Perhe on paras

Paimenlauman Korento "Cismet" 1v

Hola! Kesällä ei kyllä ennätä kirjuroimaan kaikkea just sillon ku pitäs. Tässä siis raportti heinäkuulta. Mä en ny tiedä missä aikamuodossa mun pitäs kirjottaa ja osan teksteistä (kuten tuskailu siitä että oltiin edelleen Kipan kans ykkösissä...) jouduin jo deletoimaan koska asiat on muuttunu muutamassa viikossa.

Heinäkuun 7. - 8. kisailtiin Agirodussa Cicaron kanssa. Säät suosivat ja yö asuntoautossa neljän koiran kanssa sujui jouhevasti. Koirat uinuivat Sania lukuunottamatta häkeissään. Mummolla on erityisoikeuksia (ja Pikku-Sanilla kans aina joskus ja toisinaan ja oikeestaan vähän koko ajan).

Mustakiitäjä toi kotiin jokaiselta kolmelta radalta keppiviitosen eli aika normisetti. Mut meillä oli tosi hauskaa radoilla ja se on tärkeintä. Koira eteni radoilla kuin veturi ja teki kaikki kontaktit. Puomin alastulo oli kyllä aika hilkulla, joten siihen kiinnitetään jatkossa taas enemmän huomiota. Kepeillä virheitä tuli joko aloituksesta tai lopetuksesta, kun ennen virhe tuli aina vähintäänkin aloituksesta. Ollaan tehty suoria vauhdikkaita keppikulmia, josta on selkeesti ollut apua. Nyt pitäis saada koira tekemään kepit varmuudella loppuun saakka, joten jatketaan sitä edistäviä harjoituksia. Meillä oli oikein hieno kisaporukka mukana kisamatkalla, jota sain käyttää koiranaulakkona ja kuvaajana läpi kisojen. Tapahtumana Agirotu oli tosi messevä. Kaikki toimi ja kisoista jäi positiivinen fiilinki.

13.7. kävästiin mätsäreissä monirotuisten kehässä Sanin, Kissen, Kipan ja Karan kans. Tarkoituksena ei sentään ollut tunkea kaikkia samaan kehään vaan laittaa Kisse nuoriin ja Sani vetskuihin. Homma vaan käänty niin ettei sekiksiä saanu laittaa lainkaan muualle kehiin. Ei kun esittäjiä metsästämään kun halusin anycase että jokainen karvakerä pääsee esiintymään. Miun äiskä esitti Sanin, perheystävä Caran, treenikaveri Cican ja minä Kissen. Melkonen äiti-tytär trio meillä siinä.

Match Show Vesanto - harvinaisen selkee Paimenlauma-edustus.

Sekisten kehässä meidän lauman lisäks kisaili yksi sekarotuinen. Meidän lauma sijoittui sijoille 2-4. Kisse esiintyi tosi fiksusti, mitä nyt pomppi satunnaisesti ravatessa. Hyvä vaan että sillä on hauskaa kehässä. Tuomarin se antoi kopeloida paikallaan rennosti seisten ja hampaatkin se antoi katsoa osissa. Se on kyllä niin avoin ipana että.

Tuppisuut 1v

19.7. haettiin odotettua seuraa juna-asemalta. Savu ja Jenny tulivat meille muutamaksi päiväksi. Aikataulu keskiviikkona oli meille oikein tyypillinen eli tehtiin pikavisiitti Oscarilla hakemassa Savulle safkaa, jonka jälkeen ihan pienellä kiireellä treeneihin 4 tunniks. Treeneistä haettiin lauma kotikotoa ja suunnattiin mökille yömyöhällä.




20.7. kävästiin Match Showssa Suonenjoella, jossa vain Sanille tuli sijoitus veteraanien PUN4. Nuoriso esiinty tosi fiksusti mutta paimenkoirille ei sijoja napsunut noissa mätsäreissä. Osallistujia oli jopa yllättävän paljon pienen paikkakunnan mätsäreiksi.

Koska keli oli edelleen mitä parhain, suuntasimme takaisin mökille.

Ipanahäkki.

Nuorisohäkki.

