Lähtölaskenta kesään

Pysytään pysytään...

KUUDEN MINUUTIN KULUTTUA ON KESÄ. TRRR.

Kyllähän sitä kertyy postattavaa kun ei hetkeen kerkeä tahi jaksa istua koneen ääressä. Yön pimeinä tunteina päätin viimein istahtaa koneen ääreen - oli pakko valvoa ja kääntää unirytmi phärsiilleen että jaksaisi taas valvoa kahden yövuoron verran. Ihan karmee monen tunnin urakka siis edessä kun on kirjotettava sieltä ja täältä, on kuvia kamerassa, luurissa, keskusteluissa ja muiden luureissa. Että otapa ja kirjota näistä nyt sitten suunnilleen järkevärakenteinen postaus.

Aksatreenien jälkeen lähettiin naama kiimaista tomaattiakin punasempana kohti mökkiä mökkiseurue kyydissä. Nappasimme vain Auroran kotikotoa kyytiin mökille mennessä. Siskosieni oli siis messissä Hollolasta saakka, ja kuvasipa hän meijän aksatreenitkin. Sania emme ottaneet mökille koska jo kolmessa koirassa on riittävästi vahtimista mökkeillessä, emmekä tienneet oliko mökkialueella muita mökkeilijöitä, jolloin koirien pysyminen oman mökin alueella olisi vielä tärkeämpää.

Se oliki tämän kesän ensmäene möksäreissu (21.-22.5.), ja voi mite möksäily on aina niin ihanata. Se on sellanen henkireikä että sieltä ei tekis mieli palata pois ikinä. Aurinkoa, grilliruokaa, musiikkia, saunomista, uimista, kiireettömyyttä, veneilyä ja mökkitunnelmaa keskellä-ei-yhtikäs-missään. Noh, juhannuksena odotteleekin jo vähän pidempi möksäreissu jonne siskosieni tulee myös mukaan. Ja tässähän minä taas istua törötän mökissä kirjottamassa ku en vapaita kaupungissa halunnut viettää.

Mök mök. Nurtsi rehottaa. Ja kelkka ei kuulu kesäkuvaan.

Möksän ranta

Möksä ei oo aina ollu siinä missä se nyt on, sillä myimme vasta muutama vuosi sitten osamme pois sukumme yhteisomistusmökistä ja isukkimme rakensi meille 100m toiseen suuntaan ihan oman mökin. Mukavempi niin kuin muiden kanssa aina samassa mökissä ja kun on koirat ja muut niin eihän se mökkeily enää samaan tapaan sujuisi muun suvun kanssa kuin nuorempana sujui. Mökkimme sijaitsee siis isämme kotipaikalla, jossa on kuusi muuta sukumme mökkiä kivenheiton päässä toisistaan. Se on kuin pieni lämminhenkinen kylä, ja kesäaikaan melkein koko suku on paikalla mökkeilemässä samaan aikaan ja näemme toisiamme. Tällä kertaa olimme kuitenkin ainoat mökkeilijät pikku mökkikylässämme, ja sen kyllä huomasi äänenvoimakkuudesta... Sani olisi siis hyvin voinut olla mukanamme, sillä ei olisi ollut haitoksi vaikka se olisi kulkenut omia polkujaan muiden mailla pyörien.

#failure #nolooo #yolo #nytmenimaine #miksäitilisäätällasiakuviaminusta #eionnistu #evo

Vaikka koirien kiinnipito on tähän vuodenaikaan ensiarvoisen välttämätöntä, ei silti tulisi mieleenkään pitää koiria jatkuvasti kytkettynä mökillä ollessamme. Tietysti niitä pidetään silmällä niin kuin aina, eiväthän ne koskaan saa lähteä niin kauas ettei niitä näkisi. Nyt koirat kuitenkin hurmioituivat pitkästä aikaa vapaaksi päästessään niin pahoin että kun ne saivat luvan loikata auton takakontista niin ne juoksivat kuin sovinnosta kaikki kolme metsään eikä niitä kuulunut huudoista huolimatta ennen kuin noin 10 minuutin kuluttua. Tästä alla video. Takaisin tultuaan ne eivät enää karanneet kertaakaan. Pidimme ulko-ovea auki koko ajan, jotta ne saivat olla ja mennä miten tahtoivat. Kun koiratkin ymmärsivät että saavat luvan kanssa olla ihan vapaasti, ei niille tullut kiusausta lähteä minnekään.

