25.7.2014

Koirien myrkytys

Kuva © Eräs Facebookin yhteisö.
Paljon viime vuosina mediassa kuohunut puheenaihe; koirien myrkytystapaukset. Tämä aihe herättää voimattomuuden tunteita itselleni, joten päätin avata sanaisen arkun.

Ihmisen vierellä eläneet koiraeläimet eivät katoa maan päältä sillä, että niitä lahdataan myrkyillä vähemmäksi. Koirien omistajat todennäköisesti ottavat uuden koiran jos toisenkin korvaamaan entisen. Ihminen ei opi kouluttamaan koiraansa tai siivoamaan koiransa jätöksiä vain myrkkytäjien mieliksi paremmaksi koirakansalaiseksi ajatuksella

Hitsi, koirani kuoli myrkkymakkaraan. Ensi kerralla koulutan koirani paremmin ja siivoan sen jätökset niin myrkyttelyt loppuvat!


Aina joku naapurustossa antaa koiransa tehdä tarpeet väärille pihoille, jolloin kaikki alueen koirat saavat pissikakka-vihat päällensä ja myrkyttäjät ryhtyvät keittelemään suloista myrkkysoppaansa. Jos ihminen
 kärsii sietämättömästä kaupunkiahdistuksesta, hän voi aina muuttaa muualle sopeutumattomuutensa takia. Kukaan ei pakota ketään asumaan kaupungissa koirien (ja koiranpaskan) keskellä.

Suomalainen ei puhu, vaan hän toimii. Tämä lienee maailmanlaajuinen olettamus suomalaisista. Kun mykkä kansa ei osaa hoitaa asioita puhumalla, he nakkelevat mieluummin myrkyt kadun varsille ja jopa alueille, missä koirien on täysin laillista temmeltää - esimerkiksi koirapuistoihin, mikä on täysin käsittämätöntä. Harvoin kukaan huomaa, kun myrkyttäjä nakkelee huomaamattomasti makkaraa, kananluita, lihapullia tmv. koirille vaarallista taskuistaan ja lahtaaja pääsee ilkiteostaan ilman sanktioita. Näin itse kerran ikkunasta, kun joku hiippari tyhjensi muovipussin sisällön pensaaseen. Tietysti heräsi heti ajatus että entäs jos... ja kävin pian katsomassa ohimennen, ettei puskassa näy mitään koirille myrkyllistä - eikä onneksi näkynyt. Viereisellä tiellämme kuitenkin kulkee paljon koiria, ja vielä sellaisten omistajien käsissä, jotka eivät juuri katso mitä koiransa pitkässä fleksissä kulkiessaan suuhunsa nappaavat.


Kumpiakos ympäristössämme on enemmän; roskia vai koiranpaskaa? Jokainen varmaankin tietää, kumpi niistä maatuu nopeammin pois silmistä. Meluhaitat ja roskahaitat eivät miellytä ketään, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kyllä koiranomistajien kuuluu siivota koiransa jätökset pois ihmisten kenkien alta, mutta yhtä lailla roskat, sylkiklimpit ja tupakan natsatkin pitäisi osata suunnata toisaalle kuin bussipysäkeille ja jalankulkuväylille.

Koira rinnastetaan laissa esineeseen, joten myrkyttäjä aiheuttaa koiran omistajalle jopa tuhansien eurojen vahingot. Jos myrkyttäjän mielestä on oikein tuhota toisten omaisuutta, saanemme syyttää myrkyttäjiä kaikenlaisesta vandalismista mitä ympäristössämme muutenkin jatkuvasti tapahtuu? Koska koiranpaska on ihmisille ongelma, niin entäs naapurin joka päivä rapussa, pihalla ja sisällä mekastavat lapset? Tai yhteistä ympäristöämme roskaavat ihmiset?

