Vuosisadan palkkauspohdinta

Huomatkaa uusi edustuslippis!

Agilityssä parasta kaikkein raivostuttavinta on se, että kun ratkaiset yhden ongelman, tulee toinen tilalle. Se iskee välillä ihan kunnon epätoivo ja pettymys, että eikö tästä ikinä tullukaan valmista. Vaan kaikki se hampaiden kiristely kuuluu asiaan, ja jos luulet joskus olevasi valmis, et vain tiedä missä seuraavaksi voit kehittyä ja olet tehnyt liian tuttuja ja helppoja tehtäviä.

Eräänä torstaina kävimme vakavan keskustelun liittyen siihen, kuinka palkkaan koirani nyt ja tulevaisuudessa. Kun varmuus kepeillä oli joskus saavutettu, jäimme odottamaan nopeuden kehittymistä. Nyt kun nopeutta löytyy, on varmuus tipotiessään. Koirat eivät osaa valita läheskään aina oikeaa keppien aloitusväliä ja niiden katse herpaantuu todella herkästi takaisin minuun jolloin keppien suoritus häiriintyy. Puin tässä tekstissä koirieni palkkaamista lähinnä keppien osalta, mutta nykyinen toimimaton palkkaustyylini vaikuttaa oikeastaan ihan koko suoritukseemme agilityradalla.

Minulla on ollut tämän palkkausasian takia ajatukset niin solmussa, että tämä teksti samalla avaa ja selkeyttää tätä asiaa minulle itselleni ja toivon että tästä on apua myös jollekin joka taistelee saman asian kanssa. Edelleen kouluttaja toisensa perään joutuu siis toteamaan että koirani ovat kädessäni kiinni. Ne ovat olleet kädessäni kiinni oikeastaan koko agilityharrastuksemme ajan. Mitään toimivia välineitä kädestä irroittamiseen ei kuitenkaan ole annettu tai ainakaan niiden toteuttamista käytännössä ei ole valvottu. On niin helppoa sortua aina toimimaan totutulla kaavalla jos kukaan ei koskaan puutu asiaan. Minulle pitää ärähtää virheistäni, muuten en opi. Ikuinen murheenkryynimme kepit ovat siis nyt jo usean treenin ajan olleet huonossa jamassa. Koirat eivät kestä kepeillä. Ne kyllä osaavat kepit, mutta niiden varmuus niillä on kadonnut koska niiden katse herpaantuu minuun jo keppien puolivälissä. Ne odottavat palkkaa kädestäni. Aloin tarkastella ongelmaa sekä kepeillä että muualla radalla palkkausteknisesti. Siskoni treeneissä ottamat kuvat havainnollistavat erittäin hyvin selityksiäni, ja en täten säästellyt kuvien käyttöä tässä postauksessa.

Puhun tässä tekstissä focuksesta. Focuksella tarkoitan keskittymistä tiettyyn suuntaan tai asiaan, eli vähän kuin autoa ajaessasi oma focuksesi on liikenteessä ja yleensä eteenpäin. Koiralla focus pitäisi esimerkiksi kepeillä olla kepeissä, ei ohjaajan kädessä, ja nimenomaan eteenpäin ja samalla alaspäin. Minun koirieni focus on keppien alkuosan kepeillä ja etualhaalla, ja puolivälin jälkeen niiden focus siirtyy minun käteeni ja sivusuuntaan, jolloin keppien suorittaminen on täysin mahdotonta. Ja vaikka nyt ajan takaa sitä että koiran pitäisi keskittyä rataan eikä ohjaajan käteen, niin en tarkoita etteikö koira saisi tai sen suorastaan pitäisi välillä vilkaista ohjaajaakin. Mutta se että koira alituiseen katsoo ohjaajaa esimerkiksi läpi hypyn aiheuttaen riskikkään hypyn ja riman pudotuksen, niin siinä on jo jotakin pielessä. Jossain vissiin taas mainosteltiin jotakin uutta agilityn megahifistelyä, oliko joku kurssi ihan, jossa ohjaajaa opetetaan ohjaamaan koiraa agiradalla niin että koira joutuisi katsomaan ohjaajaa mahdollisimman vähän. Koiran suoritus nopeutuu tällöin aavistuksen.