Anna koirille vapaus. Vie koirilta vapaus.

Niin kauan kuin laumanjohto on mökillä käynyt, on siellä kupeessa sijainnut autiotalo. Ajan saatossa talosta on mm. tullut katto sisään, mutta yhtä lailla siellä edelleen rymytään kuin lapset karkkikaupassa. Muistan kun isukki vei meidät ensimmäistä kertaa katsomaan hirmuista autiotaloa kun olimme vaahtosammuttimen kokoisia. Siitä saakka on säilynyt loputon kiinnostus urban exploration-harrastusta kohtaan ja niitä onkin tullut etsittyä ja rymyttyä läpi ihan koko ikä. Jokin niissä vain viehättää.

Kyllä autiotalosta löytyy aina jotakin jokaiselle. BARF ankkaa koiralle, lääkitystä hermorauniolle omistajalle, vaaroja sitä kaipaavalle puoliksi sisään romahtaneen katon muodossa... ja nitroja jos syrämmest ottaa joskus suisidikoiran kanssa eläessä. 

Onhan se aina oma vahtimisensa ja naama punasena karjumisensa ennen ku viikarit asettuvat mökiksi, vaan mitäpä se olis mökkireissu ilman koiria.

25.5. olikin taas suuri päivä. Jo aamulenkillä likat saivat päättää suunnan ja etenimme täysin likkojen tahdissa. Raaputuksia jaoin systemaattisen järjestäytyneesti koko se ajan kun en ollut töissä. Minun parhaimmat likat ja muut parhauskasvatit täyttivät jo 4 vuotta. Mihin tämä aika kuluu? Tein likoille raakaruokintauskollisen kaakun iltavuorosta tullessani. Kaakkuun keitin riisiä ja laitoin lihaelinseosta riisin kanssa kuin täytekaakussa, kerros kerrokselta. Väliin keitin ylläriksi vähän kanaa ja kaakku upposi puolessa minuutissa iltaruuan korvikkeena. Hyvää synttäriä vielä kaikille Betty's-kasvateille, ootte parhaita <3

Nelivuotiaat kaikkein-parhaimmat

"Tästä nyt tuskin jää äiskä sulle, mutta voit nuolla lautasen jos haluat."

Ai, niin. Hankin yhen illan päähänpistokkaana koirille GoPro valjaat pikaisen googletuksen perusteella (hups). Valjaat voi säätää melkein rajattomasti koiralle kuin koiralle kolmen joustavan säätöremmin avulla. Ei oo vielä maltettu testaamaan näitä, mutta eiköhän tässä piakkoin aiheuteta ihmetystä naapurustossa.

Oonkohan ainoa jota alkaa pännimään etenkin facebookin jokapäiväiset punkkikeskustelut? Kuinka ihmiset kysyvät viiden minuutin välein punkkikarkotteista, punkkien vaarallisuudesta ja muusta. Melkein yhtä suuri buumi kuin lumentulo, vaan vielä viistoista kertaa pahempi. Ja mikä uusavuttomuus. Eläinlääkäriin ollaan menossa kahtasataa päivystyksellisesti kun punkista jäi nenu koiran ihon alle. Ehkä oon vaan huono kestämään tällasta uusavuttomuutta mutta en voi mitään että palaa käpy tommosiin. Pthyi.

Onpa nuita punkkeja ollut meilläkin jo joku viitisenkymmentä kipaletta. Etenkin vakkari lenkkireitti jää nyt lenkkeilemättä kun sieltä tarras plus parikytä punkkia matkaan het kesän korvalla. Möksäreissultakin tarrautu matkaan saman verran punkkiloisia. Caralla oliki korvassa aika ikävä punkki, jonka poiston jälkeen puristin punkkipatista verensekasta eritettä. Puhdistelin korvan kertaalleen antiseptilla ja siinäpä se parantuu ittestään ilman ellän taikoja.

