25.11.2011

Hei me matkataan

Huhu, kuulin sitten että koneeni saattaa olla huollossa vielä parikin viikkoa, että ei onneksi ärsytä tai mitään. Jep, ja kamera ei tunnista muistikorttia, että nyt hajoaa kaikki tekniikka. Onneks kamru menee huoltoon, jos vika on rungossa eikä kortissa... testailen kotona, kortin alustin jne mut eipä pelannut, joten testaan toisella kortilla. Kuvia jonossa joku 600kpl odottamassa käsittelyä jne, mätsäreistä lähtien, että kiirettä pitää.

Noh, tokotreeneissä on käyty pennejen kans ja vielä niitä hieman halli ja sen kaikuvuus hermostuttaa mut oon silti saanu reenailtua niitte kans siellä aika mukavasti. Muutenkin on sujunut hyvin, lenkkeilty pitkiä lenkkejä ja käyty koirapuistossa, ja eilen matkattiin junalla Kuopioon Kajaanista. Pennelit nukku pitkällään ja söivät puruluita, ihan rauhassa ottivat onneksi matkan. Eivätkä välittäneet vaikka ohi kulki siivoojaa ja konnaria, olivat niin aikuisia että.

Kaverilla olin nyt sitte Kuopiossa yötä pentujen kans, ja taas ne ei osaa sisäsiisteyttä vieraassa paikassa. Mun kämpillä ainoastaan osaavat, ilkee homma mut jaa-a. Koda walesinspringerspanielin kanssa ovat sitte riehuneet täällä, Cicaro on ihan in lööv Kodaan! Läimii Kodaa tassulla ja seuraa ja pussailee, ähähä. Koirapuistossa tosiaa kävästii eilen iltasella, ja siel oli hirveesti lössiä. Ensin nappulat pelkäs ku toiset koirat tuli niin reippaasti luokse ja nuuhkimaan, Caramel tapansa mukaan alkoi kiljumaan paniikissa, mut en siitä välittänyt, niin hetken päästä ne oli OK. Draamaprinsessa tuo Cara, Cicsu otti vähän paremmin.

Huomenna ois mätsärit tääl Kuopios mut ei viiti aikataulua entisestään kiristää, joten ei mennä sinne. Mätsejä tulee ja menee, etenkin Kuopiossa. Kohta varmaan koirien kans kävästään lenkillä, ehkä jopa koirapuistossa, ja sitten Tervoa kohti ja pennelit pääsee taas äiskänsä kuritukseen. Ja sunnuntaina Sanin kans junalla takaisin Kajaaniin, saa seki vähä erityishuomiota välillä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi25.11.11

    Kodakin ilhoinen moisesta vierailusta x) Hyvinhän pennut oli, sitte ku tottu, kerran vaan molemmilta pisut tuli, yö ja seuraava päivä meni kyllä musta siihen alkuun verrattuna erittäin sivistyneesti, pyydetään iha nite JEAH :DD PÄTEVIÄ KOIRIA. Melkoisen hauskaa moinen muuten, toinen tassuillaan läpsii ja toinen draamailee :D

    VastaaPoista
  2. Nojoo toisaalta, kyllä ne sitte tajus vähä jo sivistyä ku ärjäsin heille tarpeeks... 8''D ei vaan, vaativat totuttelua uudes paikas näköjää tohonki hommaan. :E

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.