Historia toistaa itseään

Ei kahta... eiku. Ei yhtä ilman kolmatta. Blogin alkuperäiset lukijat saattavat muistaa tapauksen "Kun Hampuusi syö nälkäänsä rotanruokaa", eli kun vuodenvaihteessa pikkukoiralla oli ihan omat eväät takaamassa, ettei vuotta vaihdeta ihan noin niin kuin hervottoman huolettomasti. Rotanmyrkyt eivät kuuluneet lauman menuun kahdeksaan vuoteen, kunnes nyt joku valopää päätti kokeilla. Tai, kaksi valopäätä.

Sani ja Cismet olivat solmineet sopimuksen paikallisten rottien kanssa, sopimuksen päivämääräksi oli kirjattu 5.12.2019. "Tuokaa meille vähän sitä punaista evästä sieltä piilopaikastanne, niin vastineeksi jätämme teidät rauhaan." Diili päättyi lyhyeen, kun vaaleanpunaisena kimmeltävä aines erottui hangesta sangen silmiinpistävästi ihmissilmään. Ja ei kun kiikuttamaan koiria eläinlääkärille.

Rotat olivat siirtäneet myrkkyjyviä jemmaan lukitun piharakennuksen ulkopuolelle alkutalven aikana. Yllättävää tai ei, koirat löysivät jemman (Sanin superkirsulla oli osuutta asiaan). Onni onnettomuudessa, että ihmissilmä huomasi tämän diilin ajoissa, ja että jemmat olivat keskeisellä paikalla piha-alueella. Kumpikin koira kävivät oksentamassa eläinlääkärissä. Cismet oksensi silkasta oksentamisen pirskuvasta ilosta - koko rahan edellä - ja paljon. Rotanmyrkkyä. Sani oksensi vain vähäisen määrän myrkkyä. Kumpikin käväisi varalta verikokeissa 9.12. ja veriarvot olivat kunnossa. Myrkky ei ollut kerennyt vaikuttaa veren hyytymiseen. Säikähdyksellä selvittiin jälleen. Jatkossa toivotaan että tällaiset diilit jätetään solmimatta, ja kaiken varalta koko taloudesta kaikista kätköistä kadotettiin kaikki rotanmyrkky.

Mukavampiin uutisiin. Agilitykuvioihin palailtiin Afrikan reissuni jälkeen. Jos viime vuonna kisattiin vain neljät kisat, niin voiskohan täks vuodeks ottaa tavoitteeksi kisata vaikka viidet kisat? Oisko kova tavoite? Vielä kun ois koirilla sen verran ikävuosia ja terveyttö jäljellä, että uskaltaa agiliidellä. Kisaintoa syö ne samaiset virheet joiden kanssa on pelleilty jo vuosikausia - eli kepit ja kontaktit, yleensäkin esteosaaminen se on mikä meillä jarruttaa nollien tippumista. Harvemmin muita virheitä edes tulee.

Nyt viikonloppuna haetaan kisatuntumaa osallistumalla 2.2. Vantaalla WAO-karsintakilpailuun. Eipä meillä tällä epäaktiivisuudella ole mitään saumaa Suomen huippuja vastaan, mutta mennään sinne moikkaamaan koiratuttuja, nauttimaan seuraporukalla erilaisen kisapäivän tunnelmasta ja pitämään hauskaa radalla. Samalla uusi koiramobiili, jonka hankin tuossa vuoden viimeisinä päivä allemme entisen sanottua sopimuksen viimeinkin irti, pääsee ensi kertaa kuljettamaan meitä läpi kisareissun - eikä heti sen pidemmälle kuin Vantaalle! Alla on nyt C-sarjan farmarimersu, johon uusasin koirahäkin. Kelpaa nyt ajella kisareissuja.

Normaalisti emme kisaile tammi-helmikuussa, koska pakkasella kisareissujen heittäminen ja koirien pitäminen lämpimänä tuo omat haasteensa. On mukavampiakin aikoja kisata. Helmikuu on agilityn tehokuukausi, kun ostin lisätreeniä ACE:lta. Koirien targetpallo-palkka on nyt sisäänajettu toimivaksi, ja koirat palkkautuvat siitä hyvin. Jätän targetpallopalkan radalle, ja vapautan koirat sinne kun hetki on sopiva. Aikaa tämä vei, mutta nyt näyttää toistaiseksi vielä tosi toimivalta tämä systeemi.

Uudessa koiramobiilissa kelpaa lauman matkustella.

En tiedä, onko edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta ostin nyt sen koiramaailman perkeleen eli fleksin, jos koirat saisivat liikkua sen kanssa hieman vapaammin - varsinkin Mel kun se ravailee niin matkaavoittavasti. Likat on hoksannu nopeasti, että fleksin kanssa pääsee vähän pidemmälle, ja kun ne ennen lähinnä seurailivat hihnassa vierelläni tai takanani, niin nyt ne molemmat kiitävät kaukana edelläni sen minkän fleksin mitta antaa periksi. Ne saavat myös nuuskutella vapaammin, kun minun ei sitten tarvitse pysähdellä aivan muutaman metrin välein jos ne haluavat nuuskutella. Vähän sellasta joustavampaa menoahan se tuon kanssa on kun ei koko ajan ota hihna vastaan liikkeissä. Laitoin fleksin päähän hihnanjakajan, ja tämä systeemi on toiminut hyvin. Fleksin kahvaosaan laitoin vielä varmistusremmin jonka pujotan ranteen ympärille, koska se huono puoli tuossa koiramaailman perkeleessä on, että käsiä siitä ei saa vapaaksi hetkeksikään, ellei sitä laita maahan. Nyt fleksi voi roikkua ranteessa turvaremmin avulla, ja fleksin irrotessa kädestä eivät koirat ole samantien auton alla. Suosittelen jokaiselle fleksin käyttäjälle, ellei halua koko aikaa puristaa fleksin kahvasta oman tai koiriensa hengen pitimiksi.

