28.2.2018

Repolar - vaikuttavaa hoitoa

Yhteistyössä

Jokainen lienee joskus kuullut erinäisiä vanhan kansan väitteitä luonnon ihmeaineista. Oletko sinä joskus kuullut pihkan hyödyistä?

Olen itse kuullut monesta suusta että pihka parantaa, eikä tämä esittelyssä oleva suomalainen innovaatio jätä tälle väitteelle arvailun varaa - pihkalla todella on parantava, antibakteerinen vaikutus.

Pihkalla on parannettu jo aikoja sitten onnistuneesti mm. hevosen riviä. Omakohtaista kokemusta pihkan hyödyistä on työn kautta - pihka on loistovalinta haavojen hoitoon, joten miksi pihkan hyötyjä ei käytettäisi muussakin kuin vain haavojen hoidossa, kun sen terveysvaikutukset tunnetaan niin pitkältä ajalta.

Saimme testattavaksemme tuotteita, jotka perustuvat pihkan parantavaan vaikutukseen. Tässä postauksessa esittelen neljä tuotetta, ja voit lukea vielä arvioni näistä tuotteista kunkin tuote-esittelyn lopuksi. Jospa te lukijani löydätte näistä tuotteista täydennystä koirien ensiapupakkauksiin kotiin ja mökille.

Tuotteista jäi laadukas tuntuma, ja niiden hellävaraisuus mietoine tuoksuineen yllätti positiivisesti. Tuotteita on mukava käyttää koiralle, koska voi olla varma ettei koira aristele tuotteen tuntumaa tai hajuja.

Pari sanaa vielä tuotteiden valmistajasta. Repolar on suomalainen yritys, joka käyttää nykyaikaisin menetelmin valmistettua pihkasalvaa ja sen tuotteet perustuvat Resol®-teknologiaan. Tämä tekee tuoteperheestä antimikrobisen (mikrobeja torjuvan), anti-inflammatorisen (tulehdusta torjuvan) ja käytössä turvallisen. Resol® on menetelmä jonka avulla kuusen pihkasta valmistetaan vesiliukoisia nesteitä. Tuotteet eivät siis tahmaa kuten raaka luonnonpihka.

Tällainen ihana fakta pihkasta löytyi myös Repolarin sivuilta: 

"Kun puuhun tulee haava, oksa katkeaa tai talvi rikkoo puun kuoren, puu tuottaa pihkaa parantaakseen itsensä. Olemme tutkimuksissamme kattavasti selvittäneet havupuun omia puolustusmekanismeja bakteereita, sieniä ja hiivoja vastaan. Puun on jatkuvasti suojeltava itseään, ja pihka on sen ainutlaatuinen puolustuskeino”. 

Kyllä luonto on ihmeellinen!


Abilar® 10% pihkasalva
Tämä salva sopii niin koti- kuin ammattikäyttöönkin haavojen, haavaumien, ruhjeiden, hiertymien, pienempien palovammojen ja tulehtuneiden haavojen hoitoon. Tuotetta voi käyttää niin ihmisille kuin eläimillekin.

Salvan parantava vaikutus perustuu pihkan ainutlaatuiseen kolmivaiheiseen vaikutusmekanismiin: se on laajakirjoisesti antimikrobinen, anti-inflammatorinen ja se edistää ihon uusiutumista. Abilar taistelee bakteereja, hiivoja ja rihmasieniä vastaan. Hoitoaika vaihtelee toki haavasta riippuen, joten puhutaan muutamista päivistä jopa kuukausia kestävään hoitoaikaan.
LAUMA TESTASI
Sattuipa niin että laumanjohdolla oli talven tuiskuissa ilmestynyt halkeama suupieleen. Joka aamu haukottelun katkaisi viiltävä kipu joka repäisi haavan auki uudelleen ja uudelleen. Joka kerta nauraessa tai syödessä haava muistutteli itsestään. Laumanjohto kokeili laittaa pisaran Abilaria suupielen halkeamaan ja muutamassa päivässä halkeama oli poissa ja normaali elämöinti sai jatkua. Tuote on melko mietotuoksuinen, hennon rakeinen ja jämäkkä. Se levittyy helposti ja lähtee helposti pois vedellä huuhtelemalla. Se ei kirvele lainkaan haavalle laitettaessa. Erinomainen valinta vaikkapa laastarin alle haavan paranemista nopeuttamaan, tulee taatusti käyttöön heti seuraavan autsin kohdalla.

