17.7.2012

9 tassukasta tapaa toisensa

Aamusella 9 aikoihin lähettiin ajamaan 4 hurtan kans Suolahteen Rockyn omistajalle, josta lähettiinki ajamaan peräkkäin Korpilahteen, jossa pentutapaaminen pidettiin. Tuntui, ettei sivutie lopu ikinä, ja aina vaan tie muuttuu huonommaksi ja kapeammaksi, mutta viimein saavuttiin söötille mökkipaikalle kallion päälle, järven rantaan, ja päästettiin koirat tutustumaan toisiinsa. Betty's Coral eli Jemma saapui kanssamme samaa matkaa tapaamispaikalle.

Rocky, Hero, Sani, Aurora, Cicaro, Caramel ja Jemma tutustuivat toisiinsa, ja me omistajat rillailtiin, saunottiin, uitiin ja vaiheltiin kuulumisia ja koirakokemuksia pitkälle aamun pikkutunteihin saakka. Sitä ennen kuitenkin iltamissa joskus 7 aikoihin Betty's Cornette eli Luna käväisi omistajineen paikan päällä esittäytymässä, ai että oli kaunis olento kasvanut Cornetestakin! Muuttunut on Lunakin viime talvelta, millon nähtiin neiti ensimmäistä kertaa luovutuksen jälkeen. Ihanan pirtsakka ja turkikas kaveri! Tähän aikaan sateli jo aika kovasti, joten koirat olivat märkiä ja ihmiset etsiskelivät sadeasuja ylleen. Luna omistajineen jatkoi matkaansa, harmi ettei keretty pidempään vaihtaa kuulumisia, mut viimeistään ens kesänä taas toivottavasti nähdään, kuka ties, miten suurella porukalla tällä kertaa.

Herppu! Lovely's Caneberry




Aika vetoava katse molemmilla :D Sani tyttärensä
Betty's Corneten eli Lunan kanssa.
Kuvia julkaisen myöhemmin lisää, linkitän kuvat.fi-sivustolta Pentutapaamiskansion, mutta kestää aikansa, ennen kuin saan melkein 3Gt kuvia käsiteltyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.