Talviturkki kasvatettiin ja nyt sitä pudotellaan kun ensimmäiset kunnon pakkaset on nähty. Karvanlähtö alkoi kertaheitolla eräänä yönä, kun Hampuusi oli karvannut koko makkarin. Liekö koko koira poksahti tai meni vikatilaan, mutta melkoinen karvasirkus oli aamulla vastassa. Mel ei vielä ole aloittanut karvasirkusta.

Mätsäreissäkin on käyty. Oman seuran mätsäreistä ei tullut veteraaniluokassa sijoituksia. Osallistujia oli ennätysmäärä veteraaniluokassa. Juvalla sen sijaan onnisti, kun monitoruisten luokassa satuimme olemaan ainoat osallistujat. Pakkosijoitukset MON1 Melille ja MON2 Cicarolle sieltä sitten hyvien palkintojen kera. Kannatti ajella pitkälle.

Match Show Juva 5.1. MON1 ja MON2

Käväisin agilityvalmentaja AVA2 kurssimoduulin heti reissusta palattuani, kun tuollainen sattui olemaan sopivasti tarjolla. Ilmoittautuminen hoidettiin Afrikassa vielä oleskellessa, ja aikaa päätöksentekoon jäi meneillään olevan päivän loppuun. Hostellin Wifi auki ja ei kun ilmoittautumaan. Kurssi sisälsi kaksi lähikertaa ja yhden kurssitehtävän. Mel opetteli nostamaan rotan koriin. Video kurssitehtävästä alla.


Postaustahti on hiipunut entisestään. Tämä johtuu lähinnä siitä, että on liian työlästä käyttää kameraa, siirtää kuvat tietokoneelle, käsitellä kuvat ajallaan ja kirjoittaa vielä postauskin ajallaan. Asian voi toki ratkaista syöttämällä puhelinkuvia bloggeriin suoraan puhelimesta, mikä helpottaa hommaa aika tavalla. En kuitenkaan jaksaisi kirjoittaa postausta ikimaailmassa puhelimella, joten tietokonehommiksi menee edelleen. Onneks tietsikalla tulee edelleen vietettyä aikaa, jos ei muualla niin töissä yön hiljaisina tunteina. Että eiköhän tää tästä. Ei me mihkää olla poistuttu eikä ollakaan poistumassa. Kunhan eletään elämää täällä taustalla ja raportoidaan kun raportoidaan. Kiva jos joku vielä jaksaa seurailla meidän elämää.

Ihmiset kyselee yllättävän tiuhaan tahtin, millonka sitä mulle alkaa kolmatta koiraa tulemaan. No ei niin kauan kuin mulla on kaks kisaikästä koiraa. Tähän elämäntilanteeseen kaksi koiraa on juuri sopiva määrä, ja haluan tarjota riittävästi huomiota ja aikaani koirilleni, joten kolmas olisi liikaa vielä tässä vaiheessa työn ja muun elämän ohessa. Kolmas koira ei mahtuisi autoon, se veisi paljon aikaa ja rahaa, ja kolmelle koiralle lenkittäjän löytäminen tarvittaessa pitkien vuorojen aikaan olisi kahta koiraa vaikeampaa. Eli ei ole tulossa kolmatta vielä lähivuosina, ellei elämäntilanne jotenkin olennaisesti muutu. Rotuvaihtoehtoja on tietysti tullut leikiteltyä mielessä ja kun ennen vaihtoehtoja oli tasan kaksi, on niitä nyt neljä. En edelleenkään ole poissulkenut sopivaa sekarotuista risteytystä, mutta sellaista mielekästä voi olla todella vaikea löytää juuri silloin, kun koiran paikka olisi auki. Aika näyttää. Nyt on hyvä näin ja toivotaan että näin säilyy vielä monen monta huikeaa vuotta.

Alla vähän menneen kolmen kuukauden elämäämme kuvina.

Jyäskylän reissuun lähdössä. Koirat palelee nykyään tosi herkästi jos joutuvat
hetkenkin olemaan aloillaan. Villapaidat lämmittää.

Joulun seutuun tontut tarkkailevat joskus yllättävistäkin paikoista käsin...

Nälkä ei ole kadonnut minnekään terveisin Team AinaNälkäiset

Vuosikymmen vaihtui mökillä saunaan vettä lusikoidessa.

Juvalla laiskoteltiin häkissä ennen kehää.

Pakko se jonkun on vauhtia, ettei sauna pala. Vuodenvaihteessa oli vielä mukavasti lunta mökillä.

Extratreeniäkin on otettu kun tilaisuus on tullut.

Laiskoteltu on tosi laiskasti.

Mut välillä on painettu oikeitaki hommia kaverikoirina.

Hollolassa visitoitiin Auroran ja ihmissiskon luona tammikuussa. Hyviä reissuja!

Tavoitteet 2020

Riman korkeus korreloi alkavaa vuotta.

