27.12.2015

UKK kasvatus

Mitä, miksi, miten ja milloin? Kaikkia asioita ei äärimmilleen tiivistetystä Kasvatustekstistä ehkä saa irti ja viimeisimmästä kasvatukseen liittyvästä tekstistä on vuosi aikaa, joten tässäpä taas vastauksia kasvatukseen liittyviin kysymyksiin. En ole tilivelvollinen kertomaan näitä asioita muille kuin heille joita pentueet kulloinkin koskettavat, mutta teen tämän koska haluan saada aikaan keskustelua ja tuoda esille näitä tärkeäksi kokemiani asioita. Hyödyn näiden asioiden esille tuomisesta saamalla itse palautetta. En kykene pitämään tekstiä vain seuraavaa yhdistelmää koskevana, joten varoitan jo valmiiksi että teksti tulee rönsyilemään yleisesti koirankasvatukseen, koska tykkään puhua ja kirjoittaa tästä aiheesta (sen lähipiirini on ehkä jo moneen otteeseen havainnutkin). Teksti perustuu täysin omaan käsitykseeni ja mielipiteeseeni koirien kasvatuksesta.


Mistä A-pentueen etuliite Betty's tulee?
A-pentue, Betty's-pentue, eka pentue... U name it. Vaikka en voi saada kasvatukselleni nimeä, nimeän pentueen yhtenäisyyden vuoksi samalla alkuliitteellä. Joitakin tämä tuntuu tympivän, vaan yhtenäinen pentueen nimeäminen ei liene vain rotukoirakasvattajien yksinoikeus. Ensimmäisen pentueen nimesin Sanin toisen nimen, Betty, mukaan ja halusin ekoille kasvateille nimenomaan C-kirjaimella alkavat nimet. Olen huomaamattani alkanut käyttämään kasvatuksessani nimeä Paimenlauman, mikä toisaalta tuntuu aika luontevalta.

Mitä tulee huomioida sekarotuisen pennun hankinnassa?
Vaikka geenistön monimuotoisuus koetaan sekarotuisten kohdalla nimenomaisesti vahvuudeksi voidaan se kokea myös ongelmaksi, sillä aina et tiedä mitä saat, kun sekarotuisesta voi tulla laajan geenipoolinsa takia melkein mitä tahansa. Siksi onkin tärkeää että sekarotuista pentua hankkiessa voi saada riittävästi tietoa kasvattajan kautta pennun vanhemmista ja suvusta. Jos sekarotuinen pentue on suunniteltu, on pennunottajalla oikeus ja velvollisuus ottaa selvää pennun vanhemmista, jotta tuetaan vain vastuullista toimintaa! Jos kasvattajalla ei ole antaa riittävästi tietoa pennun vanhemmista, ei sellaista pentua kannata ottaa. Molemmista vanhemmista olisi hyvä olla tiedossa ainakin rodut, taustat, luonne ja tutkittua terveysdataa. Jos vanhempia ei ole terveystutkittu tai niiden terveydestä ei ole otettu selvää sukua tutkimalla, eikä kasvattaja osaa analysoida ja kertoa vanhempien luonteesta, on pennunottajan vaikea arvioida millainen koira pennusta kasvaa, ja mikä olennaisinta, kasvaako pennusta juuri hänelle sopiva koira. Pennunottajan tulee siis käyttää riittävästi aikaa juuri hänelle sopivan pennun etsintään ja tukea vain vastuullista koirankasvatusta. Ja muista, vahinkopentuja ei ole olemassakaan. Huolimattomuus- ja välinpitämättömyyspentuja sen sijaan on paljonkin.



Mitä teet ja miksi teet?
Kasvatan sekarotuisia paimenkoiria, koska itselläni on tarvetta ja kiinnostusta tällaisille koirille.  Tavoitteenani on kasvattaa vastuullisesti terveitä ja elinvoimaisia, arjessa helppoja ja monipuolisia, keskikokoisia perhe- ja harrastuskoiria. Tarkoituksenani ei ole luoda mahdollisimman yhtenäistä koiratyyppiä, vaan pentueet ovat ominaisuuksiltaan eriäväisiä. Tarkoituksenani ei ole kasvattaa pentuja vain kysynnän mukaan.

Taka-ajatuksena kasvatuksessani on, että minulla on jatkossakin harrastusiässä olevia sekarotuisia paimenkoiria elämääni ilostuttamassa. Kasvatankin ensisijaisesti itseäni varten. Tästä ajatusmallista hyötyvät myös ne jotka pennun minulta ottavat, sillä teetänhän vain niin hyviä pentuja jollaisia itsellenikin voisin jättää. Seuraavasta pentueesta en kuitenkaan pentua itselleni voi todennäköisesti vielä jättää koska harrastuskoiramääräni on rajallinen. Siksi olen jo tuonut esille sijoitusvaihtoehdon. 

Koen että suunnitelmia tulee olla mahdollisimman pitkälle, sillä ne ohjaavat kasvatusta, vaikka suunnitelmat voivat muuntua paljonkin. Olen ollut lukioaikojen ensimmäisestä biologian periytyvyyskurssista saakka kiinnostunut siitä, miten eri ominaisuudet periytyvät eteenpäin yksilöltä toiselle. Toivottavasti kukaan genetiikasta kiinnostunut ei kuitenkaan vain pelkän kiinnostuksensa varjolla teettele pentueita, sillä painavampiakin syitä täytyy löytyä pentueen takaa. Minulta itseltäni syitä löytyy sekä periaate- että tarvetasolta. Haluan periaatteeni vuoksi tukea vain vastuullista, pitkällä tähtäimellä kestävää koirankasvatusta ja minulla on tarve toimiville seura- ja harrastuskoirille, joiden rodulla tai roduttomuudella on vähemmän merkitystä kuin yksilöllisillä ominaisuuksilla.


Teetkö tätä tunteella vai järjellä?
Olen ehdottomasti enemmän rationaalinen kuin emotionaalinen ihminen. Kuitenkin koirat ovat minulle hyvin tunnepitoinen asia. Ne ovat minulle kaikki kaikessa ja viimeinen asia joka viereltäni koskaan poistuisi. Perustan kuitenkin päätökseni kasvatuksen suhteen aina järkiperäisesti.



Kuinka paljon teet työtä yhdistelmiesi eteen?
Yritän tässä avata sitä, että blogissa yhdistelmiäni koskevat suunnitelmat ovat vain jäävuorenhuippu. Siitä työstä minkä kasvattaja tekee yhdistelmän eteen, näkyvin osa on tietysti se konkreettisin eli pentue.

Minulta löytyy kiinnostusta tarkastella hyvin vähäpätöisenkin oloisia asioita kasvattieni suvusta taaksepäin ja sivullepäin, mutta tällaista omaa ajatustyötä en tuo esille kuin korkeintaan mainintoina kasvatussuunnitelma -postauksessani, koska saisin kirjoittaa pohdinnoistani muuten ihan jatkuvasti. Se on yksi syy miksi olen koonnut tätä postausta, ja tähän olenkin koonnut olennaisimpia pointteja joita ajatustyössäni olen pohtinut. En uskalla edes arvioida, kuinka monta tuntia olen käyttänyt pelkälle suunnittelulle - valehtelematta seuraavan yhdistelmän suunnittelu on käynyt mielessä parin vuoden ajan melkein päivittäin, joten ajattelu on jo tähän mennessä ollut erittäin iso osa seuraavan yhdistelmän toteuttamista.

Olen läpikäynyt karkean arvion mukaan yli sata urosta yhdistelmääni varten toisinaan itse selaten ja kysyen ja toisinaan urosehdotuksiin vastaten. Olen etsinyt uroksia mm. Petsien, Facebookin, blogien, kotisivujen, Torin, ystävien, tuttujen ja jalostusuroslistojen kautta. Shelttiuroksia selatessani olen tietenkin tarkistanut, etteivät kasvattieni sheltti-isän suku ja sheltti-sulhasen suku kohtaa ollenkaan. Sukusiitosprosentin tulee aina olla pyöreä nolla.

En ole ehkä tuonut esille aikaisemmin kuin lähimmille ihmisille, miksi olen hylännyt monta urosvaihtoehtoa jopa turhauttavan vähäpätöisten seikkojen takia. Olen kasannut melko monta word-tiedostoa plussilla ja miinuksilla, joissa pohdin eri tekijöitä jotka vaikuttavat yhdistelmään, koska kaikkea tätä tietoa on vaikea pitää vain pään sisällä. Paperille listaaminen tietyllä tapaa konkretisoi suunnitelmia.


Kun kasvatetaan terveys ja luonne edellä, niin ulkonäköön liittyvät asiat eivät paina niin paljon vaakakupissa, ja koiran elämänlaadun kannalta olennaiset asiat saavat enemmän ansaitsemaansa sijaa. Toki ulkonäölläkin on merkityksensä siinä, kuinka koira rakenteellisesti kestää kulutusta ja kuinka turkki suojaa sääolosuhteilta.

