Paimenlauma: Äkkimiittailua

Tästä ei läpi tulla.

Niin vaan joskus asiat napsahtelee mukavasti kohalleen. Viikonloppu oli rankka mutta antoisa. Sain kuvauskeikan jokunen kuukausi sitten, joten kävin kuvaamassa Vuolijoella häät perjantaina. Samana päivänä olin suunnitellut lähteväni vielä kahden yön mökkireissulle Viljakkalaan Tampereen lähiseutuville. Karvamytyt olivat saaneet reilulta kymmenpäiseltä mökkiporukalta siunauksensa, joten Cicaro, Caramel ja Aurora lähtivät kaikki mukaan mökkeilemään ja raaputteluja keräämään.

First I was like this...

Mökkipaikka oli mielettömän upea - jos nyt mökistä voidaan puhua - kyseessä kun oli enemmänkin huvilatasoista majoitusta. Järviä, kukkuloita, peltoa ja koreat näköalat, niin kyllähän se kelpasi viettää viikonloppua. Koirat olivat tuttuun tapaan ensin hieman riitapäällä toisiaan kohtaan, kun Aurora yritti taas ottaa johtoaseman nuorimmaisena. Yksinvaltaansa tottunut revontulenkatkuinen kolmikulmahammas alisti ja kyykytti isosiskopuoliaan rähinään saakka varmaan monta kertaa. Jos ihminen puuttui tilanteeseen - ärinä vain paheni. Jos ihminen ei puuttunut tilanteeseen - koirat nahistelivat silti. Ääntähän nuista lähti, mutta ei ne koskaan tosissaan taistele. Kurja silti, että luupää Roo ei ymmärrä omaa asemaansa laumassa. Se on toisaalta nysvä, toisaalta ihan diktaattori.

Lauma kirmaili iloisena mökin pihassa, kun itse lilluimme sunnuntain vastaisena yönä nelisen tuntia paljussa, ja melko monesti koirat kiipesivät paljun vieressä olevalle tasanteelle katsomaan kysyvästi, että ettekö te idiootit vieläkään tule pois sieltä padasta.

Yöllä nukkumaan mentäessä lauman jokainen jäsen oli aivan raatona. Koirat simahtivat samantien, ja Aurora herätti ihmiset norppauikutuksellaan 9 aikoihin. Siskoni päästi koirat kehotuksestani ulos - ja koko kirjava lauma ampaisi kuin ohjus mökkitielle. Ne olivat aivan selvästi suunnitelleet kirmaamista koko yön, vaan minun rääkäisyni - kunhan siskoni ensin vinkkasi minulle kauas horisonttiin laukkaavasta laumasta - havahdutti koirat takaisin maanpinnalle. Että hyvää huomenta vaan kaikille, kun savolainen p*****e kantautui varmaan järven toisellekin puolelle! Hups.

Klaara, Cara, Cica ja Roo ilta-auringossa © Jenny P.

Jo mökille tullessamme perjantaina huomasin, että tienviitoissa lukee jostakin minulle tuttu paikkakunta, Ylöjärvi. Muistelin, että Jenny asuu Ylöjärvellä ja naputtelin hänelle lauantaina viestiä, että satumme olemaan lauman kanssa Ylöjärven/Viljakkalan seudulla mökkeilemässä. Siispä pienten järjestelyjen jälkeen miittasimme lauantaina Koiria maalta blogissa esiintyvän Klaaran ja tietysti Jennyn. Olimme suunnitelleet jo varmaan vuosien ajan että miittaisimme joskus, vaan kun meillä kummallakaan ei koskaan oikein ole ollut käyntiä toistemme asuttamissa paikkakunnissa, niin miitin järjestäminen muulloin on tuntunut haasteelliselta. Aika kiva, että nyt järjestyi tällainen mahdollisuus!

Klaara, Cicaro, Caramel ja Aurora ottivat toisensa vastaan koiriksi. Mitä nyt minun likat vetivät ku mielipuolet Klaaran luokse ensikosketukseen. Kolmestaan likat yllyttävät toisiaan lenkeillä, joten olen ihan hyvilläni että normaalisti minulla ei ole kaikkia kolmea hoidettavanani - niin paljon kuin Aurorasta tykkäänkin. Käytiin niityillä ja pelloilla, ja mökkiväsymyksestä huolimatta koirat jaksoivat kirmata uuden kaverinsa kanssa. Miitti kesti noin puolitoista tuntia, vaikka sanoin mökkiporukalle että viivyn noin puoli tuntia. Rupatellessa ja koiraillessa aika vaan kuluu niin hirmuista vauhtia! Kiitos Jennylle kuvista, jotka koristavat tätä postausta. Oli tosi nastaa nähhä viimein livenä!

Sunnuntai mökillä kului rauhallisemmissa merkeissä. Lähdimme yhden aikaan juna-asemaa kohti. Käytiin ostamassa likkojen kanssa matkaevästä aseman kaupoista, ja jostain syystä likat keräsivät hymyileviä katseita osaksensa ihmisvilinässä. Asemalla oli myös lapsiperhe, ja lapset halusivat silittää koiria. Niin nätisti osasivat kysyä lupaa, että annoin heille luvan koirien silitykseen. Koirat heiluttelivat häntiänsä ja nuuhkivat pienten ihmisten vaatteet ja naamataulut läpi, ja sain olla ylpeä hienosti käyttäytyvistä koiristani. Toinen lapsista tuli myöhemmin uudelleen silittämään koiria, aivan yllättäen ja takaapäin, mutta koirat eivät edes päätään kääntäneet. Ei mitään arkkiksia. Hyppäsin lauman kanssa Kuopioon menevään junaan. Lemmikkivaunussa koirat simahtivat samantien, ja Caramel ei edes jaksanut nousta makuuasennosta lemmikkivaunuun saapuvaa beaglea tervehtimään. Kiksu valloitti istumapaikan, ja odotuksistani huolimatta konnari ei häätänyt väsynyttä matkailijaa alas penkiltä - konnarit kun usein suutahtavat jos koira istuu penkillä. Kuopiossa jouduttiin vielä ottamaan linkku ennen ku päästiin takas kämpille. Että notta tulipahan taas reissattua!