Vuoden 2019 tavoitteiden toteutuminen

• Kontaktien ja keppien virheetön suorittaminen kisavireessä
• tälle asialle olisi ehkä voinut tehdä enemmänkin lähinnä kisaamalla enemmän. Edelleen esteosaaminen horjuu eniten juuri näiden esteiden kohdalla, mutta virheitä tulee toisinaan myös A-esteeltä. 
• Lähdössä pysyminen kisavireessä Cicarolle
• Joskus toimii ja joskus ei. Yleensä todella korkeilla kierroksilla lähdössä, joten ei vain kykene mihinkään aivoja vaativaan toimintaan.
• Target-palkkaaminen toimivaksi agilitytreeneissä
• Tämä saatiin vuoden aikana toimimaan hyvin viikkotreeneissä. Alkukuukaudet olivat vaikeat, kun piti ohjelmoida ensin itsensä uudelleen, mutta sieltä se sitten alkoi sujua.

Vuoden 2020 tavoitteet

• Aktiivinen kisavuosi (vähintään viidet kisat tänä vuonna=meille aktiivinen kisavuosi)
• Aktiivinen kaverikoiravuosi (vierailu vähintään kerran kuukaudessa)
• In-inin oppiminen
• Keppien ja kontaktien esteosaamisen kehittäminen jatkuu
• Target-palkkaamisen kehittäminen ja soveltaminen jatkuu (lähinnä teknisiä palkkaustaitoja itselleni, eli miksi asetan palkan millekin paikalle ja miten suunnittelen palkkauksen etukäteen mahdollisimman toimivaksi).
• Eroon kieltovirheistä (koira kieltää/komentaa esteellä > homma seis ja kohta jatketaan)

Viimeisin kohta olikin mielenkiintoinen. Koirani kieltävät herkästi, jos oma vauhtini loppuu esim. siivekkeen kierroissa. Vältän näitä tilanteita varsinkin kisatilanteessa, koska koirani kieltävät tosi herkästi tuollaisissa vauhdittomissa kohdissa. Tähän saakka koirat ovat saaneet jatkaa kiellon jälkeen suoraan radalle - eli kielto ei ole ollut niille mitenkään ikävä asia. Jatkossa ne joutuvat tauolle, jos ne kieltävät, eli leikki loppuu siihen.

Palkkaamisen harjoittelu jatkuu myös. Eli kun koirat alkavat nähdä arvoa suorittamissaan esteissä (mahdollisuus päästä palkalle suorittamalla esteet oikein), ne eivät tee enää niin paljoa virheitä. Palkkana minulla on tarrapalloja (ostin Turusta agin MM-kisoista), joiden sisälle saa laitettua nameja. Useat koirakaverini käyttävät koirillaan  palkkana maassa odottelevaa lelua, ja vapauttavat koiran tuolle kun tehtävä on mennyt hyvin. Tämä toimii hyvin, ja koirat keskittyvät meneillään olevaan tehtävään ja tekevät suorituksia nopeasti ja itsevarmasti. Jotakin samanlaista haluaisin nyt omille koirilleni opettaa. 

Toivon oppivani tämän palkkaustyylin osaksi normaalia treeniä, koska tätä on niin helppo soveltaa erilaisiin tehtäviin. Palkka vain jätetään haluamaansa kohtaan, ja koira saa mennä palkalle vain tietystä vapautussanasta. Tehtävien kestoa voi lisätä hiljallen ja koira pysyy kuulolla, kun se tietää, että jossain vaiheessa se vapautussana sieltä tulee, ja että esteitä ei voi räiskiä miten sattuu, koska sitten vapautussanaa palkalle ei tule. Tässä palkkaustyylissä ei tarvita avustajaa, joten itsenäinen treenaaminen onnistuu. Koira ei myöskään ole kiinni ohjaajassaan (vertaa jos namit/lelut ohjaajalla) ja näe täten arvoa ohjaajassa esteiden sijaan. Luulen että jos alusta saakka olisin kasvattanut koirilleni arvoa minun kyttäämiseni sijaan esteisiin, ne olisivat estevarmempia ja arvottaisivat ne eri tavalla kuin nykyisin. Toki tässä on kyse myös viretilasta ja sen hallinnasta ja siitä, että koira on treeniolosuhteissa saatu suorittamaan esteet oikein myös korkeassa "kisavireessä", mutta uskoisin että myös palkkauksella on osaa asiaan. Olen palkannut koiriani lähes aina suoraan taskusta ja toisinaan käyttänyt ulkopuolista palkkaajaa tehtävien lopussa. Ulkopuolinen palkka on periaatteessa sama kuin että se tarrapallo odottaisi koiraa tehtävän lopussa, mutta tarrapallo kulkee aina treenirepussa - toisin kuin ulkopuolinen palkkaaja.

Esimerkiksi näin:

1. tarrapallo 10m hypyn taakse. Jos hyppy onnistuu, vapautus tarrapallolle. Koira näkee, että este on arvokas, koska sen avulla on mahdollista päästä tarrapallolle. Jos koira kieltää, ei vapautussanaa sanota.

2. tarrapallo 10m hypyn taakse, hyppyä ennen putki.... lisäten aina enemmän ja enemmän esteitä tähän välille.

Etäisyyttä tarrapallolle on hyvä olla riittävästi tehtävän jälkeen, jotta ohjaaja ennättää vapauttaa tai olla vapauttamatta koiran tarrapallolle. Keppien arvon nostamiseksi voisi tehdä esimerkiksi niin, että laittaa hyppy-kepit-hyppy sarjan, joiden jälkeen koira saa sarjan onnistuttua vapautussanan tarrapallolle.