Kasvatus ei ole ristinollaa, että kun vanhemmat täyttävät suunnilleen kriteerit luonteen, terveyden ja ulkonäön osalta, niin ne voidaan lykätä yhdistelmäksi. Tämä on kuin sitä paljon puhuttua rakettitiedettä - vaatii mielettömästi aikaa ja omistautumista, että voi hallita suunnilleen kaikkia osatekijöitä, jotta suunniteltu yhdistelmä olisi vähintään keskivertoinen ja yllätyksiltä olisi edes jotakuinkin teoriassa mahdollista välttyä. Huomioitavaa kun yksinkertaisesti vaan on niin valtavasti. Ja vaikka koirat kuinka teoriassa olisivat toisilleen sopivia, ne eivät välttämättä koe näin itse, ja hommahan alkaa silloin alusta. Pakkoastutus ei ikinä ole vaihtoehto ja keinoastutuskin on mielestäni varteenotettava vaihtoehto vain harvassa tapauksessa ja tiettyjen olosuhteiden pakosta.

Asioita voi täten tarkastella joko kapea- tai avarakatseisesti, ja aika usein yksittäistä pentuetta tarkasteltaessa katsotaan asioita liian kapeakatseisesti. Totta kai tarkasteltaessa yksittäistä yhdistelmää siitä löytyy puutteita. Niitä löytyy, uskokaa tai älkää, ihan jokaisesta pentueesta, jos vain mennään riittävän syvälle. Äidin puolisiskon isänisän veljellä on epilepsia. Täyssisko on tutkimaton. Veljellä on herkkä maha. Sisko on liian pehmeä.


Palataan siihen että riskejä on pieniä ja suuria. Kasvattajan vastuulla on päättää ovatko riskit ja mahdollisesti saavutetut edut tasapainossa keskenään. Näitä kasvattajan tekemiä valintoja on erittäin helppo arvioida ulkopuolisena ja hyvä niin, sillä kasvattajan aivosolmussa voi jokin seikka olla jäänyt liian vähälle huomiolle ja ulkopuolisen tarkastelu saattaa antaa kasvattajalle aivan uuden näkökulman joka saattaa jopa muuttaa suunnitelmia. Joku on myös aina toista valmiimpi joustamaan yhdistelmiään koskevissa tekijöissä, ja tietty joustavuus täytyy säilyttää, kunhan ei jousta liikaa. Suunnitelmat voivat muuttua, yhdistelmä saattaa muuttua ja kriteerit yhdistelmälle saattavat muuttua. Kapeakatseisuus ja liika jääräpäisyys ei ole hyvästä ja kokemus muuttaa tulkinta- ja arviointikykyä. Suunnitelmat voivat ja saavat muuttua.



Miten valitset koirat jatkojalostukseen?
Valitsen koiran jatkojalostukseen ensisijaisesti tavoitteitani ajatellen. Oman koiran heikkouksia voi olla vaikeaa nähdä ja myöntää, mutta en halua huijata itseäni ja viedä eteenpäin mitään mistä en pidä koirissa.

Koska Cicarolla on heikkouksia joita en halua eteenpäin kasvatteihini, jätän sen käyttämättä. Cicaron hermorakenne ei ole samaa luokkaa kuin Caran. Se on melko vilkas koira eikä aina malta keskittyä. Se on luonteeltaan liian temperamenttinen - se reagoi herkästi ympäristön tapahtumiin haukkumalla tai menettämällä keskittymiskykynsä. Se on haukkuherkkä - ei mikään tyhjänlouskuttaja, mutta haukkuu herkästi kiihtyessään tai jotakin havaitessaan. Lisäksi se saisi rakenteellisesti omata paremmat takakulmaukset ja vahvemman selän. Terveydeltään se on muuten passeli, mutta lonkkanivel sillä on C ja sillä on yksi ylimääräinen ripsi toisessa silmässä.

Toin esille vain perustelut miksi en käyttäisi Cicaroa kasvatuksessani, joten sain sen varmaan kuulostamaan kehnolta koiralta. Muilta ominaisuuksiltaan se on todella näppärä, koirana sopeutuvainen ja omistajakeskeinen ja se toimii hyvin harrastuksissa ja sillä on hyvä työmoottori. Se on perushelppo koira, jonka voi ottaa mukaan minne tahansa tai antaa hoitoon kelle tahansa. Olen kuitenkin havainnoinut siitä myös huonoja, ihannekoiraani sopimattomia ominaisuuksia ja tuonut ne rohkeasti esille.


Mitkä ovat linjasi heikkoudet ja vahvuudet?
Suvun tuntemattomuus on yksi seropien kasvatuksen yleisistä heikkouksista. On tietysti erilainen lähtökohta lähteä risteyttämään kahta keskenään eri rotuista puhdasrotuista koiraa toisiinsa kuin risteyttää kaksi sekarotuista koiraa toisiinsa - tai siltä ja väliltä, risteyttää sekarotuinen rotukoiraan. Heikkous linjassani onkin se etten tunne nykyisten kasvattieni sukua niin hyvin kuin voisin sen tuntea.

Lähtökohta tälle linjalle jota olen viemässä eteenpäin oli se, että Sanin tai sen suvun terveydestä ei tiedetty paljoakaan. Tiedän nykyvalossa vain sen että Sanin äiti on ollut perusterve kuten Sanin isäkin, terveyttä ei siis ole tutkittu. Sanin äidin luonteesta muistan vain sen että se on hyvin ihmis- ja lapsiystävällinen koira, ja Sanin emän puolella on sekä työ- että sekalinjaisia bordercollieita jotka toimivat tiloilla työkoirina, joten paimenvietin loikkaaminen kasvatteihin ei tulisi yllätyksenä. Sanin isästä en kuitenkaan tiedä paljoa. Tiedän vain sen rodut kasvattajan kertoman perusteella. On siis hyväksyttävä se tosiasia, että vaikka minulle on väitetty kasvattieni emänisän olevan porkkilabukka, niin tosiasiassa se ei välttämättä näitä rotuja sisällä. Sekarotuisesta kun et koskaan voi olla varma. En kuitenkaan keksi syytä miksi kasvattaja olisi valehdellut.

Nykyisissä kasvateissani on lisänä sellainen rotu, jota en niissä välttämättä toivoisi edes olevan, labradorinnoutaja. Se ei oikein tuo mitään sellaista kasvatteihini, jota tavoittelen enkä voi tietää mikä on ollut sen labradorinnoutajan terveystilanne, jota koirieni suvussa on. Kasvattini siis voivat kantaa jotakin labukalta perittyä sairautta resessiivisenä. Porokoiraprosentti on todella positiivinen osatekijä koska se tasapainottaa sheltin pehmeää luonnetta, ja terveystilanne porkeissa on vielä suhteellisen hyvä. Myös porkkien sitkeys, alkukantainen peruskoiran ulkonäkö ja säänkestävyys ovat hyviä ominaisuuksia.

Sani itse ei ole koskaan sairastanut yhtikäs mitään, sillä on hyvä vatsa ja se ei koskaan ole osoittanut allergian merkkejä. Sen terveyttä ei kuitenkaan ole tutkittu esim. silmien ja selän osalta. Sillä on terveet kyynärät ja C-lonkat eli matalat lonkkamaljat muuten hyvillä, tiiviillä ja nivelrikottomilla lonkkanivelillä. Sillä on kaikki hampaat, normaali purenta ja sen lisääntymisterveys on erittäin hyvä. Se on siis koirien nykyajan terveyden mittapuulla terve koira, vaikka enemmänkin sen terveydestä voitaisi tietää. Sillä on kohtalainen hermorakenne, se on kovapäinen mutta helppo ja avoin koira erittäin matalalla terävyydellä ja pienellä temperamentilla. Rakenteeltaan se on sopusuhtainen ja se liikkuu hyvin. Se on osoittanut jonkin verran vahtiviettiä ja tarvittaessa se puolustaa omaa laumaansa.

Saniin yhdistämäni shetlanninlammaskoiran suku tiedetään hyvin. Itse uros on silmiltään terve (tosin lausunto oli vanhentunut astutushetkellä vuodella) ja sen luusto on priimaa. Se on rakenteeltaan makuuni ehkä liian shelttimäinen eli lyhyenläntä, mutta ei missään nimessä pahimmasta päästä. Luusto sillä voisi olla voimakkaampi, mutta Sanin vahvalta luustolta sain jälkeläisten luustoon kompensaatiota. Uros jonka yhdistin Saniin on energiahyrrä, jolla voisi olla parempikin hermorakenne, mutta se on hyvin hiljainen. Luonteeltaan se on pehmeä mutta ei liiallisesti, joten uskoin tämänkin kompensoivan Sanin liiallista kovuutta.

Terveydeltään taas uskoin shelttiuroksen A-lonkkien kompensoivan Sanin C-lonkkien kanssa. Pariskunta siis täydensi toisiaan monin osin. Sheltti-isän puolelta tulee hyvää lonkkaa, lonkkia kun on tutkittu suvussa melko ahkerasti. Silmäsairauksista suvussa ilmenee mm. lievää distichiasista, CEA:ta ja ektooppista ciliaa. Selkiä ei ole tutkittu ollenkaan, ja kyynärät ovat virheettömiä. Suuren shelttiprosentin takia kinnervika tulee huomioida riskeissä. Pentuekoot suvussa ovat aika pieniä, mikä taas kertoo elinvoimattomuudesta, vaikka shelteillä yleisesti pentuekoko on pieni. Shelttiuros on itse pentueen ainoa pentu. Sukusiitos suvussa on maltillista, mutta esim. uroksen isällä on peräti 17 pentuetta mikä on todella paljon. En tiedä, kuinka Rockyn vanhempien astuminen ja emän synnytys sujuivat. Rocky itse astui luonnollisesti.