AniVox® korvahuuhde
Korvat puhdistuvat kätevästi tällä hellävaraisella tuotteella. Tuotteen sisältävät kuusenpihkan aktiiviainesosat taistelevat mm. hiivaa vastaan. Useat koirat kärsivätkin hiivakorvasta, joka tuppaa uusiutumaan ja uusiutumaan jos korvaan jää vähänkin hiivaa jäljelle tai jos ruokavalio ei sovi koiralle.

Tuote soveltuu sekä akuuttien että kroonisten korvatulehdusten kanssa kamppailevien karvakorvien hoitoon - sekä kissoille että koirille. Tuote ennaltaehkäisee sekä hoitaa tulehduksia puhdistamalla, rauhoittamalla ja suojaamalla korvan herkkää ihoa. Tuote liuottaa korvavahan ja puhdistaa korvakäytävän. Huuhteen käyttö on turvallista, sillä koiran korvan rakenteen vuoksi et voi vahingoittaa sisäkorvaa etkä koiran kuuloa. Liuos ei sisällä lainkaan alkoholia eikä hajusteita.

LAUMA TESTASI
Cicarolla saattaa olla hataria muistikuvia korvien käsittelystä sen sairastettua hiivakorvatulehduksen muutama vuosi takaperin. Pikkumusta kuunteli kiltisti kun laumanjohto selosti sille ohjeistuksia huuhteen kanssa toimimisesta. Lämmittelin huuhdetta käsissäni ennen sen laittamista korvakäytävään pikkumustan odotellessa uteliaasti toimenpidettä. Huuhteen kärki oli pehmeä eikä siinä ollut lainkaan teräviä reunoja jotka olisivat voineet tehdä kipeää korvaan. Asetin suppilonkärjen pikkumustan korvaan ja puristin huuhdetta hieroen samantien korvaa ettei koiralle tullut vielä tarvetta ravistella tuotetta pois. Koira näytti nauttivan korvahieronnasta.

Hetken korvaa hierottuani annoin Kipsun ravistaa korvansa puhtaaksi. Koira ei jättänyt päätään vinoon, ja parin ravistelun jälkeen merkiksi korvahuuhtelusta jäi vain märkä korva. Kuivasin korvan ja myöhemmin tarkistelin jättikö huuhde korvaa tahmeaksi tai rasvaiseksi ja yllätyin positiivisesti, että korvasta ei huomaisi että sitä on huuhdeltu muutama tunti aiemmin! Ei siis lainkaan mitään tahmaisuutta tai rasvaisuutta. Muutamalla harjanvedolla tupoiksi kuivaneet korvakarvatkin oikenivat. Hajultaan tuote on miedon pihkaista, rakenteeltaan hyvin juoksevaa. Suppilopää on helppo suojata korkilla joka asetetaan käytön jälkeen takaisin suppilon päälle.

AniDes®haavasuihke
Haavasuihke hoitaa pienet naarmut ja haavat. Tällä hellävaraisella, hajusteettomalla, alkoholittomalla tuotteella voi käsitellä ihoa huoletta. Sillä on suojaava ja rauhoittava vaikutus ja pihkan parantavat vaikutukset näkyvät tässäkin tuotteessa. Suihke toimii niin että se muodostaa suotuisan ympäristön haavaympäristöön ja vaurioituneelle iholle auttaen haavaa parantumaan.

