14.12.2015

Jälleen pohditaan palkkausta

Tovin se toimi, nimittäin namirasia. Nyt koirat kytistävät namirasiaa jo niin hysteerisesti että kokeilimme hetken aikaa niin että rasia tulisi kouluttajalta - no koirat alkoivat kytistää, *thadaaaa*, kouluttajaa. Parasta olisi jos ei olisi koko namirasiaa, niin kuin kisoissa. Ei palkkaa missään, ei palkkaa ollenkaan. Vaan kuka hurja jaksaisi tehdä töitä ollenkaan palkatta? Tuskin kukaan.

Vaikka koirat eivät suoranaisesti juokse namirasialle kuin satunnaisesti, niin niiden ajatus on niin paljon maassa odottavassa namirasiassa että ne eivät keskity kunnolla meneillään olevaan tehtävään. Meillä on nyt vissiin tällaiset vaihtoehdot:
  • Namirasia ohjaajalta
  • Namirasia kouluttajalta
  • Namirasia maassa
  • Lelu ohjaajalta
  • Lelu kouluttajalta
  • Lelu maassa
Nooo, Cicaro ei kiinnostu lelusta, Caramel kiinnostuu lelusta vaihtelevasti. Nami tuntuu helpommalta palkalta, koska leikki tuntuu väkinäiseltä etenkin jos joutuu palkkaamaan 10 sekunnin välein esimerkiksi tietyn tehtävän osan toiston jälkeen. Etenkin nyt kun treenaamme talvikauden ajan tekniikkaa, joutuu koiria palkkaamaan usein. Targettia en mielelläni enää käyttäisi. Ehkäpä vaihtelen namin saantitapaa, jotta älymystöt eivät liiaksi opi ennakoimaan palkkaa.

Tässä haasteena oli ansaputki, jonka mahdollisuus mitätöitiin ohjaamalla koiraa vain ei-putken-puolelta pystyhypyllä ja sylkkärillä. Tekniikat: 2 niisto, 3-4 persjättö, 4 pystyhyppy, 5 sylikäännös
Tässä koeteltiin putkeen irtoamista ja peruskuntoa. Koiran piti irrota hyvin putkeen jotta ohjaaja kerkesi ohjaamaan 7 hypylle. Tekniikat: 2 pakkovalssi, 6 eteenlähetys, 
7-8 valssi(?), 8 takaakierto, 8-9 persjättö, 6-7 persjättö, 7-8 backflap
Koirissa oli kyllä riittävästi kierroksia viime treeneissä joten oli hyvä treenata. Pidin namirasiaa treenitaskussani ja tämä tuntui pitkästä aikaa toimivan. Juurrun niin sitkeästi tiettyyn monotoniseen palkkatapaan että en tajua vaihtaa sitä ennen kuin jo tajuan sen toimimattomaksi. Eli seuraavissa treeneissä palkka vuorostaan maahan? Ehkä, ehkä ei.

Viime treeneissä harjoiteltiin meille täysin uutta tekniikkaa, pystyhyppyä. Pystyhyppy sujui hienosti ja minulle oli luontaisempaa ohjata yhdellä kuin kahdella kädellä. Sylkkäri ja backflap tulivat myös vanhasta muistista. Onhan me tehoharjoiteltu tekniikoita tekniikkakurssilla kun aloittelimme agilityä, mutta siitä on jo aikaa joten tietyt meille vakioituneet tekniikat ovat jyränneet ei-niin-vakioituneet tekniikat unohduksiin. Varsinkin nyt kisakauden aikana, kun harjoitukset ovat koostuneet kokonaisista radoista, on hyöyntänyt vain niitä tekniikoita jotka kokee varmaksi ja toimivimmaksi omalla kohdalla. Niin kauan kuin jokin tekniikka ei tule selkäytimestä, sitä ei tule käytettyä ainakaan kisatilanteessa. Mitä enemmän varmoja, toimivia tekniikoita taskusta löytyy, sitä enemmän on vaihtoehtoja radalla.

Koirien tulee siis oppia ensi vuoden puolella tekniikka- ja peruskuntokautena kääntymään siivekkeeltä suuntaan jos toiseenkin. Ainakin backflap pitää saada kuviona sujuvaksi, samoin ne takaaleikkaus + viski, eli koira ei saa jäädä jalkoihin pyörimään vaan sen tulee tajuta edetä näissä kaikissa riittävästi. Nakkelen namia ja lelua ja kouluttajakin on apuna opettamassa koirille näitä liikeratoja. Sokkaria joudumme myös edelleen harjoittelemaan ajoituksen suhteen.

9 kommenttia:

  1. Mie varmaan vaan vaihtelisin palkkaa jokatreenissä jos koira jää kiinni tiettyyn palkkaan. Tildaa palkkaan treenistä riippuen lelulla tai namilla joko ohjaajalta tai kouluttajalta. Useimmiten nykyisin lelulla kun vihdoin ja viimein löytyi se mieluisa lelu. Kun treenataan pelkkiä keppejä on sillä namirasia koska targetilta voi varastaa ;) Ja kontaktien alatuloilla on namialustat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeepou, pitänee vaan itte ny olla muuntuvainen tän palkkausasian suhteen. :)

      Poista
  2. Haastan sinut 11kysymystä haasteeseen.
    Kysymykset->
    http://temppukoirametsakoira.blogspot.fi/2015/12/11-kysymysta-haaste.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, mutta jätän tällä kertaa väliin ettei blogi täyty pelkistä haasteista :)

      Poista
  3. Palkkastyylin vaihtelemisen lisäksi usea palkka voisi toimia myös. Eli maassa olevan namirasian lisäksi kouluttajalla ja sulla on omat namirasiat. Koira ei siis koskaan tiedä, keneltä palkka tulee. Joissain tehtävissä on tietty tärkeää käyttää hyväkseen palkan suuntaa, eli silloin koiran huomio kannattaa kiinnittää siihen oikeaan palkkaan. Noin muuten taas koira saa palkan siltä tyypiltä, jolta vähiten odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Empä oo ajatellut moista vaihtoehtoa. Kiitos, ehkä testaamme joskus tuotakin!

      Poista
    2. Totta. Empä oo ajatellut moista vaihtoehtoa. Kiitos, ehkä testaamme joskus tuotakin!

      Poista
  4. Anonyymi16.12.15

    Ootko ajatellut liittymistä koirablogiportaaliin? Lemmikkiblogeissa ei tapahdu mitään

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.