Varkaudesta taas kotiintuomisia Cicarolle. Tulos 0rv -10,66s sij. 3/8. ja uusi ennätys etenemässä 4,37m/s. Kisakaverina oli vikkelä ja kiukkunen koira, ja kun vielä ensimmäistä kertaa hyppyradalla ei ollut lainkaan keppejä, niin mikäpä siinä oli rallatellessa.
Se on tehnyt jo kolme nollaa kakkosluokassa ollessaan, eli melkein joka 2lk kisoista se on tuonut kotiin nollatuloksen. Hieman ehkä harmittaa kun se ei silloin elokuussa Iisalmessa saanut LUVAa agiradan nollastaan, sillä nyt se olisi jo yhtä vaille siirtymässä kolmosiin... Mutta eiköhän ne aginollat sieltä vielä tipahda kun aika on oikea. Ja kun treenataan koko pitkä talvi kontakteja ja keppejä parempaan kuosiin niin asiathan etenee. Tammi-maaliskuu tuskin kisaillaan kovinkaan ahkerasti mutta jos otettas vaikka ensi vuoden yheks tavoitteeks se kolmosiin nousu.
Caralle tuli HYL ja 15rv kolmosista. Sen focus oli liikaa minussa, joten se ei keskittynyt radalla esteisiin niin kuin nyt ehkä olisi suositeltavaa keskittyä. Harjoitellaan siis ahkerasti focusta sen kanssa seuraavissa treeneissä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.