Tehokuukausi

Syksy alkoi kisaisissa tunnelmissa. Syyskuun alussa kisailtiin oman seuran kisoissa pari rataa per koira. Mel teki sujuvaa rataa, ja olisi ansainnut ensimmäisen agisertinsä jos se ei olisi kieltänyt yhtä hyppyä (jos olisin ohjannut hypyn kunnolla). Hienosti kuitenkin toinen sijoitus vitosella. Toiselta radalta tulikin HYL useiden kieltojen takia. Joukkue-piirinmestaruusradalta Melin joukkueelle tuli hienosti sijoitus 4/12. Mel pudotti yhden riman tuolla radalla, siitä siis 5rv joukkuradalta. Mel teki myös oman nopeusennätyksensä piirm-radalta; 4,72m/s ja oli 7. nopein kaikista 32:sta tuloksen tehneestä koirakosta!!

Cicaro tunaroi kepeillä ja toisella radalla Cicaro tunaroi vielä vähän lisää kepeillä. Joukkueradalla Kipsun joukkueelle sij. 6/12 eli kepeiltä kieltoviitonen sieltäkin.



Kotona olikin väsynyttä koiraa botit niskassa. Mel ei ole vieläkään täysin ok SL hyppykorkeuksien kanssa. Se pudottelee toisinaan rimoja. Kisoille sattui aivan ihanat kelit, ja tulipa siinä taas paljon talkoiltua kisojen etukäteisvalmisteluissa ja ratamestarina.

Jyväskylässäkin ennätettiin käydä syyskuussa kisailemassa ekaa kertaa ikinä. Voinee todeta, että ne samat ongelmat toistuvat, eli...
1. puomin alastulo
2. Cicarolla lähdössä varastaminen ja keppien keskeyttäminen
3. putkiin irtoaminen epävarmaa, kieltoja putkiin irtoamisesta
4. hypyille irroittamisesta kieltoja, eli eivät irtoa hypyille tai takaakiertoon

Tulokset tuli joka radalta, mutta virheitä nuista edellämainituista tipahteli. Kiva oli kisapaikka ja koirien kanssa tuntui tosi kivalta juosta ratoja noista virheistä huolimati.





Valmennuksessaki kerettiin käydä syyskuussa - ei huono. Valaistuimmekin.
Cican kohdalla käsittelyssä olivat kiellot ja komentaminen. Sillä oli ajatus liikaa minussa eli palkassa, teimme siis töitä työmoraalin kanssa. Jos kieltäydyt tekemästä, menetät palkkion - kannattaisiko tehdä kunnolla? Kepeille target laitettiin ensin lähelle keppien loppua, sitten aina kauemmas ja kauemmas - päästäksesi palkalle tee koira kepit kunnolla. Jos tyrit, et pääse etenemään eli lähestymään palkkaa vaan aloitamme alusta PIENEN TAUON jälkeen. Tämän pitäisi kasvattaa koiran työmoraalia ja nähdä esteet mahdollisuutena edetä targetille. Eli jatkossa koira etenee esteitä kieltelemättä ja kyselemättä joka esteen jälkeen palkan perään - palkka kun odottaa jatkossa radalla eikä minulla. Koira alkaa nähdä esteet mahdollisuutena edetä mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi palkalle. Tämä ratkaissee monta ongelmaa jatkossa.



Mel teki myös samaa, eli Mel kieltää helposti ja alkaa napsia minua. Putkiin irtoaminen ja erottelut pitäisi tehdä varmemmaksi. Eli jatkossa jos Mel kieltää, niin otetaan pikku tauko ja homma kohta alusta eli kun hommat ei jatku kieltokiukuttelun takia > palkkion mahdollisuus menetetty. Tässä sama työmoraalin kasvattaminen ajatuksena.



6 uoden ajan olen tehnyt toisin kuin minun pitäisi jatkossa tehdä. Tämä tulee olemaan pitkällinen uudelleenohjelmointi koirilleni ja varsinkin minulle - olisi helppo vain mennä ja tehdä kuten aina tähänkin saakka on tehty. Mutta kun pitääkin ajatella aivan uudelleen - hitto että vie voimia ja ajatus on vaikea pitää koossa. Jonkun täytyy koko ajan muistuttaa että ei saa enää toimia kuten toimin aiemmin vuosien ajan. Aiemmin jatkoin vaan aina kiellon jälkeen suoraan tehtävää, eli koira sai palkkiona jatkaa rataa kohti palkkiota vaikka se kielteli ja komenteli siinä mennessään. Jatkossa en saa antaa koiran enää jatkaa tehtävää jos se kieltää - kiellolla on oltava seuraamuksia. Target-työskentely vahvistuu myös, eli koiran on oikeasti keskityttävä tekemään hommia vaikka palkka odotteleekin radalla. Ja jatkossa koira ei enää saa kokea kannattavaksi kieltää (komentaa mua).

Tästä eteenpäin koirat alkavat kasvattaa itselleen parempaa työmoraalia. Lopulta tosi moni asia radalla on vaan tästä samasta asiasta kiinni!! Ihan tosi valaiseva valmennus. Ininiä voidaan kans harjoitella, se on vähän uusi asia vielä meille. Omasta liikkumisesta sain taas kehuja.



Kävin nauttimassa Turussa maailman parhaasta agilitystä ja mukaan tarttu mm. tarralla suljettavia palkkapalloja - näistä koirat tykkäs kovasti ja nää toimii tosi hyvin tuossa meidän target-hommassa jatkossa. Kerkesin myös napata mukaan virallisen AWC2019 lelun, lisäravinteita ja Back on track paitoja hyvällä alella. Autoa koristaa myös aivan tosi pähee agilitytarra joka lähti myös mukaan Turusta. Koiramobiili on jälleen hieman uskottavampi koiramobiili. Koirat oli Turkureissun ajan kotikotona hoidossa.



