15.11.2014

Millainen on hyvä blogi?

Perustuu yhden ihmisen mielipiteeseen ja ärsytyksen multihuipentumaan.

Hymiöitä välttäisin blogissa viimeiseen saakka. Voin paljastaa salaisuuden blogimme historiasta, että olen itse karsinut jälkikäteen valtavan määrän hymiöitä vanhimmista postauksistamme. Ne sopivat ehkä facebookiin, mutta eivät blogiteksteihin. Pahimmillaan olen nähnyt hymiöitä aivan joka kappaleen perässä. Hymiöiden liikakäyttö syö uskottavuutta ja siitä tulee herkästi sellanen fiilis, ettei kirjoittaja kykene tuomaan mielialaansa muuten julki kuin näitä pallopäitä käyttämällä.

Kielellä voi rikastuttaa tai köyhdyttää blogia. Liika murteen käyttö, turhien "aha, jaaha, hmmh" ym. täytesanojen käyttö ei vain näytä hyvältä. Täysin kirjakielinen teksti taas ei välttämättä ole niin kiinnostavaa luettavaa. Tekstin tulisi olla helposti luettavaa, ei mitään koukeroista fonttia tai kissan kokoista fonttia. Lisäksi reunaan tasattu teksti on luettavampi kuin keskitetty teksti. Siispä epäsymmetriafoobikot, tekstit rohkeasti sinne vasempaan reunaan.

Blogin nimen muotoiluun kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa ja yrittää keksiä heti pysyvä nimi blogille. Jatkuvat osoitteenvaihtajat eivät vaikuta olevan sitoutuneita bloggaamiseen ja ovat vielä kuin tuuliajolla ja karkottavat lukijat jatkuvalla osoitteen venkslaamisellaan. Blogin nimessä kannattaa myös käyttää harkitusti sanoja. Viiden sanan mittainen nimi on blogille pitkähkö, ja se muistetaan ehkä huonommin. Kliseiset englanninkieliset sitaateista muodostuvat bloginimet toimivat joskus, ja joskus ne eivät toimi.

Videot ovat kiva lisä ainaisiin kuviin. Kukaan ei kuitenkaan jaksa katsoa 7 minuutin mittaista videota, jossa ei tapahdu mitään erikoista. Jos video junnaa ollenkaan paikallaan, klikkaan ainakin itse hyvin herkästi sitä eteenpäin kun olen tietsikan ääressä muutenki melkone sähköjänis. Olen aina ja ikuisesti sanonut, että hyvän videon tunnistaa siitä, että sitä ei tee mieli klikata eteenpäin nopeuttaakseen sen katsomista. Hyvää videota on leikattu niin, että kaikki turha ja tylsä matsku leikkautuu pois.

Kuvien koosta ollaan montaa mieltä. Jossain vaiheessa bloggerissa näkyi trendi, että kuvien pitää olla ihan jestaksen isoja. Niin isoja, että varmasti näkyy taustan joka ikinen heinänkorsi. Joo säästäähän se vaivaa pienten kuvien avaamiselta katseltavan kokoisiksi, mutta että 24 kuvaa yli näytön kokoisina? Ei kai sentään. Ja kaiken lisäksi kuvat saattavat olla suoraan kamerasta, jolloin niissä ei välttämättä ole mitään mielenkiintoista, kun niitä ei ole käsitelty kiinnostavammiksi.

Kuvien sijoittelu on tunnetusti haastavaa Bloggerissa, mutta jos viittii nähdä vaivaa etteivät kuvat ole vinks ja vonks, niin lukijat kiittävät. Täysin kuvaton postaus on myös vähän tylsähkö visuaalisille lukijoille. Kuvissa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että ne ovat suunnilleen ajankohtaisia blogitekstiin nähden. Samoiten se että kuvat eivät ole keskenään ainaisen samanlaisia, antaa kuville arvoa.

Ulkoasu on parhaimmillaan, kun banneri on sopivan kokoinen (ei mikään koko ruudun täyttävä tai niin leveä että näyttö venähtää). Ja jos mahdollista, bannerin olisi hyvä olla jokin muu kuin reunoiltaan kulmikas. Jokainen osaa väkertää neliölaatikkobannereita, mutta transparentoituja (tausta poistettu) bannereista pidän ainakin itse enemmän. Ja jos et osaa itse banneria väsätä, niin teetä se työ jollakin joka sen osaa. Paintilla ei kummoisia saa aikaiseksi. Ulkoasun tulisi muutenkin olla mahdollisimman yhtenäinen ja selkeä ja blogin leveyssuhteiden oikeanlaiset.

Postaustahti ei aina voi pysyä samana. Toisinaan tulee viikkojenkin taukoa, koska internet ei ole koko elämä. Kuitenkin epävakaa postaustahti saattaa antaa bloggaajasta kuvan, ettei häntä kiinnosta blogata.