Tuote ei kirvele eikä värjää turkkia useankaan käyttökerran jälkeen. Suihkeen koostumus estää eläintä nuolemasta käsiteltyä aluetta

LAUMA TESTASI
Liekö nälkä, kun Cicaro nuoli tyytyväisenä haavasuihkeen kädeltäni. Turkissa asia oli eri, eikä koira kiinnostunut suihkeesta turkissaan. Uskoisin että tuotteen huomaamattomuus saa aikaan sen ettei koira kiinnostu poistamaan tuotetta iholtaan. Jos tuote kirvelisi tai tuoksuisi voimakkaalta, koira saattaisi poistaa tuotteen nuolemalla sen pois. Suihkeen koostumus yllätti positiivisesti - se ei ollut täysin juoksevaa, vaan hieman jämäkämpää tavaraa. Täten sen levittäminen oli miellyttävää. Omiin käsiin siitä ei jäänyt tahmeaa vaikutelmaa yhden vedelläpesun jälkeen. Suihkemekanismi toimi moitteitta ja pullon koko riittänee varmasti pitkäksi aikaa. Tässäkin tuotteessa lukisin sen mietohajuisuuden sen ehdottomaksi vahvuudeksi. Ihana pihkavivahde, mutta ei mitään luotaantyöntävän vahvaa.

Koirilla ei ollut mitään haavoja joihin testata tuotetta, joten testasin sitä omaan sormeeni johon olin saanut jostakin viiltohaavan. Tuote ei lupausten mukaan kirvellyt lainkaan ja se jätti hieman kalvomaisen vaikutelman iholle. Veden alla tuote liukeni nopeasti pois kädestä, joten sadesäällä koiran haava vaatisi jonkinlaisen suojauksen tai uudelleensuihkutuksen, mikä on pieni vaiva toimivasta tuotteesta haavalla.

AniWipe® hoitopyyhe
Hoitopyyhe on kätevä apu mm. ihon, ihopoimujen, tassujen, korvien, suunympäryksen ja silmien putsaukseen ja tuotetta voi käyttää päivittäin. Se jättää iholle suojaavan kerroksen, joka ei kuitenkaan jää häiritsevästi silminnähtäväksi.

Nämäkin tuotteet sisältävät kuusenpihkan aktiiviainesosia, joten ne tarjoavat iholle suojaavan ja antimikrobisen vaikutuksen.

Tuote soveltuu hyvin ärtyvän tai kutiavan ihon hoitoon, ja tuotetta saa käyttää herkillä ihoalueilla huoletta, sillä se on hellävarainen ja luonnollinen, eikä se sisällä lainkaan hajusteita tai alkoholia. Yhdessä pakkauksessa on 12 pyyhettä.

LAUMA TESTASI
Pyyhkeen koko (noin kämmenen kokoinen) on sopiva ainakin tällaisille pienehköille koirille. Pyyhkeet irtosivat nätisti pakkauksestaan. Yhdellä kosteuspyyhkeellä sai helposti pyyhittyä kahden koiran tassujenvälit, anturat ja korvat. Tuote jätti koiraan miedon pihkan tuoksun, eikä se tahmannut lainkaan. Hoitopyyhkeiden tuoksu oli mukavan pihkainen, eivätkä koirat vältelleet tuoksua - oletan että tuoksu ei siis ollut raatikirsuihin liian voimakas. Pakkaus on kätevän pienikokoinen ottaa mukaan minne vain, ja uudelleensuljettava tarra toimii hyvin tehden pakkauksesta tiiviin myös avaamisen jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Me ollaan käytetty hoitopyyhkeitä korvien putsailuun. Se suihkeen kanssa pelaaminen on kamalaa, tuhma äiti laittaa pahaa ainetta korviin ja sitä on juostava karkuun tai isin luo turvaan :D pyyhkeet siis tosi kätsiä jos on puhtaat korvat ja sopivat kisuille että koirille. Meillä ei tykätä korvahommista ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kukapa siitä tykkäisi kun korvia hoidetaan. :D

      Poista
  2. Pitääkin kokeilla tuota korvahuuhdetta meidän luppakorviin! Kiitos postauksesta!

    Oona | tuuliturkit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että hyödyitte postauksesta! :)

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.