TÄDÄ DÄDÄ DÄDÄ DÄDÄ HAIPSUUU. |
Kotikisoista ei jäänyt raportoitavaa, tai jäi sittenkin. Cicarolle 5,5 ja sikailuradalta 25rv eli varmaan tehtiin uus ennätys. Taas oppi ohjaaja uutta kun luulin että yli 15rv on automaattinen hylky. Ai ratavirheitä voi kuulema tulla vaikka joka esteeltä eikä tuu hyllyä. Aika huimaa. Ja me vieläpä voitettiin moisella sikailuradalla koska oltiin radan ainoat osallistujat. Nolo (mut yolo). Viitosilla ansaittiin sijoitukset 1. ja 2. eli aika jees.
Caralle toiset kolmosten kisat ja molemmilta radoilta 10rv. Kepeiltä tuli vitoset molemmilla radoilla. Ekan radan vaikee keppikulma onnistu sigamageesti, mutta jätti kepit kesken vikalla välillä mitä ei kyllä yleensä tee. Hypyltä ja putkelta tuli ratojen toiset viitoset. Vähän oli tahmee meno ekalla radalla, tuntu että koira kyseenalaistaa kaiken ja stoppailee. Oma ohjaus taisi olla jotenkin pielessä? Toiselle radalle hetsasin koiraa ja siinä se tuntui jo paremmalta. Ei sijoituksia noilla virhepisteillä. Pitäis vielä kalastella videot radoista treenikavereilta.
Harvoin jää näin selkee fiilis kisoista sen suhteen että mitä pitää treenata lähikuukausina.
- putkiin irtoaminen, ai juudas että se pelastais monessa tilanteessa. Tulossa varrrrsin putkirikkaita rallitreenejä ja superkisunruokapalkkaa putkiin irtoamisesta sekä oivallustreeniä putkiin menemisestä
- kepitkepitkepit, tehotreeniä kepeille tulossa taas pitkästä aikaa keppisulkeisten merkeissä (vähän jos vahingossa on laiskistuttu omatoimitreenien suhteen)
- kontaktit, oho kun ei kestä kovassa vauhdissa jos ohjaaja ei rytmitä, vaan voisko joku päivä kestääkki?
Miksiköhän koirieni tulokset tulevat koiranettiin vain osittain ja suurella viiveellä? Olen suurena kysymysmerkkinä tänään ja ehkä huomennakin. Kuvista suurensuuri kiitos E. Vikki.
Itsellä sama että kaikki tulokset eivät ole tulleet edes koiranettiin, häiritsevintä omasta mielestä siinä se että juuri toinen 2lk serti jäänyt pois..
VastaaPoistakettuvaara.blogspot.fi
Jeh, kuinka ärsyttävää! D:
PoistaHei, ensinnäkin: tää blogi on tosi kiva ja sun postaukset on tosi kivoja, selkeitä ja on pidän siitä miten tuot omat mielipiteesi esille! Voisitko joskus tehdä postauksen siitä, kuinka olet tehnyt blogisi ulkoasua? Esim. miten saat nuo koirien omat sivut näkymään tuossa sivun laidassa nuin?
VastaaPoistaarrierielamaa.blogspot.com
Hei ja kiitos paljon!! :) Katsotaan jos saisin aikaiseksi väsätä sellasen postauksen joskus. Koodaamisen suhteen en ehkä uskalla kirjoittaa mitään kun se on mun kohalla sellasta yritä ja erehdy -tyyppistä toilailua. On olemassa blogeja joissa avataan, miten blogia voi muokata mieleisekseen kuten tämä: http://blogikoodeja.blogspot.fi/ ja näissä on yleensä selitetty hyvin seikkaperäisesti miten blogia saa piristettyä! Kannattaa tallentaa koko blogin html aina ennen suurempia muutoksia niin saa vielä alkuperäisen palautettua jos tulee isompi moka html:ään.
Poista