Tarkastellaan seuraavaksi kasvatteja. Jälkeläisistä on tutkittu vain 2/6, joten yksittäisten terveystulosten perusteella on vaikea tehdä päätelmiä koko linjan terveydestä. Kasvateissa on esiintynyt mainittavina seikkoina hiivaherkkyyttä, lonkkien matalamaljaisuutta, närästysoireita, haukkuherkkyyttä ja herkkävatsaisuutta. Mitään vakavia perinnöllisiä sairauksia ei ole esiintynyt 4,5 ikävuoteen mennessä yhdelläkään kasvatilla. Kaikki kasvatit ovat oppineet sisäsiisteiksi normaalissa ajassa eikä yksikään kasvatti ole kärsinyt eroahdistuksesta. Kiveksissä ja hampaissa ei ole moitittavaa, vaikka ainakin yhdellä kertyy herkästi hammaskiveä hampaisiinsa.

Luonteensa puolesta kasvatit ovat suhteellisen avoimia tai lievästi pidättyneitä, eikä yksikään niistä ilmennä arkuutta tai huonohermoisuutta. Yksikään kasvatti ei piippaile ja kaikki kykenevät tarvittaessa rauhoittumaan. Luonteeltaan ne ovat enemmän pehmeitä kuin kovia ja ne ovat melko hyvin motivoitavissa joko lauma- tai saalisvietin (lelu, herkku) avulla. Säkäkorkeudet vaihtelevat 40cm ja 52cm välillä. Rakenteeltaan kasvatit ovat sopusuhtaisia, puolipitkäturkkisia ja alusvillallisia. Peitinkarva on joko suoraa tai kiharaista. Kasvatit kestävät siis säässä kuin säässä, mutta eivät tukehdu helteisiin. 

Toki minulla kasvattajana on myös heikkouteni. Olen itsepintainen ja siksi päätäni ei käännetä kuin vankoin perusteluin. Huonosti esitetyt argumentit ja kritiikki vain saavat minut puolustuskannalle. En myöskään ole käynyt mitään kursseja ja olen itseoppinut pitkälti netissä ja oikeassa elämässä keskustellen, lukemalla kirjoista ja palstoilta ja asioita itse pohtimalla ja minulla on loputon kiinnostus oppia lisää. Tämä on mielenkiintoinen projekti, ja ilman mielenkiintoa ja halua omistaa mieleisiä koiria tuskin jaksaisin tehdä tätä ja käyttää tähän näin valtavasti aikaani.


Milloin on aika luopua kasvatussuunnitelmista?
Kasvattajan vastuulla on luopua suunnitelmista, jos näyttää että jalostusmateriaali on lopussa eikä kasvatusta kannata enää jatkaa. Väen vängällä ei koirien määrää tule lisätä ja kenellekään ei saisi olla aivan sama, millaisia koiria maailmaan teetetään. Seuraava pentue toteutuu toivottavasti vuonna 2016 jos kaikki sujuu suunnitelmieni mukaan, ja olen valmis luopumaan suunnitelmistani jos siltä näyttää. En missään nimessä etene sillä ajatuksella että pentue on pakko saada aikaiseksi.

Kantanartussa josta kasvatukseni lähti, on puutteita nykytarkastelun valossa, mutta se on kuitenkin minun mittapuullani keskivertokoira. Toki linja olisi voinut lähteä liikkeelle paremmalla koiralla, mutta nykyisiä koiria jos tarkastelee, sain jo yhdellä risteytyksellä aikaan pitkälti sellaisia koiria, joita kasvatuksellani tavoittelen. 

Minulta on udeltu että olisiko minun aika luovuttaa, koska on epäilty ettei minulla olisikaan parasta mahdollista linjaa käytettävissäni. Kukaan vain ei pysty kertomaan, mikä on paras mahdollinen linja, ja voiko linjoja edes täysin verrata toisiinsa kun muuttujia on niin monia ja kasvattajat arvottavat keskenään eri ominaisuutta toista enemmän. Linjan jota viedään eteenpäin, on kuitenkin oltava ainakin keskivertoinen. Sekarotuisissa vain ei ole mitään mihin verrata, joten sekarotuisten kasvattaja perustaa kasvattiensa suhteen "laatustandardin" oman kokemuksensa mukaisesti.

Kaiken kaikkiaan tämä linja jota minä nyt olen viemässä eteenpäin yhdestä kasvatistani, on tällä hetkellä riittävän hyvä, täyttäen tällä hetkellä kaikki kriteerini ihannekoirasta. Olen enemmän kuin tyytyväinen koiriini ja niin ovat olleet niiden uudet koditkin. Tietysti jokainen rakastaa omaa koiraansa ja oman koiransa heikkouksille sokaistuu, joten ulkopuolinen arvio ja oma kriittinen tarkastelu kasvattejansa kohtaan on välttämätöntä. Huomioin palautteen saamisen kasvateista jo kotien valinnassa, sillä luovutan kasvattini vain koteihin jotka haluavat pitää kasvattajaan yhteyttä.


Miten sekarotuisten kasvatukseen suhtaudutaan?
Nykyään tiedossani on kuusi enemmän tai vähemmän aktiivista sekarotuisten kasvattajaa Suomesta mukaan lukien itseni. Kun vuonna 2009 ihkaensimmäisenä sekarotuisia koiria julkisesti kasvattavana ihmisenä toin somessa esille ideani seropipentueen kasvattamisesta, oli vastaanotto ynseä. Tämän jälkeen alkoi muitakin seropikasvattajia tuoda päätänsä julkisuuteen, vaikka tokihan sekarotuisia on kasvatettu aikaisemminkin, vaan vähemmän näkyvästi. Sittemmin vastaanotto kasvatukselleni on ollut todella kannustava ja lukuisat ihmiset ovat osoittaneet kiinnostuksensa hankkiakseen minulta itselleen harrastuskoiran ja perheenjäsenen.

Nyt pian seitsemän vuoden kuluttua asenteissa sekarotuisia pentueita kohtaan on tapahtunut huomattavaa muutosta. Sekarotuisten tarkoituksellinen teettäminen aiheuttaa varmasti vielä monia vuosia voimakasta keskustelua, ja sehän on vain toivottavaa. Kun asiasta keskustellaan ja toisinaan riidelläänkin, niin tämä ajatus leviää ihmisten tietoisuuksiin, ja hiljalleen asenteissa alkaa ehkä tapahtua muutoksia. On aivan luonnollista että jotkut ovat suppeakatseisia koirien rotupuhtauden suhteen - onhan rotupuhtautta vaalittu jo niin kauan. Rotukoiria on kasvatettu suljettujen rotukirjojen sisuksissa jo pitkään ja sekarotuiset ovat aina olleet ulkopuolella tätä kaikkea, eikä niitä varsinaisesti ole kasvatettu, ainakaan ajatuksen kanssa. Seropit ovat olleet niitä ladon alla syntyneitä pentueita joita jaeltiin ilmaiseksi naapureille. Asiat ovat nyt toisin eikä entiseen ole enää paluuta.


Ehkä vuosien kuluttua ei enää ihmetellä niin kovaan ääneen että miten kaikki seropit eivät ole enää "vahinkoja". Ehkä ajatukseen totutaan. Tätä ajatusta ei vielä täysin hyväksytä, mutta kaikki muutos lähtee tietoisuudesta että jokin asia tehdään nyt hieman eri tavalla. Ihminen on siitä hauska olento, että sen pitää periaatteesta ja ihmisluonnosta vastustaa kaikkea muutosta. Oli sitten kyse muuttuneesta nettisivuston ulkoasusta tai bussivuorosta, niin kaikkeen uuteen tottuminen vaatii aikaa, varsinkin kun kyseessä on paljon tunteita herättävä aihe - koirien kasvatus. Monenlaisia yhdistyksiä on tekeillä ainakin ajatustasolla sekarotuisuuteen liittyen, joten saapa nähdä miltä näyttää viidenkin vuoden kuluttua.


Jopa SKL:n asenne roturisteytyksiä ja koirien terveyden edistämistä kohtaan on parantunut. Myös SEY on ilmaissut huolensa koirien alati huonontuvaa terveyttä ja elinvoimaa kohtaan. SKL:n tavoitteena on mm. edistää koirien hyvinvointia. Liitto kuitenkin vain antaa raamit koirankasvatukselle Suomessa, ja raamien sisuksen tekevät kasvattajat. On pitkälti kasvattajien vastuulla, kuinka he soveltavat liiton antamia ohjeistuksia. Liitollakin olisi parannettavaa toiminnassaan enkä täysin hyväksy sen periaatteita, mutta vastuu on liiton lisäksi myös kasvattajilla ja koiranäyttelyillä. Liitto on mm. myöntynyt satunnaisiin roturisteytyksiin rotujen monimuotoisuuden parantamiseksi. On yleisesti tiedostettu, että joissakin roduissa koirayksilöt ja kokonaiset linjat ovat kauttaaltaan niin sairaita, että mitään ei oikeasti ole enää tehtävissä rodun saamiseksi takaisin terveiden kirjoihin. Monopoliasema ei kuitenkaan toimi missään, ei edes koiranjalostuksessa, ja siksi SKL:n monopoliasema huolettaa koirien terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.