Molemmat tytöt juoksee. Ja Mel on keksinyt alkaa ulvoa juoksujen aikana näin vanhemmiten. Ei se nuorempana tätä tehnyt. Oli oikein kiva huomata, että koira harjoittelee ulvomista myös mun ollessa kotona läsnä. Ei hyvänen aika koira. Miten uskallatkin. Toruin Meliä ja tiesin, että kun meen yövuoroihin, on ulvonta taatusti läsnä naapurien mieliksi - ja oikein veikkasin.

En mitenkään saanu koiria hoitoon yövuorojeni ajaksi, koska ne ois taas pitäny kiikuttaa kotikotiin saakka. Siispä koska tilanne oli akuutti ja kiimanen eläin oli pakko saada hiljennettyä yövuorojeni ajaksi, lainasin kaverilta sitruunapannan, mitä olen vempaimena verisesti vastustanut tähän päivään saakka. Mielestäni se hoitaa vain oiretta eikä syytä, ja varsinkin ahdistuneelle koiralle se on viimeinen niitti lisäämään ahdistusta ja vain laiska ja osaamaton omistaja ohittaa varsinaisen ongelman juurisyyn tällä brutaalilla keinolla. Nyt koira oli kuitenkin aivan toisenlaisissa maailmoissa - juoksuhuuruissa ulvomassa kaikkia kulmakunnan poikia luokseen, ja koska koiran ulvonta kuului varmaan koko naapurustossa, perustelin asian itselleni näin hyväksyttäväksi äärimmäisenä hätäratkaisuna. Ja sehän toimi.

Jatkossa on mietittävä, kutsuuko sterkkauspöytä tyttöjä - jos juoksuaika on jatkossakin samanlaista huutelua, harkitsen asiaa todella. Olen reissaamassa eteläisessä Afrikassa kuukauden verran tässä lokamarras-akselilla, joten koirat menevät taas hoitoon kotikotiin, mistä saan jälleen kerran olla todella kiitollinen äiteelle. Palaillaampa naputtelemaan tänne joskus Afrikan reissun jälkeen. Ikävähän se tulee taas koiria, mutta reissussa on onneks niin paljon aktiviteettia luvassa että jospa siellä ei ennättäisi hirveästi koiria ikävöimään.

Sää oot meijän sisko

Team söötit täs moi.

3.5. tapasimme viimeinkin A-pentueen kasvatin, Chestnutin eli Jekun. Eipä tuokaan homma ollu ku muutaman vuoden to do -listalla palloilemassa. Siskokset eivät selvästikään muistaneet toisiaan ja ihmekös tuo näin 8 vuoden erossaolon jälkeen. Kips ja Karps lähinnä haukkuivat Jekulle, ja lähdettiin siitä jatkamaan haukkumista läheiselle kentälle meijän vanhoille hoodseille Neulamäkeen.

Sattuipa ikävästi, että se vielä kerkes iskeä toukokuisen takatalven, joten sielläpä sitten juoksuteltiin koiria lumisateessa. Mun likat leikkivät lähinnä keskenään ja Jekku jahtuutti siskojaan juostessaan lumipallojen perässä. Tosi mukavan oloinen haukku tuo Jekku, siinä on paljon samaa kuin siskoissaan. Varsin turkikas ja siskojaan selvästi kookkaampi, mutta aivan yhtä ihmissosiaalinen raaputeltava.

Iso kiitos Jekun kotiväelle tapaamisesta ja siitä, että olette kasvattaneet Jekusta hienon koirakansalaisen ja pitäneet siitä niin hyvän huolen! <3 Jekun tapaaminen oli kyllä yksi kevään kohokohtia.

Alla muutama kuva lumisesta tapaamisesta.

 

Agilityn suhteen tämä(kin) vuosi on nyt mennyt vähän hiljaiselolla (hups). Tuumasin viime vuonna, että tänä vuonna pidetään true kisavuosi. No, kahdet viralliset kisat on käyty ja ollaan jo yli puolivälissä tätä vuotta. Kun ei tule treenattua, niin ei tule kisattua. Simple as that. Omatoimitreeneissä on käyty 2-3 kertaa tänä vuonna, ja ohjatuissa treeneissä olen ollut ehkä sen kolme kertaa. Valmennuksia on kertynyt ehkä se yksi. Vielä olisi haukuilla terveitä kisavuosia jäljellä, joten ensi vuonna tämä koiranainen vähentää radikaalisti kakkostyönsä (seurahommat) vastuita, ja keskittyy tasan omien koiriensa kanssa treenaamiseen ja kisaamiseen. Eihän tässä ole mitään järkeä, että kehitän tästä seuratoimimisesta itselleni hyvää vauhtia kakkostyön ja sitä kautta niin kutsumani koira-burnoutin.

Ohjattujen treenien jäätyä vähälle, ostin pari irtokertaa ACE:n treeneihin. 29.7. käytiin ohjatuissa Cicaron kanssa, ja 3.8. käydään sitten Caran kanssa. Olipa hauskaa tehdä pitkästä aikaa pidempää ja haastavampaa rataa. Tuntui haastavalta muistaa rata, kun on tullut tehtyä niin lyhyttä osatreeniä tämä vuosi. Yllätin kuitenkin itseni, kun en unohtanut rataa kertaakaan. Jääny nuo pidemmät radat lähinnä sinne harvoille kisakerroille.