Alkoiha se sitte hermottaa ku sain päivittäin nypiskellä punkkeja pois koirista. Käväsin siis hakemassa apoteekista Exspotia koko kesän satsin. Se on toiminu meillä aiemminkin oikein hyvin eikä oo tullu mitään reaktioita. Pittää kuitenski tarkkailla liuoksen valelukohtaa, ettei aiheuta nytkään mitään reaktiota.

Sitte tällane paska koiranomistaja-vuodatus. Kiksu on lievästi ylipainoinen. Se on aina ollu kova syömään ja syötin sille ihan varmasti liian suuria annoksia ainakin parin vuoden ajan sen nuoruudessa. Se on vähän pyylevä, vaikka joku päivä se tuntuu etenkin pitkän lenkin jälkeen vähemmän turvonneelta ku toiste. Miten paljon pitää liikkua, että se laihtuu. Oon antanu sille noin vuoden verran muka sopivan määrän raakaruokaa ja me treenataan pari kertaa viikossa ja lenkkeillään noin tunti päivässä sellasta reipasta kävelyvauhtia. Vaan ku irti ei voi pitää ja ravatessa koira ei kuluta paljon mitään.

Varmaan pitäis alkaa kiinnittää vielä enemmän huomiota raakaruuan rasvasuuteen, että antas vaan vähärasvasta safkaa kuten jotaki naudanmahaa, kanaa ja kalaa ja vastaavia. Pitäis selvittää missä on paljon ja missä vähän rasvaa ja jättää suosiolla kaikkein rasvasimmat tuotteet pois ainaki hetkeks. Liikuntaa ny vois toki aina lisätä, etenki vapaana olemista. Tunti kaks remmilenkkiä päivässä on aika maksimi etenki jos on töitä samana päivänä. Muutaki elämää ku on kui koirat. Toiset vaan on herkempiä lihomaan joo ja Sanillakin on ylipaino ollu tosi tiukassa. Ehke täs suvus kulkee hidas aineenvaihdunta, tai sitte nää koiranomistajat ei vaan osaa syöttää koiraasa oikein.


Hain tässä likoille ensimmäisen laatikollisen Oscarin uudistuneita pakastepullia yhteistyömme alkamisen merkeissä. Otettiin testiin ensimmäisenä mahapullat, joita testaillaan ja kirjoittelen niistä hieman teille raporttia tänne jatkossa. Oottelen erittäin innolla, mitä likat pullista sanovat. Ainakin niiden pitäis olla vähärasvaisia.

Käytiin myös seuramme saunailtamissa perjantaina, jonne otin myös koirat matkaan. Likat tulivat hienosti toimeen yhen toisen koiran kanssa saunaillan ajan. Kerkesimme syödä hyvin ja saunoa pikapikaa ja sitte tuliki jo kiirus kohti yövuoroa.

Muuten vaan me on höntsäilty tehä pitkiä lenkkejä, nautittu t-paita-keleistä ja tavattu naapurin mageen näkönen koira joka paljastui saluki-bortsuksi. Olin miettiny jo monet kerrat sen rotuja, ja tällä kertaa tavattiin kiireettömän hiljaisella sivutiellä niin kehtasin kysästä koiran rotuja. Ja kui rauhallinen tapaus! Likat eivät olleet ollenkaan varauksellisia vaikka koira oli iso, koska se oli niiin rauhallinen.

Likat kipittää treeneistä kotiin

Jollekin ylimääräistä, toiselle tarpeellista. Saatiin 2 keraamista kuppia, 2 nahkahihnaa, nahkainen nly-talutin ja numerolappupidike, juomapullo, noutokapula ja juoksupögät entiselle omistajalleen tarpeettomina.

Ja tässä vielä vähän lisää mökkikuvia...

Jäi koirien pelastusliivit kaupunkiin tällä kertaa.

Alaneljännes; toisinaan tykkään kuvata muun muassa kiviä. Eikun hetkonen...

Arvoisat paimenet, aamupala tarjoillaan suoraan mökkinurmikolta, olkaapa hyvät!

Vähän nyt sitä vauhtia hei.

Sillai vaa sillaillaan.

Pienikin koira voi toisinaan näyttää suuren suurelta.

