1.12.2013

Käyttäkää otsikon suhteen mielikuvitustanne

Kollaasit ovat mielenosoitus Bloggerin kuvien asetteluongelmaan.
Oletteko huomanneet kuinka kollaasien käyttö on yleistynyt Bloggerissa?
Jjoh, kävästiin viikkoja sitten luontopolulla kamera kourassa. Sieltä saaliina yllä olevat kuvat.
Tähän päivään, eli Cara aloitti juoksunsa. Tuon karvanaaman juoksuväli on aina ollut tasan 6kk, eikä neiti pettänyt tälläkään kertaa. Kiksulla hölkkäväli vaihtelee 5-8 kuukauteen, se tahtonee pitää laumanjohtoa jännityksessä.

Tilasin btw tänään Peten Koiratarvikkeelta kaikenlaista kivaa, vaikka ei me oikeestaan mitään ois tarvittu. Saapunevat ensi viikolla, kovin on nopea toimitus ollu aina Peteltä. Saapuvat kotikotiin, joten pääsen hakemaan tavarat vasta viikon lopussa.
Näin tyhmältä äiskä näyttää.


Kerrankin kehtasin kokata koirille.
Riisi-jauheliha-kasvis-merilevä-lohiöljy-nokkonen. 
Laiteltiin tänään ruokaaa. Huomenna voisi yrittää kuvata nassukoita, tullu viime aikoina kuvattua nääs hyvin harvakseltaan... Tämä lienee joulukuun ensimmäinen postaus, kun tuota kelloa kattelee. Wuhuu!
PS. Myöhemmin samana päivänä kävimme kahden tunnin lenkin lumimyrskyssä keskustassa! Kilometrejä kertyi 10+
PPS. Miettiny jo vuosikausia että piirtäs sarjakuvaa lauman arjesta. Ideoita lentelee hermoraunioitumiseen saakka lyhyisiin sketseihin, mutta ei mulla ole aikaa enkä oo vielä hahmotelmista huolimatta keksiny sopivan helposti piirrettäviä mutta persoonallisia koirahahmoja sarjakuviin. Voi silti olla että jonain päivänä...

2 kommenttia:

  1. Anonyymi1.12.13

    miten saat aina noin hyviä kuvia? mikä kamera sinulla on? mitä asetuksia käytät vai kuvaatko vaan automaatilla? :)

    VastaaPoista
  2. Mielestäni aika perussettiä, haluaisin osata ottaa parempia jonain päivänä. Mutta kiitos, mukava että jotakuta miellyttää :D D90 + 50/1.4 vakiokalustona, ehdottomasti manuaalilla kuvaan, automaatilla ei pitkälle pötkitä eikä sillä saa kummoista jälkeä (tosin valkotasapainon jos laittaa automaatille, saa vaikeissa tilanteissa värit suunnilleen kohilleen! :D) Järjestelmäkamerassa en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi siinä pitäisi olla edes vaihtoehtona automaatti, koska kuvaaminen perustuu säätöjen tekemiseen itse olosuhteet huomioiden :)

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.