Muistamisen vuoksi kirjoittelen tästä treenistä ylös seuraavia huomioita:

- Takaakierto+persjättö -kuvioon kaipaamme lisää rohkeutta lähinnä ohjaajan puolelta. Varmistelen liikaa ja en mielelläni jätä koiraa selän taakse. Teen mieluummin valssin persjätön sijasta.
- Jään varmistelemaan tilanteissa, joissa koiran tulisi irrota. Tämä on myrkyllistä jo valmiiksi huonosti irtoavalle koiralle
- Milloinkohan meinasin oppia sen, että en ainakaan auta koiraa rynnistämällä kepeille? Pieni rytmitys kepeillä, se että annan koiralle hetken aikaa aloittaa kepit, auttaa
- In-in toimii melko kivast
- A-este oli tosi jees samoin kuin keinu

Tanskandoggi ry mätsärin ruusukesaalis. Palkintonamit vissiin jo syöty?

Selkä vääränä kotiintuomisia Tiibetinspanielit ry mätsäristä

Kävimme oman seuran Games-mölleissä 23.6. harjoittelemassa Gambleria. Sitä ennen olimme harjoitelleet Games-lajeja vain kerran viikkotreeneissä. Mel sijoittui radoillaan sijoille 1. ja 2. ja Cicaro sijalle 1. Treeneissä on saatu onnistumisia kepeillä Cicaron kanssa. Se ei vielä joskus suostunut tekemään keppejä takaa ohjaten. Nyt laitoin namitargetin odottelemaan keppien loppuun ja ohjasin Cicaron kepeille ja niin vaan se meni kyselemättä kepit loppuun saakka. Aiemmin tuohon on vaadittu se, että joku on ollut keppien lopussa palkkaamassa sen.

Jos ei agikisoissa, niin mätsäreissä ainakin on ravattu. Likat ovat kahmineet veteraaniluokassa sijoituksia harva se mätsäri, kuten Sanikin. Sani on kasvattanut niin muhkean turkin, että en varmaan ikinä lakkaa tätä asiaa päivittelemästä. Turkki on kaksin- tai kolminkertaistunut siitä, mitä se joskus oli! Kylläpä sterkkaus vaan muuttaa turkkia. Cismetkin on napsinut satunnaisesti sijoituksia. Ompahan se eri asia sijoittua tuolla veteraaneissa kuin tupaten täynnä olevissa aikuisissa. Mainintana vielä, että 16.7. KPSH:n mätsäreissä Sani, Cismet, Cicaro ja Caramel kaikki sijoittuivat. Hieno lauma!

Mel on tänäkin vuonna toistaiseksi neljän parhaan joukossa seuramme mätsäri-CUP:ssa. TOP4 koirakoilla on tällä hetkellä sama pistetilanne, mutta tilannehan elää ja muuttuu joka mätsärin jälkeen. Toivottavasti emme tänä vuonna missaa seuran mätsäreitä, kuten viime vuonna kävi, kun emme päässeet kahteen mätsäriin lainkaan kerryttämään pistesaldoa.

Auroralta lähti viimeisetkin etuhampaat kesäkuun alkupuolella, ja se söi antibioottikuurin tuon takia. 10.6. se alkoi läähätellä ja vinkua oudosti, kuin siihen olisi sattunut. Se vain makasi lattialla ja kävi aivan kierroksilla. Sisko kiikutti sen kiireesti eläinlääkäriin pyometra-ajatuksella. Ell antoi kipulääkettä ja oli sitä mieltä, että kyseessä on mahdollisesti hampaidenpoiston jälkeinen kipukohtaus, eikä pyometraan viittaavia löydöksiä onneksi ollut. Tuo omituinen kohtaus ei ikinä toistunut ja Roo toipui ennalleen.

Vaikka välillä vähän ahdistaa tämä aikaansaamattomuus, niin kyllähän se kesässä on tärkeintä, että muistaa mökkeillä. Juhannusviikko kului mökillä helteistä nautiskellen, ja voi miten koirat nauttivat vapaudesta. Koirat ovatkin saaneet viettää tänä vuonna paljon aikaa mökillä rentoutuen. Kesäturkkiin on vaihdettu jälleen näin heinäkuussa, ja juoksuja odotellaan taas alkavaksi. Pesin koirat karvanlähdön aikaan, ja ne pudottivatkin siinä samassa lähes kaiken talvikarvansa. Kätevää, pitänee jatkossakin pestä ne karvanlähdön aikaan. En uskonut, että sillä olisi aivan noin vahva vaikutus tuohon turkin vaihtamiseen.

Ja tää oli nyt tällanen useamman kuukauden kuulumisoksennus. Aasinsillat jäi nyt ehkä vähän huteriksi, kun oli niin monenlaista kirjusteltavaa.

Petotestissä

Noniin, nyt on käyty petotestissä. Mel sudella, Cicaro karhulla.

Meliltä tuli fiksu reaktio sudelle. Haukku oli hyvä, se haukkui hieman normaalia matalammalla äänellä, murisi ja piti sopivan etäisyyden karhuun ja lähti myös karhun perään. Aika paljon se tuli minun sivulleni tai taakseni, mutta lähti myös edelle.

Cicaro näytti siltä kuin se ei ottaisi hommaa ihan tosissaan. Se ei lamaantunut ja se piti häntää pitkälti ylhäällä. Testinvetäjän mielestä Cicaron haukku oli pelkohaukkua, koska se oli niin kimeä. Tosiasiassa tuo haukku on täysin normaali Cicarolle. Sillä vain on kimeä ääni. Cicaro ei meinannut lähteä kunnolla karkuun karhua ja antoi karhun tulla aivan liian lähelle. Siltä puuttui sisäsyntyinen pelko karhua kohtaan. Luonnossa tuollainen voisi käydä kohtalokkaaksi. Se lähti karhun perään eikä juossut karkuun, mutta ei sitä oikein tuntunut karhu kiinnostavankaan.

