28.4.2016

Pieniä paimenia tilaukseen

Caramel on astutettu onnistuneesti.

Koska työvuoroni eivät paremmin antaneet periksi, lähdimme junailemaan uroksen luokse jo perjantaina 22.4. ja vietimme siellä pari yötä. Välimatkaa oli melkoisesti, joten työn ohessa uroksen luona ei onnistunut käydä päiväseltään astutusreissuilla. Cicaro oli astutusreissun ajan hoidossa äidilläni.

Koska ajankohta perjantaina oli arvauksieni mukaisesti vielä liian aikainen Caran ärähdeltyä urokselle, päätimme että uros tulee luokseni seuraavaksi viikoksi ja palauttaisin sen takaisin seuraavana perjantaina. Jo sunnuntaina 24.4. Cara alkoi lämmetä urokselle niin että pari olisi ollut valmis tositoimiin jo juna-asemalla. Ei paljoa ympäristö haitannut menoa.

Matka kotosavoon alkoi siis vahdaten etteivät koirat aivan pistä ranttaliksi junassa. Uros ei ollut koskaan aikaisemmin matkannut junassa. Hieman se ensin ihmetteli pää kallellaan kun juna läks liikkeelle, että mistä kaikki nämä uudet äänet kuuluvat, vaan rauhoittui melkein samantien nukkumaan kiepille - ja välilläpä herra uinahti käytävälle ihmisten tukkeeksikin. Konnarikin tykästyi niin kovin pojuun ettei raaskinut ottaa siitä erillistä lemmikkimaksua, jee.

Ensimmäinen astutus tapahtui jo maanantaina 25.4. kun Cara oli selkeästi otollisella tuulella. Päätin pitää välissä päivän taukoa ja kokeilin astutusta uudelleen 27.4. ja jälleen onnisti. Molemmilla kerroilla koirat olivat kiltisti nalkissa 9 minuuttia. Kaksi kertaa riittää vallan mainiosti, pentuekoot uroksen puolella ovat ennenkin olleet hyvän kokoisia joten tuskin tarvitsee liian pientä pentuetta pelätä. Elinvoimaisuus kunniaan!

Pentuja odotellaan syntyväksi 26.6.2016 eli me jäädään täällä odottelemaan tiineyden ensimerkkejä. Caramel poistuu hiljalleen treenikuvioista ja kisakuvioista mammalomailemaan, ja keskityn kisaamaan Cicaron kanssa sillä aikaa. Caramel ihan itse päättikin jo että "mää oon niin rasgaana" ja puklautti jokunen tunti ensimmäisen astutuksen jälkeen aamuruokansa lattialle.

Huomenna palautan uroksen takaisin omistajalleen. Olen todella otettu, kun uroksen omistaja luotti koiransa melkein toiselle puolelle Suomea minun käsiini. Sain mahdollisuuden tutustua kaukana asustavaan urokseen kunnolla ja ajan kanssa ja nähdä sen käytöksen erilaisissa ympäristöissä. Olen niin iloinen että löysin tämän uroksen. Se on nappivalinta juuri Caralle ja pari täydentää toisiaan hienosti.

Tästä tämä jännä taas alkaa, vaikka tuntuu ettei viimeisimmästä pentueestakaan ole aikaa kuin tovi, vaikka siitä on jo kuudetta vuotta vierähtänyt. On melko nostalgista lueskella Sanin tiineydestä täältä blogista ja verrata sitä Caran mahdolliseen tiineyteen. Nyt vaan peukut pystyyn että koira olisi tiine. Tulee pitkät neljä viikkoa ennen kuin ensimerkit alkavat nostelemaan päätään.

Täältä voit seurata pentupuuhien etenemistä. Samaan aikaan Caran kanssa fiilistelee nyt Aurora, jolla on elämänsä ensimmäinen valeraskaus. Kyllä saa kettu kuulema hyvää hoivaa nyt!




22 kommenttia:

  1. Minkä rotuisia pentuja tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shelttiä, bortsua, porkkia, labukkaa. Samat rodut ku emässä jo nykysellään on.

      Poista
  2. Anonyymi28.4.16

    Onko uros puhdasrotuinen vai millainen mix? :0
    Luustokuvattu, väritys?