Alkukepit, focus oikein, ohjaajalla hyvä välimatka koiraan

Puoliväli, koira alkaa odottaa palkkaa ja focus siirtyy. Keppiväli ohittuu, koska koira
ei voi suorittaa keppejä väärällä focuksella.

Focus suorassa mutta ei alhaalla kepeillä vaan edessä palkalla - koira ei ole tottunut etupalkkaan. Vaatii lähinnä harjaantumista.

Koiran focus ohjaajassa, ei malta suorittaa viimeistä väliä. Etuperinketjuttaen opetettujen keppien heikkous korostuu tässä kuvassa: koira on oppinut saamaan palkan ensimmäisestä keppivälistä, joten sillä ei ole tatsia suorittaa viimeistä keppiväliä. Takaperin ketjuttaen koira malttaisi suorittaa kepit aina viimeiseen keppiväliin saakka koska se olisi oppinut että viimeinen väli aiheuttaa palkan. Kuvassa koiran focus siirtynyt liian aikaisin ohjaajaan.

Alku aina sujuva, oikea focus

Jälleen keppien lopussa focus siirtyy etupalkkaan tottumattomuuden
takia liian aikaisin etupalkalle

Näissä treeneissä Caran focus säilyi todella hyvin, koska se oli jo ennen keppejä
 kerennyt oivaltaa ettei palkka enää tulekaan ohjaajalta

Oikea focus

Jälleen oikea focus

Focus edessä, kepeillä.

Miten sitten olemme tähän saakka hoitaneet palkkapuolen treeneissä? Olen ensinnäkin palkannut koirani lähestulkoon aina itse, eli kouluttaja tai kukaan muukaan ei radalla ole palkannut koiriani. Olen heittänyt kädestäni herkun maahan tai vetäissyt lelun suoraan treenitaskusta ja leikittänyt koiraa sillä. Kentän reunalla odottaessa olen palkannut koirani suoraan kädestä, mutta niin on mielestäni jatkossakin ok tehdä koska emme ole radalla.

Miten sitten aiomme jatkossa toimia? Niin pitkään kuin jatkan kädestä palkkaamista, vaikka sitten heittäisin namin tai lelun koiralle ilman että annan palkan koiralle suoraan kädestä, ne tulevat olemaan kädessäni kiinni emmekä etene. Oikeastaan likat jaksavat tehdä töitä aika harvalla palkalla ja jo minun kanssani kentälle pääseminen on niille palkka itsessään. Hetken kun joutuu sivussa huutamaan kentälle pääsyä niin kummasti kentälle pääseminen arvottuu koiran silmissä.

Ensinnäkin, jos vain kouluttaja palkkaisi jatkossa koirani, on riskinä että koirat menevät kisoissa ratahenkilön luokse. Ja jos minä jatkan koirieni palkkaamista, olen ikuisesti koirille se kahdella jalalla juokseva mama joka antaa namia ja leikittää. Sellaisen maman kädessä kannattaakin olla vähän kiinni. Me alamme opettelemaan etäpalkkausta, enkä saa edes leikittää koiriani aloittaen leikkiä niin että lelu lähtee minun kädestäni tai taskustani. Koirat eivät myöskään saa enää nameja suoraan minun kätteni kautta, edes maahan heitettynä. Caran kanssa lelupalkka toimii yhdeksässä treenissä kymmenestä, mutta Cicaron kanssa namit toimivat lelua paremmin, joten en luovu namien käytöstä kokonaan. Palkkaus tapahtuu jatkossa niin että vapautan koirat palkalle joka sijaitsee radan reunalla. Opetan koirille että palkalle mennään kun siihen saa luvan ja palkkapaikalla minä annan namin tai leikitän. Täten koirat oppivat, että palkka ei radalla tule koskaan suoraan kädestäni, vaan se tapahtuu vasta vapautussanan jälkeen kentän reunalta kuvun alta. Ja kupua tai suljettua rasiaa käytän siksi, etteivät koirat oppisi ryöstämään omatoimisesti esim. herkkujen luokse. Caralle laitan lelupalkan odottamaan sivuun, ja menemme hyväjes-kehujen säestämänä yhdessä leikkimään lelulla. Mutta lelu odottaa aina sivussa, se ei koskaan tule suoraan minulta vaan se odottaa tasan siellä sivussa. Cicaron kanssa sama juttu, mutta sivussa odottaa kuvun alla tai pussissa hyperhyviä nameja kuten mahapullia).

