Ansiosi mukaan

VUODEN AGILITYKOIRA III

Seuran vuosikokouksessa minut valittiin hallituksen kaksivuotiseksi varajäseneksi, joten pääsen nyt vaikuttelemaan oman seuran harrastusmahdollisuuksiin. Siinä samassa puuskassa ilmoitin kiinnostukseni Agilityn koulutusohjaajakurssin ensimmäiselle osalle joka piettäs toukokuussa. Osa II ois tulosillaan sitten heinäkuussa.

Kaikenlaista uutta ja ihmeellistä tämän harrastuksen parissa siis. Tilaisuudessa palkittiin myös seuran menestyneitä koiria. Yhdellä tuplanollavoitolla ja yhdellä tuplanollalla Carasta tuli vuoden 2015 Agilitykoira III. Aika hieno saldo siis ensimmäiseltä kisavuodelta!

Äiskääki on pahoinpidelty oikein urakalla. Viikkotreeneissä Cicaro kaatoi vesikupin aika lahjakkaasti päälleni, ja repäisi takkiini komean reiän hypätessään kiinni hihaani radalla kuumuessaan. Koira sai verbaalista palautetta ja maltoin mieleni ja teimme radan loppuun ilman sen kummempia pahoinpitelyitä vaikka hieman ärsyttikin reikä hyvässä ulkoilutakissa.

Treeneissä saatiin plussaa siitä että kerrankin minä oikeesti juoksin täysii, siis ku miust löytyy aina vielä se yks vaihde lisää jolloin mä todellakin viiletän ja lujaa kunhan vaan tajuaisin laittaa sen vaihteen päälle. Kepit sujui molemmilta, ja kontakteilla taas räiskittiin.

Pitäskö vaan palata takasi 2o2o-kontakteihin ku juoksareitakaa ei koskaa oo oikeesti opeteltu? Karmeeta ku tulevat jo normi nopeudella yli kontakteista ilman mtn rajaa. Cicaro keksi näis reeneis ettei se tykkää enää lainkaan keinusta - tiiä vaikka sen alla vaanis joku mörkö - ja hyppäsi toistuvasti siitä kesken kaiken pois. Vaati hemmetin monta toistoa että se teki keinun mukisematta. Outoa, vaan varmaan ohimenevää.

Jäällä tuossa perjantaina viilettäessämme kirmailin koiria karkuun oikein kunnon nopeudella, ihan niin lujaa kuin koivista lähti. Koirat lähestyivät minua jostakin kaukaa niin hiljaa (eli ilman nujakka-ääniä) etten älynnyt lainkaan hidastaa nopeutta. Cara juoksi aivan pahki jalkoihini ja otin jonkin sortin suoran askeleen oikealla jalallani niin että koko kropan paino oli hetken hallitsemattomasti koko oikealla jalalla.

Tuntui hetken siltä kuin polvi olisi vääntynyt väärään suuntaan ja reidessä kirpaisi. Siinä tovin mietiskelin jäällä istuskellessani että mitäs nyt jos onkin kinttu rikki. Nousin ylös ja kyllähän sitä juili. Vähän kuin hermokipu, sellaiseksi sen kuvittelen vaikken moista koskaan ole kokenut, ja kamala aaltoileva jomotus. Painoa tälle ei kunnolla voinut varata vuorokauteen ja joka askeleella teki kipeää. Sisälle könkättyäni koipea kivisti jo levossa ollessa.

Koipi tuntui lauantai-iltana jo paremmalta, joten uskaltauduin hieman taas kirmailemaan jäällä koirien kanssa, ja koipihan otti tästä taas itteesä - ja eikun könkäten takas kotoluolaan. Pitänee nyt malttaa rajottaa ylimäärästä liikehtimistä jos haluan saada tämän joskus kuosiin. Terppahuollon ammattilaisena en tietenkään hakeudu läpivalasuun vaan teen kotidiagnoosin reisiluun hiusmurtumasta, ehehe.

Meil on kuin onkin kisat tulossa 26.3. joten toivotaan että kontaktit ja miun koipi on sillon kuosissa. Ilmotin ny sit kuitenki kotiseuran kisoihin vaikka uhosin että pietään taukoa. Kunhan haetaan kokemusta ilman mtn paiseita. Ei mitään sen kummempia odotuksia ole.

Luennollaki on istuskeltu ja hiplattu koiria. Juha Kareksen rakenne, purenta ja liikkeet -luento pidettiin 19.3. Pondera-hallilla. Kuuntelin siellä klo 10 - 13.30 luennot, joista tulossa tiivisteet blogiin lähiaikoina. Oli aivan huikea luento!