1.12.2012

Koirien aktivointi

Erikoispostaus, jonka idea lähti siitä, kun eräs ilta aktivoin paimenia, joiden lenkkeilyt jäivät vähiin kovan tuulen ja kovan pakkasen takia.

Vaikka omistaa paimenkoiria, niin se ei tarkoita, että omistaa palasia ydinräjähteestä tai dynamiitista. Paimenkoirankin tulee kyetä olemaan rauhassa sisätiloissa, vaikka joka päivä ei syystä tai toisesta tulisi lenkkeiltyä niin paljoa kuin normaalisti. Jos ei kuitenkaan pidä siitä, että kolmekin koiraa riehuu 23 neliön yksiössä niin että matot on rullalla, voi niille tarjota jotakin kehittävämpää aivotyöskentelyä, joka kuluttaa siinä missä lenkkeilykin. Omat paimeneni osaavat ottaa lunkisti, vaikka toisinaan jää lenkkeilyt vähemmälle, niin kuin varmasti jokaisella koiranomistajalla joskus. Kyllähän ne on sitten herkempiä haukkumaan rapun äänille ja kähnäämään keskenään ja toisinaan joku jopa piiputtaa, mutta yleensä minun koirat nukkuu sisätiloissa, tai sitten ne jyrsii luita tai - juurikin - leikkivät ja riehuvat keskenään.

Esittelen tässä muutamia itse käyttämiäni aktivointimenetelmiä, jotka soveltuvat myös pieneen yksiöön usealle koiralle samanaikaisesti toteutettavaksi.

Namiviltti
Namiviltin toteuttamiseen tarvitsee vain nameja sekä viltin ja hieman tilaa lattialta. Koirille on luontaista käyttää kirsuaan etsiäkseen jotakin maasta, esimerkiksi jälkiä. Heittele nameja viltin kokoiselle alueelle, ja asettele viltti namien päälle ja päästä koirat tehtävän pariin!
Siinä missä toinen koira myllää viltin käyttämättä sen kummemmin kirsuaan, toinen saattaa tehdä huolellista nenätyötä ja käännellä vilttiä tarkemmin. Minunkin laumassani on eroja tätä aktivointitehtävää suoritettaessa! Cicaro myllää raivokkaasti, kun Caramel taas käyttää tarkemmin nenäänsä. Tehtävää voi vaikeuttaa esimerkiksi asettamalla viltin reunoille esteitä tai painoja, tai ruttaamalla namit viltin sisään piiloon. Mitä tuoksuvampaa namia käyttää, sen helpompi tehtävä koiralle on, kun se voi paikantaa namin paremmin viltin alta. Tämä aktivointitehtävä kestää koirasta sekä vaikeusasteesta riippuen noin 10min-25min.

Tarvitset hieman herkkuja sekä viltin.
Neidit aloittelemassa namivilttiä.
Caramel ja Aurora suorittamassa namivilttiä.
Lauma kääntelee namivilttiä.

Aktivointilelut
Taustalla perinteinen kongi, etualalla aktivointipallo Virosta,
joka on erityisesti Kiksun mieleen!
Aktivointilelut ovat helppo ja turvallinen, kaupallinen tapa aktivoida koiraa. Aktivointilelujen hinta vaihtelee huimasti, mutta hyvälaatuiset lelut kestävät hyvin. Aktivointilelua ei kannata pitää koiran saatavilla kuin aktivointiaikana, ettei se menetä siihen mielenkiintoaan. Aktivointileluihin voi piilotella ihan mitä tahansa, ja yksi hyvä piilotettava nami on juusto! Se tukkii aktivointilelun aukon sopivan jämäkästi, niin että koiralla on enemmän tekemistä tehtävän parissa. Jos jäädyttää lelun sisään esim. lihaa yön ajan, on lelusta vielä pidempään iloa koiralle, koska kestää aikansa, että koira saa jäätyneet namit esille. Toiset koirat pyörittelevät aktivointileluja, osa viskelee niitä pitkin seiniä, ja osa koettaa jyrsiä ne rikki saadakseen namit. Cicaro osaa pyöritellä leluja, mutta Cara luottaa hammaskaluston voimaan, joten täytyy aina valvoa, ettei se tuhoa leluja... Tämä aktivointitehtävä kestää koirasta ja tehtävän vaikeusasteesta riippuen n. 3-60min.