Postausten sisältö ei voi joka kerta olla se, kuinka tänään heräsit ja käytit koirasi aamulenkillä. Tai voi tietysti, mutta jaksaisitko itse lukea ainaisen tylsiä, arkisia postauksia? Sisällön monipuolisuus on iso tekijä. Normaalisti bloggaajat bloggaavat välillä asiapitoisesti ja toisinaan hyvinkin rennosti. Näin postaukset säilyttävät mielenkiintonsa. Ainakin koirablogeissa samat aiheet toistuvat asiapitoisissa postauksissa vähän buumityyppisesti, ja näissä erottuu parhaiten oman ajattelun esiintuomisella. Toisinaan kriittinen, jopa vähän lietsova tai hyvällä tavalla prosovoiva teksti iskee lukijaan.

Gadgetit on kivoja. Tasan niin pitkään ku niitä ei tursua liikaa. Mitä enemmän sirotellaan instaa, bloglovinii, facee sun muuta nykyaikasta, sitä kiihkeämmin ainaki ite selaan ihteni pois blogista. Jos on jo blogi, niin miksi luoda viistoista muuta reittiä seurata teidän arkeanne.

Mainonta on sellanen asia, että sitä ei passais harrastaa liikaa, tai saa tyrkyttäjän leiman ja alkaa vaan ärsyttää ihmispopulaa. Toisinaan näkee ku jotkut mainostavat blogiaan ihan joka tuutista, ihan joka postauksesta. Jos tietyt ihmiset halutessaan seuraavat blogiasi, niin miksi pitää luetuttaa sitä jatkuvasti heilläkin, jotka blogista ovat varmasti jo kymmenennen mainostamisen jälkeen tietoisia, mutta eivät syystä tai toisesta ole kiinnostuneita lukemaan jokapäiväistä postaustasi?

Omaperäisyys kiehtoo. Omaperäinen blogi ei ole kopio muista blogeista. Omaperäisyyteen ei myöskään kuulu se että lähtee mukaan jokaiseen postausbuumiin. Linkitä blogisi, arvonta, kysymyspostaus... mitä näitä nyt on. Voi huomata, että kun yksi julkaisee jonkun edellä mainituista postauksista blogissaan, viisi muuta tekee parin päivän sisään saman. Oottasivat edes että ei ois kaikki arvonta- ja kysymyspostaukset samaan aikaan. Myöskään se että jokainen julkaisee kuin pakon edessä jonkinlaisen joulukalenterin, johon sitten ei keksi ideoita kuin muilta pyytämällä. Miksi ketään kiinnostaisi oikeasti keksimällä keksiä ideoita toisen blogiin? Ei miksikään. Joten jos et kykene keksimään itse, niin harkitse uudelleen bloggaamisharrastustasi. Tekstien ja ideoiden tulisi lähtökohtaisesti lähteä sinusta itsestäsi, eikä muilta.

Mikä sinun mielestäsi on tärkeintä lukemissasi blogeissa?

12 kommenttia:

  1. Minulle kaikkein tärkeintä on, että blogi houkuttaa lukemaan. Ulkoasu ja kuvat luovat itselleni tämän. Jos nämä natsaavat, siirryn yleensä lukemaan tekstiä. Jos sekin on luettava, eikä täynnä hymiöitä ja virheitä, blogi sai uuden lukijan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oikeastaan samat kriteerit tärkeimpinä. Jos blogin visuaalinen ilme ei miellytä, en lue tekstejäkään, ellei blogi jostain syystä kiinnosta muutoin.

      Poista
  2. En oikeastaan edes tiedä, millä perusteella kaikkia lukemiani blogeja luen :D Visuaalisuus on toki tärkeää siinä mielessä, että jos teksti on valkoista mustalla pohjalla ja blogi liian leveä, jää blogi luultavasti lukematta. Tämä lähinnä uutta luettavaa etsiessä. Mutta myös tekstit ovat tärkeät. Tai lähinnä sen sujuvuus. Tekstien ei tarvitse olla kirjakielellä, mutta murteella kirjoitetut tekstit saattavat alkaa ärsyttää. Ja samaa mieltä hymiöistä, jos niitä on liikaa - yksi hymiö ei vielä haittaa. Mutta ehkä teksteissä piilee omalla kohdalla kaikkein tärkein syy (ja postaustahdissa sinällään, että saatan tiputtaa blogin pois luettavista, jos edellisestä postauksesta on puoli vuotta).

    Luettavista koirablogeista huomaan, että luen lähinnä sellaisia blogeja, joiden kirjoittajan jostain tiedän (vaikka sitten jostain muualta netistä) :D Eri asia sitten ne ei-koirablogit (vaikka niitä taidan lukea vähemmän..?).

