12.1.2015

Uusia tuulia koiraharrastusrintamalta


I command u to stay. Keppi ja porkkana. Hollola syksy 2014.
JIPII, me saatiin paikka agilityryhmään!!! Tindidin, nytpäs olen iloista ihmistä. Tästä lähin treenaamme joka torstai klo 19-21 ryhmässä jossa on mm. ykkösissä kisaavia koirakoita, eli taso on meille varmasti just passeli. Lisäks meillä on mahdollisuus itsenäiseen treenaamiseen perjantaisin ja sunnuntaisin. Ensimmäiset agitreenit uudessa ryhmässä alkavat 22.1.

Puuharyhmässä jatkamme edelleen, tällä kertaa lauantaisin joka toinen viikko ja ryhmälenkeille osallistutaan aina kun keretään. Treenintäyteinen koiravuosi siis tulossa, ja koiraharrastelu tulee selkeesti painottumaan loppuviikolle kun to-su on treenejä. Ompas kiva kun on pitkästä aikaa kaksi eri lajia päällekkäin. Riittääpähän säpinätä. Kisoja tietysti kattellaan sitä mukaa kun jaksetaan ja keretään. Agilitylisenssin osto se on kans edessä samalla kun liitytään noille ryhmävuoroille. Kisakirjathan meillä jo oottelee kirjahyllyssä. Looks gooood.

Treenikalenteri näyttää tammi-huhtikuussa tältä:

10.1. Puuharyhmä
22.1. Agility
24.1. Puuharyhmä
29.1. Agility
5.2. Agility
7.2. Puuharyhmä
12.2. Agility
19.2. Agility
26.2. Agility
5.3. Agility
7.3. Puuharyhmä
12.3. Agility
19.3. Agility
21.3. Puuharyhmä
26.3. Agility
2.4. Agility
4.4. Puuharyhmä
9.4. Agility
16.4. Agility
18.4. Puuharyhmä
23.4. Agility
30.4. Agility
...


11.1.2015

Hyvät ja huonot kotiehdokkaat

Jokainen kasvattaja, ainakin toivon mukaan, on kiinnostunut siitä millaiseen kotiin kasvattinsa muuttaa. Toisille hyvä koti on edellytys koiran myymiselle, ja toisille riittää vain että pennut menevät kaupan. Jos kasvattaa rotua ja yhdistelmää jonka menekki ei ole taattu, voi pentujen myynnin suhteen iskeä ahdistus ja kotikriteerit höllääntyä. Näin ei saisi käydä, mutta näin ikävä kyllä käy ja koiria päätyy vääriin käsiin. Etenkin sekarotuisten myynnin suhteen olen havainnut kuka-kerkeää-ensin taktiikan olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Pentu myydään sille joka rimpauttaa ensimmäisenä tai lyö ensimmäisenä rahan kouraan. Nopeustaktiikka on erittäin huono taktiikka pentujen myynnissä, sillä siinä saatetaan vahingossa karsia pois hyviä kotivaihtoehtoja. Nopeustaktiikka kertoo osaltaan siitä että pentujen myynti ei ole taattua, ja siksi ne halutaan vain mahdollisimman pian pois käsistä. 

Itse suosin menetelmää jossa kerätään sopivan oloisia kotiehdokkaita jo ennen pentujen syntymää ja valikoidaan niiden joukosta parhaimmat vaihtoehdot pennuille. Osa lupaavista ehdokkaista voi jäädä ilman pentua, jos pentueesta ei riitä pentua kaikille tai jos sopivaa pentua ei synnykään jokaiselle kotiehdokkaalle.

Olen itse listannut alle olennaiseksi havaitsemiani kysymyksiä pentua kaavailevalle ihmiselle. Tällaisia kysymyksiä on hyvä pohtia ennen pennun hankintaa.

  • Millainen on koirahistoriasi?
  • Onko sinulla koiria tai muita eläimiä tällä hetkellä tai tulossa?
  • Onko mahdollinen muu perheesi kiinnostunut koirasta; kenen vastuulla koira on?
  • Millainen on elämäntilanteesi ja sen mahdollisten muutosten vaikutus koiran pitämiseen; allergiat, lapset, muutto, ero, sairastuminen, ajan ja mielenkiinnon riittävyys? 
  • Oletko kiinnostunut koiraharrastuksista?
  • Miksi ottaisit sekarotuisen/puhdasrotuisen?
  • Millainen kouluttaja olet; hellä- vai kovakätinen? 
  • Oletko kiinnostunut tutkituttamaan koiran luuston terveyden kun se on noin 2-vuotias?
  • Mitä tavoitteita ja toiveita sinulla on koiran suhteen? 
  • Missä päin Suomea vaikutat ja millaisessa ympäristössä asut?
  • Tiedätkö riittävästi koirista sellaisen hankkiaksesi ja mistä saat tarvittaessa lisää tietoa/apua?
  • Oletko kiinnostunut pitämään yhteyttä kasvattajaan?



Vuonna 2011 tavoitteeni oli löytää jokaiselle Sanin pennulle rakastava koti. Koti, jossa ollaan aidosti kiinnostuneita koirasta sen kaikkien ominaisuuksien vuoksi, ei esimerkiksi vain ulkonäön vuoksi. Koiraa ei ikinä tule ottaa vain pakolliseksi joka kodin täytteeksi jonka voi tarvittaessa myydä eteenpäin kun kiinnostus loppuu tai kun koiraa ei enää jakseta kouluttaa. Itselleni koira on viimeinen asia josta luopuisin kodissani, ja toivoin hiukan samantyyppistä ajatusmaailmaa myös pennunostajilta. Mikään koirakoirakoira-fanaatikko ei tarvitse olla koiran omistaakseen, mutta kyllä sen eläimen tulee merkitä enemmän kuin veneen jonka voi tarvittaessa myydä kun ei enää kiinnosta tai jaksa.