Silputus
Pahvipakkauksia.
Moni koira tykkää silputtamisesta ja hammaskalustonsa käytöstä. Jotta uhriksi eivät joutuisi kengät, voi koiran opettaa jyrsimään jotakin luvallista. Itse säästän paljon pahvipakkauksia, joihin toisinaan piilottelen nameja sisälle, ja koirat saavat jyrsiä pahvipakkaukset silpuksi saadakseen namit. Ja vaikka namit olisi saatu jo esiin, saa pahvilaatikko silti edelleen kovan käsittelyn, ja pian se on silppuna lattialla! Huomioithan, että nämä uudet veteen liukenevat WC-paperihylsyt EIVÄT sovellu koirille, ne voivat aiheuttaa suolitukoksen, mikä on hengenvaarallinen tila koiralle!!! Ja jos kyseessä on p
entu, kannattaa pahvipaketin kanssa riehumista valvoa. Joskus jollekin on käynyt niin, että pentu on tukehtunut maitopurkkiin. Silputus on silti turvallinen ja monelle koiralle mieleinen aktivointitehtävä, joka vaatii omistajalta vain hieman vaivaa siivousvaiheessa.. Paimenlauma tykkää silputtaa pahvia! Ja silputusvaiheen jälkeen on kiva kinata jostakin säälittävästä pahvinpalasesta siskosten kesken. Tehtävän kesto on noin 5-20min.

Namien piilotus
Namien piilotuksessa idea on sama kuin namiviltissä. Ainoastaan alue on laajempi kuin aiemmin. Toiset kritisoivat namien piilottamista sillä, että koira oppii hyppimään pöytiä vasten ja tavoittelemaan nameja pöydiltä täysin luvatta. Siksi kannattaa piilotella nameja vain alatasoille, ei mihinkään kovin ylös. Itse pidän rajana tuoleja, sitä ylemmäs en viitsi piilotella nameja. Hyviä piiloja ovat kaikenlaiset peitonnurkat, lattian nurkat, maton aluset sekä matalat tasot. Tehtävää voi vaikeuttaa piilottamalla vain vähän tuoksuvia nameja ja päinvastoin. Kaikki paimenlauman jäsenet osaavat etsiä. Auroraa en opettanut itse etsimään, vaan sen hoiti muu lauma, ja nyt Aurorakin osaa etsiä nameja muiden mukana. Tämä tehtävä kehittää koiran maltillisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Toiset luovuttavat ennen aikojaan, ja toiset jatkavat sitkeästi, vaikka namit olisi jo löydetty! Koiralle voi opettaa lopetuskäskyn tähän tehtävään, ja minä esimerkiksi sanon LOPPU, jonka neidit ovat oppineet yhdistämään siihen, että tuon sanan kuullessaan ei enää löydä nameja ja etsintä on turhaa, joten sen voi lopettaa. Tämän tehtävän kesto on n. 5-40min.

Näiden aktivointitehtävien lisäksi kaikenlaiset temput ovat hyvää aktivointia, ja kehittävät samalla myös omistajaa kouluttamaan koiraansa ja voimistavat keskinäistä luottamusta. Koiran kanssa leikkiminen esimerkiksi vetoleikin muodossa on myös eräänlaista aktivointia, mutta tätä voi olla vaikeampaa toteuttaa usean koiran kanssa.Osaa näistä harjoitteista voi soveltaa myös ulkomaailmaan, vaikka kirjoitinkin oikeastaan vain sellaisista harjoitteista, joita voi soveltaa sisätiloissa esimerkiksi huonolla kelillä tai jos omistaja sattuu olemaan kipeänä!

1 kommentti:

  1. Anonyymi2.12.12

    Kiva pokstausidis tämhöinen. Jännäisää.

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.