21.7. irroittauduttiin mökiltä. Kävästiin kotimatkalla näkötornilla, jossa pikkumusta sai taas erityiskohtelua päästen ainoana koirana mukaan kiipustamaan torniin. Illalla käytiin valtaamassa koirapuisto ja nypittiin punkkeja pois sekä minusta että punkkisuojattomasta Cismestä. Ah kesän riemuja.

22.7. citykoirailtiin Kuopion torilla, jossa puppiduut olivat samanaikaisesti viimeksi Savun luovutuspäivänä. Pupelot katselivat torielämää ja söivät jäätelöä. Ois me koirakahvilassaki käyty pyörimässä rinkiä mutta siinä tuli pari muuttujaa matkaan.

Oltiin sovittu kotopuolen kanssa että vien Kissen takasin sinne Jennyn ja Savun vierailun jälkeen. Kisse jäi kuitenkin mulle viikonlopun yli aina keskiviikkoon saakka. Cismet ei ollut aiemmin ollut minulla työpäivien aikaan, ja pennun termiittimaineen tuntien vähän hermostutti kämpän puolesta. Turhaan ressasin. Rajasin tölsätason pentuaitauksella pois pennun ulottuvilta ja jätin sille kaikenlaista puista ja pahvista silputettavaksi. Oon aika varppi että harmaatermiitti on ollut entisessä elämässään esimerkiksi oksasilppuri. Karmee silppu vastassa mutta kämppä ehjänä otin vastaan erittäin riemuisasti ääntelevän pennun työpäivieni jälkeen. Se tuhosi vain yhden puisen kissaesineen jonka melkein tiesin sen ottavan yheltä matalalta tasolta. Carakin silputteli n. 1,5-2v ikään saakka satunnaisesti jotakin tylsyyksissään, mutta silppuvimma ei kyllä ollut sillä ikinä näin suuri.

Kisse on täysin sisäsiisti. Kotikotona se ei joudu olemaan yksin kuin 4-5h joten odotin jännityksellä miten se pidättää 8-9h ajan. Alkuun tarpeiden tekeminen hihnassa oli outoa, ja muutamana aamuna tuskailin kellon vilistäessä kun pentu ei vieläkään suostunut tekemään tarpeitaan ja edessä oli kokonainen työpäivä. Siltikään se ei tehnyt kertaakaan sisälle vaikka välillä se ei aamuisin suostunut tekemään täysistuntoja.



Toisille koirille maalaiskoiran piti parina ekana citypäivänä pöhistä mutta likka oppi muutaman lenkin jälkeen että saa kehuja aina kun ei hauku koiran nähdessään. Kehuin sitä joka koirakon kohdalla vuolaasti ennen kuin se kerkesi haukkua ja pian se jo katsoi minua kehuja odottaen koirakoita kohdatessa. Jos toinen koira haukkuu, silloin Cismet sanoo takaisin. Se vahtii hieman naapuruston tapahtumia ikkunasta, mutta ei ilmoittele kuin toisten koirien mennessä ikkunan ohitse.



Lenkillä nuoriharmaa vetää ensimmäisen vartin ja rauhoittuu sitten kävelemään nätisti hihnassa. Yllättävän hyvin se hihnassa menee vaikka kotikotona tosi vähän hihnassa on. Irtikin olen uskaltanut sitä metsässä pitää ja aina se tulee luokse. Käytiin aamuisin kävelemässä 30min, päivällä 1 - 1,5h ja iltalenkki 30min. Eli 2 - 2,5h liikuntaa päivässä mikä on työpäivien aikaan aikalailla maksimi jos meinaan muitakin kotihommia jaksaa hoitaa.

Käytiin katsomassa yhtenä iltana seuran uudeksi rempattua kenttää - iltarallit kentällä tyynnyttivät pennun nukkumaan yöksi. Se on nukkunut tosi kiltisti, tosin se herää herkästi jos minäkin herään. Sitten se jyrsii aikansa puita ja asettuu uudelleen nukkumaan. Ruoka-ajoista se on tarkka - huomaan että se on elänyt säännöllistä elämää. Ruoka-aikaan se muistuttaa keittiössä vinkuen että jotakin meinaa nyt ihminen unohtua. Ei mikään kolmivuorotyöläisen sekoittama nuppi tällä ipanalla.