Toivoin ainakin itse, että kasvatit pääsevät aktiiviseen kotiin, jossa ne saavat riittävästi virikkeitä. En langettanut kasvattien omistajille mitään harrastuspakkoa, mutta suosittelin erittäin lämpimästi ainakin kokeilemaan ellei ihan harrastamaan koiran kanssa jotakin, sillä se on kätevä väylä rakentaa hyvä suhde koiraan. Ja pakko sanoa, että kyllä sellainen koti jolla on jo koiraharrastuskokemusta ja itseislähtöinen halu harrastaa edelleen menee koiraharrastusta vasta mahdollisesti pohdiskelevien kotiehdokkaiden edelle. Halu harrastaa nimenomaan itseislähtöisesti on tärkeää, koska kasvattajaa mielistelläkseen ei kannata sanoa "ehkä mahdollisesti joskus kokeilevansa ainakin agia ja tokoa".


Painotan myös sitä, että ensimmäisellä vuodella on iso merkitys siinä, mitä pennusta kasvaa. Sille tulisi olla riittävästi aikaa ja osaamista kouluttaa siitä ainakin sellainen koira, joka osaa kulkea hihnassa, odottaa yksin kotona kiltisti ja olla tekemättä tarpeitaan sisälle sekä kohdata toiset ihmiset ja koirat maltillisesti ja avoimesti. Koska kasvatit ovat, tai ainakin niiden pitäisi olla kasvattajalleen tärkeitä vielä luovutuksen jälkeen, olisi kasvattajaan hyvä pitää yhteyttä edes satunnaisesti. En itse mitenkään velvoita raportoimaan jokaisesta asiasta mitä kasvatin kanssa tehdään, mutta mitä enemmän kuulen kasvatistani, niin sen onnellisempi olen. 

Terveystutkimuksia tulisi suositella teettämään myös tavallisille kotikoirille, joilla ei ole harrastus- tai jalostussuunnitelmia. Jos vain harrastavat ja jalostukseen käytettävät koirat terveystutkitaan, ei tietoa ole riittävästi saatavilla kokonaisuutta ajatellen. Itse suosittelen esimerkiksi luustokuvia etenkin jos kasvatin kanssa harrastetaan jotakin. Kaikki tieto kasvattien terveydestä on kasvattajalle kallisarvoista ja erittäin tervetullutta. Ja mikäli uusi koti ei osaa kertoa kasvatin terveydestä, voi siitä aina kysyä ja oikeilla kysymyksillä saakin paljon tärkeää tietoa. Kaiken tämän lisäksi, ennen kuin kasvatti vaihtaa kotia, tulisi kasvattajan ja pennunostajan tavata toisensa kasvokkain tai vähintään puhua puhelimitse, mikäli välimatka on huomattava este. Kaikkea kun ei sähköpostin välityksellä näe.

Millaisia kriteereitä/vaikeuksia/havaintoja itse kohtasit kun hankit tai möit koiraa?

8.1.2015

Lätinätä

Tuskin hännänasennot periytyy. Tuskin.
Kuvat viime vuoden kesältä - syksyltä. Ärsyttääkö? Hissukseen elely alkoi ahdistaa. Mikään ei etene. Oon varmaan liian tehokkuushakuinen. Kysäisin tässä sähköpostitse seuraavasta mahdollisuudesta päästä mukaan agilityn viikkotreeneihin ryhmävuoroille, koska seuran sivujen päivittäinen kyttääminen ei tuottanut mitään tulosta. Koska meillä ei ole tarvetta alkeiskurssille, meillä on kuulema mahdollisuus päästä suoraan ryhmään, yeee. Hiukan myöhemmin saan tietää, pääsemmekö ryhmään vaikka samantien vai jonain tiettynä ajankohtana.

Onneks meillä alkaa hallitreenit uudessa hallissa, joskaan en pääse töiden takia ensimmäiselle treenikerralle. Treenaan jälleen samaan aikaan kumpaakin koiraa, 1,5 koiran hinnalla. Kumpikin saa kuitenkin yhtä lailla oman treeniaikansa hallissa. Vuorot ovat halliaikana klo 17-19, ja hallikausi käsittää 6-7 kertaa.


Karmeeta pohdintaa. Koirani ovat jo veteraani-ikäisiä ennen kuin päästään edes oikeisiin kisoihin. Toiset pitää kiirettä, ja toiset taas eivät. Terkuin koirat kesän kynnyksellä neljä vee ja ekat oikeet kisat tulossa joskus alkuvuodesta. Vaikka alotettiin agility näiden täytettyä vasta kaksi vuotta, niin pari vuotta on hurahtanut ihan ilman kiirehtimistä. Meillä on ollut pitkiä taukoja, ja treenaaminen on siksi ollut epäsäännöllistä.