Lopulta kun mietitään, niin mitä väärää siinä on että joku teettää oman elämänsä iloksi jokusen pentueellisen sekarotuisia koiria, kun sillä pentueella on yksilölle todella suuri merkitys? Esimerkiksi minulle millään muulla maailmaan syntyvällä pentueella ei välttämättä ole minkäänlaista merkitystä, mutta en silti väheksy muita pentueita. Vaikka mielestäni kaikki muut rodut kuin suosikkirotuni ovat täyttä turhuutta, en kuitenkaan koe että ne täytyisi hävittää tai että niiden teettäminen olisi kaikille turhaa. Onko sekarotuisen pentueen tarkoituksen oltava yhtään sen ihmeellisempi kuin rotukoirankaan?

Vaan miksi sekarotuiselta pentueelta odotetaan niin paljon ja jokainen pienikin asia syynätään läpikotaisin, jotta saataisi aihetta kritisoida väärällä tavalla? Miksi sekarotuisessa yhdistelmässä toisen vanhemman B-lonkat ovat syntinen teko, samaan aikaan kun E-lonkkaista, vain ihmisen suurin avuin olemassa olevaa rotua kasvatetaan vielä tänäkin päivänä? Vaaditaanko sekarotuisista siksi enemmän että niissä olisi vara valita vanhemmissa? Olisi tietysti, teoriatasolla. Vaan harva lainaa uroksiaan sekarotuiseen yhdistelmään siinä pelossa että kasvattajilta, harrastuspiireiltä ja liitoilta tulee sanktiota. Puututaankohan sekarotuisten kasvatukseen jopa liian fanaattisesti, niinkin arvokasta kun hyvin kohdennettu kritiikki onkin?

Minulle sekarotuisten asian ajaminen merkitsee paljon, ja vaikka saattaisin löytää itselleni täydellisen rotukoiran jostakin rodusta, jota voisin ehkä jonain päivänä itselleni harkita, niin juuri tämä on minun periaatteitani vastaava tapa olla ja vaikuttaa koiramaailmassa. Onko väärin tykätä nimenomaan sekarotuisista? Mistä rodusta itse pidät? Muuttaako muutama sekarotuinen pentue lopulta yhtikäs mitään? Ei yhteiskunnallisesti, eikä yhdellä pentueella ole mitään yhteiskunnallista tai koirien yleistä elinvoimaa nostavaa merkitystä, mutta minun elämässäni yksikin kasvattamani pentue muuttaa todella paljon.


Eikö sekarotuisia ole tässä maailmassa tai ylipäätään maassa tarpeeksi?
Eikö rotukoiria sitten ole jo ihan riittävästi? Itse asiassa enpä taida löytää tutkituista, tiedossa olevista vanhemmista mieleisiä sekarotuisia koiria, jotka eivät sisällä epämieluisia rotuja. Joten ei, ei ole riittävästi. Vahinkoja joiden taustoja ei tunneta tai joiden vanhempia ei ole terveystutkittu - niitä kyllä riittää - samoin kuin tutkimattomien vanhempien yhdistelmiä, joista kasvattajalla ei ole antaa riittävästi tietoa yhtikäs mistään. Puhumattakaan uudesta ilmiöstä jossa halutun värisiä yhdistelmiä tuotetaan kuin liukuhihnalta vailla mitään taustatyötä ja lätkäistään kylkeen melkein rotukoiran hinta. En halua tukea mitään tämän tyyppistä kasvatusta.

Kaikille rotukoira ei ole vaihtoehto periaatteidensa vuoksi, muttei seitsemännen polven ääriseropikaan jonka vanhemmista, roduista, terveydestä tai muustakaan ole saatavilla mitään tietoa tai koiran soveltuvuudesta harrastuskoiraksi ole edes pientä varmuutta. Jos haluaa sekarotuisen koiran, on ihan suotavaa että voi valikoida muutenkin kuin vahinkojen ja "vahinkojen" joukosta. Koen että tämä on se väylä jolla saan minulle itselleni sopivia ja mieleisiä koiria. 

Kyllähän se välillä turhauttaa kun joutuu puolustelemaan miksi sekarotuisilla on oikeus syntyä myös harkitusti. Oikeastaan vähän sama kuin sanoisi että nyt riitti se suosikkirotusi teettäminen että eiköhän niitä jo ole ihan tarpeeksi. Puhumattakaan puheista että joku rotu pitäisi täysin lakkauttaa. Ajaahan se väkisinkin puolustuskannalle.


Mitä sellaista sekarotuisilla voidaan tavoitella ja saavuttaa, mitä rotukoirista jo ei löytyisi?
Sekarotuisuus on vain yksi vaihtoehto lisää vaihtoehtojen viidakossa. Sekarotuinen ja puhdasrotuinen ovat rinnakkaisia vaihtoehtoja, ei toinen toistaan parempia tai huonompia. Puhdasrotuisuus ei ole ainoa oikea väylä koiramaailmassa. Ei enää nykyajan vaihtoehtojen viidakossa. Tykkään tuoda kantani esiin ainaisissa seropi VS rotupi -keskusteluissa opin ja uusien näkökulmien vuoksi. 

En ymmärrä, miksi sen pitäisi olla joko-tai, seropi tai rotupi. Miksi kumpikin vaihtoehto eivät voi olla yhtä oikein? Olen aina pitänyt itseäni maalaisjärkisenä ihmisenä, joten tämä SKL:n rotupuhtausaate ei iske minuun. Kun asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Jos vaihtoehtoja löytyy kaikessa muussakin, niin miksi niitä ei saisi löytyä koirienkin kohdalla? Jos jokin vaihtoehto on sinulle the ainoa oikea, niin miltä tuntuisi jos se tultaisiin lyttäämään vain koska sitä ei ymmärretä tai joku muu ei siitä pidä, tai koska niin nyt vaan ei tavallisesti tehdä? Se tuntuisi täysin kohtuuttomalta ja järjettömältä. En minäkään toru multisairaiden rotujen olemassaoloa - tai torun mutta en ääneen.

Luulisihan yli 400 rodusta löytyvän jokaiselle mieleinen koira, vaan kun ei. Ja vaikka löytyisi, voi olla vielä muu syy ottaa sekarotuinen puhdasrotuisen sijaan; sekarotuisuus itsessään, sijainti, yhdistelmä, hinta, periaate, käyttötarve jne. Totta kuitenkin on, että eipä sekarotuisella pentueella saavuta juuri mitään sellaista mitä ei jo rotukoirista löytyisi. Eikä tämä asia tietenkään tee sekarotuisten olemassaolosta mitenkään väheksyttävämpää. Onhan monilla roduilla keskenään täysin samoja käyttötarkoituksia, ja rotukoiria on jaoteltu jopa karvan ja värin mukaan omiksi roduikseen.

Jokaisella kasvattajalla on jokin motiivi, jonka vuoksi hän kasvattaa koiria. Siinä missä toinen tavoittelee näyttelyissä menestyjiä, toinen tavoittelee harrastustykkejä ja kolmas kivoja kotikoiria. Pentueiden taustalta löytyy monenlaista motiivia kuten raha, vanhentunut tieto siitä että nartun on saatava yhdet pennut elämänsä aikana kohtutulehdusriskin karttamiseksi tai siksi että jokaisen nartun tulee kokea "äitiys", tai sitten ihan vain kiusaus pentujen söpöydestä ja kokemuksesta itsessään kasvattaa pentuja. Kaikki motiivit eivät kuitenkaan ole hyviä motiiveja, ja pennunostajan tulisi tentata kasvattajalta, mikä on pentueen tarkoitus. Jos tarkoitusta ei ole tai kasvattajan vastaus nostattaa niskakarvat pystyyn, pitäisi hälytyskellojen soida.

Koirien alkuperäisellä käyttötarkoituksella ole enää nykypäivänä yhtä suurta osaa kuin ennen oli. Useilla roduilla on keskenään yhtenevät käyttötarkoitukset ja jokainen rotunsa edustaja ei enää palvele alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Jos esimerkiksi katsoo suosituimpia harrastuskoirarotuja, niin yhtä lailla sekarotuisella voi olla käyttötarkoituksenaan samat harrastukset kuin näillä top-listojen harrastusrotukoirilla. Sekarotuisella ei pääse valioitumaan tai arvokisoihin, mutta eipä joka harrastaja sinne saakka muutenkaan yllä. Harrastuksissa tavoitteet määrittävät, millainen koiran tulee olle jotta tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Ehkäpä joskus minunkin tavoitteeni ovat niin korkealla, että sekarotuisuus ottaa vastaan etenemisessä. Silloin joko vaihdan lajia tai hankin puhdasrotuisen.

Onko sekarotuisten kasvattajilla ollenkaan vastuuta?
Sekarotuisen koiran ostajan täytyy olla entistä tarkempana koirakaupoilla, sillä seropien kasvattaja ei periaatteessa ole sitoutunut mihinkään. Homma on lain silmissä ok niin kauan kun eläimet eivät kärsi. Satunnainen pennutus ilman sen kummempia tavoitteita ei vielä aiheuta eläimelle huomattavaa kärsimystä lain silmissä.