Ehkä ensi talvena sitten, Koopu. Ehkä ensi talvena.

No näkkyykkö niitä jäneksiä.

Ykäneljännes; kuollut teeri jonka Kips haistoi jo kaukaa. Äiskäsä vainu.

Täysjärkisten kevätkokoontuminen

Täysjärkisten kevätkokoontumisessa yritetään tänään ohittaa kaikki pienten koirien mieliteot.
Ainakin edes yrittivät.

Aussieharrastaja luuli minua aussiksi. Mitä. Kuulema vain liian suippo kärsä. Nyt on koko trio arvattu
vastaantulijoiden toimesta: sheltti, bortsu, aussi.

... ainaki postauksen loppuun saakka! #hermopetti

Jos ei edes vähäsen käs väsähtäny tätä postia rullaillessa ni oot melekone mestari. Tai vaan paatunu nörtti. Höhö.

Taotaan kuumaa rautaa

Kisojen jälkeisenä päivänä nakkasin lauman taas autoon ja suuntasimme sunnuntain treeneihin, jota myös puuharyhmäksi kutsutaan. Normaalisti kävelisimme treenikentälle tuohon parin kilsan päähän, mutta nyt tuli niin kiire töiden jälkeen että olisimme kävellen myöhästyneet hirweesti.

Puuhistreenit ovat meille kevyttä sunnuntaihömpötystä, jossa voi tehdä ihan mitä tahansa. Tykkään paljon ryhmän vapaudesta, ja juuri vapaamuotoinen tavoitteeton koiran kanssa tekeminen on hyvää vastapainoa päälajillemme agilitylle. Koirilla oli kyllä hauskaa, ja voi kuinka hyvin ne motivoituivat siitä että joutuivat vuorotellen odottamaan kentän reunalla tolpassa kiinni, kun toinen paimensisko teki töitä. Joskus nassukoiden nuoruusaikoina tottisteltiin joka tiistai niin että laitoin toisen koiran kiinni tolppaan ja tein toisen kanssa tottista. Kummasti se vaan motivoi kun toinen pääsee tekemään ja itse ei pääse.

Suuri ja mahtava palveluskoira yltää ihan melkein PK-esteen ensimmäiselle askeltimelle. Vähintään yhtä suuri ja mahtava palveluskoira yltää kuitenkin paremmin treenirepun sisälle. Nämä tämmöset hommat sopii hampuusille hieman pk-esteitä paremmin.

Toinen tosi mahtava palveluskoira ehdottoman multihuipentumaisen saalisviettisenä.

Tehtiin tän kertasissa treeneissä lämmikkeeksi hieman ruutua ja noutoa. Yhteistuumin teimme taas mm. kontaktiharjoituksia niin että kaksi muuta koirakkoa seisoivat aloillaan koira kontaktissa ohjaajaansa ja yksi koirakko pujotteli tokoseuruussa muita koirakoita. Teimme myös ohitusharjoituksia tokoseuruussa niin että aina kun kohtasimme, pyysimme koirat sivulle tai pyörimme esimerkiksi tiiviin ympyrän koiran kanssa. Teimme myös takajalkoja kehittävää kolmen puomin ylitystä, jossa koiran piti tiedostaa takajalkojensa olemassaolo nostamalla niitä riittävästi. Loppukevennyksenä aloin myös opettaa likoille temppua, jonka olen aina halunnut niiden oppivan. Tempussa koiran tulee hypätä neljällä jalalla esim. puuta vasten. Se näyttää niin siistiltä! Likat hyppivät molemmat neljällä jalalla tasoa vasten muutaman toiston jälkeen. Ehkä tästä vielä temppu tuotetaan. Lopuksi nassukat vielä innostuivat juoksemaan päättöminä lelun kanssa pitkin kenttää, kun muut koirakot olivat jo poistuneet treeneistä.

Saimme muuten hiljattain pari uutta yhteistyökumppania, joista tulen julkaisemaan materiaalia blogissa sitten tulevaisuudessa. Toivottavasti saan tarjota lukijakunnallekin jotakin kivaa niiden myötä.