Jeesuskoira Koda kävelee päällä vetten kesällä 2014.
Kaikille varmaan tulee niitä hetkiä: "Seuraavan koiran kohdalla teen tämän asian toisin." Minä aion opettaa seuraavan koirani leikkimään. En koskaan ole ajatellut, että koira pitäisi opettamalla opettaa leikkimään. Nykyiset nassukat osaavat rauhoittua, odottaa yksin ja leikkiä erilaisissa ympäristöissä. Mutta leikkimisen eli lelupalkkaamisen kanssa oli ainakin alkuun ongelmia, ja olen aina ollut enemmän nami- kuin lelukouluttaja. On tietysti koirasta kiinni, mikä palkka motivoi koiraa eniten. Mikä on se the superpalkka jonka eteen tehdään ihan mitä tahansa. Mutta ainakin, jos koiran opettaa leikkimään, se todennäköisesti ymmärtää leikkimisen päälle sitten aikuisena treeneissä, eri ympäristöissä. Ja osaa arvostaa leikkipalkkaa.

Joskus syksyllä tälläki eläimellä oli turkki. Nyt pakkasen pureskellessa ja järsiessä oli
erihyvä ajankohta pudottaa turkki. Manttelia niskaan ja porskuttamaan...
Seuraavaksi ihan oikeaa tulikuumaa asiaa. Silmätarkastuksesta kuului viimein elonmerkkejä. Ilmoitin likat hakulomakkeen kautta silmätarkkiin Kuopion KEK:iin jo viime syksynä, vaan täytyy vielä soittaa ja varmistaa että meille tosiaan on siellä nyt paikka. Sivujen hakulomakkeet eivät nimittäin olleet toimineet ihan koko hakuaikana. Tämä tarkki ei voi mennä huti. Mitkään työt tai reissut eivät nyt saa tulla eteen. En ole koskaan käyttänyt koiraa silmätarkastuksessa, joten tätäpä ootellaan jännityksellä.

Hollolassa Auroran luona käymässä syksyllä 2014
Käytöskuvaus on edelleen helmi-maaliskuussa. Eli turvallisen ajan päässä siitä, että likat juoksevat jälleen. Käytän koirani käytöskuvauksessa eli ns. epävirallisessa luonnetestissä. Käytöskuvaus sisältää samantyyppisiä koiran luonteenpiirteitä kuvaavia asioita kuin luonnetesti, mutta on kuitenkin ihan erilainen testinä. Testin perusteella voi tehdä havaintoja koiran luonteesta. Sekarotuisen koiran luonnetta on vaikea analysoida, koska ne eivät ole tervetulleita luonnetestiin. Sinänsä ihan typerää, koska vaikka niiden luonnetta ei voi verrata mihinkään, niin eikö tieto koiransa luonteesta ole todella tärkeä. Yhtä tärkeä kuin tieto koiransa terveydestä. Eikä itse muodostettu analyysi ole luotettava, ellei voi tarkastella omaa koiraansa kuin ulkopuolinen, ja omaa riittävästi tietoa koiran luonteen analysoinnista. Odotan testiä innolla, koska olen aina arvioinut lähinnä itse koirieni luonteita vertaamalla niitä muihin koiriin ja saamalla niistä tietysti palautetta kouluttajilta ja muilta koiraihmisiltä.

Perhe ottolasta vaille koolla syksyllä 2014
Alkutalvi tulee siis sisältämään todennäköisesti agilityryhmään pääsemisen, silmätarkastuksen ja käytöskuvauksen. Ei huono. Tavoitteita täyttyy niin että ropisee.

5.1.2015

Vuodenvaihteet

Epäjärjestelmällistyttämättömyydellänsäkäänköhään? Kodalle tuli ujo.
Koko nelipäinen lauma hyppäsi Koda-wss:n kyytiin ja suuntasi vaihtamaan vuotta keskelle ei-siis-niin-mitään eli armahalle mökillemme. Tämä vuodenvaihde sujui mökillä paremmin kuin esimerkiksi vuodenvaihde 2011-2012. Kukaan ei esimerkiksi syönyt rotanmyrkkyä, eikä pakkasta ollut juuri nimeksikään, sillä saimme nautiskella räntäsateesta.



Mökillä viritimme samantien sähköt ja patterit päälle ja aloimme lämmittämään saunaa. Eli kantamaan niin maan julmetusti lunta saunan vesiksi. Saunoimme nelisen tuntia, koirat ravaten saunan, pukuhuoneen ja ulkoilman väliä. Lauma on tuskin koskaan saunonut yhtä paljon kuin nyt uutena vuotena. Saunan lämpötila oli maltillinen, joten kukaan tottuneista saunakonkareista ei saanut lämpöhalvausta. Sani ja Cicaro oli lähes mahdoton pitää pois saunasta, niin kovin ne siellä viihtyivät. Läähättelijät häädettiin tietysti aina pois lauteilta.

"Heeeippa..." ja ainaki kaks oikeenpuolimmaista heräis syvimmästäki koiranunesta.
Ihastelimme raketteja vain järven kantaman päästä, eli kuulimme ja näimme vain kaukaisia poksahduksia ja pieniä valoilmiöitä järven takana. Koirat eivät raketeista erityisesti koskaan ole piitanneet, hiukan ne joku vuosi läähättelivät ja haukkuivat kun ammuimme raketteja pihamaalla, koirien odottaessa sisätiloissa. Tällä kertaa jätimme raketit kauppoihin.



Laitoimme hyvää ruokaa ja pidimme kivan uuden vuoden, ja koirat olivat aamuyöstä niin sippejä meidän kolmen toveruksen rääkymiseen, että ne eivät havahtuneet - kuvitelkaa ny - edes leikkeleen lattialle läiskähtämiseen. Siitä vasta ihmismieliset naurut saivatkin...



Ainoa miinus tälle mökkireissullemme lienee se, että mitoitimme veden riittävyyden täysin väärin. Jouduimme siis juomaan syömään lunta janoomme koko seuraavan päivän aamusta iltaan saakka, samoin kuin valmistamaan ruuan lumeen. Että kyllä nämä entiset partiolaiset vaan taitavat... nott.

