13.10.2014

Vinkeät vipeltäjät

Syksyn lähettiläät tässä taas terve! Ollaan oltu kamalan ahkeria...

... vaikka kiirettä on taas pitänyt...


... siinä välissä kun koettaa muistaa syödä, tai oikeastaan - vaatia syömistä...

... niin jaksaa taas tarpoa tämänkin syksynpahasen lävitse!

Harjoittelut hetkeks ohitse, 4 - tai tällä hetkellä enää 3 - viikkoa vapaata tiedossa. Kävin häissä, joista viime postauksessa kerroin, likkojen ollessa Sani-äiskän kanssa koirahoitolassa hoidossa yhden yön ylitse. Koirien ilme olisi pitänyt saada kuvattua, oli meinaa melko huijatun näköstä sakkia ku survottiin suipponokat kalterien taa ja häivyttiin heippoja sanomatta.

"Mihi te meette? Oikeesti!? JA MIKS ME OLLAAN TÄÄLLÄ KALTERIEN TAKANA!?!
Hetken kuluttua koirien naamalta saattoi lukea niiden tajuttua tilanteen vakavuuden...
"Ei kai nuo tappajaverikoirat nuku meidä seinänaapurina!?!" ...

Hyvin hoidossa oli kuitenki sujunu. Hoitotäti kertoi, että Sani oli ollut heti se joka näytti reitin minne mennä. Sampura oli ollut hyvin itsevarma hoitoeläin. Muuteski koirat olivat käyttäytyneet ihan koiriksi. Kun haettiin paimenia hoidosta, ilmapiiri oli loukkaantuneen riemukas...
"***** minkä teitte. Ette ikinä saa antee... sanoitko NAKKI??"

Viikko Azkabanista paon jälkeen Unna-porokoira ja laumanjohdon kämppis jättivät matalan majamme. Olemme jälleen keskenämme. Sniff.

Voi tätä kaihoa. Ja Koopua.
Jokaisella täytyy olla yksi Pikkumusta.
Siinä yksinäisenä laumana kuuta ulvoessamme tajusimme että tarvitsemme uuden harrastuksen. Liityimme siis osaksi suurempaa laumaa, KPSH:n Puuharyhmää. Puuharyhmässä emme yleensä ulvo kuuta, vaan harrastimme mm. ensimmäisellä kerrallamme torstaina pitkästä aikaa agilityä (tai siltä sen ainakin piti näyttää), siis hyvin vapaamuotoista sellaista. Suisidaali (Sikaro) oli aivan liekkitrikki. Se veteli menemään kuin tuulispää, kuin ei ois ikinä päässy juoksemaan. Ihan mieletön eläin, kui ois ohjannu ohjusta joka tietää tasan mihin sen tulee seuraavaksi ampaista.

Toisella kerralla mursimme jäitä tulevan talven kukoistamiseksi, nimittäin kokeilimme ensimmäistä kertaa ikinä sitä paljon hihkuttua Rallytokoa. Vinkeä laji, vaan miksi niiden kylttien pitää olla niin sekavasti kuvitettuja? Ihan niin yksinkertaiset liikkeet, ja niin vaikeasti kuvitettu! Hohoo, vaan hitsi että oli jännää. Niin vapaata. Koiraa ei saa kuin kehua ja namittaa ja radalla saa puhua, hihkua, yrittää uudelleen ja toisenki kerran uudelleen... Eikä perusasennon tarvihe olla sentilleen kohillaan. Siispä ihan jokarekunlaji, sanoisin. Ja tulosten haaliminen koulutustunnusten saamiseksi kasaan ei lieneisi kamalan työn takana.

Me tehtiin ALO-luokan rata, jossa oli mm. spiraali, peruutusta, eteentuloa, 270 asteen käännöksiä, pujottelua, juoksemista, täyskäännöksiä, liikkeestä maahanmenoa ja koiran ympäri kävelemistä, saksalainen suunnanvaihto, ja koiran ohjaajan kiertämistä. Toko-pohjalla liikkeet tuntuivat helpoilta. Vain eteentulo pitäisi opettaa, vaikka ALO-luokassa siihenkin saa koiran houkutella, vaan minä kun tykkään opettaa asiat kerralla kunnolla ja toimivaksi...

Tehtiin myös historiikkia noudon suhteen, tauko tokosta ja kaikesta muusta järkevästä toiminnasta kuten agilitystä on tehnyt tehtävänsä - Betty's Cicaro osaa nyt pitää esineitä suussaan. Niin kuin ylpeästi voin esitellä tämän postauksen järjestyksessä vasemmalta oikealle 2. kuvan, se tosiaan osaa pitää esineitä suussaan. Esineeksi lukeutuu myös noutokapula, jonka Suisidaali sylkäisi aikaisemmin pois pienestä kidastaan vaikka tein kaikkeni (paitsi köytin koiran suun brutaalisti kiinni kapulan ollessa suussa), jotta Pikkumusta olisi pitänyt kapulaa kitusissaan edes sekunnin murto-osan. Nyt nappisilmä pitää kapulaa suussaan vaihtelevalla menestyksellä, ja tarraa siihen käskysanalla PIDÄ. Tänään Pikkumusta meni heitetyn kapulan luokse, otti siitä hyvän otteen ja kipitti vähän matkaa luokseni kunnes palkkasin sen jo siitä hyvästä. Ja kui mahtava vire tekemiseen. Kiitos ja ylistys, naksutin.


Carameliton pentusuunnitelmiin voin varovaisesti vihjaista tulleen mahdollista edistystä; meillä on yksi potentiaalinen urosehdokas! Vaan enempää en vielä tässä vaiheessa paljastele, koska olen taikauskoinen.

Vaan nyt meidän täytyykin...
... jo ehtiä seuraavaan asiaan; Supernaturalin kimppuun!

3 kommenttia:

  1. Vinkeille vipeltäjille haaste! :)

    http://kodacolhu.blogspot.fi/2014/10/hyvan-mielen-haaste.html

    VastaaPoista
  2. Ah, kertakaikkiaan ihania kuvia jälleen! :)
    En voi olla rakastamatta blogisi ulkoasua! :Dd

    VastaaPoista

Asiattomiksi luokiteltavia kommentteja ei julkaista.