Ja hei, osallistukaahan muutkin arvontaan:

Ainiin. Hampuusi hurjistui. Joskus pieniä koiria pelottaa vaan niin vimmatusti. Miu koirat pelkää tosi harvoin, kun ne on niin kaiken nähneitä. Tänä aamuna kuitenkin pelotti hirveesti. Tulin yövuorosta ja lähin käymään karvaperseitten kans pienellä aamulenksulla. Pihassa oli joukko metsureita kiikkumassa korkeuksissa ja kaatamassa petäjätä. Pienempi karvaperse näki metsurit ja koetti välittömästi päästä pakoon häntä koipien välissä ja korvat luimussa hihnassa vetäen ja välillä se kävi huuliaan lipoen hyppimässä hurjistuneena minua vasten. Menimme hieman kauemmas ja odotin josko Nössykkä siitä tyyntyisi. Ei kuitenkaan tyyntynyt. Suurempi karvaperse ei ollut moksiskaan, joten arvoitukseksi jää miksi juuri Pienempi karvaperse pelkäsi noin kovasti puun kaatoa. Kai tilanne tuli sille hieman yllättäen nurkan takaa tai jotakin. Selvisimme kuitenkin yhtinä karvaperseinä takaisin kotiin, ja vaikka metsurit juuri peruuttivat pihatietä aivan varmasti yrittäen jyrätä meidät allemme, ei Pienimusta välittänyt enää ollenkaan vilinästä.

Vaan nyt on aika yövuorosta väsyneen Laumanjohdon, Pikkumustan ja Isoharmaan painua  - kyl vuan - aamusaunaan ja sitä myöten joko nukkumaan tai valvomaan koko päivä. Yritän kääntää yörytmin suoraan valvomalla tämän päivän, vaan saas nähhä onnistaako vai simahdanko tapani mukaan jonnekin sykkyrälle kuola poskella. Loppu. Väsynyt.

Debyytti ykkösissä

Vain yhden kerran elämässään voi aloittaa kisaamaan virallisissa agikilpailuissa. Koira saattaa vaihtua, mutta ohjaaja on ja pysyy. Antoisa päivä on nyt ohitse ja jonkin sortin tavoite harrastusrintamalta samalla saavutettu. Me tehtiin se - me osallistuttiin viimeinkin virallisiin agilitykilpailuihin - ja päivähän oli erittäin onnistunut, joskin illalla armottomasta päänsärystä huomasi että taisi laumanjohtoa hieman jännittää! Tuomarina kisoissa oli H. Yli-Jaskari ja henkisenä tukena ja tsempparina oli myös kisaamassa veljeni tyttöystävä. Oli paljon mukavempi kisata kun oli joku jonka kanssa eläytyä kisatunnelmaan, joku joka kuvasi kisamme ja joku jolle pystyi nakkaamaan koirat hetkellisesti ja kysymään epäselvistä asioista. Kiitos siis vielä Harmaiden tassujen laumanjohdolle!

Kisapaikalle piti saapua tunti ennen rataantutustumista, koska piti mittauttaa armahat paimenet. Ja voi hyvä nauru sitä jännityksen määrää kun alettiin lähestyä kisapaikkaa, mä en siis tajua mikä mua ees jänskättää aina kaikissa koiratapahtumissa - kai niihin vaan lataa niin paljon tunteita? Ensin tuomari mittasi Kiksun. Tuomari ei muuta kuin sääti mittakepin medin ylärajalle ja käytti mittaa Kiksun sään päällä, mitan ja Kiksun väliin jääden reilusti tilaa - idioottivarma medi. Tuomari väläytti jopa että entäs jos Kiksu oliski mini. Vaan trikkipallo sai tuomion medi.

Saan vielä raahautua jatkossakin ajoissa kisapaikalle, koska eräs merlenvärinen rajatapaus aiheutti hämmennystä mittaavassa tuomarissa. Seuraavana mittauspöydälle siis Caramel, ja nyt viimeistään olin jännityksestä kankeana. Tuomari tuskin käytti mittaa Caran sään päällä, kun hän totesi Caran maxiksi. Hämmennyin ja kysäisin että oliko se tosiaan noin selkeä maxi. Tuomari totesi että voihan hän sen vielä mitata ja totesi että onneksi huomautin asiasta - Cara tosiaan on rajatapaus, siinä ja siinä olisiko se sittenkin medi.