Avaa toki koko postaus näöttimiesi eteen KLIKKAAMALLA "LISÄTIETOJA" heti tämän tekstin alta, niin näet loput kolmekymmentäviisi kuvaa Paimenlauman vuodenvaihteesta. It's your choice, click or have a life.

2.1.2015

Temppuhaaste


Pawsomness haastoi meidät lokakuussa näyttämään, millaisia temppuja osaamme. Tässä siis pieni tempputuotos kuvattuna joskus joulukuun alkupuoliskolla. Videossa eivät ole kaikki temput, joita feikkisheltit osaavat, mutta niistä yleisimmät ja namitetuimmat kyllä. Hyvän mielen haasteesta kiitos Pawsomness, ja videoiden kuvauksesta kiitos siskolleni!

Temppuvideo saa kunnian olla vuoden 2015 ihkaensimmäinen postaus. Vuosi 2015 on Paimenlauman blogin viides vuosi, ja blogi täyttää helmikuun 12. päivänä täydet neljä vuotta. Vau!

31.12.2014

Tavoitteellista koiraelämää

Meillä on ollut tapana listailla ja kokoilla vuositavoitteitamme blogiimme. Kerrataan ensin, miltä vuoden 2014 tavoitteet näyttivät ja katsotaan samalla kuinka ne ovat toteutuneet:
  1. Kepit, keinu ja rengas kisavarmoiksi - nyt kepit ovat ainoa kisaepävarma esteemme
  2. Agitreenit 2-3 kertaa viikossa - toteutui alkuvuodesta, mutta ei loppuvuodesta muuton ja treenipaikan haun ohittamisen takia
  3. Agiepiksiä niin paljon kuin mahdollista - kävimme vain yksissä epiksissä, koska niitä ei vaan aina satu sopivasti hollille, ja olen hyvin usein viikonloput töissä jolloin kisat menee auttamatta ohitse (27. ja 28. olisi epikset, jotka menevät taas töiden takia huti!)
  4. Muutama uusi ohjaustekniikka - njaahans, vanhoja lähinnä kertailtu. Niisto ehkä uutena?
  5. Nollaratoja treeneissä - onhan niitäki tehty, vaan jokin muu ku ainaiset nollat on tärkeämpää
  6. Oman ohjauksen kehittäminen; mm. liiat äänikomennot ja esteille jarruttelut sekä kumartelut pois, joiden lisäksi oman kehon hallinta ohjaussuuntiin nähden (jalat, rintamasuunta), lisäksi käteenottokäskyn käytön hallinta - muuten toteutunut, mutta käteenottokäskyä käytän liikaa lähinnä kisoissa
  7. Irtoamisharjoituksia agissa - been there done that
  8. Virallisten korkkaus agissa - venähti ensi vuoteen koska kauheesti taas treenitaukoja. Taidetaan olla vähä kausitreenaajia
  9. Kontaktien vahvistelua agissa - joka treeneissähän näitä on tullu vahvistettua.
  10. Vappu Alatalon luentoja - kävin kahessa
  11. Toko itsenäisesti tiistaisin - toteutui vain alkuvuodesta, koska muuton jälkeen ei enää ollut samaa tottistiistaita.
  12. Tokoepiksien korkkaus - jep, yhet epikset käytiin ja ylitettiin siinä samalla ihtemme, koska ajatus tokossa kisaamisesta on aina kauhistuttanut minua
  13. Luonnetesti (epävirallinen) kesällä - siirtyi juoksujen takia ensi vuoteen
  14. PK-lajeihin tutustuminen (haku ja jälki) - tämä jäi, mutta ryhmässämme tulemme varmasti tätäkin vielä tekemään
  15. Cican ja Caran FIX-rekisteröinti - toteutui
  16. BH-koe - tämä vain jäi, ollut kaikkea muuta
  17. Silmätarkastus - siirtyi ensi vuoteen, koska en päässyt reissun takia joukkotarkkiin, ja nyt venaamme koko ajan seuraavaa joukkotarkkia

Ja tavoitteet vuoteen 2015 seuraavat tässä. Ne on suunnattu Cicalle ja Caralle sekä miulle itelleni.
  1. Silmätarkastus kevättalvella
  2. Käyttäytymiskuvaus kevättalvella
  3. Pentue keväällä-kesällä
  4. Agilityssä keppien kisavalmius
  5. Hieronnassa käyminen tarpeeksi usein
  6. Agilityssä treenipaikan saaminen
  7. Agilityn kisalisenssin hankkiminen > virallisten korkkaus > eteneminen medi2-luokkaan
  8. Koirahierontakoulutus, koirien ensiapukoulutus
  9. Tasaiseen tahtiin epiksiä ja virallisia kisoja
  10. Kasvatin Chestnut (Jekku) tapaaminen
  11. 300 lukijaa blogiin
Ja kiitoksena tästä vuodesta pieni muisteluvideo Paimenlauman kuluneesta vuodesta

29.12.2014

Pakkaspaimenia ja pakkastassuja

Kas tässäpä talvinen pieni kuvapostaus, jossa sinehtäviä elmukelmukuvia. Näitä kaikkia otoksia ei mitenkään saa survastua postausten sekaan ennen kuin ne jo homehtuvat tiedostojen kätköihin, joten olokeepa hyvät. Ovatkos tällä kertaa riittävän suuria katsastella.