Caran tulokset

1 Koiran reaktio hajujälkeen pieni, lähtee jäljelle

2 Reaktio nähdessään pedon siirtyy omistajan ja pedon väliin, käy omistajan takana siirtyen uudelleen eteen

3 Haukkutyöskentely aloittaa haukun heti, haukkuu ohi

4 Koiran toimintakyky pedon liikkuessa keskitasoa

5 Rohkeus pieni, katsoo pedon ohi

6 Etäisyys sopiva turvaetäisyys

7 Taistelutahto keskitasoa

8 Väistöliikkeet ja ketteryys keskitasoa

9 Työskentelykestävyys pieni

10 Viettitaso pieni

11 Palautuminen palautuu viiveellä

Cicaron tulokset

1 Koiran reaktio hajujälkeen pieni, lähtee jäljelle

2 Reaktio nähdessään pedon luontainen pelko puuttuu, kieltäytyy kohtaamasta vaaraa (sijaistoimintaa)

3 Haukkutyöskentely pelkohaukku, haukkuu ohi

4 Koiran toimintakyky pedon liikkuessa pieni

5 Rohkeus katsoo muualle

6 Etäisyys liian lähellä

7 Taistelutahto pieni

8 Väistöliikkeet ja ketteryys hitaat

9 Työskentelykestävyys pieni

10 Viettitaso pieni

11 Palautuminen palautuu viiveellä

B-pennut 3 vuotta

Paljon onnea jo 3-vuotiaille B-pennuille! Cismet vietti syntymäpäiväänsä raaputusten, possunkorvien ja pitkän lenkin säestämänä - ja Savun synttäripäivä sujui pitkälti samoilla linjoilla.

Savu on ralleillut itselleen kaksi hyäksyttyä tulosta ALO-luokassa, ja Kisse on kiertänyt mätsäreitä sen minkä tassuistaan on ennättänyt. Kisse pudottaa turkkiaan nyt ensimmäistä kertaa ikinä. Ihme juttu, miten se ei aikaisemmin ole turkkia oikein pudottanut. Nyt se näyttää ihan höpsöltä, kun ei ole enää isältään perittyä melko tiivistä puuhkaturkkia kannettavana. Fiksu likka, kun pudottaa turkin kesähelteillä.

Toivottavasti kesän aikana pääsisimme piipahtamaan Savun tykönä Ylöjärven nurkilla. Lomia ei enää tälle kesää mulla ole, kun piti säästää lomat syksyn reissua varten, mutta aina löytyy pidempää vapaaputkea hyvään tarkoitukseen. Katsotaan, mitä kesä tuo tullessaan.

Tractive tuotearvostelu

Jänis, sinäkö siellä?

Jälleen erään kerran Cicaron lähdettyä jäniksen perään vitsailin hankkivani pikkumustalle GPS-tutkapannan. Toki tästä saisi mojovan FB-keskustelun aikaiseksi, että pitääkö niitä hallinnassa olemattomia koiria ikinä irti pitääkään. No, niin. Varsinaiset tutkapannat metsästyskäyttöön on aivan järeen kokosia ja maksaa mansikoita. Muuten ihan hyvä idea. Kaveri vinkkas mulle, että miksi en hankkisi sille saalistajalle GPS-paikanninta, joka on tarkoitettu lemmikkikäyttöön. Pieni, huomaamaton ja halpa vempele.

Nimeltään tämä vempain on Tractive.  

Mm. Peten Koiratarvikkeella hinta vaihtelee taktisesti, mutta tällä hetkellä se näyttäs olevan 49,90€.

Se on helppo kiinnittää koiran tai kissan pantaan (tää oo mikää kissablogi). Se ei paina paljo mitään ja ja ja muita speksejä tähän näin. Ne voitte käydä ihan itte lukemassa valmistajan sivuilta, mutta mitä sieltä ette saa selville ja miksi tätä tekstiä nyt tässä kirjoitan, niin nyt kuulette rehellisen, maksamattoman tuotearvion. Ihan vaan siks, että joku muukin saattaisi joskus googlata esimerkiksi "tractive kokemuksia" tai vaikkapa "onko tractive hyvä" tai miksipä ei niinkin että "tractive gps laatu". Kash noin.

Näitä lemmikin ja lapsen ym. paikantimia on markkinoilla valtavasti erilaisia. Kaks tärkeintä ominaisuutta tällasia vempeleitä vertailtaessa ovat akun kesto ja GPS-signaalin laatu (tarkemmin paikannusnopeus, -laatu ja -tarkkuus).

Ei sen väliä, mitenkä kaukana otus sinusta ja luuristasi on - tutkain, tai mikskä tätä vempelettä nyt haluaakan kutsua, käyttää sateliitteja lemmikin paikantamiseen. Laite toimii niin mökillä kuin kaupungissakin - ja on vedenkestävä. Toki näissä vempaimissa on aina yksilöeroja, ja toisaalla toinen laite toimii paremmin kuin toinen, mutta tämä toimii kyllä melko tosi varmasti kaikkialla. Akunkestoksi sanotaan 2-5 päivää. Jos koiralla siis on tapana kadota pidemmäksi ajaksi, niin ehkäpä toinen laite soveltuu tarpeisiinne paremmin. Toki koiran löytää paikantimen avulla varsin nopsaan. Cicaron reissut eivät ole ikinä kestäneet yli kahta tuntia, ja yleensä se tulee takaisin 5 minuutin kuluttua, mutta nyt saan mielenrauhan kun tiedän tarkalleen, missä se viipottaa.