    VastaaPoista
  3. Onko uroksesta mitään tietoja missään? Mielenkiinnosta kyselen. :-)

    VastaaPoista
  4. Uros ei tule yleiseen tietoon. Tieto kuuluu vain pentujen uusille kodeille. Tässä vaiheessa ennen kuin narttu edes varmuudella on kantava, en paljasta edes rotua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi29.4.16

      Hei, mieleeni nousi tämä kysymys:

      Miksi haluat salata isän? Itse arvostan kasvattajissa avoimuutta (oli kyseessä sitten minkä vain rodun tai roduttomien kasvattaja). Ja tarkoitan kaikessa, niin terveystiedoissa, luonteissa kuin muissakin jalostusvalinnoissa.

      Eikö sinun kasvattajana tulisi seistä ylpeänä yhdistelmäsi takana ja pystyä perustelemaan valintasi, vaikka joku anonyymi kävisikin kasvatustyöstäsi tai valinnoistasi urputtamaan ikävin kommentein? Itselle tulee jotenkin tälläisistä mieleen, että onko sittenkin jotain "salattavaa", kun ei voi asiasta julkisesti puhua? Nyt tietysti ymmärrän, kun pentujen syntymä ei ole edes vielä varmaa, mutta tulevaisuudessa. Olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi edellisten pentujen syntymästä saakka ja huomannut, että olet avoimesti kertonut koiriesi terveyspuolesta, luonteista yms. Hatunnosto siitä! Siksi jäi jotenkin kummastuttamaan tämä salamyhkäisyys isäkoirasta.

      Ja tämä kysymys oli ihan ilman kynsiä ja hampaita! :) Toivotan tsemppiä "projektillesi!"


      - M.S

      Poista
    2. On uroksen omistajan toive jota noudatan ehdoitta, että en toisi julkisesti esille kuka uros on. Jos ymmärrät, niin uroksen kasvattaja ja muu piiri eivät välttämättä ymmärtäisi kuten eivät aina muutkaan ihmiset tässä kapeamielisessä maassa, miksi joku voi yhdistää kaksi eri rotua toisiinsa ja seistä silti tekonsa takana ylpeänä. Tiesin jo valmiiksi että "tämä on jotakin hämärää touhua" -kortti vedetään heti esille kun kaikki eivät olekaan oikeutettuja kuulemaan kuka uros on, mutta eipä tässä maailmassa monia tärkeämpiäkään asioita aina saa kaikki tietää.

      Tiedän että tietojen salailu ärsyttää, mutta toki kerron blogissani jo tässä vaiheessa että narttu on nyt astutettu, kun mahdollisia pennunottajia ja monia muitakin kiinnostaa seurata näitä puuhia tämän tiedotuskanavan kautta, vaikka liikenne sähköpostin välilläkin on ruuhkainen. On todellakin liian aikaista puhua suunsa tyhjäksi tässä vaiheessa, kun nartun tiineydestä ei vielä voi varmistua. Kun tiineys varmistuu, kirjoitan jälleen tapani mukaan laajan selonteon nartun ja uroksen yhteensopivuudesta ja yhdistelmästä muutoinkin.

      Tottakai kerron ajallaan uroksesta kaiken olennaisen eikä minulla ole minkäänlaista salattavaa (vieläkään eikä tule koskaan olemaankaan) jota pitäisi kyseenalaistaa, koska motiivini on teettää hyviä koiria ensisijassa itselleni. Uros on geenitestattu ja laajasti luustotutkittu priimaterveeksi (menee vielä selkäkuviin tänä kesänä) ja se tulee vielä käymään luonnetestissä ennen pentujen syntymää. Se täyttää luonne- ja muilta ominaisuuksiltaan asettamani kriteerit.

      Miksi ihmeessä olisin etsinyt urosta kivien ja kantojen alta vuosien ajan, jos minulle kelpaisi mikä tahansa sekundauros? Olen hylännyt muutaman erittäin varteenotettavan vaihtoehdon, koska niistä on löytynyt sellaisia puutteita joista en mitenkään voi joustaa.

      Vaan asia kerrallaan ny ja ei auta ku ojotella kaikessa rauhassa. :)

      Poista
    3. Anonyymi29.4.16

      Luulen, että isä on puhdasrotuinen paperillinen koira. Kennelliiton kauppasopimuksissa on ainakin aiemmin lukenut, että puhdasrotuisella koiralla ei saa teettää kuin puhdasrotuisia pentuja. Luulen, että uroksen omistaja saattaisi saada helposti lokaa niskaansa jostakin suunnasta, jos kävisi ilmi, että koiralla on teettetty tarkoituksella sekarotuinen pentue.

