12.2.2013

Onko meidät hylätty lopullisesti?

Joskus viime vkolla otettu foto tolppatontuista. © Essi.
Otollinen tilaisuus tsekata, kuinka koirat käyttäytyvät kun ovat yhtäkkiä useamman päivän ajan hoidossa, erillään toisistaan. Reissuhan sujusteli tosi nastasti, enkä ala siitä kertoilemaan pitkästi koska luulen ettei se kiinnosta valtaosaa lukijoista. Autossa tuli istuttua takapuolet puuduksiin ja rahaa paloi Helsingissä aleostoksilla ja laivalla törsäillessä. Ens vuonna uudelleen, oli sen verran huikee meno paatissa.

Kotiuduin eilen yhen aikaan yöllä ja lähin samantien hakemaan Kiksua hoidosta. Koira oli onnesta soikeena miut nähdessään, riehu ja läähätti silmät pullollaan korvat takakenossa ja pomppi syliin. Kunnon nassukka, hyvä nassukka. Kiksu oli ollu hoidossa tosi kiltisti ja sai kehuja hoitotädiltä, saa kuulema tuoda uudelleenkin hoitoon jos tarvis on. Olihan se otus vähän haukkunu ja jyrsiny oven tiivisteitä yksin jäätyään, mutta ei mitään katastrofaalista. Vissiin vähän eroahdinkoa kun jäi ypöyksin vieraaseen asuntoon. Noh, kahen seutuun kotia, kolmelta nukkumaan ja aamulla herätys 6.30 skoleen. Kiksu jäi yksikseen koko asuntoon, en rajannut eteistilaan. Kotiin tullessa Kiksu oli taas aika hihhulina, tavanomaista enemmän oikeestaan. Se kieri taas selällään pitkin lattioita ja önis ja koetti kaikkesa saadakseen minun huomioni. Haukottelin, istahdin koneelle ja naputtelin niin pitkään kunnes koira rauhoittui täysin maate. Sen jälkeen annoin sille huomiota ja Kiksu sai katella ikkunasta pihalle... ja mikäs muukaan siellä viipotti mänemään ku se sama hemmetin kurre mikä aina ilmestyy roikkumaan tuohon seudulle. Kiksu näki sen ja alkoi oikein tutisemaan innostuksesta. Nostin sen alas ikkunalta ja se yritti loikkia minu syliin ja ikkunaa vasten että näkis sen jyrsijän ees vilaukselta jotta vois kiksaantua siitä vielä vähä lisää. Laitoin Cicaron maate, ammuin oravan (ainakin mielessäni senkin blogiini eksyneet eläinaktivistit) ja rauhoittelin taas Kiksua ihan harjoituksen vuoksi. Piiiiiippp... piiipp... pipipipipiiiiiiiIIII alkoi kuulumaan ja taas alkoi sama huomioimattomuus koiraa kohtaan. Ei menny kauaa ku pystyin jo hakemaan hihnan ja koira sekos taas. Istuin siis lootusasennossa sängyn reunalla niin pitkään, kunnes koira rauhoittui hetkeks ja lähettiin lenksulle. Onneks otin namit matkaan, koska koira normalisoitui heti kun sai tehdä jotakin. Otin jo ulko-ovella perusasentoa, lenksulla palkkasin aina kun pikkuotus otti kontaktia ja niin pois päin namistellen koko pisureissun ajan. Kotona Kiksu nappas puruluun suukkiin ja rauhoittui jyystämään sitä ja otti sitten torkut.

Cara saapui hoidosta sinä aikana ku olin raapustamassa Kiksun hoitoajasta, joten jatkan nyt samantien facepalmina siitä, kuinka paimenperse oli käyttäytynyt hoidossa... Mistähä alottas. Varmaan siitä, että minun pitää alkaa treenaamaan noita kahta taas erillään. En oo niitten kans nimittäin teiniaikojen jälkeen just lenkkeilly erikseen niin, että toinen joutuu venaamaan kotona. Caralla oli hoitopaikassa eroahdistusta. Se oli tehnyt tarpeitaan sisälle, tullut ylite olkkarissa olevasta aitauksesta joka on suht. korkea, hyppiny pöydille ja kaatanu penkkejä, pureksinu DVD:n ja silputtanu H&M:n kuvaston tuhannen päreiks. Tämän lisäksi se oli ulvonut ja huutanut yksinollessaan ja täten saanut Unnan levottomaksi ja puremaan lattiaan reiän. Eiiiii kele. Ihan uskomatonta. Just ku kehuskelin ettei oo paimenet mtn tuhonnu yksinollessaan sitten tenuaikojen, eli ainakaan puoleen vuoteen.

Tuli taas niin huono koiranomistaja -olo, koska kyllähän nuitte pitäs osata olla hoidossa erikseen ilman että saavat eroahdistusoireita. Kotona ne menee niin huoletta kahdestaan, ne nukkuu yksinollessaan kaikes rauhas. Mut tää tuli nyt vähä shokeeraavana yllätyksenä Caran kohdalla vastaan miten huonosti se oikeesti osaa olla vieraassa paikassa yksinyksin. Suunnitelmana siis muutamasta sekunnista alkavat yksinoloharjoitukset molemmille, tavoitteena se, että kumpikin osaa olla yksin kotona ilman ahdistumista, kun esmes lenkkeilen vain toisen kans. Tehään tästä ihan arkirutiini, että koirat saa lenkkeillä myös yksikseen aloittaen pienistä pyörähdyksistä ulkona kunhan siihenkin saakka ensin joskus päästään, ja toinen jää sillon ihan viileenä odottamaan kotiin. Mennään ja tullaan lähes kyllästymiseen saakka. Vielä kun on jotain tehtävissä, ennen ku nuo vanhenee lisää ja eivät opi koskaan olemaan ihan yssikseen, niin on aika tarrata ongelmaan. Sanotaan nyt kuitenkin että muuten Cara olikin käyttäytyny tosi mallikkaasti, mutta yksinjäänti oli sille ihan liikaa.

Masentaa. Vituttaa. Ärsyttää. Me aletaan harjoittelemaan
jo tänään. Luvassa siis lukuisia ovenavauksia seuraavina kuukausina.

Aloitetaan 5 sekunnista, edeten aina yksinoloaikaa lisäten +5s, kun hyviä suorituksia tulee ainakin 80%. (Hyvä suoritus= pientä piippailua sallitaan, mutta ei mitään suurempaa.) 
Lähdöstä ei tehdä numeroa koskaan, ei mennessä eikä tullessa. Audacity nauhoittaa tapahtumia, 
koska se kertoo enemmän kuin naapurit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi kulkeutuu laumanjohdon arvioitavaksi ennen julkaisua.