Kisse on kaiken kukkuraks uimahullu. Se on ekana ja vikana järvessä. Se oppi uimisen jalon taidon siellä missä moni muukin koiristamme - Manginniemen tasaisesti syvenevällä hiekkapohjaisella rannalla. Autossa se ei oksentanut kuin kerran mökille mennessä kuoppaisella tai suorastaan melkein käyttökelvottomalla tiellä. Se on ekana ja vikana saunassa. Ja se osaa vaihtaa puolta lenkillä. Ja naksuttelin sille takajalkojen asettamista tasistyynylle. Jatketaan siitä taas joskus, jospa sekin joskus osaisi nostaa takajalkansa korkealle ilmaan kuten veljensä, hih. On se kyllä ihan loistokoira. Se on niin sopeutuvainen, avoin, iloinen ja fiksu. En malta venaa 2v luustokuvia, jotka ratkaisevat sen, tulenko joskus tulevaisuudessa käyttämään tätä neitiä kasvatukseeni.

3 viikkoiset VS vuosikkaat. Äiskä käyny liian kuumassa pesussa?

Tervetuloa pentutapaamiseen

Kiinnostaako kasvatukseni tai kasvattini? Järkkään Paimenlauman pentutapaamisen Kuopion lähettyvillä 5.8. klo 16 eteenpäin, jossa sinulla on mahdollisuus päästä tutustumaan meihin ja muutamiin kasvatteihini. Ota yhteyttä leenamayah@gmail.com.

Kisaaminen veressä

Kirjaimellisesti... Ensimmäinen kahden päivän kisareissu edessä viikon kuluttua. Lähdemme samalla testiretkelle kotoväen just hankkimalla asuntoautolla (#koirakaravaanarit). Saa nähä millanen show on edessä päin kun neljä koiraa karavaanailee ekaa kertaa ikinä. Onneks on kaks isoa häkkiä jotka voi sijoittaa autoon. Ikävä kyllä päivä ilmoittautumisen jälkeen Cara teki sen mitä olin aavistellutkin - alotti juoksunsa. Sen osalta kisat peruuntuvat, mutta Cicaro saa kilpailla kun sen juoksut ovat nippanappa ohi kisojen aikaan. 

Kerta se on ensimmäinenkin kun joutuu perimään starttimaksut takasin juoksujen vuoksi. Onneks tähänkin asiaan on tulossa sääntömuutoksia alkuvuodesta, jolloin juoksuaika ei enää häiritse kisaamista. Miulla koirat toimivat juoksuaikaan radalla samalla tavalla kuin muulloinkin, mutta kentän ulkopuolella ne nuuskii ja merkkaa jatkuvasti.

Sen sijaan toinen sääntöuudistus ei aiheuttanut riemunkiljahduksia. Cara joutuu jälleen koetukselle mediytensä suhteen. Tuntuu niin hemmetin epäreilulta. Siitä saattaa tulla pikkumaksi, eli rimakorkeus saattaa nousta jopa 50cm:iin mikä on paljon noin pienelle koiralle. Toivottavasti ikä painaisi sitä vielä hieman kasaan. Voitte muuten olla aivan varmoja että näette sään kohdalta kaljuksi ajellun Caramelin mittauksen aikaan. Otan kaikki keinot käyttöön jotta Cara saisi jatkaa medinä.

Meillä on agin suhteen ihan hyvä draivi päällä. On sellanen fiilis että sieltä voisi vaikka tulla tuloksia. Joskin meidän pitäs ihan oikeesti aktivoitua tässä kilpailemisessa. Muutama hassu startti vuodessa ei oikein tuo sitä kaivattua kisarutiinia. Olen suunnitellut kahdet kisat kuukaudessa loppukesälle ja alkusyksylle. Osa niistä peruuntuut kuitenkin kun ei mene työvuorotoiveet läpi ja tulee tärkeitä menoja. Jos näette meitä Mikkelissä kisoissa, niin tulkaa toki nykimään hihasta!