Ja se, millaista tuskaa myrkyttäjät aiheuttavat tappaessaan toisen lemmikin, joka vastaa usein perheenjäsentä omistajalleen. Onko myrkyttäjien tuska koirien jätöksistä nurmikoilla suurempi kuin omistajan tuska kuolleesta lemmikistään ja lemmikin tuska kuollessaan myrkkyyn elimistössään. Tapahtuuko tätä siksi, että myrkyttäjät voisivat itse paremmin elinympäristössään, vai mikä näissä myrkytystapauksissa on pohjimmiltaan motivaationa? 
On itsekästä laittaa viaton luontokappale kärsimään omistajansa ajattelemattomuuden takia. Henki eläimelläkin, vaikka ei koskaan yhteiskunnassa yhtä arvokas kuin ihmishenki. Voin kuvitella, millainen viha täyttää sen ihmisen, jonka lemmikki tapetaan. Myrkkyjä syövät myös koirat, jotka eivät ole aiheuttaneet ympäristössä mitään paheksuntaa. Hyvin koulutettu koirakin saattaa sen yhden kerran napsaista namin tienvarresta vaikka normaalisti se ei niin tekisi.

Koirallisille ihmisille vielä; kouluttakaa koiranne jättämään kaikki löytämänsä asiat suustaan pois lenkeillä - ja tämän lisäksi tarkkailkaa mitä koiranne lenkeillä nuuhkii. Älkää antako koiran nuuhkia mitään ilman että tiedätte, mitä se nuuhkii. Tämän lisäksi opetelkaa ehdottomasti koiran ensiapu myrkytystapausten varalta. Myrkytystapaturma voi sattua omalle kohdalle, mutta myös lenkkikaverikoirakon kohdalle!!

8 kommenttia:

  1. Anonyymi26.7.14

    Tämä on juuri aina niiden ihmisten tapa kun niillä viiraa ja pahasti. Pitäs aina kun näkee jonkun heittelevän ruokaa kadulle niin soittaa poliisi asialle ja kaikki tunto merkit. Niin siinä pitäs käydä kun joku saadaan kiinni koiran taposta niin siitä tullisi monen tuhannen euron korvaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja kun kaikki vielä ymmärtäisivät ottaa tuntomerkit ylös!

      Poista
  2. Meilläpäin myrkyt laitetaan yleensä isoille puistoalueille. Puistoihin missä myös lapsiperheet viettävät paljon aikaa. Ajatteleeko myrkyttäjä, että se myrkytetty nakinpala voi päätyäkkin pienen lapsen suuhun... ei ajattele.

    Mulla on tapana keräillä niitä toistenki koirien kakkoja jos on roskiksen lähettyvillä. Ei mun mielestä ainakaan ole kovin suuri vaiva sitte on ainaki poissa niitten myrkyttäjien silmistä ja muiden kengänpohjista. Perjaatteessahan ne ei mulle kuulu, mutta koiraihmisenä kuitenkin kuuluu. En mäkään tosin pitkiä matkoja toisten paskoja ala roudaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Itse keräilen myös toisinaan toisten koirien jätöksiä ja etenkin koirapuistoja siivoilen usein samaan aikaan kun koirat riekkuvat puistossa. Hienoa kuulla että siullaki on tapana keräillä muidenki koirien jätöksiä!

      Poista
    2. Itse keräilen kanssa muiden jätöksiä, jos ne sattuvat olemaan oman koiran jätösten lähellä. Itse olen pennun kanssa ulkoillessa astunut monta kertaa koiran kakkaan. Ärsyttää, että vaikka itse keräisi kaikki kakat, silti saa raapia lenkin jälkeen kengän pohjiaan puhtaaksi. :/

      Poista
    3. Jep, tuttu tunne. Kiva tajuta eteisessä että jostaki kantautuu nyt messevä tuoksu... :D

      Poista
  3. Anonyymi27.7.14

    Minun siskon koira vetäsi kerran myrkyt nielusta alas. Onneksi koira on rodultaan iso ja roteva saksanpaimenkoira, niin selvisi siitä vaikka sitä oksennusta ja paskaa lensi seinillekin asti. Jos olisi ollut pienempi hauva, niin olisi varmasti käynyt huonommin.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisia tapauksia. Omani onneksi välttyneet, mitä nyt Kiksu löysi kerran rotanmyrkkyä mökiltä. Ei kuitenkaan ollut kellään ideana sitä myrkyttää.

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.