Sekarotuisten kasvattamiseen ei tarvita mitään lupia tai kursseja, joten periaatteessa vain huonosti valvottu eläinsuojelulaki ohjaa sekarotuisten kasvattajia. He eivät ole teoistaan vastuussa millekään liitolle tai taholle, eivätkä mitkään ohjeistukset tai suositukset ohjaa seropikasvattajia. Kuitenkin sekä rotukoirien että sekarotuisten kasvattajista löytyy lahopäitä. Löytyy rahan perässä juoksijoita, hupipennuttajia kuten myös elämäntarkoituksenomaisesti koiria kunnolla kasvattavia kasvattajia. On selvää että kritiikkiä ja arvostelua joutuu kestämään, tekipä millaisia valintoja tahansa ja kasvattipa sitten tomaatteja tai koiria. Tomaatit eivät kuitenkaan tunne.

On pelottavaa ajatella, kuinka yleistä asioiden ja etenkin negatiivisten asioiden piilottelu koirien kasvatuksessa on. Monet kasvattajat piilottelevat asioita, jolloin tulee väistämättä mieleen että kenen etua kasvatuksella ajetaan, ja tekeekö kasvattaja kasvatustyötä tunteella vai järjellä. Olen kuullut tilanteista joissa kasvattaja on vaatinut pennunomistajaa hiljentymään kasvatillaan ilmenneestä viasta, eikä kukaan tiedä miten rumia tilanteita ja tarinoita on jäävuoren huipun alla. Meitä on niin moneen junaan, eivätkä toki kaikki piilottele asioita. Asioiden salailu ei hyödytä ketään ja mitä aikaisemmin luurangot paljastuvat kaapeista, niin sitä parempi se on koiria ajatellen. Mutta muistakaa taas, ettei täydellistä koiraa ole olemassa - miksi se sitten on niin vaikeaa myöntää?

Avoimuus on hyväksi, mutta kasvattajat varmasti kohtaavat asioita joista hiljentyminen houkuttaisi. Esimerkiksi näyttelymenestyjä-uroksella todetaan eroahdistusongelmaa, puutteita hermorakenteessa tai sillä on allergia joka piilotetaan välttämisdieetillä. Urokselle tarjoutuu useita narttuja, ja kasvattaja lainaa urostaan kertomatta narttujen omistajille uroksen heikkouksista. Tuloksena on allergiarikas, kotia tuhoava jälkeläiskaarti. Olen itse kohdannut onneksi vain ihailtavan avoimia uroksen omistajia, kuten eräs joka kertoi minulle suoraan urostansa kyseltyäni, että uroksellaan on liian voimakas sukupuolivietti, jonka vuoksi hän ei lainaa urosta nartuille. Eli kaikki voittivat - mitäpä jos uroksen omistaja ei olisikaan ollut minulle täysin avoin? Jälkeläiset olisivat voineet olla hormonihyrriä, tai sitten tuurilla ei. Eli se mitä yritän sanoa, niin asioiden piilottelu ei ole kellekään hyväksi. Osaksi syytän salailusta näyttelyitä, joiden takia ihmiset saattavat tehdä koirien elinvoimaa heikentäviä pinnallisia valintoja, kun kiivetään sinne puuhun väärinpäin.



Mitä heikkouksia ja vahvuuksia sekarotuisten kasvattamisessa on verrattuna rotukoirien kasvatukseen?
Minun oli ensin vaikea ymmärtää että täydellistä koiraa ei ole olemassa. Jos jokin koira on muka täydellinen niin väittäisin että sitä ei ole riittävästi tarkkailtu ja tutkittu. Tämä on hyvin suhteellista. Se mikä toiselle on sairas, on toiselle terve. Monista rotukoirista löytyy sekarotuisia yhdistelmiä paljon kyseenalaisempia yhdistelmiä, joita edelleen kasvatetaan hyvällä omallatunnolla. Roduilla on kuitenkin oikeus jatkaa olemassaoloaan, ja tietyt heikkoudet nyt vain "kuuluvat rotuun", mikä on suoranaista valehtelua itselleen ja muille. Olenkin tykästynyt sanontaan, että siinä missä jokin ominaisuus ihmisessä on sairaus, on se koirassa vain rotuominaisuus. Ei sen näin pitäisi olla.


Kaikissa yhdistelmissä on siis heikkoutensa. Rotukoirapuolella yleiseksi heikkoudeksi voisi lukea sisäsiittoisuuden, sekarotuisten kohdalla tiedon vähäisyyden suvuista. Yhdistelmätasolla ajateltuna jossakin yhdistelmässä heikkous voi olla luusto, toisessa elinvoimaisuus. Kun riittävän pitkään tarkastelee, niin kaikissa yhdistelmissä on heikoin lenkkinsä eli asia joka voisi olla hieman paremmin. Valitsipa sitten rotukoiran tai sekarotuisen niin nykypäivänä joutuu valitsemaan, millaisen vaivan olisi valmis koirassaan kestämään, sillä jokaisessa yhdistelmässä on heikkoutensa.

Täydellisyyttä täytyy tietysti tavoitella niin järkevästi kuin se on mahdollista. Joka ikisestä pentueesta, koirasta, ihmisestä ja asiasta tämän maailman sisällä löytyy parannettavaa, sillä kenenekään geenistö ei ole täysin virheetön. Vaikka kuinka yrittäisi tehdä kaikkensa hyvien yhdistelmien eteen, genetiikka puuttuu arvaamatta peliin. Genetiikan oikut eivät kuitenkaan anna mitään oikeutta tehdä valintoja kevyin käsin, vaan parhaansa tulee aina yrittää ja suosia avoimuutta. Muuten ei ole mitään mahdollisuutta koskaan onnistuakaan.

Sekarotuisten kasvattamisessa on toki varjopuolensa. Rotukoirasta tiedät suunnilleen mitä odottaa niin luonteen kuin terveydenkin osalta ja osaat ehkä tehdä tiettyjä terveystutkimuksia tältä tietopohjalta. Sekarotuisen omistajan tuntosarvien on monessa tapauksessa oltava tuplasti pidemmät, jos meinaa havaita sekarotuisen koiransa terveydelliset heikkoudet ennen kuin koira jo kärsii. Jos lompakko on riittävän paksu, voi toki tutkituttaa sekarotuisen kuonosta hännänpäähän - heikkoushan voi piillä missä tahansa, varsinkin jos seropin vanhempia ei tunneta. Toinen vaihtoehto on ottaa selvää sekarotuisen koiransa suvun terveydestä, jos se ylipäätään on mahdollista.



Haasteena seropien kasvattamisessa on ettei ole mitään mihin verrata kuten rotumääritelmät, muut rodun edustajat tai näyttelyistä ja luonnetestistä saatu palaute. Omille kasvateilleen voi sokaistua, jos ei ole mitään mihin verrata. Sekarotuista voi verrata vain vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja jos sekarotuinen koira sisältää paljon jotakin tiettyä rotua, voi sitä toki yrittää verrata rodun puhtaisiin edustajiin. 
Kaikki ulkopuolelta saatu palaute on siksi tärkeää, mutta siihen tulee suhtautua varauksella. Jos naapurisi kehuu narttuasi kauniiksi ja hyväluonteiseksi, mutta narttusi on todellisuudessa heikkohermoinen eroahdistuja kodintuhoaja ja rakenteeltaan epäterve, täytyy käyttää omaa harkintaa siinä käyttääkö narttua kasvatukseen vai ei. Myös Internetin välityksellä saatu palaute on hyvä lukea harkinnanvaraisesti, etenkin jos ei tunne palautteen antajaa tai palautteen antaja koiriasi. Hyvä yleiskäsitys terverakenteisesta, terveestä ja tervepäisestä koirasta auttaa kummasti.
Sekarotuisten kasvatus on osaltaan haasteellisempaa kuin vain yhden tietyn rodun kasvattaminen. Jos kasvattajan täytyy tietää erittäin hyvin kasvattamansa rodun tilanteesta, niin sekarotuisten kasvattajan täytyy tietää useammasta kuin yhdestä rodusta, ja niistä kaikista vieläpä riittävästi. Jokaisen kasvattajan täytyy tietää kuinka eri ominaisuudet periytyvät eteenpäin ja miten viedään eteenpäin jotakin haluttua ominaisuutta tai karsitaan epähaluttua ominaisuutta pois. Täytyy ymmärtää mitä eri ominaisuuksia koirissa on ja kuinka niitä voi arvioida. Ja ei, kukaan ei tule kertomaan seropikasvattajalle mikä menee hyvin ja mikä ei - hän on aivan yksin - ellei satunnaisia samanhenkisiä ihmisiä lasketa.

Seropikasvattajalta siis puuttuu ympäriltään helposti kaikki tuki. Täytyy pärjätä ja tehdä valintoja pitkälti yksikseen, kysyä aina uudestaan ja uudestaan itseltään, mitä on tekemässä ja miksi. Urosten ja hyvien kotien löytäminen on erittäin haasteellista ja oman talouden on oltava kunnossa, koska pentuetulot eivät välttämättä kata pentuekuluja samalla tavalla kuin puhdasrotuisten pentueiden kohdalla, jos meinaa hoitaa pentueen maailmalle kunniakkaasti ja oikeaoppisesti. Kulueroja kun ei rotukoirapentueeseen nähden hurjasti kerry ja tulot ovat vähäisemmät.


