäyttävää.
Uskoisin, että kaiken takana on kuitenkin Putte.

Caran paras ystävä. 4evalone...

Saaren kuningas Putte - ainakin näin pieneksi sieneksi.

Hakattu ja potkittu laps heitetty veneeseen.

"Ette ikinä usko mitä näin siellä saaressa..." Auroran leuat jumittuivat
pariksi päiväksi, mitähä lie nähny.

Pikkulauma kohta kotiin lähdössä.

Viimeistä ateriaa viedään syödään - nuudeleita ja halloumia. Tässä jo Honkasaareen lusikoituina olemma.

"Katokatokato, Cara on saniaisen alla sateensuojassa!!"
"AAAWW voi Qarkki-Qeen!"
*RÄPS RÄPS*

Kaipaan takaisin sivistyksen pariin, ygh.

So long, Elosaari!

Ensi vaellusta ootellessa!

Se jonka käsi ei väsynyt rullatessa tätä kuvamäärää lävitse, olkoon ylppö kätösestään.