Normaali lenkki rannassa

:'D mmo. Olen aina ollut huono kuvaamaan samaan aikaan videota käsitarkenteisella videoinnilla, kun heitän keppiä koiralle.

Ja mikä ihme siinä on ettei ihminen osaa kuvata SUORAAN? Toisinaan laumanjohdolla on kausia, kun kamera on vaakasuoraa kuvaa olevinaan ottaessa vähintään 40 astetta vinossa. Tuloksena tällaisia kuvia:
AAA voi että minä vihaan vinoja horisontteja. Niitä saa sitten korjailla ja koituu ihan ylimääräistä työtä. Eikä kukkaan usko, vaikka väittäsit että horisontti oikeesti oli jo kuvatessa vinossa... täällä savossa järvet on toisinaan yhtä kieroja kuin sen kansa, repikää siitä! Pfifft.

No armoa, olin erittäin jäisessä asennossa liukkaalla kivellä melkein järveen tippumassa, kun piti kurotella etualalla näkyvän koivunoksan takaa kohdetta tulittamaan. Lisäksi tilanne oli nopea, koska Kiksu ei kauaa yleensä aloillaan viivy. Joten siitä varmaan johtuu erityisen vino horisontti tässä kuvassa - ei paljoa kerennyt keskittymään kaikkeen samaan aikaan, edes perSUjuttuihin.

Idjeee.

Ödjeee. Paranneltu versio.

Hampuusi ei mene uimaan, ellei laumanjohto mene myös. Nnnneiti....

Olen minä sentään jostakin nykyisissä kuvissani ihan tyytyväinen, kun nyt aiheeseen päästiin. Saan otoksistani käsittelemällä jo paljon mielenkiintoisempia, etteivät ne näytä niin raaoilta kuin joskus näyttivät. Edelleen toisinaan ammun ylite, kun tuo uusi kuvankäsittelyohjelma on niiin kutittavan messevä, että ikään kuin vahingossa silimä tottuu överiin ja se on sitte menoa taas hetkeks, ennen ku joku tulee lyömään maan pinnalle.

Bwahaha... ja olen oppinut viimeinkin käsittelemään kuvaset niin, että kun tallennan ne minun internettiini, niiden laatu pysyy sähäkkänä. Ei överiterävänä, muttei entisen kaltaisena blurrimöössinä. Kyselin netistä muutamalta tyypiltä neuvoja tähän tarkkuusongelmaan ja yritin opetella niiiin pitkään kässäämään kuvia puutteellisten ohjeiden kera, että tuskastua aivan meinasin.

En saanut kovin kummoisia ohjeita tähän ongelmaan tai sitten en niitä ymmärtänyt kunnolla. Niin tai liekö ihmiset halunneet suomalaiseen tapaan pitää omana tietonaan tämänkin lystin, vähänku se ettei hyviä sieni- tai marjapaikkoja kerrota muille... Niin teen minäkin nyt, että nähkää vaan muutkin sama hiton vaiva tuon asian kanssa, niin minäkin jouduin näkemään. Ja jälleen seuraava valokuvauksen sukupolvi joutuu kärsimään tuntikausia näyttöpäätteen edessä samojen ongelmien kanssa kuin minäkin! Buhahaa, helppoa sen ei tarvitse elämän olla, eihän. Ainakaan valokuvauksen.

(Tiedän, että vuoden päästä jälleen nauran jäisesti ja nikotellen, että nuoko muka olivat millään tavalla ok tekeleitä....) Mutta siitähän vaan saa vihiä siitä, että ehkä sitä pikkuhiljaa kehittyy? Ja voi ei en minä vieläkään saa näistä otoksista sellaisia, mitä jotkut saavat, semmosia ihan jumalaisia otoksia joita voisi tuijottaa monttu auki huomiseen saakka.

Takaisin oleelliseen. Hassua, että vaikka kesäisin lenkkireittejä on käytössämme tasan yksi, joka vie tuonne rantsuun, niin ei tuolla silti kyllästy tarpomaan yhessä kesässä. Aina löytää jotakin uutta ja jännää aluetta tarvottavaksi, ja rantsussa on koirien mielestä aivan huippua loikkia veteen.

Ja sitte tuon yhen joka kesä kasvavaan uintivimmaan. Auroralla ei ole mitään itsesuojeluvaistoa, kun se päättää hypätä veteen metrin korkeudelta, kiveltä. Huikee koira. Ja ehkä vähä tyhmäkin. Vaan se näyttää niin nauttivan veteen hyppimisestä ja kalikoiden noutamisesta järvestä, että senkus pöljäilee ja höpöilee... Kunhan ei hyppää kiveen tai huku.

