23.11.2014

Mölliagility Kuopio

Kolmannet mölleröisemme ohitse. Osattiin perille halliin, jonne saavuimme 15 minuuttia ennen mölliluokan alkamista, eli ajomatka kesti hitusen kauemmin kuin odotin. Ilmoitin kummankin likan sekä mölliradalle että kisaradalle.

Möllirata oli erittäin simppeli jopa mölliradaksi, ja tuomari antoi jopa luvan palkata koiraa ja kertoi ettei kukaan saa hylkyä, vaan vain virhepisteitä. Rata sujui kummaltakin paimenelta hyvin, keppejä lukuunottamatta jonne Caralla oli liikaa vauhtia. Sain sen just ja just himmattua niille. Cicaro kepitteli itelleen vitosen, ilmeisesti tuomari laski keppien alkupään lyhyen pysähdyksen ja haukahduksen tai sitten yhden keppivälin avustamisen kun koira meinasi ohittaa sen, virheeksi. Mölliradalla olisi saanut valita meneekö kaksi hyppyä vai kepit, joten päätin että menemme harjoituksen vuoksi kepit. Caralle puhdas rata.

Möllirata, alku punainen merkki.
Kisaradalla oli jo oikeat säännöt, ja radassa oli sopivasti haastetta, vaikka loppuunsa aika helppo perusrata oli tämäkin. Tällä radalla ohjasin Cicarolle puomin jälkeisen hypyn liian sisälle, ja jouduin antamaan tähän uuden ohjauksen. En tiedä, tuliko siitä virhettä, tai olisiko tullut, koska saatiin hylky jo aikaisemmin radalta kepeiltä. Kepeillä Kiksu kävi katsomassa sivussa olevaa A-estettä, ja jouduin kai ohjaamaan sitä oikeaan keppivälin alkuun turhan paljon, joten hylkyhän sieltä tuli keppien takia. Kiksu eteni nopeasti ja pysähtyi komentamaan minua epäselvän ohjauksen vuoksi vain aikaisemmin mainitsemallani hypyllä ja kepeillä. Caramelin kanssa sama hylky ku Cicarolla, eli kepeiltä. Cara kävi hipaisemassa samaista radan sivussa olevaa A-estettä, ja senkään kepittely ei ottanut lähteäkseen. Muuten olisi tullut puhdas rata. Hassua että kumpikin koira sai hylyt just samoista kohdista, just samoista liikehdinnöistä! Ja hei, kisaradan medeissä jokainen osallistuja sai hylyn! Oivoi.

Kisarata, alku punainen merkki.
Ainoana ongelmana kohti alkuvuoden lisenssiä ja sitä kautta virallisia kisoja ovat ne iänikuiset kepit. Tuntuu, että kaikki muut koirat oppivat sujuvan, helpon ja vaivattoman näköisen kepittelyn jo alkeiskursseilla, kun me junnataan edelleen keppien takia. Ollaan opeteltu keppejä vinokepein sekä ohjurein. Kujakepein tai 2x2 tekniikoilla emme ole niitä opetelleet. Pitänee vaan treenata niitä nyt tehokkaasti että saatais ne joskus oikeasti sujumaan. Treeneissä tulee toisinaan tosi näppäriä kepittelyjä, mutta toisinaan ilmenee selkeetä taantumaa niiden suhteen. Cicaro muuten paransi omaa ennätystään sijoittumisissa, vaikka nollaa ei vielä ole keppivaikeuksien takia sen kanssa tehtykään. Cara taas jatkoi nollasuoraansa, mutta sai myös ensimmäisen hylkynsä agikisoista. Caramel yllätti äänellään näissä kisoissa, minkä voi havaita myös videolta. Aiemmin tuppisuu paimen haukkua louskutti nyt radalla. Toivon tosiaan, että oli vain joku omituinen hetkellinen mielenhäiriö, eikä ota tavakseen. Itse käytin radalla turhan paljon käteenottokäskyä, ja se menettänee tehonsa tätä tahtia ellen ala säästelemään sen käyttöä tositilanteisiin.

Koirien vaihto, lämppääminen (toppamanttelit ei ollu ollenkaan liioiteltua ku päivän pimetessä oli oikeasti jo kylmä), juotto ja muut kisarutiinit sujuivat hyvin, ja kehitimme varmasti taas kisaosaamistamme näissäkin mölleissä. Tiivistettynä sanoisin että oli oikein mukavat ja hyvin järjestetyt kisat, ja likat saivat ansaitsemiansa voittoherkkuja syötäväksi heti autoon päästyämme. Aina puhutaan niistä ainaisista hyvistä ja huonoista hylyistä, mutta en noviisina osaa nyt luokitella että mihin kastiin laittaisin nämä kisaratojen hylyt. Varmaan niihin hyviin hylkyihin, kun keppejä lukuun ottamatta radat sujuivat hyvässä vireessä ja sekä koirat että ohjaaja iloisella fiiliksellä.

Tulokset:
Cicaro möllirata 29,61s, 5rv, sijoitus 3/9
Caramel möllirata  30,62s, 0rv, sijoitus 2/9
Cicaro kisarata HYL
Caramel kisarata HYL

video
Kisojen jälkeen käytiin kotikotona Sania moikkaamassa ja hakemassa koirille hirvenlihoja ja laumanjohdollekin kotitekosia mehuja sun muuta. Nyt pärjäillään hyvin Jouluun saakka näillä lihavarastoilla.

4 kommenttia:

  1. Jeejee, hyvä te! Videolta näkyy harmittavan huonosti, höh! Mutta hirveän näppärän näköiset tyypit. :)
    Noita viivaisia ratapiirroksia on välillä vähän vaikea lukea, ootko harkinnut numerointia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näkyy, alkuperäiset leikkaamattomat videot ois ollu tosi tarkkoja, mut mössäänty videoks tehdessä ja Bloggeriin ladatessa :( En koskaan saa ketään kuvaamaan kisoihin, enkä viittis pyytää tuntematonta kuvaamaan useempaa rataa. En oo harkinnu, mutta jatkossa voisin harkita! Oon vaan aina piirrelly nuita viivoja ku aatellu että ne ois selkeet..... :D

      Poista
  2. Teillä meni tosi hienosti!
    Radat näyttivät tosi mukavilta ja simppeleiltä. Mietin vain, että miksi tuomari antoi teille hylyn A:n koskettamisesta jos se ei siis kuulunut rataan eikä ollut kunnolla pois aidattu areenasta... Tuomarit on välillä outoja :)
    Sinä olet koko ajan todella hyvin edellä jolloin koirasi ohjautuvat hyvin ja vauhti säilyy!

    Keppejä voisi ehkä kannattaa reenata esim. 6 keppiä kerrallaan näin saadaan useampia toistoja ilman että koira rasittuu aivan liikaa ja kun tämä sujuu hyvin voi välien määrää lisätä. Keppeihin on niin monta erityyliä miten ne voi opettaa että se oikea on vaikea löytää joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin samaa, ja pitäis melkein olla parempi video niin näkisi että mitä siellä kepeillä tapahtui. :D A-este ei tosiaan kuulunut rataan ja kumpikin koira kävi sitä katsomassa ennen keppejä, Cara hipaisikin sitä. Kiitos!

      Joo, pitänee treenata puolikkailla kepeillä niin eivät rasitu ja tympäänny keppeihin lopullisesti. :D Treenattiinkin viime vuonna kuutta keppiä suurimmaks osin.

      Poista

Asiattomiksi luokiteltavia kommentteja ei julkaista.