Tuomari mittaili vaikka kuinka monesti, vissiin viidesti, saaden ainakin yhden kerran tulokseksi nippanappa medi, mutta useammin kuitenkin maxin korkeuden. Caran paksu niskakarva kuulema hämäsi häntä, ja minun pitäisi saksia koiran säkäalueen karvapeite ohuemmaksi jos mielin edes pienellä todennäköisyydellä saada sen jatkossa mediksi. Kiva kun koiralla on just nyt paksuin mahdollinen turkki. Koirat saivat kiitosta tuomarilta kun seisoivat niin kiltisti aloillaan - varsinkin Cara joka joutui seisomaan niin pitkään. Ja sehän tosiaan vain seistä töpötti ryhdikkäänä, ikävä mittauksen kannalta. Nyt jos joskus ois ollut aika pienelle luimuilulle, mutta kun ei.

Lienee sanomattakin selvää, että yritän kaikkeni jotta tuosta saisi medin... Eli valikoin seuraavat kisat pitkälti tuomarin perusteella. Olen erittäin pessimistinen sen suhteen että tuosta tulisi medi. Se on ainakin sentin tai kaksi liian korkea, minun reppana. Paljonkohan koirat painuvat iän myötä? Minähän saan sääntöjen mukaan mittauttaa tuon uudelleen vaikka jo 6kk kuluttua, eikös vain.

Koska Cara loikkasi maxeihin vaikka olin ilmoittanut sen medeihin, kisasimme ensimmäisinä koko kisoissa. Olisimme normaalisti kisanneet medien ekana niin että maxit olisivat olleet ennen meitä, mutta ehei, liian vähillä jännäreillä oiski päästy, vaan mitä vielä. Kisataan ihan ensimmäisinä. Ja ai niin, joko sanoin että ollaan treenattu vain medikorkeuksilla. Epäreilu tilanne koiralle, mutta päätimme yrittää maxiesteitä. Etenkin rengas ja muuri hermostuttivat - miten medikorkeuksiin tottunut koira handlaa nämä esteet? Entäs jos se alittaa maxikorkuiset esteet? Osaako se lukea estekorkeudet oikein? Onneksi olen vaihdellut estekorkeuksia pitkin treeniaikojamme erittäin matalista hieman normi treenikorkeuksia korkeampiin esteisiin. Koirat eivät siis ole oppineet luottamaan että esteet ovat aina medikorkeuksissa.

Kisat alkavat. Rataantutustuminen 5 min ja Cara autosta radalle. Yli-Jaskari oli suunnitellut erittäin simppelit radat. Vain 16 estettä ja pari peruspuolenvaihtoa. Kidding me? Tässäkö tämä. Vaan eräs koutsi sanoi joskus, että radalle ei koskaan saa mennä takki auki. Helponkin oloinen rata tulee aina ottaa vastaan haasteena. Ja minä päätin varmistella nopeuden menetyksenkin uhalla jokaisen esteen. Koira aloilleen, pari raaputusta, syvä hengitys sisään ja ulos ja ei kun menoksi, "tule!"



Caran A-agiradalla ei ollut mitään vaikeuksia. Paitsi aivan lopussa putken jälkeen jokin sotki Caraa ja se teki pienen koukkauksen oikealle. Kepit olivat hitain kohta koko radasta, muuten soljuimme esteeltä toiselle. Muistin radan ja olimme maalissa nollatuloksella, ajalla 41,63 s, etenemä 3,53 m/s, sijoitus 2/12 ja ensimmäinen LUVA!!

Cican A-agiradalla en ollut yhtä tarkkana, unohdin ohjata yhden hyppyesteen. Olin liian varma että koira menee sen, mutta hyppy ei ollutkaan aivan suorassa linjassa putken ja A:n välissä. Hypyn jälkeen tuli A-este. Kiksu ohitti hypyn ja meni A-esteen kontaktialueelle, mistä seurasi tietysti HYL. Äsh. Jos olisin a) ohjannut hypyn niin koira olisi hypännyt sen ja b) katsonut koiraa, olisin viimeistään hypyn kohdalla tajunnut ajoissa ettei koira hyppääkään estettä vaan aikoo kiertää sen, olisin kerennyt jarruttaa ja ohjata hypyn uudelleen saaden tästä vain kiellon eikä koira olisi ehkä kerennyt hipaisemaan A-estettä. Sorruin siis just siihen takki auki- virheeseen ja jätin koiran yksikseen. Koiran, joka ei taatusti mene yhtäkään estettä ellen ohjaa sitä tasan tarkkaan menemään sitä estettä.

