25.11.2011

Tavoitteet ensi vuodelle

Selventäen omia ajatuksiani, rustailen tähän vähän mietteitä ensi vuotta ajatellen... Tavoitteena olisi treenata ainakin tokojuttuja pentujen kans reilusti, niin että ALO-luokan liikkeet olisi mukavasti handlassa. Agia voisi siinä keväällä-kesällä alkaa harjoittelemaan, niin että hypyt kuitenkin jää vielä puomitasolle, mutta että kaikki esteet olisi kutakuinkin tuttuja ja yleisesti ohjaaminen voisi sujuilla jo kivasti. Ainaski agin alkeiskurssille suunnataan, opetellaan ekalla kurssilla suorittamaan jokainen este oikeaoppisesti, ja myöhemmin jatkokurssilla ratojen harjoittelua. Aikanaan sitte mölleihin, jos sinne saakka joskus päästään.

Tietysti aiomme myös kierrellä kesän aikana reeeilusti mätsäreissä. Kesän vietän osittain Tervossa, joten siellä korvessa mahikset sosiaalistaa nassikoita ovat hyvin hyvin rajalliset, elikkä talven yli aina kesän alkuun saakka pyrin pitämään pentuja Kajaanissa mukanani mahd. paljon.

Sanin kanssa taas pyritään pysymään timminä, kokeillaan jälkeä ja tokoillaan aina kun Sansku on mun mukana Kajaanissa. Ja hyppy ja ruutu ois kans aika mukavia opetettavia, niitä en tosin ole koskaan itse opettanut turrikoille, mut ei kait oo kovi vaikeeta. Agia voisi mielenvirkeydeksi harrastaa, vaikka Sani onkin aivan liian hidas siihen lajiin. Lonkka- ja kyynerkuvissa käydään kans pentujen kans joskus ensi vuoden lopusta viiva vuoden 2013 alusta.

Siinä kait sitä onkin sitten tavoitetta, jännä kattoo mitä toteutui, kun taas vaihtuu vuosi suuremmaksi.

1 kommentti:

  1. Mätsäreissä käydään totellakiiiiinnn reilusti! (;

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.