27.2.2013

Privaatisti keimaillen

Caran kans privaattitoko takana eilen. Eli Cicaro odotti kotona, koska sillä alkoi juoksut muutama päivä takaperin. Mentiin puoli 9 vasta hallille ja treenattiin puoli tuntia aika aktiivisesti ja sen jälkeen hölläiltiin loppuaika kaikkee turhaa pelleillen. Ei oikein hyvä vire ollut tänään. Tai vasta lopussa alkoi olemaan, eli kesti tavallista pidempään löytää se sopiva vire. Treenattiin sitä mitä täs parina viime kertanaki eli sama lista noutoa hyppyä ja hyppynoutoa jne, mutta edelleen noudossa töppää yksi osa-alue eli se kapulan pitäminen suussa tarpeeksi pitkään. Ei voi palkata koko noutoa koska yksi osa-alue ei suju. Njäh, millähän nuo sais pitämään kapulaa pitemmän aikaa. Kotona naksutellu ja onnistuu jopa 5s ajan kapulan suussa pitäminen, mutta hallilla se sylkästään pihalle heti kun mahollista. Hyppy sujui ihan pienellä käsimerkkiavulla, estettä nuuhkaistiin kerran ja muuten ei mtn kummempaa siihen.

Otettiin jotain ihan uuttakin. Hain pari matalinta aitaa mitä löysin, ja asettelin niitä ties mihinkä asentoihin toisiinsa nähden, ja ohjasin Caraa hyppäämään niitä ties mitä kautta joko kutsuen tai ohjaten alusta saakka ihan siinä lähellä. Kokeilin ottaa etäisyyttä että koira ohjautus kauempaa ku kirsu minun kädessä, ja about metrin päässä pystyin jo ohjaamaan kun muutama toisto oltiin otettu. (Eli aika säälittävää).

Seuraa niin tarkkaan kättä tuo typy että ei voi kovin kaukaa ohjata esteillä. Mut se on sit aksa-ajan murheita, nyt vaan haetaan tommosta pientä pohjaa aksaan sillä että ite opettelen muutamia tietämiäni ohjausliikkeitä ja koetan saada koiria ohjautumaan mahd. erilaisista kulmista ja tilanteista oikein esteeltä toiselle. Ihan kehittävää jatkoa ajatellen, ja kivasti sytty Karski nuissa jutuissa.

Kuvia? Ei. Koirapuistokuvat edelleen kässäämättä. Alkaa kevät räjähtää käsiin koulun osalta, kun alkukevät oli tosi kevyttä ja höttöpäiviä viikot täynnä. Nyt sit kiristyy opiskelutahti, ja täs jo tänään hoidin ties miten monta puhelua ympäri Suomea ja järkkäilin asioita tärkeysjärjestykseen. Aksa tähän vielä päälle niin huhuu, mut onneks se on sellanen kiva henkireikä sitten eikä mikään ää-emmä-jaksa-tahon-nukkumaan -juttu. Huolettaa vaan ku Cicu juoksee nyt, niin Cara alottaa tapansa mukaan 2kk päästä. Eli just ku aksan pitäs olla käynnissä viimeistään.. Eiiih. Ehke ostan vaan yhden kurssin ja Cara on jo vanhus kun se pääsee aksaamaan. Tai okei saahan juoksunen narttu treenata, mutta ei se silti oikein houkuta että aina vikana ja urokset sekoaa silti ja meitä katotaan vinoon jne. Kesäks Savoon, syksyllä harjottelu Savossa, joten 6kk ajan taukoa Kajaanista. Ja ei muuta ku oottelemaan TAAS kevättä 2014. Ei tää näin onnistu että vaan yhtenä vuodenaikana on mahdollista aksata. Kyllä se pitää joku mahdollisuus ja ratkaisu löytää tähän, mutta sitä ennen me vetästäänkin kunnon lenksu tuolla liukkailla teillä. Mor ja anteeksi taas tämä avautuminen. Ja nyt mua ärsyttää tuo banneri, kun se on niin neliskanttinen.

Inhoan myös näitä keväisiä iltoja, kun menee iltalenkit siihen kun yrittää taistella pystyssä tuolla peilikirkkaalla jalkakäytävällä koirien kans. Huhuh. Sulaispa lumet nopiaan, tai pitää alkaa ajoittamaan päivän pisin lenkki sulalle ajankohdalle ennen iltaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.