"Terapiaahan tässä nyt tarvittiinkin... huoh." |
Kraniosakraaliterapia (Craniosacral therapy eli CST) vakuutti jo ensimmäisellä käyntikerralla. Se on menetelmänä hyvin hellävarainen ja huomaamaton mutta vaikuttaa syvälle. Koirat reagoivat käsittelyyn samalla tavalla ilmeillä ja eleillä kuten hieronnassakin kun hetkellisesti jokin asia tuntui epämiellyttävältä. CST:ssä vaikutetaan koiran aivo-selkäydinnestekiertoon tunnustelemalla kraniosakraalipulssia. Tämä pulssi kuljettaa aivonestettä aivojen ja kallon (cranium) ja ristiluun (sacrum) välisen selkäytimen läpi.
Koiran kuten minkä tahansa muunkin otuksen kroppa on täynnä kalvoja, jotka ympäröivät lihaksia, hermoja ja luita. Näiden kalvojen jännitystilat vaikuttavat koiran fysiikkaan aivan kuten lihasjumitkin. Henkinen kuormitus eli stressi saattaa lisätä lihaskalvojen jännitystä. Sanana "tukkoisuus" kuvaa hyvin sitä tilaa missä kalvoiltaan jumissa oleva koira on. Kun nestekierto on tukossa, kroppa ei voi toimia kunnolla. CST:n avulla koira pystyy korjaamaan itse kroppaansa ja vaikutukset ulottuvat yleensä suhteellisen pitkälle. Kroppa ikään kuin auttaa itse itseään toipumaan terapian jälkeen. Sektiolla syntyneet koirat eivät pääse hyötymään normaalin alatiesynnytyksen puristuksesta, joten tällaiset pennut jäävät helposti tukkoon jo syntymästään saakka, ja tämä saattaa ilmetä tietynlaisena "tyhmyytenä".
Cicarolla oli kalvokireyttä agilitykoiran tyyppipaikoissa eli etuosassa lapojen takana ja edessä, päässä ja lanteessa joka ottaa vastaan kiertymiä ja iskuja, miltä kylkiluiden kohdalla olevat nikamat välttyvät. Cicaro alkoi haukotella ja läähätellä hoidon lopussa, kun kireyksiä saatiin auottua.
Kissen kanssa vaelluksella |
Loppuviikon koirat lepäävät tehden lähinnä vain pisulenkkejä ulkona ja kaikki riehuminen on nyt kiellettyä. Hoitokerran vaikutukset ulottuvat 12 vrk:n päähän, joten sinne saakka otetaan muutenkin aika rauhassa. Viikkotreeneissä tehdään siis vain jotakin kevyttä hömppää, eikä varsinkaan pysäreitä tehdä nyt lainkaan.
Suositukseni tälle, aika silmiä avaava kokemus ja tullaan varmasti käymään tällaisessa vuositsekissä jatkossakin, ellei vaihtelun vuoks kokeilla esimerkiks fyssaria tai osteopaattia.
Pörri kävi kanssa kesällä kraniossa ja se on ollut pitkään sen jälkeen tosi hyvä, kun pelkkien hierontojen jälkeen se oli säännöllisesti muutaman viikon päästä taas ihan juntturassa. Ehdottomasti mennään kranioon säännöllisesti. :)
VastaaPoistaOmpa kiva kuulla! Mietinkin tänään aiemmin että kuinka hyvin nuo vaikutukset kestää. Hintaakaan ei tuu hierontaa enempää, joten miksipä ei vois korvata osaa hieronnoista tällä kraniolla.
PoistaMulla on myös vain pelkkää (jopa ylistävää) sanottavaa kraniosta, tai ainakin koiria hoitaneen tietyn henkilön taidoista. Teposta ei olisi sen vuosien takaisen jännevamman jälkeen enää harrastuskoiraa saatu ilman kyseistä hoitoa (eläinlääkäri: "Anna kipulääkkeitä ja pidä levossa, kyllä se siitä.") ja nyt myös nuorempi on vastannut hoitokertoihin selvästi. Todella vaikea kuvitella, että pelkällä hieronnalla yhtäkään koiraa saataisiin vastaavalla tavalla hyvään kuntoon; siinä käsitellään itse lihasta, joo, mutta kraniossa tavallaan vapautetaan ne lihakset toimimaan normaalilla tavalla. Kuten kirjoitit on oma kokemukseni myös se, että koira voi nauttia hieronnasta ja olla pari viikkoa ihan ok, mutta vetää kyllä samat jumit pian taas päälle. Niitä lihaskalvoja hoitamalla taas kroppa saadaan siihen kuntoon, että ellei mitään ihmeellistä tapahdu, koira pääsee liikkumaan luonnollisella tavalla ja sitä tehdessään ikään kuin korjaa itse itsensä.
VastaaPoistaToki kaikenlainen lihashuolto tekee koiralle kuin koiralle hyvää, ei siinä, mutta suosittelen kyllä minäkin lämpimästi aina kaikille nimenomaan kraniota :)
Ompa huippua kuulla hyviä kokemuksia kraniosta!! :) Joo mä kans jotenkin ymmärsin tän kranion jälkeen että on fiksuinta hyödyntää useita eri ammattilaisia eikä sokaistua vaan siihen yhteen. Oli tosi avartava kokemus kun tää kranioterapeutti kertoi hyvinkin tarkasti miten tää hoito vaikuttaa.
PoistaMie haluaisin myös kokeilla kraniota! Nyt ei tosin ihan hetkeen, kun kohta on osteopaatti, mutta seuraavaksi kokeillaans itten kyllä kraniota ihan mielenkiinnosta.
VastaaPoista