Oon mä tehny muutaki ku talsinu kotilenkkiä ja käyny töissä. Mä tuunasin pari päivää meijän kotiradan esteitä ku oli pari vapaapäivää, ja sain pinnoitettua viimein A-esteen, pöydän ja keinun ja tehtyä painot putkelle, joiden avulla putki ei lähde ensimmäisessä tuulessa kohti meksikoa, ja nyt siihen saa myös mutkaa aikaiseksi painojen avulla. Ja korjasin pituusesteenkin, oujee.

Aksattiin heti seukkina päivänä Cican, Caran ja Rooran kans päivitetyillä esteillä. Oon pitäny treenikerrat lyhyenä ja palkannut huikeesti onnistumisista, ja muistanut, etten tuhahda tuskastuksissani etenkään Caralle radalla. Se muuttuu muuten iilimadoksi eikä se enää ole ollenkaan innostunut aksasta ja sen vauhti hiiiiipuu. Nyt mennytkin paremmin radat kotona, kun muutin omaa asennettani radalla. Ja oijoij, Cica ja Cara kumpikin ovat ottaneet ensimmäisiä oikeita keppejen pujotteluloikkia kepin välistä toiselle. Kun on tarpeeksi vauhtia ja keppikuja on tarpeeksi tuttu, on tytöt alkanu viimein uskaltaa lisätä vauhtia aina hyppelypujotteluun saakka. Ne siis eivät enää vain ravaa kaarrellen keppivälejä. Miten näin vaikea selittää moinen asia. Kuitenkin, ylpee tytöistä!

Pentutapaamista tässä kiivaasti yritetty järkätä, meinaa vaan olla melko vaikeeta asettaa vähintään 5 ihmisen aikataulut niin, että jokaiselle kävisi sama ajankohta. Siispä 5 aktiivista osanottajaa tulossa, muut empivät ja miettivät aikatauluja. Tuskin tulee taaskaan kovin suuri pentutapaaminen, phöh.

Tänään iltalenksulla Aurora vinkaisi mystisesti, ja tutkailin heti sen lävite, ettei vaan kyy puraissut sitä kun sillä tavalla vingahti. Eipä löytynyt puremajälkiä, joten otus jatkoi uimistaan. Vielä se tuolla tuhisee omana itsenään, joten vissiin vaan keppi pistänyt. Kiksu löysi samaisella lenksulla jonkun raadon jonka se natusti poskeensa ylpeenä, ennen ku sain sen kiinni. Siis Kiksun. Hiton villihampuusi. Joo ja Rooralla jumittui kepinpalanen suuhun, mutta se sai sen ite irti. Tapahtumarikasta vissiin?

Nyt kuvat postinkiin ja jatkamaan Futuramaa Rainbowin suklaacookiesien seurassa.

Kiva järviruohomato osunu Caran jalkaan... hrrrrr.

Terävä ilme...

... ja ei niin terävä ilme.

Sampuran vakiokivi. Aurora tunki samaan aikaan samalle kivelle, ja tuloksena Sani tippui veteen :))

Silimähä leppää... <3

Ainiin. Tultiin veks lenksulta, tältä samaiselta jona Aurora loikkasi surmanhyppynsä veks kiveltä, ja notkelman kohdalla meinasin saada syränkohtauksen. Joku nimetön ääliö-ihminen oli pukeutunut pilkkihaalariin ja ikivanhaan naamariin ja peruukkiin. Ja siinä se seisoa jökötti uhkaavana metsänreunassa aivan hiljaa, kun minä kipitin lenkiltä kotiin aatoksissani koirat ympärilläni.

Itsesuojeluvaisto nolla.

Koirat eivät reagoineet juuri mitenkään yllättävään olentoon metsässä. Jos tilanne olisi ollut luonnetesti, olisin saanut itse vähintäänkin lopetuspäätöksen siihen paikkaan, säikähdin nimittäin kuin hermoraunio. Cara melkein meni tyypin syliin sitä hetken katsottuaan, ja Sani kyllä haukkui pari kertaa, mutta meni sitten luokse. Muiden reaktiota en edes kerennyt huomata kun säikähdin ite niin paljon, mutta siinä ne huomaamattomasti ympärillä liehuivat vissiin. Eivätkä ne voineet mitenkään tunnistaa hemmoa tutuksi ihmiseksi.

Kiksu ottaa tosissaan...

Vielä pari GIFfiä, ettei tule taas karmeeta liutaa kuvia samaan postaukseen...

SPLASH.GIF

BALANCE.GIF

BIG SPLASH.GIF