Kalapee ylypee
Etsi kuvasta etelänmanaatti joka huutaa kutsuhuutoaan manaattitovereilleen.
Ja meillä kaikilla oli niin kyylyymääää...
Ihan sikahuippusuper parasta ku joku roikkuu hännässä kii ähähä.
Koskaan ei pelota että saa paimenlaumalta turpaasa kuvatessa.
Missä viipyvät sossut, kun lapsia pahoinpidellään?
Sanilla on ylielopainoa. Vaan on sillä tuota turkkiakin kahen kolmen koiran edestä.
Heti ku tuo säälimanaatti raahaa luusa ylös ojasta, hyökkään sen kimppuun.
Onks Rooraa näkyny?
Silimät ku menninkäisellä.
Kävi soopelimerlen värinen pyrähdys

28.12.2014

Sinne män sekin

Joulu kului pitkälti sukulaisia tavatessa ja syödessä. Olin Joulun vapaalla, mikä ei tällä alalla ole mikään itsestäänselvyys. Käväisin ensin liikauttamassa ruunan vauhdikkaan ja lumisen maaston merkeissä, ja kopukan jälkeen vauhtiin pääsi lauma paimenia. Lauma onkin saanut nauttia joulun alla irti olosta täällä maalla kotikotona. Minä taas olen napsinut niin jumalattomasti kuvia, että näissä riittää käsiteltävää vapaapäiville. Saanen vielä mainita, että riemua on riittänyt jokatalvisen harrastuksemme pulkkaratsastuksen ansiosta myös meille ihmismielisille. Liina kiinni hevoseen ja pulkka perään - laukassa saa jo etsiä tasapainoa ja pitää lujasti kiinni, eikä kaatuminen puuterilumeen haittaa ollenkaan! Otetaan yleensä Sani ja Aurora mukaan pulkkaratsastuslenkeille, ja Aurora tottui taas tähän koiran silmin epämääräiseltä näyttävään menoon yllättävän nopeasti. Pääsivätpä Höpö ja Sampura pulkan kyytiinkin.

Kuvasatoa ennen Joulua. Wss Koda oikealla.
Vaikka inhoan joululahjojen mainostelua - eihän omaisuudella saisi ylpeillä - niin mainitsen tässä kuitenkin pari blogin aihealueeseen liittyvää koiramaista lahjaa. Sain parhaalta toveriltani lahjaksi mitä ihanimman Paimenlauma-logolla varustetun trikoopipon. Voi tätä riemua, nyt päästään edustamaan komean pipon merkeissä!

Toinen joululahja on minulta itseltäni itselleni. Ostin vuosi sitten kirpparilta parin euron kappalehintaan Rukan ruskeat Polar Bliss -taluttimet. En tiedä parempia taluttimia, joten harmistus oli suunnaton kun alkutalvesta toinen talutin hajosi. Liekö kosteus oli haurastuttanut nylonin rakennetta, ja säätäessäni hihnan pituutta se vain napsahti siitä kohtaa missä oli pieni vekki nylonissa. Jokainen tietää, että jos nyloniin tulee pienikin vekki, se purkautuu siitä herkästi. Sitaisin nylonin tuplasolmuun ja päätin että hihnasta en luovu, koska tykkään siitä niin kovin. Eräs lenkki tämä päätös kostautui, kun solmu aukesi vilkkaan tien vieressä pimeyden keskellä, eikä koirilla ollut juuri sillä lenkillä mitään heijastimia. Vain koiranpuolen hihnanpätkän heijastimet, onneksi.

Kävelytien ja autotien erotti vain kapea, metrinen ojankaistale ja Kiksu etsi itselleen istuntopaikkaa, eikä se tajunnut ettei hihna enää jarruta sen menoa. Se meni melkein tielle saakka vaikka huusin sitä tulemaan takaisin. Säntäsin polkaisemaan hihnanpätkän päälle, ettei koira kerkeäisi vilkkaasti liikennöidylle tielle. Onneksi osuin kertapolkaisulla hihnan päälle, koska koira otti samalla väistöliikkeen tien suuntaan minun säntäykseni takia. Hiukan siinä meinasi puuskututtaa säikähdyksestä. Miksi, aina, Cicaro. Oi miksi. Suisidilista sai taas jatkoa. En muistaakseni aikaisemmin vielä ollut kertonut tästä episodista. Opetuksena tästä itelleni ja kaikille muillekin, ettei rikkinäisiä varusteita tule ikinä käyttää!!!

Joten, nyt meiltä löytyy uudet ihanat Rukan taluttimet. Taluttimissa on kunnon säätömahdollisuus 1m - 2m välillä, heijastimet, kaunis ja pirteä väri, pehmeä kädensija, vahvat lukot, ja taluttimet ovat mukavan kepeät ja sopivan paksuiset. Mä en lähteny grippivillitykseen, koska ne näyttävät minun silmääni aivan hevosten ohjilta... Nimimerkillä ruunallamme on ollut jo monta vuotta grippiohjakset. *tirsk*



Voitin muuten Facebookin arvonnassa joku aika sitten Hurtta Summit Parka -toppamanttelin. Noista voi siis joskus voittaakin jotain. Ei huono, sillä manttiksen arvo koirieni koossa on noin 60-70 euroa! Tulee kyllä käyttöön ihan varmasti ja manttelista voisi kirjoittaa tuotearvostelunkin kunhan se joskus saapuu postiin. Voitin myös Pawsomness-blogin järjestämästä arvonnasta heijastinpannan. Pitäsköhän tässä harkita jatkavansa lottoamista...