Palkkaan likkoja jatkossa tietysti myös yllätyksellisesti. Ne eivät saa palkkaa aina samoista kohdista ja tilanteista. Tämän kun aina muistaisikin. Ulkoistamme palkkaa myös muualla kuin agilitytreeneissä, eli esim. tottistellessa koirat saavat palkan tutusta kannellisesta aarrekiposta, joka odottaa likkoja sivummalla. Kun ne kuulevat tietyn vapautussanan, ne saavat rynnätä palkalle. Näin palkka ei tule minulta vaan se on sivussa odottamassa ja täten koirien focus siirtyy minun käsistäni jonnekin aivan muualle. Ja koska Cara ei innostu kuolleesta sivussa mököttävästä lelusta, voi olla että siirryn senkin kanssa lelupalkkaan. Ei auta kuin kokeilla, mutta se on varmaa että vanha palkkaustyyli ei meillä enää toimi!

Minun käteni eivät siis enää hakeudu tuttuun tapaan treenitaskun syövereihin. Mikä on muuten uskomattoman vaikeaa, kun kädet hakeutuvat taskuun aivan automaattisesti!! Seukit treenit menevät siis palkkausta harjoitellessa. Tulevissa treeneissä koirat lienevät hämillään tästä kaikesta, mutta kyllä ne oppivat. Ja niin opin minäkin palkkaamaan koirani. Tuloksia emme odota uuden palkkaustavan jälkeen näkyvän samantien, sillä vaatii useammat treenit että sekä minä että koirani opimme kaikki tämän uuden tavan toimia treeneissä. Mutta kun kehitystä alkaa joskus toivottavasti näkymään, se tulee toivottavasti muuttamaan asioita paljon positiiviseen suuntaan.

Mitä vaihtoehtoja meillä vielä on jos tämä ei toimikaan? Meille ehdotettiin tämän kevätkesän aikana kepeille moniakin palkkaustyylejä, kuten kädellä avustamista ja myöhemmin opitun käsiavun häivyttämistä, mutta siihen en koskaan ole halunnut lähteä koirien kanssa jotka jo ennestään jäävät herkästi kiinni käteen. Meille on ehdotettu sitäkin että kouluttaja palkkaisi koiran keppien lopussa vähän matkan päässä. Tässä taas piilee sama häivyttämisongelma. Kouluttaja ei aina ole palkkaamassa keppien lopussa. Meille on myös ehdotettu että palkkaisin vasta pari estettä keppien jälkeen. No, tällöin koirat eivät oikeastaan palkkaannu itse kepeiltä vaan sen jälkeisiltä esteiltä. Ja jos asetan palkkakipon keppien loppuun, ei kippo voi aina olla keppien lopussa. Onhan kuudella kepillä harjoittelemistakin ehdotettu ja sitä että emme ainakaan toistaiseksi tekisi keppejä osana rataa, mutta mielestäni kepit pitäisi jo sisällyttää rataan, koska koirat kyllä osaavat kepit mutta väärän palkkaustyylin takia niiden focus niillä on väärä, mikä aiheuttaa keppien epäonnistumisen.

Mitä muita hyötyä uudella palkkaustekniikalla on? Minun tulee myös ottaa radikaaleja riskejä irtoamisen suhteen, jotta koirat toisinaan epäonnistuvat esteelle irtoamisessa ja oppivat tätä kautta hiljalleen irtoamaan paremmin. Myös kädestä irtipääsy auttaa ehdottomasti esteille irtoamisessa. Jos pysyttelemme aina mukavuusalueellamme, emme koskaan kehity. Treeneissä saa ja pitää epäonnistua, sillä vain epäonnistumisista alamme ajattelemaan mitä voisimme tehdä toisin, ja niin vaan sitä kehitytään taas yhdessä asiassa.

Roo mukana treeneissä, ja niin nätisti käyttäytyi että.