Caran C-hyppärillä meinasin lopussa unohtaa radan, mutta pelastin tilanteen täpärästi muistamalla radan onneksi melkein samantien. Ja tajusin jopa karjaista koiralle siinä samassa että seisahtuu, vaikka ei tuo niin estehakuinen ole että se minun pysähtyessäni jatkaisi omatoimisesti esteiden ylittelyä omin lupinensa. Pelasin kuitenkin taas varman päälle ja kaahasimme radan loppuun yhdessä. Helppo rata tämäkin joka sisälsi myös pussin, kepit, renkaan ja pituuden. Caralle tältä radalta nollatulos ajalla 39,59 s, etenemä 3,46 m/s, sijoitus 3/10 ja toinen LUVA!!

Cican C-hyppärillä muistin ohjata jokaisen esteen ja koira eteni erittäin hyvällä tatsilla. Emme tehneet mitään muuta virhettä kuin haimme perinteisen keppivitosen. Koira unohti miten kepit mennään ja komensi minua niillä. Ilman perinteistä keppivitosta ois Kiksullekin tullut tästä radasta nolla. Kiksulle siis tältä radalta 5 rv, aika 50,46 s, nopeus 2,71 m/s ja sijoitus 3/9.

Ratojen välissä meidän koutsi kävi antamassa meille vinkkejä seuraaville radoille. En kuulema saa enää hyssytellä ennen keppejä, minkä tajusin itsekin vasta kun koutsi tämän sanoi. Treeneissä olen yrittänyt päästä tästä tavasta eroon, mutta kisoissa epävarmuus korostuu ja hyssyttelen kepeille. En saisi tehdä niin, koska koirilla ei muutenkaan ole liiaksi vauhtia, saatika kepeillä ainakaan. Kepeillä sorruin avustamaan Kiksua kädellä, koska olisin muuten saanut jankata keppejä uudelleen ja uudelleen niin pitkään että meidät olisi vihelletty pihalle. Jos koira komentaa minua kepeillä, ei auta kuin treenata niitä parempaan kuntoon muualla kuin kisoissa. Tai vaihtoehtoisesti ohittaa kepit ja ottaa suosiolla hylky.

Ekoista kisoista siis 2 LUVAa, kolme sijoitusta ja yksi hylky. Ei paha! Pelottava ajatus että Cara on enää yhden LUVAn päässä kakkosista. Tosin, seuraavilla radoilla täytyy riskeerata huomattavasti enemmän jotta saadaan riittävän nopea aika ja säilytetään silti nollatulos. Muuten jää sertit nopeammille. Tuomari kommentoi vielä palkintojen jaossa, ettei Caraa tainnut juuri haitata maxikorkeudet. No ei, mutta kyllä minä siitä silti medin haluan.

Jäin vielä talkoilemaan kisoihin kakkosluokan ratojen ajaksi kunhan ensin heitin huolellisen jäähylenkin likkojen kanssa niitä samalla ylistäen. Kotona me koko lauma otettiin heti kahen tunnin päikkärit, saunottiin iltamyöhällä LUVA-sauna kunhan ensin olin selättänyt armottoman sohvannurkkaan kaatavan jännityspäänsärkyni ja saunan jälkeen lattialla makasi erittäin onnellinen kasa väsynyttä koiranlihaa.

