Onni epäonnen seassa

Kopteri etsii vikoja.

Puut taipuneena tykkylumesta.

Hiukan arkisempaa raapustusta välillä. Saamme nyt nautiskella sähköistä neljän päivän sähköttömän ajanjakson jälkeen. Meiltä oli täältä kotikotoa sähköt veks yhtäjaksoisesti torstai-illasta 8.1. aina sunnuntaipäivään 11.1. saakka.

Ei mitenkään kiva. Kyseessä oli suurin sähkövika viimeiseen 20 vuoteen. Kyllä sai lauma haukkua ikkunoissa ku työmiehet myyrystivät kelkkojen, helikopterin ja autojen kanssa hetken tässä meidänkin alueella hevoslaitumia myöten.

Lukaisin joskus jostakin, että jo muutaman päivän erossa oleminen sosiaalisesta mediasta rentouttaa ihmistä. Minusta tuntui, että ahdistuin päivä päivältä enemmän kun en voinut päivitellä kunnolla minnekään, kun luurin akkua piti säästellä koko ajan, eikä blogipostauksen muokkaaminen luurilla ole niin mukavaa. Pari ensimmäistä päivää olivat pahimmat, vaan sen jälkeen alkoi olla ihansama-olo koko sähköttömyyden kanssa. Varpaita palelsi, mutta olipahan oikeesti enemmän aikaa koirille, kun ei tullu istuttua töllön tai koneen ääressä. Jännä. Olla nyt riippuvainen somesta.

Uhripiparitalo. Cara tuumasi, että näköispiparin saa tietenkin syödä.

Likat varmistivat tuossa viikonlopun aikana, etteivät saa ensi jouluna lahjoja. Ne ryöväsivät taas ruokaa. Kiksu on viime aikoina ryövännyt suklaata, sipsiä, karjalanpiirakoita ja nyt piparia. Tietysti omistajan tai hänen ystäviensä vika, että jättävät herkut koirien saataville. Tosin, suklaa ja piparkakut olivat pöydällä, korkealla koirien ulottumattomissa. Mutta koska Cica ja Cara ovat Maailman Ahneimpia Pieniä Koiria, ja Cara näistä kahdesta Maailman Suurin Pieni Kiipeilijä, ne saivat Caran kiipeilytaitojen ansiosta piparit ja suklaat itselleen. Nyt näitä herkkuja säilötään lukitun oven takana.

Kerrankin voitettiin jotakin Facebookin monista arvonnoista. Eikä edes mitään pikkusälää vaan Hurtan Summit Parka, tekninen lämpömantteli vaativaan käyttöön. Tämä mantteli on päivitys Hurtan suositusta, ikiaikaisesta perusmanttelista. Kylläpä löytyykin manttelista säätöjä ja vipstaakkelia! Likkojen tän hetkiset halppis-markettimanttelit eivät istu kunnolla, ne eivät suojaa kunnolla lapoja, reisiä ja kaulaa. Nuo meijän halppismanttikset on vissiin suunniteltu neliön mallisille koirille ku piti ottaa aikoinaan niin ison koon manttelit, että kun ne viimein olivat selästä riittävän pitkiä, niin mahan kohdalle olisi jo mahtunut vaikka kolme koiraa. 