Rotukoirien kasvattamisessa on paljon hyvää. Useissa roduissa kasvatukseen käytettävien koirien on läpäistävä tiettyjä kriteerejä niin luonteen, ulkonäön kuin terveydenkin (esim. PEVISA) suhteen, tai pentue ei pääse rekisteriin. Siispä rekisteröityä pentua ostaessa tietää että ainakin vähittäisvaatimukset pentueen laadun osalta ovat täyttyneet. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta että koira on sökö. Rotupeja myös terveystutkitaan enemmän, ja rotukoirien piireissä on samanrotuisten omistajien ja kasvattajien tuki ympärillä. Voit myös arvioida paremmin mitä rotukoiran pennusta tulee, koska linjat ovat yhtenäisemmät ja suvusta on usein kattavammin tietoa saatavilla.


Mielestäni sekarotuisten kasvattajien, kannattajien ja kenen tahansa jonka nenänvarsi värähtää sekarotuisten puoleen, ei kannata mustamaalata täysin rotukoirapiirejä. Tiedän henkilöitä, jotka ovat niin vastahankaan rotukoirajalostusta ja kennelliittoa, että he eivät kykene näkemään siinä mitään hyvää. Mielestäni tällainen ajatusmalli on vääristynyt ja puutteellinen. Siinä nähdään asiat mustavalkoisena eikä kyetä ajattelemaan asioita riittävän laajasti. Siinä nähdään vain toisen osapuolen heikkoudet ja epävarmuus paistaa omaa toimintaa verenmaku suussa ja suojakilpi ojossa puolustaessa. Tällä tavoin toimiessa jää herkästi yksin ja saa vaikean ihmisen leiman otsaansa. Ja näin pienessä maassa, sana kyllä kiertää.

Olipa pentu sitten hyvistä tai huonoista lähtökohdista, on se vielä tyhjä taulu. Kun pennun emo on hyväluonteinen ja pentu itse avoin ja reipas, omistajalle ja hänen tavoitteisiinsa luonneominaisuuksiltaan sopiva, rakenteeltaan terve ja jo moniin arkisiin asioihin tottunut, on sillä edellytykset kasvaa hyväksi koiraksi. Kun seropipennun vanhempien eri ominaisuudet täydentävät toisiaan ja viettipohja on samantyyppinen, voi karkeasti arvioida millaisia pennuista kasvaa.

Koontina sanoisin, että onhan tämä vähän hullun hommaa. Harva on uskaltanut sanoa päin naamataulua että oletpa idiootti kun kasvatat sekarotuisia. Enkä hirveästi edes mainostele muualla kuin blogissani että kasvatan pienimuotoisesti sekarotuisia koiria. Kasvatus onkin vain sivuseikka koiraharrastuksessani. Pennunostajille kerron toki kaiken niin avoimesti kuin suinkin kykenen. Kerron heille myös mahdollisuudesta tutustua minuun ja koiriini livenä, somessa tai blogini kautta - blogissa esimerkiksi on arkistoituna oikeastaan koko koiraelämämme tällä hetkellä viiden vuoden ajalta, kaikkine hyvine ja huonoine hetkinensä mitä arjessamme on vastaan tullut. Että ei kun penkomaan ja kysymään.


Entä sekarotuisten huhuttu rotukoiria parempi terveys?
Mielestäni ulkonäkökeskeisesti jalostavat kasvattajat antavat liikaa painoarvoa rotumääritelmässä pysymiselle terveyden ja luonteen kustannuksella. Joskus ulkonäön toivomaton poikkeama on terveyteen ja käyttöön vaikuttava seikka, mutta aina näin ei ole. Jos koiralla on värivirhe tai sen korvat ovat väärässä asennossa eikä se täten menesty näyttelyissä, mutta se ja sen suku on terve ja hyväluonteinen, niin tällainen koira saattaa jäädä käyttämättä jalostukseen näiden vähäisten ulkonäköseikkojen takia. Eikä tämä ole ainoa esimerkki, sillä geneettiseen pullonkaulaan ohjaa rotukoirajalostuksessa moni muukin seikka kuten matadorurosten käyttö.

Rotukoiria jaotellaan vähäpätöisten ominaisuuksien osalta aina vain uusiin luokituksiin, jolloin geneettinen monimuotoisuus kärsii, kun piirit pienenevät ja rodussa on vähemmän ja vähemmän verta sekoitettavana. Se ei ole kenenkään etu, kun tiedämme mitä geneettisen monimuotoisuuden, "geenipoolin", ahtaudesta seuraa koirien elinvoimalle. Se heikkenee auttamattomasti ja sairauksien todennäköisyydet kasvavat, kun suljettu populaatio (rotu) alkaa toistaa jälkeläisissään samoja sairausgeenejä ja pian terveitä yksilöitä toisiinsa yhdistettäväksi alkaa olla vaikeaa ellei mahdotonta löytää. Koirat eivät halua lisääntyä, pentuekoot kutistuvat, pentuekuolleisuus kasvaa... luonto yrittää taistella vastaan ja ihminen taistelee vastaan vielä kovemmin. Eikä tässä taistossa ole voittajaa. On vain häviäjiä.

Eräs sanonta jota toisinaan kuulee on, että koira on sairas kunnes toisin todistetaan, millä viitataan siihen että tutkimaton koira ei suinkaan ole automaattisesti sairas, vaan että se on yhtä suuri riski kuin tutkitusti sairas koira. Toisaalta tällä viestitetään myös, että kun riittävän kauan tutkitaan, niin jokaisesta koirasta löytyy jokin vika. Toisia vain joudutaan tutkimaan kauemmin kuin toisia, jotta joku vika löydetään, ja toisia taas ei tarvitse tutkia ollenkaan kun jo voidaan havaita ulkoisesta habituksesta vikaa terveydessä (huomaa sairaimmat rodut). 

Jaottelen itse terveyden kolmeen osa-alueeseen: lisääntymisterveys, fyysinen terveys ja somaattinen terveys. Kaikki asettavat omat rajansa sille, mitä on riittävä terveys näillä osa-alueilla. Väitän että tähän rajaan vaikuttaa henkilön oma koirahistoria, hänen kannattamansa rodun terveystilanne keskimäärin sekä tietoisuus koirien nykyisestä terveydentilasta. Se mikä toiselle on terve tai normaali ei välttämättä tarkoita toiselle samaa asiaa. Toiselle allergia ei ole este jalostukseen käyttämiselle, kun taas toiselle allergia on ehdoton este joka sulkee koiran ja sen lähisuvun pois jalostuksesta.

Osa terveyttä heikentävistä asioista on vakavampia, osa mitättömämpiä. Näiden asioiden vakavuutta ja riskiä niiden ilmentymiselle kasvateissaan kasvattaja joutuu moneen otteeseen punnitsemaan yhdistelmiä miettiessään.

Itse olen esimerkiksi tottunut varsin terveisiin koiriin, joilla ei ole mitään normaalia elämää rajoittavia vakavia sairauksia tai vikoja. En voisi siksi kuvitellakaan elämää alituiseen sairastelevan koiran kanssa. Siksi minulle jo esimerkiksi se että koiran ruokavaliota joudutaan rajoittamaan rajusti allergian takia tai että se ei synnytä luonnollisesti tarkoittavat, että koira ei ole terve. Se kantaa perimässään jotakin sellaista, joka heikentää sen tai sen jälkeläisten elämänlaatua. Olisi kamalaa jos joutuisi jo pennun hakiessa jatkuvasti pelkäämään, milloin se sairastuu siihen rotutyypilliseen sairauteen vai välttääkö se sen täpärästi - kenties periyttääkseen sen väistyvänä viimein jälkeläisilleen epäsopivan partnerin kanssa tai sairastuen johonkin muuhun perinnölliseen sairauteen joka johtuu enemmän tai vähemmän vallitsevasta sisäsiitoksesta rodussa. Ja mikä pahinta, tehdä päätös kärsivän ystävän puolesta liian aikaisin, kun koiran elämä ei enää ole koiran elämän arvoista. Ja koska harva on miljonääri, kanniskella jatkuvasti tuohta eläinlääkärin lompakkoa lihottamaan. Puhumattakaan siitä että viime kädessä eläin itse kärsii ihmisten julmuuden ja itsekkyyden takia.


Enemmän olen huolissani monen sairaan rodun edustajan hengestä kuin tämän väylän harkittujen sekarotuisten koirien hengestä. Suuremmassa vaarassa ovat ihmisen ylenpalttisen, jopa sairaalloisen puhtaudenvaalimisen tuotoksena syntyneet rodut joita tuotetaan valtavan kysyntänsä takia jatkuvasti, pikkukoirabuumista puhumattakaan, sillä pikku seurakoirien terveyteen tai luonteeseen kiinnitetään erittäin löyhästi huomiota. Itse koen omaavani paremman omantunnon näin kasvattaessani kuin ne ihmiset, jotka tieten tahtoen kasvattavat rotua, jolla jokin sairaus, rakenteellinen ongelma tai muu vika on enemmän sääntö kuin poikkeus.



