Huisin hirmuiset agiliitotreenit

Kiemurreltuani töistä kotiin nihkeän nahkeaan sadesäähän, sain huisin idean lähteä treenimään aksaa rakkilasten ja rakkimamman kanssa takapihan viidakkoon, sään ollessa lähes kaoottinen. Taisteltuani viidakkoveitsen kanssa tieni läpi agilityradallemme, kävin laskemassa eläimen irti. Se ryntäsi armotonta lössylaukkaa puuskuen ja puhisten takanani läpi viidakon, silmäkulmassani vilkkuen vain musta, karvainen lössykkä.

Viimein saavuimme taistelukentälle, agiliitoradalle, jossa eläin silmin nähden rauhoittui. Se haistoi kellanhuurteisen aromin, ja hetkessä se lauhtui (tiesin että 2/3 luki "laihtui", mutta turha luulo koska kyseessä on Iso Musta), lähinnä kotieläintä vastaavaksi lihislössypullaiseksi. Saatoimme viimein päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä tuleman pitää.

Tuo parikymmentäkiloinen musta nappisilmä lössytteli kiltisti esteeltä toiselle, aina niin kauan, kunnes saatoin hetkeksi unohtaa (ei, en myönnä mitään), juustonsukuiset herkkupalaset ypöyksin villieläimen huomaan. Käännähdin, vaistotessani meitä tarkkailtavan. Apinalauma tähyili meitä korkealta puusta. Arvasin sen. Ne olivat salakuunnelleet meitä. Kolme sievää apinaa, ilmeisesti lähisukulaisia keskenään hännänpäistä päätellen, tuijottivat meitä kiihtyneenä siitä, että en kiinnittänyt niihin mitään huomiota.

Kyseinen laji tuntematon.

Luulen edelleenkin, että tällä raivoisalla apinalaumalla ja parhaillaan kesyttämälläni villieläimellä oli jokin suunnitelma varalleni, sillä kun katsahdin takaisin mustan lihiksen puoleen, se rohmusi ahneesti juustonsukuisia herkkuja. Ärähdin, ja eläin väistyi, edessään kuppi täynnä, mutta niin tyhjänä, täynnä kaikkea sitä tyhjyyttä, mitä moinen louskuleuka saattoi jäljelle jättää.

Päätin, että vien tämän mustan, lihaisan otuksen muualle, ja hain 2 apinaa kanssani viidakkoareenalle vuorollaan. Yhden apinan katsoin olevan alaikäinen taisteluareenalle, ja jätin sen varttumaan ja kasvattamaan luitaan sinne mistä kaksi muuta hetkeä aiemmin nakkasin mukaani. Ensimmäinen näistä apinoista oli selkeästi alamittainen, suhteellisen karvaton, härön näköinen närniäinen, jonka kanssa suoritin erinäisiä tehtäviä hyvällä mielellä. Apina oli todella vastaanottavainen, miellyttämishaluinen ja aktiivinen tällä kertaa, ja kehuin sen maailman parhaimmaksi apinaksi ja laskin sen takaisin viidakon uumeniin ja kutsuin toisen, hieman kookkaamman apinan, aika erikoisen värisen sellaisen, luokseni.

Tämä apina juoksenteli ensin kärsä maassa innosta puhkuen pitkin viidakkoareenaa, kunnes tajusi hyvin pian, että minäkin olen olemassa. Se istahti vierelleni, ja suoritimme erinäisiä esteitä, tämänkin apinan ollessa todella hyvässä vireessä tänään. Se oli aktiivinen ja vastaanottavainen, jopa niin aktiivinen, etten pysynyt sen perässä koko aikaa, kun se säntäili (kuitenkin erikoisen hallitusti) pitkin esterataa. Jäi hyvä fiilis, että apinat toimivat tänään näin hyvällä vireellä. Kummatkin malttoivat kuunnella ihanteellisesti ja tuli hyviä suorituksia molemmilta. Vastapainoa välillä kun onnistuu tämä apinointi näinkin hyvin.

Kävin äsken pyydystämässä lössyköille kalaa, ja laitoin ne keittymään. Tiristin niistä veret talteen, koska aion testata lähipäivinä, kuinka Iso Musta Lössykkä osaa jäljestää saaliin perässä.