Alla videoita tältä aamulta. Käytiin tekemässä itsevarmuutta nostava helppo ja nopea ratatreeni.

B-pentue 1 vuotta

Paljon onnea B-pentue 1 vuotta!

B-pennut täyttää täräyttivät jo kokonaisen vuoden, joten onnea maan mainiot puppiduut!

Savusta on kasvanut moneen lajiin lupaavat pohjat omaava koiranalku, ja se on kunnostautunut tokon ja frisbeen saralla. Savu on rakenteeltaan, turkinlaadultaan, eleiltään sekä ilmeeltään kuin kopio Carasta. Aina Savun kuvia tai olemusta katsellessa siitä tulee mieleen Caramel, mikä on tietysti aivan loistojuttu. Savu sai maailman parhaan kodin.

Uuteen kotiin silloista 8-viikkoista karvapalloa luovuttaessani en voinut edes aavistaa, että se saa niin hienon kodin. Luovuin tuosta pienestä mustasta tan-merkein koristellusta karvapallosta itkun kanssa. Kun pentuja oli vain kaksi, niihin molempiin kiintyi niin kovin. Siksi valikoin sille kodin erityisen huolellisesti, sillä halusin ehdottomasti päästä näkemään kasvattia sen uudessa kodissa ja pitää yhteyttä sen omistajaan. Ollaan Savun omistajan kanssa pidetty yhteyttä todella tiiviisti ja tullaan varmasti tekemään niin jatkossakin. Olen loputtoman kiitollinen Savun omistajalle siitä, miten hienon koiranalun hän on kasvattanut Savusta.




Cismet taas on vallannut sydämiä avoimen maailmaa rakastavalla otteellaan. Se opetteli ensimmäisen puoli vuotta maalaiskoiran tärkeitä taitoja, kuten miten pysytään omassa pihassa ja kuinka ollaan yksin työpäivien ajan. Satunnaisesti sain sen lainaan luokseni kaupunkiin jossa se opetteli citykoiran tapoja ja taitoja ja tietenkin monipuolisia pohjia harrastuskoiran polulle.

Nyt vuosikkaana se on naksutinkoulutettu ja se osaa agilityn perusteita. Se on hurja leikkimään ja se palkkautuu niin leikistä, kehuista kuin nameistakin. Se on helposti motivoitavissa ja sen työskentely ei kärsi uusista ympäristöistä ja tilanteista. Se on yllättänyt monta kertaa järkevällä käytöksellään ties millaisissa tilanteissa ja tapahtumissa. Ehkä se on perinyt palan sitä Caran arkihelppoutta. Vaikka en olisi tehnyt vähään aikaan Cismen kanssa mitään, se on silti sujut kanssani missä vaan, vaikka se on vielä niin nuori. Se on rakenteeltaan, turkinlaadultaan ja ilmeiltään kuin isänsä, ja Carasta se ei ole perinyt kuin värityksen ja joitakin luonteenpiirteitä. Cisme aloitti juoksunsa 1 vuoden ja 1 päivän iässä.

Nyt kun Cismen ensimmäinen vuosi on purkissa, toivon että saan sitä useammin mukaan harrastusrintamalle. Siitä kasvoi melko raskasrakenteinen agilityharrastusta ajatellen, joten kokeillaan sen kanssa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, agilityä kuitenkaan totaalisti unohtamatta. Se asuu ja elää kuitenkin pääasiassa muualla kuin minulla, joten tavoitteellisen agiharrastuksen suhteen kohtaamme haasteita. Ei olisi hyväksi että tehtäisi sen kanssa agilityä vain satunnaisesti, koska agilityharrastus vaatii että koiralla pysyy riittävä kunto agilityä ajatellen - läpi jokaisen treenin. Perusteet voidaan kyllä laittaa kuntoon normaalissa fyysisessä kunnossa, ja sitten joskus myöhemmin tehdään agilityyn liittyviä juttuja tehokkaammissa, pidempikestoisissa kuureissa, kun kroppa on valmis.