Vaan kun tätä kaikkea nyt miettii niin onko me vaan tehty yksistä kepeistä liian suuri numero? Koirat odottavat keppien lopussa aina jotakin suuren suurta tapahtuvaksi. Radan pitäisi useammin jatkua keppien jälkeen aivan tavallisesti ja keppien olla vain yksi osa rataa. Kepeiltä ei aina voi tapahtua jotakin. Ja koska koirat jo osaavat kepit, ei niitä tarvitsisi aina palkata kepeiltä. Vaan silti totean aina ennen vuoroamme "aion vetää kisanomaisen radan ja palkkaan vain kepeiltä". Tuota lausetta en enää sano. Ehkä käsipalkka toimii irtoavaisen ja estehakuisen koiran kanssa jonka mielellään haluaisi opettaa hakeutumaan enemmän ohjaajan käteen päin, vaan ei tällaisten jo valmiiksi käsissä olevien koirien kanssa. Sheltit ovat kuulemma 9/10 tapauksesta kädessä kiinni ja niiden kanssa joutuu tekemään jatkuvasti läpi agilityuran työtä estehakuisuuden suhteen. No, aijjaa? Minun feikkishelttini ovat vain puoliverisiä shelttejä, ja ne todella ovat kiinni kädessä. Vaan ennenkuin shelttikansa älähtää - en yleistä. Poikkeus vahvistaa aina säännön.

Niin kauan kuin koira ei osaa keppejä yksittäisenä esteenä, niitä voi mielestäni palkata suoraan keppien jälkeen targetilta, ohjaajalta tai mistä tahansa ajattelematta vielä käteen kiinni jäämisen vaaraa. Mutta kun koira jo osaa kepit, niitä tulisi ottaa joitakin kertoja myös radan osana ilman että niissä onnistumista aina palkataan suoraan keppien viimeseltä väliltä tai sen lähettyviltä. Muuten käy niin kuin meille kävi kontaktien kanssa - koirat odottivat aina, joka ikinen kerta saavansa palkan kontakteilta, joten ne karkasivat aina omin päin kontaktiesteille palkan toivossa. Koirahan menee tietysti sinne mistä saa eniten ja varmiten palkkaa. Aloin palkkaamaan putkilta kontaktien sijaan ja jo samaisissa treeneissä koirat alkoivat hakeutumaan kontaktien sijaan putkille. Viisas koira on samalla aikaa kiitos ja kirous?

Ja nyt niitä kuvia, en ees yrittänyt karsia koska nämä ovat niin herkullisen havainnollistavia ja mahtavia:

Caramel: 

Radalle mars

Alemmaskin voisi toki osua nuo etujalat, vaan kun vauhtia piisaa

Arvaa neljästi pysähtyik

Valssaillaan hässäkkäkohdassa

Nyt tais joku mennä huti

Palkka ei tulekaan mamalta, vaan sivusta koutsilta. Koiralla kuitenkin jo opittuun
tapaan focus ohjaajassa...

... kunnes odoteltiin hetkinen, ohjaaja täysin passiivisena. Koira kääntyi hakemaan
palkan kouluttajalta ja ohjaaja sai leikkiä koiran kanssa

Huutava agilitykoira

Focus valokuvaajassa, buhaha

Palkka kouluttajalta, ei ohjaajalta

Saksalainen sujjuu

Samainen saksalainen ja koiran mielipide

Keskity pitämään kädet passiivisina palkkauksen aikana. Tässä jo focus hyvin heti
suoraan putkelta tultaessa targetilla, ei siis ohjaajan kädessä = onnistuminen!

Cicaro:

Puolivalssaillaan vissiin

Focus ohjaajassa

En ala! Hetipian joku järjestys tähän! Mä lopetan! Todellaoikeesti!

Suora pätkä: focus ohjaajassa.

Hirtto putkeen, irtoaminen ei etene koska koiran focus ohjaajassa

Hirttää hirttää, ja viimein koira irroittaa katseensa ohjaajasta ja voi irrota putkeen

Ei suotta superhampuusi!

Hirtetään hirtetään 

Saksalaisessa ajoitukset kohallaan

Hampuusi on saanut valtavasti vauhtia radalla kun ohjaaja ei ole enää hölkkäillyt juoksemisen sijasta