Vaan tämäpä Hurtan manttis on oikea muotoilun ihme. Vatsaosa ei toden totta roiku ja siinä on loputtomasti säätövaraa. Lavoissa ja kaulalla on liikkumavapautta antavat ohuemmasta kankaasta tehdyt lärpäkkeet. Selästä löytyy läpivientireikä valjaille. Manttelissa on kiristysmahdollisuus kaulalla, niskassa ja hännäntyvessä. Heijastimet on sijoitettu tyylikkäästi, eikä tätä manttelia korista Hurtan aiempien manttelien liian suuri Hurtan logo. Väri on korppi, vaihtoehtona löytyy myös kirsikka. Ainoa asia mikä tämän huipputeknisen manttiksen käytössä mietityttää, niin kestääkö se toisiaan vaatteista retuuttelevien koirien hampaita? Olisi harmi, jos kallis mantteli menisi rikki riehuessa. Pitää siis käyttää halppismanttiksia irtipitolenkeillä ja näitä parempia hihnalenkeillä, kisoissa ja treeneissä. Likoilla on kuvassa sama mantteli, kokoa 50. En vielä ole hankkinut toista manttelia. Luulen, että tuo 50 koon manttis menee Kiksulle ja Caralle tilaan koon 55 manttiksen. Nyt vaan pähkään, vaihtaisinko korpin värisen manttiksen kirsikkaan ja ostaisin toisenkin kirsikan manttiksen, vai oisko tuo korppi kuitenki parempi väri. On tämä vaikeaa.

Koko 50 on Kiksulle just passeli.

Koko 50 on Caralle ehkä himpun pienehkö, joten tilaan sille koon 55 manttiksen.

Olemme käyneet nyt pari kertaa jäällä tammikuun aikana. Emme kuitenkaan ole uskaltautuneet huonon jäätilanteen takia kymmentä metriä edemmäs rannasta. Luntakin on jäällä huomattavasti enemmän kuin viime vuonna, joten komeita auringonlasku-jääkuvia ei taida tänä vuonna saada otettua kun koirat hukkuvat lumeen.

DERP.

TSIRP.

Aina ei voi onnistua. Ainakaan koirakuvissa. Seuraavat otokset ainakin todistavat tämän. Tietyllä tapaa kovin taiteellisia otoksia. Onhan toisessa Caran perskarvat ja toisessa lumihirviö.

Sain pyytämäni 250-skaban palkinnot yhteistyökumppaniltamme HHC:ltä vastikään postissa. Skaba ilmestyy blogiin heti kun paimenlaumalla on 250 lukijaa. Että vauhtia ny vaan anonyymit lukijat, liittykää lukijaksemme.

Sunnuntaina käväistiin juhlissa, joiden ajan koko lauma Auroraa lukuunottamatta odotti kotikotona. Aurora lähti mukaan juhliin autossa ja pesutiloissa juhlapaikalla odottaen, koska siskoni lähti samalla kyydillä junaillen takaisin Hollolaan. Aurora oli juhlissa kiltisti, vaikka siellä oli paljon vieraita ihmisiä ja toinen, tosin Roolle tuttu, koira. Juna-asemalla Roo stressasi paljon. Namittelin sitä, pyysin kontaktia, teimme pari Roolle helppoa temppua, kiersimme pientä lenkkiä asemalla ja annoin sen varovasti nuuhkia paria ihmistä sitä kannustaen. Roo sai yhdeltä likalta raaputuksia, ja häntäki vähä heilahti varovasti. Se säikäytti jonkin sortin jäkisporukan, kun he kävelivät isoine matkatavaroineen äkkiarvaamatta Auroraa kohti. Aurorahan rähähti kunnon varoitushaukkuun, ja joku pojankoltiaisista tuntuikin sanovan pelkäävänsä Roota. Roo kuitenkin pelkästi taatusti enemmän kuin tuo pojankloppi. Oli kuitenkin kiva nähdä, kuinka se selvästi rentoutui asemalla jonkun aikaa jo odoteltuamme. Sen verran Roo kuitenkin stressasi asemalla puolen tunnin odottelun ajan, että Hollolassa sen maha oli jo löysällä. Oivoi.



Talvessa ikävintäkö? No tassujen jäätyminen tietenkin!

Ja tässäpä vielä videokooste talvisesta harrastuksestamme. Lauma pääsi tietenkin mukaan. Komentelemme koiria pysymään poissa hevosen lähettyviltä turvallisuussyistä. Toisinaan ne menevät hyvin lähelle konia, Cicaro usein nuolemaan konin takajalkoja.