Cismet on yllättänyt totaalisesti hiljaisuudellaan. Se ei hauku jos joku tulee kylään. Se ei hauku jos se kuulee ääntä jostakin. Se ei hauku jos muut haukkuvat. Se haukkuu oikeastaan vain innostuessaan ja leikkiessään ja joskus nähdessään toisia koiria. Rodut huomioiden odotin jotakin todella laajan ääniskaalan omaavaa tapausta. Vien sen luustokuviin 2-vuotiaana, jolloin viimeistään tiedetään suuntaa harrastuksia ajatellen.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyäinen siitä, millaisiksi B-pentueen osakkaat tähän mennessä ovat kasvaneet. Tulevaisuus näyttää lisää tästä parivaljakosta.

Jälleennäkeminen

6 viikkoa erossa omista koirista on piiiiitkän pitkä aika. Vaan toisaalta, irtiotto koira-arjesta tekee myös hyvää ja erossaolon jälkeen osaa arvostaa laumaansa entistä enemmän.

Jos missasit, niin vietin 5 viikkoa Oseanian ja Aasian suunnilla. Koko koirakatras oli kotikotona hoidossa tämän ajan. Hoitoaika oli mennyt muuten hyvin, mutta Cicaro päätti että hän kaikessa ylhäisessä yksinvaltiaan virassaan karkaa metsään - ja tämä tapahtui ainakin viisi kertaa. Ja koska vieressä on autotie, ei tällasta karkailua voinu kattella kovin pitkään.

Sittemmin pikkumusta joutui tyytymään tuttuun ja turvalliseen remmilenkkeilyyn ja katsomaan sivusta kun muu lauma sai kirmailla vapaana. Koko muu lauma lähti toki pienen mustan mukaan karkuteille, palaten kuitenkin pian takaisin Cicaron vilistäessä edelleen metsissä. Ei se ikinä aikaisemmin noin ole karkaillut, joten mitä lie pienen koiran päässä liikkunut kun on lähtenyt pitkille retkille. Liekö minua etsinyt. Reissun jälkeen oli niin tivakka työviikko pitkine päivinensä että päätettiin yhteistuumin että koirat on vielä lisäviikon hoidossa. Kylläpä oli yhtäkkiä päivät tyhjää täynnä kun ei ollu koiria kämpillä!

Jatkukoon arkinen aherrus treeneinensä, kisoinensa ja lenkkeinensä. Luvassa on tälle kesälle tuttuun tapaan ainakin mökkeilyä, koirakavereiden näkemistä (esim. Savu ja Jenny) ja kisareissuja.

Makuja lihansyöjille

Yhteistyössä

Tukevaa ja maukasta, Suomessa valmistettua, raakapakastettua possujauhelihaa. Jos mulla ois kissa, sekin söis raakaruokaa. Cicaro ei kuitenkaan ymmärrä kissoja, eikä se haluaisi jakaa omastaan kissalle, joten meillä ei ole kissaa. Jauheliha sisältää kotimaista possunlihaa ja -elimiä.

Kalsium-/fosforisuhde on tasapainotettu, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Yliherkkyyksistä kärsivän on helppo välttää allergeenia koska tässä jauhelihassa ei todella ole muuta kuin possua (ei siis mitään viljaa tai säilöntä- ja väriaineita.). Eliminaatiodieettiinkin tämä sopii samasta syystä.

Possun voi heittää kuppiin aina jäisestä olomuodosta kypsennettyyn olomuotoon - joko pelkiltään, 50/50 malliin tai puuron seassa, kaikkee on kokeiltu ja kaikki toimii. Ite sulatan seukin päivän lihat tiskialtaassa, joten aamulla liha on huoneenlämpöistä ja illalla jääkaappikylmää. Possussa on rasvaa 19,5% ja proteiinia 16%. 100g sisältää 221kcal, eli ei mikään rasvaisin muttei vähärasvaisinkaan tuote - sellanen varma arkinen valinta.

Naudan maksasta ja lihasta lämpökuivattu maksaherkku on pätevä palkka kiltille piskille tai mirrille, pennun koulutukseen, treeneihin, hemmotteluun sun muuhun. Lihansyöjälle tämäkin tuote maistuu, sillä tuote on 93% lihaa, ja proteiinipitoisuus on huikeat 48%. Sidosaineena on kasviskuitua, eikä tässäkään tuotteessa ole mitään ylimääräistä.