Uuden vuoden postaukset on melko lailla valmiiksi kirjoitettu ja temppuhaasteen videot kuvattu jo viikko sitten. Vapaita ootellessa että kerkeää kokoamaan temppuhaaste-videon!

24.12.2014

Jouluntoivotukset

Erittäin ihanaa, messevää, mukavaa, maukasta ja ennen kaikkea rauhallista ja stressitöntä Joulua kaikille ihanille blogimme lukijoille! 

Toivottavat
Laumanjohto Leena ja Paimenlauma

22.12.2014

Koirankasvatusta moneen lähtöön

Joskus yön synkkinä tunteina kuuntelin ikisuosikkiani, Turmareita, ja laulun sanat vain napsahtivat ja päätin sanoituksista inspiroituneena kirjoittaa ihan postauksen tästä jo melko kolutusta aiheesta. Jos yksikin tämän mielipidetekstin lukenut sielullinen tallaaja hetken verran ajattelee tämän touhun järkiperäisyyttä, niin en kirjoittanut turhaan. Olen kyllä sivunnut tätä aihetta jo ikuisuuden, mutta hämmästyksekseni en ole vielä kirjoittanut tästä erikoispostausta. Jos asiasta ei jauhamalla jauheta, ihmisten asenteet eivät koskaan ikinä milloinkaan tule muuttumaan. Tähän todellisuuteen on nyt viimeinkin herättävä. Minua ällöttää, kuvottaa ja inhottaa mitä kaikkea ihmiset saavat aikaan koirien hyvinvoinnista piittaamatta. Tässä lyhyt introvideo aiheeseen lämmittelyksi.

- Pictures by Google, sounds by YouTube-

Ensin termeillään. On jalostusta, ylijalostusta ja kasvattamista. Ja tässä seuraavat minun ihan täysin omat käsitykseni näistä termilöisistä.

Jalostus on jonkin asian hiomista tiettyyn suuntaan tietyin kriteerein, jolla pyritään parantamaan yhtä tai useampaa ominaisuutta. Jalostuksen tarkoitus on siis tehdä parempaa, pyrkiä jotakin tavoitetta kohti. Jalostus on täten tavoitteellista toimintaa, eikä jalostus voi toteutua koiran kasvatuksessa vain yhden pentueen kohdalla. Onhan yksi risteytys aina lähtökohta johonkin suuntaan, mutta koiramaailmassa ei puhuta mistään kertajalostuksesta, koska sellaista ei ole olemassa. Jalostus ei siis ole pahasta, sillä onhan siinä tehty tietoisia päätöksiä jotka ohjaavat toimintaa. Ja niin kauan kuin jalostetaan järjellä ja koiran hyvinvointi (oikeasti) edellä, niin hyvä niin. Koirapopulaatio, joka lisääntyy vailla mitään ajatusta, ei jalostu. Se vain lisääntyy. Tavoitteellisuus erottaa jalostuksen pelkästä lisääntymisestä. Minun mielestäni.

Ylijalostus eli tietynlainen liioittelu ja rajan ylitys, överit. Se on se mikä kuohuttaa ihmisiä (kaikkihan meitä kakslahkeisia aina kuohuttaa) ja aiheuttaa ongelmia koiran elämänlaadussa. Ja hupsua tässä on se, ettei ihmisille mikään tunnu olevan liikaa. Liikaa karvaa. Liian vähän karvaa. Liian lyhyet jalat. Liian pieni. Liian suuri. Liian köyry. Liian lyhyt. Liian löysä. Liian sukusiittoinen. Liian kyvytön lisääntymään. Liian kyvytön elämään. Kaikkien näiden liiallisuuksiin vietyjen ominaisuuksien kohdalla voi nimetä jonkin negatiivisen vaikutuksen koiran elämään. Kaikki eivät koe tällaista moraalisesti oikeaksi, mukaan lukien minut itseni. Koska liioittelu ulkonäöllisissä seikoissa on pinnallista.

Niin kauan kuin yksittäisen kasvattajan koiranjalostusta ohjaavat arvot ovat terveys tai hyvä luonne, hän etenee mielestäni oikeaan suuntaan. Vaikka joku alkaisi kasvattaa sairaan rodun edustajaa, mutta hän pyrkisi valinnoillaan kohti parempaa terveyttä tai parempaa luonnetta, hän tekee todennäköisesti hyvää työtä. Jos taas suhteellisen terveen rotuisen koiran omistaja etenee ensisijaisesti kohti rodunomaista ulkonäköä yhdistellen koiria toisiinsa kyseenalaistettavin kriteerein, siinä piilee vaarana se että terveys ja luonne kärsivät. Tässä esimerkissä ulkonäköpainotteisen, vielä terveen rodun kasvattaja siis tippuu vähitellen kuoppaan siinä missä esimerkkini sairaan rodun elvyttäjä jo yrittää kiivetä pois sieltä samasta kuopasta. Täytyykö aina käydä kuopan pohjalla ymmärtääkseen yskän? On aina vaikeampi kiivetä pois sieltä kuopasta kuin olla menemättä sinne ollenkaan. Minä ainakin mieluummin rakentaisin kestävän sillan, jonka avulla en koskaan päätyisi kuoppaan ja joutuisi taistelemaan päästäkseni pois sieltä. Koska ei sieltä välttämättä enää pois pääse.