    Ja samaa mieltä blogin nimestä. Tai ainakin osoitteen vaihtamisesta, kun siitä ei välity tieto kuitenkaan lukijoille. Netan blogin nimi ärsyttää minua välillä, mutten keksi muutakaan niin en jaksa vaihtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma häärr, että sellasia blogeja lukee vielä herkemmin joiden päätähdet tuntee irl tai netin kautta :D

      Poista
  3. Hyviä juttuja. Aika samoilla linjoilla olen kanssasi. Hyvä blogi on sellainen josta huomaa, että bloggaaja tykkää tehdä sitä ja sillä on paljon ideoita. Jatkuva kysymys-ja toivepostausten tekeminen kertoo vain siitä ettei bloggaajalla ole oikeasti intressejä pitää blogia.

    VastaaPoista
  4. Tää oli kyllä ihan mahtava! Aloin itekki ajatella että minkälainen banneri (saattaisi) houkutella uusia lukijoita ja tästä postauksesta sain siihen apua! Meidän blogissa kun ei niitä paljon ole.
    Postauksien välillä saattaa helpostikkin tulla tuo viikon tauko minulla ainakin kiitos koulun. Silti yritän aina napsia kivoja kuvia ja päästä kirjoittamaan ainakin 2-3 kertaa viikossa jos useamminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos tästä oli jotain hyötyäkin jollekulle :) Meillä myös saattaa toisinaan tulla parinkin viikon tauko bloggailusta. Sopiva postaustahti vaihtelee varmasti paljon lukijasta riippuen, mutta ite tykkeen että kerran viikossa ilmestyis postauksia blogeihin joita luen. Liian tiheä tahti taas aiheuttaa lukupaineita ja skippailee herkästi ainaki pisimmät postaukset :D

      Poista
  5. Minä luen ihan kaikenlaisia blogeja, koirablogeja, hevosblogeja tai muuta blogeja. Suurin syy siihen kun seurailen jonkun blogia, on ehdottomasti hyvänlaatuiset kuvat. Niitä todella tykkään pysähtyä ihailemaan, varsinkin jos kuvia on paranneltu.

    Treeni-tekstejä en yleensä jaksa lukea, ehkä luen niitä välillä sitten joskus enemmän jos treenaisin itsekin. Niistä treeni-postauksista voi olla varmasti joskus joillekin ideoita treenailemiseen. Mutta kun en oikeastaan treenaa tällä hetkellä, toki harjoiteltu koiran kanssa perus-juttuja, mut ei sen ihmeempiä. Joskus kyllä pysähdyn lukemaan tekstejä, jos tuntuu mielenkiintoiselta. :)

    Olen samaa mieltä videosta, jos siinä on koko ajan samoja juttuja pitkänä videona, nii kuka sitten jaksaisi sitä katsoa.

    Minä yritän jatkossa välttää hymiöitä tekstin kirjoittamisessa. :D vaikka niitä ei taida juuri paljoa olla, mutta niitä kyllä välillä on.... Ja parannella omia kuvia paremmin kuin aikaisemmin, välillä nimenomaan ärsyttää kun blogger välillä muuttaa kuvaa erinnäköiseksi, kuten väri tai tulee oudon haaleaksi..

    Teen blogini vaan lähinnä omaksi iloksi. Postaustahtini on usein 1-2viikon taukoa ja sitten tulee ehkä muutamia postauksia peräkkäin, ja taas sama pieni tauko jne. Se on kai vaan oma tyylini... jotakuta lukijaa voi ehkä ärsyttää tällainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo treenipostaukset pitää kyllä kirjoittaa huikeen hyvin että niitä jaksaa lukea. Vaikka iteki treenailen koirien kanssa niin siltikään en mielelläni lue kovinkaan pitkiä selontekoja muiden treeneistä. Haha, kiva jos säki hyödyit tästä kirjoitelmasta! :D

      Poista
  6. Luen kavereiden blogeja ja semmoisia blogeja, joissa on mielenkiintoisia tekstejä. Mulle ulkoasu ei ole ykkösjuttu ja etenkään millään bannerilla ei ole hitonkaan väliä, jos teksti on mielenkiintoista luettavaa. Tietty jotkut karmeat värit, joista tulee silmät kipeiksi, pistävät aika nopsaan häipymään kyseiseltä sivustolta.

    Harva blogi on kuitenkaan sellainen, että tulee jokainen postaus luettua - oikeastaan yhtäkään koirablogia ei ole, josta jaksaisin jokaisen jutun lukea. Kaikki koiriin liittyvät jutut on jo niin kaluttu ja olen 11 koirallisen vuoden aikana niin paljon ehtinyt roikkua netissä ja keskustelupalstoilla, että ei mistään oikein enää uusia näkökulmia ole tullut :) ajatellen siis näitä pentutehtailu, seropi vs rotupi, ruokinta, mitä järkeä on koiranäyttelyissä ym. mielipiteenjakajia. Treenipostauksia on kiva lukea, niistä saa ideoita omiin treeneihin ja on kiva tietää, missä kaverit menevät harrastustensa kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, että kaikilla kiinnittyy huomio niin eri asioihin blogeissa - sinulla on painotukset aikalailla päinvastoin kuin minulla. :D

      Poista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.