Mitä pitää ymmärtää genetiikasta ennen kuin ryhtyy kasvattajaksi?
Mikä sitten on kasvattajien tietämys genetiikasta, niin aina ei tiedetä edes genetiikan perusteita. Tai saatetaan tietää pintapuolisesti miten saa ja miten ei saisi risteyttää, mutta syvempi tietämys ja kyky nähdä asioiden välisiä yhteyksiä, puuttuu kokonaan. Pintapuolisesti opeteltuja asioita ei voi soveltaa, joten siksi genetiikasta tulisi ymmärtää muutakin kuin muutama ulkoa opittu asia. Pelkkä kasvattajakurssin läpäiseminen ei vielä tarkoita että tietäisi riittävästi.

Asiat genetiikassa eivät aina mene 1+1. Erinäiset tekijät voivat loikkia myös kauempaa suvusta, muutenhan kaikki olisi liian simppeliä. Vahinkoseropien kohdalla kaikki on kiinni tuurista. Ideaseropien kohdalla taas moniin asioihin on jo voitu vaikuttaa, tai ainakin yritetty vaikuttaa. Rotukoirien kohdalla taas tiedetään pitkälle sukua - tosin aina terveyttä ja luonnetta ei ole tutkittu kuin muutamalta koiralta lähisuvussa. 

Pointtini on että vaikka rotukoirien kasvattajillta on suvun koirat tiedossa, niin jos näistä suvun koirista ei oteta selvää kyselemällä ja koiria mahdollisesti jopa tapaamalla eikä näistä koirista ole saatavilla mitään terveys- tai luonnedataa, niin ei se suvun koirien nimien tietäminen paljoa lohduta. Etenkin kun koiranetissä lukee vain lähinnä luuistotulokset ja satunnaiset kuolinsyyt. Ja vielä mietitään, miksi ihmiset kiinnittävät ainaisesti eniten huomiota nimenomaan luustoon? Koska luustosta on eniten tietoa saatavilla suoraan nenän edessä! Somatiikan puolelta tietoja saadakseen on jo nähtävä vaivaa, ja väittäisin että juuri siksi yhdistelmissä on opittu kiinnittämään hysteerisesti huomiota luusto- ja silmätuloksiin, eikä somatiikan puolta osata edes arvioida saatika arvottaa.

Palatakseni vielä hetkeksi terveystulosten kattavuuteen, kuinkahan moni teettää kotikoirille terveys- tai luonnetutkimuksia? Usein vain jalostukseen käytettävät koirat tutkitaan, ja sehän vääristää tulosten luotettavuutta myös tutkittujen koirien osalta - tutkimattomassa lähisuvussa kun voi piillä yllätyksiä. Siksi tutkimaton suku on aina riski. Tietysti on aina parempi tietää edes vaikka sen yhden sukupolven verran kuin ei ollenkaan ja ottaa parhaansa mukaan selvää vanhempien suvuista. Tiedon määrä siis varioi sekä rotu- että sekarotuisilla koirilla. Riskejäkin on eri suuruisia - kannattaako sitten ottaa huomattavia vai olemattomia riskejä, siitähän se lopulta on kiinni. Toivottavasti geenitestaus yleistyy lähivuosina, jolloin dataa on saatavilla aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Terveiden vanhempien terveen suvun sairaat jälkeläiset saattavat joskus tulla yllätyksenä. Nämä yllätykset ilmenevät kun (epä)sopivat koirat yhdistetään toisiinsa. Tästä taas päästään siihen, miksi sekarotuisten sanotaan olevan rotukoiria terveempiä. On epätodennäköisempää että kaksi keskenään eri rotuista koiraa kantavat samaa perinnöllistä sairautta. Kuitenkin se riski on olemassa joka ikinen kerta kun kaksi koiraa yhdistetään toisiinsa. Huomioitava toki on, että samoista juurista lähtöjään olevat koirat jotka ovat tänä päivänä erotettu eri roduksi, kantavat useimmiten ihan samoja sairauksia. Joten jos yhdistät CEA:ta sairastavat rodut collien ja bordercollien keskenään, ei erirotuisuus tässä tilanteessa suojele jälkeläisiä.


Mitä rotuja olet miettinyt muista kuin FCI1-luokista? Mitä rotuja olet ajatellut sekoittaa koiriisi/kasvatteihisi?
Lyhyesti ja ytimekkäästi ja vain ajatuksen tasolla olen kiinnostunut seuraavista roduista: FCI 1 luokasta sheltti, bortsu, aussi, kelpie ja FCI5 luokasta islanninlammaskoira, porokoira ja lapinkoira.


Mikset yksinkertaisesti hanki shelttiä?
Minulle koirassa ei ratkaise sen rotu tai roduttomuus vaan yksilön ominaisuudet. Tämän huomaa hyvin siinä, että vaikka sheltti on puhdasrotuisista koirista lähimpänä ihannekoiraani, niin puhtaana harva yksilö tosiasiassa miellyttää minua. Kasvatukseni idea ei lainkaan ole tavoitella melkein puhdasta shelttiä, vaikka moni tavoittelemistani ominaisuuksista vastaa jollain tavalla shelttiä. Focus on siis siinä mitä ominaisuuksia minä koiralta odotan, ei siinä että koiran tulee olla ominaisuuksiltaan kuin kopio jostakin rodusta.

Vaikka sheltti on omalla mittapuullani ns. perusterve koira, niin rodun terveystilanne huolestuttaa. Yllätyin urosta etsiskellessäni ja rotufoorumeita seuratessani että rotu ei olekaan niin terve kuin olin ajatellut sen olevan. Esimerkiksi jalostuskoirien selän kuvaaminen ei ole rodussa pakollista, vaikka rotua käytetään paljon harrastuksissa ja Shetlanninlammaskoirat Ry:n kyselyn otannan (n=353 eli 4 % Suomen shelttikannasta) mukaan jopa 15 %:lla otannan shelteistä ilmeni jokin selkävika. Miksi pitää sisällyttää terveystutkimus rotuun vasta sitten kun koirat jo oireilevat? Eikö ennakointi olisi paljon viisaampaa?

Luonnepuoli taas on ehkä suurin kysymysmerkki, koska shelteillä luonnevaihtelu on niin suurta. Liika pehmeys, haukkuherkkyys ja arkuus arveluttavat. Olen nähnyt näyttelyissä shelttejä jotka ovat tilanteesta kauhusta kankeana ja jotka väistävät voimakkaasti kosketusta. Olen myös nähnyt harrastuksissa avoimia, reippaita shelttejä jotka tulevat kenen tahansa syliin häntä heiluen.


Kuuluuko pitkäkarvaisen rodun hukkua karvoihinsa?
Samoiten sheltissä ihannoidaan minun makuuni liikaa pientä kokoa ja runsasta turkkia, eikä rodunomainen sheltti saa tietenkään olla liian raskasluustoinen. Minun tarpeisiini nähden keskivertosheltti on siis aivan liian hentoluinen, mikä altistaa murtumille, mitkä eivät ole lainkaan harvinaisia nuorilla shelteillä. Shelttiharrastajien suusta olen kuullut mm. seuraavanlaisia lausahduksia: "Sheltilläni on niin pienet ja ohuet jalat ettei se kestä riehumista." Jos koira on jalostettu niin pieneksi ja hentoiseksi, että jalkojen poikki meneminen ei ole mikään yllätys rodun harrastajille, niin se ei käy minun järkeeni. Koira on silloin yksinkertaisesti liian hento ja liian pieni. Tämän takia vaalin ja ihannoin ylikorkeita ja vankkaluustoisia shelttejä, enkä niitä rotumääritelmän alarajoilla korkeudeltaan keikkuvia, muutaman sokeripussin painoisia yksilöitä.

Pistin joskus merkille, mitä seikkoja shelttikansa kokee shelttien suurimmiksi ongelmiksi:
Luonteen osalta ongelmiksi koettiin arkuus/pidättyväisyys, haukkuherkkyys ja saalisvietti. Terveyden osalta huolta aiheuttivat kinnerviat, silmäsairaudet, selän terveys, 
polviluksaatio, sydänsairaudet, herkkävatsaisuus sekä peitsihampaat. Ulkonäönkin osalta oli aihetta huoleen; korvien väärä asento, liikaturkki sekä suuri kokovaihtelu.

Ulkonäköön liittyvät huolenaiheet ymmärrän toki näyttelyharrastajien suusta, mutta koska asiaa kysyttiin yleisesti, en olisi uskonut että kukaan vastaa ulkonäköön liittyvien seikkojen olevan rodun heikoin lenkki. Terveyteen ja luonteeseen liittyvien heikkouksien sen sijaan oletin menevän ulkonäön edelle. Lisääntymisterveyteen ja rodun elinvoimaan sen sijaan ei otettu kantaa ollenkaan, vaikka esimerkiksi pentuekoot shelteillä ovat toisinaan erittäin pieniä.


Olisi kiinnostavaa saada tietää, kuinka hyvin urokset astuvat ja nartut antavat astua ja kuinka nartut tiinehtyvät, synnyttävät ja hoitavat pentunsa rodussa keskimäärin. Tällainen tieto on vain kasvattajilla ja joillakin pennunomistajilla, vaikka lisääntymisterveyskin vaikuttaa koirien terveyteen jos ajatellaan rodun elinvoimaisuutta tulevaisuudessa. Mielestäni siihen pitäisi siksi kiinnittää ehdottomasti enemmän huomiota.