Ainoa miinus tuotteelle tulee siitä, että sen kiinnitys ei ole mikään kestävin vaikka toistaseks se ehjä onkin. Se on silti selvästi tämän tuotteen heikoin lenkki. Kiinnitysklipsi on sen näkönen, että se irtoaa hetkenä minä hyvänsä joko katkeamalla tai ihan vaan irtoamalla jos tutka osuu vaikkapa johonkin luonnossa. Muoviosa on kovaa, joten pakkasella sen kesto suuresti epäilyttää.

Kiinnitys olisi parempi, jos se olisi pehmeää, silikonista(?), venyvää muovia kuten vaikkapa useissa kunnollisissa pyöränvalaisimissa tai Orbiloc-valoissa on. Nuo kovat muoviosat ei vaan kestä käyttöä, nähty on. Laitoin tähän itse kaksi kumilenksua tukemaan kiinnitysklipsiä ja keksin vielä ehkä joskus paremman kiinnitystavan.

Hintaa tuotteen käytölle kertyy 89,90€ / 2 vuotta elikkä 3,75€/kk. Vuoden soppari on hinnaltaan suhteessa hieman kalliimpi per kuukausi, mutta ero ei ollut kovin suuri.

Alla käyttäjäkuvia.

Kuva 1. Cicaro seuran majalla irti, reitti tallentuneena kuvassa.

Kuva 2. Lenkki live-tilassa, koiran reitti tallentuneena jokaista ojan nuuhkaisua myöten.

Kuva 3. Punainen neliskanttinen alue (saa myös rajattua pyöreäksi niin halutessaan) on omistajan määrittelemä turva-alue, "Virtual Fence", virtuaaliaitaus, jonka saa rajattua välille 50m-175km. Kun koira poistuu turva-alueelta tutkan ollessa kytkettynä tietysti ensin päälle, se antaa puhelimeen hälytyksen. Kun koira palaa takaisin turva-alueelle, se ilmoittaa siitäkin.

Kuva 4. Ilmoitukset saalistajakoiran poistumisesta ja saapumisesta turva-alueelle älypuhelimessa.

Kuva 5. Ns. "kuumat alueet", joiden kohdalla koira on eniten päivän aikana liikkunut. Lisäksi alla näkyvissä koiran päivän aikana kulkema matka.
Kuva 6. Sama näkymä mutta ilman "kuumia alueita", tarkempana reittinäkymänä. Live viewin päivitystahdista on kiinni, miten monen sekunnin välein sovellus tallentaa koiran liikkeitä.

Onnea A-pennut

Tytöt tahto possukaakun. Tytöt sai possukaakun.

25.5.2011 maailmanvalloituksen aloittivat omalta osaltaan kuusi pientä paimenristeytystä. Empä tiennyt silloin, miten ratkaisevan ratkaisun tein, kun päätin että Sanille tulee jälkikasvua. Taisipa olla yksi parhaista ratkaisuistani - niin mahtavaa on ollut saada jakaa 8 vuotta elämästäni kotiin jääneen kaksikon kanssa. Elämä muotoutui jo opiskeluaikana pitkälti koirien ympärille, ja eipä suotta porukka kutsu mua nykyään koira-Leenaksi. Koirat täyttävät toki arkeni jo pelkällä läsnäolollaan, mutta sen lisäksi erilaiset koiratapahtumat ovat suuressa roolissa vapaa-aikanani. 

Kaikki kasvatit ovat elossa ja voivat hyvin. Vähään aikaan en taida olla kirjoittanut, miten kukakin jakselee. Siispä...

Coral alias Jemma, joukkion ensimmäinen, ei ole enää harrastanut agilityä, mutta kisasi siinä kuitenkin 2lk saakka. Jemmalla on mennyt elämässä hyvin ja sillä on kaksi koirakaveria samassa taloudessa. Nyt toukokuussa Jemma kuitenkin sairasti komplisoituneen pyometran eli vatsaonteloon revenneen kohtutulehduksen. Vaikka suurempia odotuksia henkiin jäämisestä ei annettu, Jemma toipui kuin ihmeen kaupalla. Cornette eli Luna jaksaa virkeästi, ja se elelee elämäänsä maaseudulla kanojen ja hevosten seurassa. Lunan tapasimme viime kesänä samalla kun näimme pentueen Rocky-isää. Chestnutin elikkä Jekun tapasimme ensimmäistä kertaa sitten pentuajan nyt keväällä. Jekullakin menee hyvin, ja se asustaa pääosin maalla possuja, ankkoja ja muita eläimiä leikittäen ja välillä se viettää aikaansa kaupungissa. Joukkion viimeisimpänä syntynyt, pentueen ainokainen poika Comet aka Väinö viettää lokoisaa perhekoiran elämää vailla murheita ja huolia. 

Yksikään kasvatti ei ole vaihtanut kotia sen jälkeen kun Jekku muutti vuosikkaana nykyiseen kotiinsa. Terveysmurheilta on pitkälti vältytty ja jokaisen kasvatinomistajan kanssa olen pitänyt yhteyttä vuosien varrella - toisten kanssa enemmän, toisten vähemmän. Toivon vielä monta iloista ja tervettä vuotta koko porukalle!