Tykkään nakella koirille nameja kun ne tulevat irtiollessaan luokseni. Maksaherkku ei yksinään sovellu meille treeninamiksi suuren kokonsa vuoksi, eikä namia saa helposti kahtia käsivoimin. Lihomisherkille koirille näitä menisi noin kaksi kourallista per koira per treeni, riippuen vähän mitä tehdään. Pieni koira tulee nopeasti kylläiseksi suurista nameista, joten tiheään palkkaamiseen pienempi nami on kätevämpi. Se sopii kuitenkin superpalkaksi oikein hyvästä suorituksesta tai lelupalkan oheen. Kepeytensä ja uudellensuljettavuutensa vuoksi nami on helppo ottaa mukaan reissuun. Maksaherkun tuoksu ei ole liian voimakas, eikä se ole lainkaan rasvainen. Sen voi siis huoletta laittaa ei-koiratakin taskuunkin. Mistäkö näitä saa? Hyvin varustetuista marketeista, Lemmikki Oy:n tehtaanmyymälästä Kuopiosta ja Dog's First -nettikaupasta.

Cicaro: Hetipian anna kaikki.
Äiskä: Miks ihmeessä? Söitte jo ainaki viis per kirsu. Sitä paitsi nää pidetään ny sellasina kotinameina vähä aikaa ku lähen pitkälle reissulle.
Cicaro: Kuva ota. Näytän. Käyttömahdollisuuksia monta.
Äiskä: No anna palaa Hampuusi.
Cicaro: Kara myös, jaksa en ehkä kaikkea.

Näätkö? Retkelle pitkälle!

Näätkö? Rannalle rattoisalle!

Näätkö? Reeneihin ahkeriin!

Näätkö? Lenkille pitkälle!

Huomannut et tätä riviä. Minä voitin minä syön mene pois.
- Cicaro

Loikkaa koikkaa

Käytiin kirmailemassa pääsiäismaanantaina parit episradat ACE:lla. Mölliradalle osallistuttiin kisafiiliksen hakemisen vuoksi, ja radalla ei ollut kuin putkia ja hyppyjä. Kisaradalla oli näiden lisäksi kepit, A ja puomi. Sain videot mölliradoilta, mutta kuvaaja ei ikävä kyllä ennättänyt enää videoida kisaratojamme - kerrankin kun ois ollu julkasukelposta settiä!

Caramel liiteli mölliradalla sijalle 1/15 nopealla suorituksellaan. Kisaradalla ohjasin yhden putken huolimattomasti, joten Cara juoksi siitä ohitse. Toinen viitonen tuli ehkä siitä että osuin Caraan yhdessä takaakierrossa, tai sitten puomin alastulolla(?). Kuiteski irtos kolmas sija nopealla 10rv suorituksella 11 osallistujan joukosta. Kepit koira haki kiitettävästi ja teki ne varmasti loppuun saakka. Käskytin läpi keppien kuuluvasti "mene" mistä oli apua, ja koira kyllä otti nopeasti focuksen minusta keppien aloitukseen.





Molemmilla radoilla Cicaro malttoi lähdössä esimerkillisesti. Se kyllä nousi seisomaan ja haukkumaan molemmissa lähdöissä heti kun irroitin hihnan, mutta odotin kärsivällisesti että se istahtaa uudelleen alas ja lakkaa komentamasta. Oikein jees. Mölliradalla Cicaro eteni hurjan hyvää vauhtia toiselle sijalle, eli se hävisi vain siskolleen. Ei hassummin 15 osallistujan joukosta, kun molemmat tytöt veivät kärkisijat. Kisaradalla koira teki varmat kepit, kun vain käskytin tomerasti keppien loppuun saakka ja pidin saman rytmin ja katseen keppien ekaan väliin päin. Se haki ne just sen näkösenä että kerrankin se tietää mitä siltä odotetaan, kisatilanteessa.