Kasvattamisella taas tarkoitan kaikkea sitä toimintaa, jonka tuloksena on pentueellinen koiria. Koiria voi kasvattaa niitä kuitenkaan jalostamatta. Tällä tarkoitan yksittäisiä pentueita, jotka saavat erityisesti lokaa niskaansa suunsa somessa aukaistuaan. "Mikä idea oli teettää tämä yksi pentue? Ethän sinä edes vie rotua eteenpäin?" Kuvitellaan, että teetetään yksi rotukoirapentue, joka ei koskaan lisäänny eteenpäin. Kuvitellaan siihen samalle viivalle sekarotuinen pentue, joka ei koskaan lisäänny eteenpäin. Periaatteessa kumpikin on yhtä turha teko. Kummallakin pentueella voi olla jokin tietty tarkoitus, hyväkin sellainen, mutta sen suurempaa merkitystä niillä ei muulle koirapopulaatiolle ollut. Niillä kuitenkin saattoi olla suurikin merkitys niiden omistajille, ja tällaiselle merkitykselle on mielestäni oikeutettua antaa arvoa. Kuitenkin tällä esimerkin rotukoirapentueella on monen silmissä oikeus olla olemassa, koska se on rotukoirapentue, vaikka kummassakaan tapauksessa pentue ei vienyt yhtikäs mitään eteenpäin. Ehkä ne veivät lämpimän sohvapaikan ja rakastavan perheen kodinvaihtajalta tai rescuekoiralta, tai sitten eivät vieneet. Jos minulla ei olisi nykyisiä koiriani, minulla ei niiden tilalla olisi rescuekoiraa tai ehkä kodinvaihtajaakaan, ei ehkä koiraa ollenkaan. Joten tilanne olisi kodittomien koirien osalta plus miinus nolla. Siispä se ainainen "miksi lisätä koirien määrää" ei mitenkään aina päde. Toivon ainakin, että mikäli ihmiset eivät löydä itselleen sopivaa koiraa, he eivät paikkaa sopivan koiran koloa millään epäsopivalla koiralla. En tekisi niin itsekään.

Vaan mihin jalostus päättyy? Milloin ollaan tultu jalostuksellisesti loppuun? Loppuuko jalostus edes mihinkään? Onko aina pakko jalostaa, onko päämäärätön yhden pentueen kasvatus sieltä täältä satunnaisista koirista oikein? Kuka määrittää, milloin jalostuksellinen tai kasvatuksellinen tavoite on saavutettu? Voiko jalostuksen tavoite muuttua? Mitä ne ihmiset ajattelevat, vai eivätkö ne edes ajattele? Siinäpä otollisia kysymyksiä.

On toisaalta hyvä että ihmisillä on vahvoja mielipiteitä koirien kasvatusta kohtaan. Peilaan taas koiraryhmien herkullisiin keskusteluihin. Jos joku teettää sekarotuisen pentueen ilman tavoitetta aikomatta jatkaa kasvatustaan, hän on paha ihminen. Jos hän aikoo jatkaa sekarotuisten koirien kasvatusta, hän on vielä pahempi ihminen, ja häntä on jopa aihetta epäillä pentutehtailijaksi ja rahankerääjäksi joka antaa pentujen ostajille vain perävalotakuun ja vähintäänkin myy pennut vain K-Citymarketin taimmaisella parkkipaikalla onnekkaana siitä että karttoi kaikki vältettävissä olevat pentuekulut. Ja jos erehdyt ostamaan sairaan rodun edustajan, typistetyn koiran, sekarotuisen koiran, puhdasrotuisen koiran tai minkä keuhkoilla hengittävän olennon nyt ikinä tahansa menetkin ostamaan, olet paha ihminen. Et koskaan voi miellyttää kaikkia. Mutta jos et miellytä prosenttiakaan jostakin ihmismassasta, pitäisi sinun miettiä olisiko peiliin katsomisen paikka. Ei ne yksittäiset huutelijat, vaan jonkinlainen käsitys siitä kokonaisuudesta.

"Olen sairas, niin kipeä, sairas päästä jalkoihin..." "Minä, en, taivu, en!"
Mikäs muukaan se sieltä tulla tupsahtaa kuin englanninbulldoggi, ranskanbulldoggi tai mopsi - tai eivät ne niin vain tupsahda, nimittäin näillä isopäisillä roduilla luonnollinen synnytys on erittäin haastava ellei jo täysin mahdoton ja harvinainen laatuaan. Puhumattakaan astutuksesta, jonka näkemisen jälkeen jäisi monelta pentu ottamatta. Nartun suoranainen raiskaus ei ole ollenkaan tavatonta, kun astutus ei muuten onnistu johtuen joko nartun vastustelusta tai uroksen kyvyttömyydestä ja/tai vietittömyydestä astua. Näiden rotujen edustajat joutuvat harmillisen usein taistelemaan hapesta läpi elämänsä, sillä niitä ei ole tehty hengittämään normaalisti. Nämä ominaisuudet yhdistettynä lähes poikkeuksetta erittäin sairaaseen luustoon eivät ainakaan paranna tilannetta. Perse edellä puuhun, sanoisin.

"Tätä pääse en pakenemaan, päätäni en pääse pakenemaan"
Kas, syringomyelia. Olen kerran nähnyt kissan, joka sai epileptistyyppisiä kohtauksia. Se oli perheeni oma kissa. Kissa kuolasi, virtsasi alleen, pyöri ja hyöri silmät lautasen kokoisina kuin väkkärä ja rauhoittui sitten aikansa ympyrää pyörittyään. Tämän kisuparan elämä päättyi pian näiden kohtausten tihennyttyä. En voi käsittää, että tämäntyyppisiä kivuliaita kohtauksia saavia koiria edelleen kasvatetaan. Kun pääkoppa on liian pieni, eivät pikkuaivot mahdu olemaan pääkopassa. Kallo ei jousta ja ollaan ongelmissa. Kuka ihme pystyisi ikinä katsomaan tätä sairautta kärsivää koiraansa silmiin ja sanomaan, että se kuuluu rotuun tai että se on jotenkin hyväksyttävää? Rodun tuntenevat kaikki, cavalier.