      Poista
    4. Juurikin näin. Jos jotakuta todella tämä yhdistelmä kiinnostaa muussaki ku pelkässä utelumielessä niin sopii sitten kanssani tapaamisen ja tulee käymään luonani. Netissä ei varsinkaan kukaan naamaton saa hänelle täysin kuulumatonta tietoa.

      Poista
    5. Anonyymi29.4.16

      Ei tullutkaan mieleen tuo kennelliiton sopimusasia... Ja haluan vielä sanoa, että tarkoitukseni ei todellakaan ollut mitenkään moittia toimintaasi! Toivottavasti et saanut viestistäni sellaista kuvaa! Heräsi vain kysymys mieleen...

      M.S

      Poista
    6. SKL on ajanut koirien kasvatuksen sinänsä harmilliseen tilanteeseen reagoimalla sekarotuisuuteen niin kohtuuttomasti, että varmaan parempi onkin pitää asiat omana tietonaan. Veikkaan liiton haitanneen aika monen ulkopuolisenkin ihmisen elämää julkaisemalla nimiä ja tietoja häpeäpalstoillaan jne.

      Mielenkiintoisen kuuloinen pentuprojekti kuitenkin, onnea odotteluun!

      Poista
    7. M.S/ vastasin samalla sinun ja muutaman muun kysymykseen siitä, miksi en paljasta urosta julkisesti. Asia ok :)

      Janika/ totta. Monopoliasema...

      Poista
  5. Sun blogia hetken aikaa seuraanneena täytyy myöntää, että sulla on ihan mielenkiintoiset tavoitteet ja periaatteet tässä "kasvatuksessa" - poiketen valtavirrasta. Ja tää Caramel on varsinkin tosi suloisen oloinen tapaus!

    VastaaPoista
  6. Anonyymi29.4.16

    Jee vihdoinkin kasvatus jatkuu! Mielenkiinnolla odotan millaisia koiria pennuista tulee :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi29.4.16

    Pidetään peukkuja pystyssä että kaikki menee hyvin! Ymmärrän täysin tuon ettei urosta mainosteta netissä, pienemmästäkin syntyy keskustelupalstoilla ihan jäätävä haloo. Se on ihan käsittämätöntä, miten sekarotuisten kasvattaja on luupin alla. Vaikka miten olisi viimeisen päälle mietitty yhdistelmä, niin aina joku keksii jotain sanomista.

    VastaaPoista
  8. Voi että, siellä eletäänkin nyt jänniä aikoja! Peukut pystyyn sekä sormet ja varpaat ristiin, että tulee pikkukaramelleja! :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi1.5.16

    Ihan viisasta olla toistaiseksi "hissukseen" tuon isän suhteen.Kiva kun on löytynyt joku rohkea uroskoiran omistaja joka uskaltaa potkia Kennelliiton auktoriteettia vastaan.

    VastaaPoista
  10. Vitsit! Täällä peukut ylhäällä että astutus kantaa hedelmää! :) Ja erinomaisen hyvin perusteltu tuolla se, miksi et halua tuoda julki uroksen tietoja, sillä juuri noinhan se valitettavasti menee kun on kyse sekarotuisista pennuista. Sama homma oli poikien kasvattajalla ja monella oli vaikeaa tajuta se, että pennun ottajat kyllä saavat tietää vanhemmista kaiken, mutta koirien virallisten nimien huutelu olisi saattanut aiheuttaa paljon harmia monelle ei osalliselle, koska noh... tämä typerä rotupuhtautta vaaliva koiramaailma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kanava on ehdottoman avoin heille joita tieto koskettaa, muille uros pysyköön anonyyminä. Kiitos Satu kivoista sanoista!

      Poista
  11. Eksyin lukemaan blogiasi pitkästä aikaa, ja täällähän olikin isoja uutisia! :-D Ymmärrän täysin tuon uroksen salaamisen, netti kun on pullollaan korppikotkia, jotka vaan odottaa päästäkseen ruotimaan tän tapaisia asioita. Myös uroksen omistajan kannalta varmasti parasta näin. Ei muuta kuin tsemppiä kovasti, että kaikki sujuu hyvin ja tulee hieno pentue! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehottomasti samaa mieltä :) Kiitos paljon ja saa tänne eksyä toisteki! :D

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.