Kaverit ja tutut kommentoi että olipas vauhtia - tuloksia tarkastellessa tajusin itekin että no niimpä hemmetti oli. Voitettiimpa jollakin sekunnilla bortsukin (haha) ja tytöt vetivät kärkiaikoja koko osallistujien aikoja tarkastellessa. Kun ne menee kepit ekalla yrittämällä, ei ota suoritukset ajasta kiinni. Normaalisti on jouduttu uusimaan kepit ainakin kerran, joten todellisia aikoja suorituksillemme on ollut vaikea laskea. Nyt kerrankin sai realistiset ajat. Videoista kriittisesti tarkasteltuna, on siellä vielä muutama kohta joissa oisin voinu ohjata nopeemmin, mutta suuremmat varmistelut on jääny kyllä historiaan.

Huikean onnistuneen päivästä teki meidän vauhti ja onnistuneet keppien aloitukset ja toki kepit kokonaisuudessaan. Kuvista kiitos I. Tikkanen.

Videoista isosti kiitos Elisalle.

Yhtä huikea meno jatkui viikkotreeneissä, nyt on selkeesti joku parempi keppikausi meneillään. Samaisella radalla opittiin uusia ohjaustekniikoita, vippaus ja sylivekki, jotka sujuivat molemmilta niin hyvin että vedettiin rata kummankin kans nollana läpi. Olipa hauska opetella pitkästä aikaa uusia kiemuroita itekki. Ens viikolla on vikat treenit, ja sit koirille tulee viiden viikon tauko maalla kaikesta ku oon Ausseis ja Seelannis. Harmi sinänsä et nyt kun ois sellanen kipinä et saattas sujua kisoissakin, tulee tällanen pitkä tauko. No, tauko tekee toisaalt hyvää ja kesällä yritän päästä niin moniin kisoihin kuin mahollista.

Aluevaltauksia

Starttailtiin 5.4. oman treeniporukkamme järjestämissä agimölleissä nollakoirakkona. Ainoa ongelma oli se vanha tuttu eli estefocus kepeille tullessa, jolloin keppien eka väli ei kummaltakaan koiralta löytynyt ensimmäisellä yrittämällä. Tuomaroin kaksi suunnittelemaani rataa, enkä ollut aikaisemmin tuomaroinut. Ihan vinhaa puuhaa. Ratojen taso vaikutti sopivalta nollien määrään nähden.

Eräs perjantai lauma odotti kotikotona, kun käväisimme reissussa Lahdessa. Koirille kertyi yksinoloaikaa 10 tuntia ja Cismet oli koko tämän ajan sisäsiististi. Hieno likka. Se oli vain tylsyyksissään silputtanut sanomalehtiä. Nuorukainen on hurja käyttämään suutaan, kuten äiskänsäkin tuossa iässä. Joka kerta koulusta kotiin palatessa sai pelätä että mitäs tänään, ja toivottavasti ei mitään kallista. Carahan kiipeili pentuna pitkin erilaisia tasoja jopa öisin, ja sainkin sen kerran kiinni itseteosta kiipeämästä tv-tasolla.

Eipä ole enää jäljellä kuin kaksi viikkoa laumanjohdon pisimpään reissuun ikinä. Mitenhän sitä osaa olla ilman koiria viisi viikkoa, ja mitenhän viisipäisellä laumalla menee hoitopaikassa. Kunhan ketään ei purisi kyy, kukaan ei juoksisi heikoille jäille eikä kukaan karkaisi eläinten perään. En tiedä haluaisinko saada kesken reissun ikäviä uutisia kotoa - pyytäisikö vain äitiä suoraan valehtelemaan. Vaan sitten en ainakaan uskoisi jos soiteltas kesken reissun ja hän kertos että kaikki on hyvin ja koirilla menee hienosti. Hankalaa. Luotan kyllä äiskään ihan täysillä hoitopaikkana, mutta ku kyseessä on kaks orava-addiktia, joista toinen elää vaarallista elämää kaikkien tempaustensa kanssa, ei voi ikinä tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan. No, ei pitäs manailla tai pelätä, eiköhän siellä hyvin mee.