"Raavin, nahkani alta..."
Kutikuti, skraaps skraaps. Oletko jo sairastanut vesirokon? Jos sairastit sen siinä iässä että olet kykeneväinen muistamaan sen sairaalloisen kutinan, niin kuvittelepa että joutuisit elämään samanlaisen kutinan kanssa vuosia, ilman että kutinallesi löytyy ratkaisua - ja kun se viimein löytyy, mitään ei välttämättä ole tehtävissä kutinan hillitsemiseksi. Länsiylämaanterrieri, westie, lienee tunnetusti keskimäärin allergioista ja atopioista muita rotuja enemmän kärsivä koirarotu. Miten tähän on tultu?

Video Youtubesta, en omista.
Väitetään, että näyttelyt ovat tämän kaiken pahan alku ja juuri siinä, mitä tulee koirien jalostuksen överiksi menemiseen. Väitteessä on perää, sillä näyttelyissä menestyvät koirat pääsevät yleensä jatkamaan sukuaan, kun kasvattaja vielä sattuu vaalimaan ulkonäköä terveyttä ja luonnetta enemmän. Jos multichampion-urosta hiukan kutkuttelee korvasta tai hiukan on salaisia tietoja siitä että tämän multichampion-uroksen vanhempi olisi kupsahtanut perinnölliseen sairauteen, niin kiusaus olla kertomatta niistä ja ansaita uroksellaan tuohta on varmasti suuri. Uroksen omistajan vastuusta olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut. Ulkonäköpainotteisessa jalostuksessa jalostuksesta sulkeutuvat pois tietysti yksilöt, jotka eivät täytä rotumääritelmän ulkonäkökriteereitä - vaikka ne olisivat terveyden perikuvia tai luonteensa puolesta erittäin hyviä koiria.
 
Kaiken pahan alun ja juuren ohessa myös matadorjalostuksella on osansa. Käsittääkseni koiria ei ole geenitestattu vielä kovinkaan montaa kymmentä vuotta (?). Geenitestit ovat yleistymään päin, joten nyt on herkulliset hetket tarkastella, mitä jalostuksen sokeassa ikkunassa onkaan tapahtunut. Kaikki lienevät kuulleet kauhutarinoita, kuinka matadoruros on tuonut rotuun jonkun geenivirheen, sairauden, jota ei enää saada pois rodusta. On tiedossa yksilöitä eri roduista, joita on käytetty häikäilemättömän monelle nartulle. Näissä piilee valtava riski. Vaan kun on kysyntää, on myös helppo lisätä tarjontaa. Miltäs kuulostaa se, että tutkimattomalla alle 4-vuotiaalla uroksella on teetetty 25 pentuetta kahdessa vuodessa? Entäs jos tämä uros sairastuukin perinnölliseen sairauteen hiukan myöhemmin? Ei naurata. Eikä edes hymyilytä.
 
Monelle kasvattajalle riittää se että uroksen jälkeläiset ovat menestyneet näyttelyissä. Onhan se tärkeää, jos jalostaa ulkonäkökeskeisesti näyttelyissä menestyviä koiria. Ja onhan rodunomaisuudelle jotakin arvoa annettava, mutta se ei koskaan saisi heikentää terveyttä ja hyvää luonnetta. Koiramaailmassa annetaan paljon näkyvää painoarvoa kasvattajille joiden koirat ovat menestyneet näyttelyissä, tietyissä piireissä. Kyllähän terveitä koiria aikaan saaneen kasvattajankin kasvatustyötä arvostetaan, mutta koiran ostaja tekee päätöksen siitä, mitä ominaisuutta hän eniten pentujensa vanhemmissa arvostaa. Koiran ostaja voi olla kiinnosunut terveystilastoista, luonnetestitilastoista tai tittelirivistöistä. Osoittamalla kiinnostustaan tietylle yhdistelmän osatekijälle antaa samalla äänensä juuri tietynlaiselle jalostukselle. Ostajillakin on vastuunsa, eikä koiramaailmassa pääse pois vastuusta yhtikäs missään asiassa.
 
Läntätääs tähä vielä pari hymähdyksen aikaansaavaa lähdettä.
"Koirien terveysongelmiin johtavat monet syyt, kuten jalostussääntöjen puutteellisuus, näkemyserot ja ihmisen itsekkyys. Äärimmäisyys ei kuitenkaan ole sitä, mitä luonto tekisi. Esimerkiksi dalmatialaisilta vaaditaan riittävän pieniä mustia pilkkuja, mutta turkin valkoisen värin määrä altistaa koiraa kuuroudelle. Terveysongelmien kieltäminen johtunee osittain myös ihmisen haluttomuudesta nähdä todellisuutta. Harva haluaa tehdä koiralle tietoisesti pahaa, mutta pitkään samaa rotua harrastaneelle ihmiselle epänormaali tilanne voi näyttäytyä normaalina." LÄHDE

"Yksilön terveydestä ei tietysti kukaan voi mennä takuuseen, mutta sairastumistodennäköisyyteen joiden sairauksien osalta voi vaikuttaa. Lisäksi ostaja voi käyttäytymisellään antaa viestin koiranjalostusmaailmalle."  LÄHDE