Sana on nyt vapaa. Mitä mietteitä teille heräsi?

22 kommenttia:

  1. Sellaisia mietteitä heräsi, että wa-wau, mitä kuvia jälleen kerran. Ihania fiiliksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, blogikuvakansion syövereistä ongittua. Jääneet julkaisematta aikaisemmin. Kiitos! :D

      Poista
  2. Pitää tarttua tohon saalisvietti ja paimennusvietti kohtaan. Sellaista ei olekaan kuin paimennusvietti, paimenkoira "paimentaa" saalisvietillä. Viettikäyttäytyminen on vaan pistetty poikki ennen tarttumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tiedän kyllä oikein hyvin. Tiedän kuinka tosi monta toimintoa saalisvietti käsittää. :) Kopioin vastaukset suoraan keskustelusta, jossa ihmiset nimittivät samaa asiaa eri nimillä, joten sen kummemmin ajattelemati lätkäisin nimitykset tuohon ritirimpsuun. Tekstissä voi olla muitakin bugeja, tätä tekstiä on koostettu pitkälti toista vuotta, ja tekstin pituudenkin takia meni tosi pitkään että sain tämän julkaisukuntoiseksi. Silti siellä on taatusti joitakin muitakin aivosolmuja. Olen lukenut tämän läpi niin monta kertaa, että olen sokaistunut omalle tekstilleni. Hyvä kun sanoit, korjataan.

      Poista
  3. Oli ihan pakko käydä katsomassa Rockyn suku taas kerran, eikä siellä ainakaan näin äkkiseltään sattunut silmään yhtään PRA-kantajaa. Ainakin kaksi kinnervikaista jättänyt uros sen sijaan on siellä useampaan kertaan, mutta ensimmäisen kerran vasta neljännessä polvessa. Ja Rockyn isällä on nykyään jo 18 pentuetta, uusin syntynyt lokakuussa 2015.

    Ihania kuvia oot kyllä löytänyt tähänkin postaukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti 18 jää viimeiseksi lukemaksi. Se on jo tosi paljon yhdelle urokselle. :/

      Poista
  4. Teksti oli täyttä asiaa! Perustelit hyvin vastauksesi. :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi28.12.15

    "Miksi sekarotuisessa yhdistelmässä toisen vanhemman B-lonkat ovat syntinen teko, samaan aikaan kun E-lonkkaista, vain ihmisen suurin avuin olemassa olevaa rotua kasvatetaan vielä tänäkin päivänä?" Erittäin hyvä kysymys. Olen ihan samaa asiaa itsekin miettinyt monet kerrat. Miksi ihmiset kasvattavat sairaita rotukoiria vain sen takia että ne ovat rotukoiria? Mielestäni sinä olet tehnyt ja teet edelleen hienoa työtä kasvattaessasi "seropeja" vaikka kasvattamasi koirasi eivät olekaan "hienoja" ja kalliita rotukoiria ne ovat mielestäni kaikkea mitä koiran pitää olla.

    Itseäni kiinnostaa paljon koirien kasvatus ja olen monessa asiassa kanssasi samaa mieltä,toivottavasti itsekin voisin joskus kasvattaa edes pienimuotoisesti (yllätysyllätys) paimensukuisia koiria. Jos joskus koiria kasvattaisin käyttäisin varmaan lähinnä lapinporokoiraa ja suomenlapinkoiraa. Sinunlaisia koiran omistajia ja kasvattajia saisi olla enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva kuulla!

      Poista
  6. Anonyymi28.12.15

    Kaksi huomiota: miksi puhut linjasta jos et linjaa mihinkään? (jos sukusiitos% 0) ja Suomen kennelliiton luvalliset roturisteytykset eivät missään nimessä ole olleet satunnaisia. Olen seurannut projektiasi pitkään piilossa ja tästä tekstistä huomaan ajatustesi kehittymisen, olen vain sitä mieltä että rotukoirapiirit menettää sussa paljon, järkipäisen kasvattajan :) Sain tästä tekstistä itsekin ajatuksiini selkoa -koira on koira on koira on koira. Mielenkiinnolla seuraan jatkoa ja sulhasen paljastusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En keksi parempaakaan sanaa. Sukuhaara, sukujuuri, sukuväylä? Hmm. Minulle nuo roturistaukset ovat satunnaisia koska niitä ei ole riittävästi ainakaan niissä roduissa joista olen kiinnostunut. Toisaalta vaikea määritellä mikä on riittävä määrä. Kunhan geenistö monipuolistuisi riittävästi? Kuka tietää.

      Haha hyvä. Yritinkin tuoda esille just tuota: koira on koira. Kiva ku sait pointista kiinni. Kiitos! Mieltä lämmittävä viesti.

      Poista
  7. Mielettömän hyvää tekstiä jälleen \0/ toivottavasti pääset näissä hommissa vielä pitkälle :)

    VastaaPoista
  8. Yksi juttu mulle jäi tässä postauksessa hatun alle ;), joka varmaan voi olla muidenkin mielessä. Miten ihmiset ovat puhuneet / tms, kun kasvatat sekarotuisia koiria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät suoraan ole ikinä sanoneet pahasti. Netissä joku joskus huutelee mutten ota niistä itteeni. Saavat sanoa päin naamaa ensin. Yleisesti ovat tosi kiinnostuneita ja kyselevät paljon. Myös kyseenalaistavat että miksi ja minkä vuoksi. Vastailen sitten aina parhaani mukaan. :D

      Poista
  9. Todella hienoa, että järkiperäinen roduton kasvatus alkaa nostaa päätään puhdasrotuisten väkiselläänkin jalostamisen rinnalla :) On tärkeää, että löytyy niitä, jotka negatiivisesta vastaanotosta huolimatta viitsivät kulkea omaa tietään. Toivottavasti sitä myötä vastuullinen sekarotuisten kasvatus nähdään tulevaisuudessa paremmassa valossa, jotta yhä useampi uskaltaisi ajatella laatikon ulkopuolelta. Tsemppiä kasvatustyöllesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Ja kui en oo siu blogia ennen löytäny. Vaikuttaapa kivalta
      Pitkästä aikaa uutta jännää luettavaa. :)

      Poista
  10. Anonyymi31.12.15

    Mielenkiintoinen teksti. Olen aiemminkin lukenut blogiasi suurella mielenkiinnolla. Varsinkin kun omistan paimenkoirauroksen joka saattaisi sopia tarkoituksiisi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittää, kiva kuulla. Ota joskus yhteyttä uroksen tiimoilta niin katsotaan sopisiko se tulevaisuuden suunnitelmiin vai eikö. :)

      Poista
  11. Anonyymi8.3.16

    Todella hyvä ja hyvin perusteltu kirjoitus ja kuitenkin otettu myös sitä yleiskatselmusta kyseiseen asiaan. Todella mielenkiintoinen kirjoitus. Itse olen pyörinyt lähinnä näissä rotupiireissä sen vuoksi, että tiedän mitä haluan koiralta ja mistä rodusta löytyy näitä ominaisuuksia (toki poikkeuksia löytyy aina, eikä mitään voi taata, enkä sano, että kaikki rotukoiria kasvattavat näkisivät yhdistelmiin vaivaa). En kuitenkaan näe pahana kasvattaa sekarotuisia koiria. Harmillista vaan on, että monesti sekarotuisiin yhdistelmiin ei panosteta vaan tehdään periaatteella katsotaan mitä tulee. Aivan mahtavaa siis huomata, että tästäkin löytyy poikkeuksia. Tärkeintä kasvattajan kuin kasvattajan mielestäni olisi ajatella tulevan pentueen parasta ja miettiä yhdistelmiä tarkkaan ettei tule mitään liioiteltua ulkonäköä, luonnetta jne, sekä etsiä pennulle sopiva koti. Itse uskon vahvasti ympäristötekijään koiran kasvuvaiheessa ja läpi koko iän kuin myös yhtä tärkeänä tekijänä, että koiran sekä omistajan energiatasot vastaavat toisiaan, että tulevat pennun omistajat näkisivät myös sen vaivan ja miettimisen sovinko minä juuri tälle koiralle.

    Tämä aihepiiri on niin loputon suo, mutta todella hyvä kirjoitus ja edelleen mainitsen hyvän perustelun ja näkökannan.

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan teidän matkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta kommentista! Ja mukava että jaksoit lukea loppuun saakka :D Oot oikeessa tuossa että on osin myös pennunottajan vastuulla sanoa kasvattajalle mikäli tuntuu ettei pentu ole heille sopiva. On turha valehdella itselleen että tarvitsee esimerkiksi energisen ja vietikkään pennun, jos ei sitten ole oikeasti aikaa tarjota riittävästi aktiviteettia energiselle koiralle. Joten mitä rehellisempi pennunottaja on kasvattajalle, sitä sopivampi pentu luultavasti on uudelle kodille. Kasvattajan vastuulla mielestäni on esittää oikeat kysymykset pennunottajille ja tarjota tarvittaessa tukea uudelle kodille. Kiva että jäät seuraamaan!

      Poista

Viestisi kulkeutuu laumanjohdon arvioitavaksi ennen julkaisua.