Mietin ennen videoiden saamista itselleni, että haukkuivatko koirat ollenkaan radalla. Miulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, tai en ainakaan pistänyt sitä merkille ratojen aikana. Videoita katsellessa huomasin että haukkuivathan ne ihan tavalliseen tapaansa. Vaan eivät ne onneksi olleet läheskään äänekkäimpiä ratojen suorittajia. Tuntuu että suurin osa koirista haukkuu agiradalla, ja siihen vissiin pitäis puuttua about samantien koiran agiuran alussa jos mielii saada radalle hiljaisen koiran. Vaan kaikki lisäboosti, oli se sitten haukkuminen tai muu, on meille hyvästä. Koirat eivät keitä haukkumisen takia ylitse mikä on erikiva juttu, joten haukkumista en koe ongelmana. Koska ne muuten ovat varsin hiljaisia eläjiä, niin suotakoon niille vapaus haukkua tässä yhdessä lajissa josta ne niin kiihtyvät. Ai niin, ihana kommentti tuli kisoista muuten-niin-tuikealle-minulle: "Sää oot yhtä hymyä!" ja olihan hymyilylle syytäkin, höhöö.

Kotia jo lähössä pitkän kisapäivän jälkeen

Ja koska nää nyt oli meijän ensimmäiset kisat, voisin listata itselleni muistukkeeksi risut ja ruusut radoilta niin tietää taas mihin pitää kiinnittää ensi kerralla huomiota.

+ varmat ja suht. nopeat kontaktit (ehkä meille sopisivat jopa juoksukontaktit?)
+ varmat ja nopeat keinut, näpäkät renkaat ja varmat pussit
+ kohtuullinen nopeus, vaikka pystyisimme nopeampiinkin suorituksiin
+ itseltäni ihan hyvännäköistä ohjausta, ja käytän viimein oikeita käskyjä keinulle (keiiinu), aalle (aa kiipee) ja puomille (kiikiikii)
- lähdössä aloilleen asettautuminen ei suju niin kuin treeneissä (koirat jännittävät kanssani?)
- kepit, oi kepit kepit kepit
- putkiin voisin irrottaa koirat kauempaakin, mutta täytyy ensin uskaltaa antaa koirille tähän riittävän usein mahdollisuus treeneissä jotta luotto riittää kisoissakin
- muista pitää katse koirassa ja ohjata jokainen este

Treeneissä korostetaan kevään aikana:

• keppien suorittamista
• putkiin irtoamista
• lähdössä malttamista
• mahdollisesti myös juoksukontakteja, jotta kontaktit saadaan nopeammiksi

LUVA-saunassa hymyilyttää. Höröhörö minkä väriseks Kipsan kieli jäi.

Mätsäripiskejä

13.5. Kuopiossa PUN4 ja SIN2

La 9.5. oman seuran (KPSH) mätsäreissä likat sijoittuivat Cara IA SIN2 ja Cica PA PUN-. Näistä mätsäreistä kerkesinkin jo edellisessä postauksessa raportoida.

Ke 13.5. mätsärin järkkäsivät Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat jonne osallistuttiin. Taas jälleen kerran kehät menivät päällekkäin likkojen osalta, mutta tämä nyt vaan on tällanen harmillinen seikka joka toistuu aina toisinaan mätsäristä toiseen. Onneks kehissä aina ootetaan maltillisesti tai siirretään pareja eteenpäin kun vaan vinkkasen että myöhästyn vähän kehästä. Näissä mätsäreissä sateli lopusta hieman vettä, mutta likat esiintyivät siitä huolimatta kauniisti, Cara IA SIN2 ja Cica PA PUN4.

To 14.5. mätsäreissä järjestäjänä oli Suomen Collieyhdistys. Koko mätsärin ajan satoi vettä, mikä ei kuitenkaan vaikuttanut juuri koirien esiintymiseen. Kummatkin koirat esiintyivät aikuisissa koirissa, mutta luokkaa ei oltu jaettu isoihin ja pieniin koiriin. Siispä kun kummallekin likalle napsahti sininen nauha, piti minun etsiä esittäjä Cicarolle. Annan sen yleensä esitettäväksi ja esitän itse Caran, koska Kips on helpompi esitettävä, Caran hyvän esiintymisen eteen joutuu vähän näkemään vaivaa ja siinä on omat pikkukikkansa että sen saa näyttämään edustavalta. Aikalailla eilistä esiintymistä likoilta, tuloksina Cara aikuisten SIN4 ja Cicaro aikuisten SIN-.

Ja hei eikä, ettepä usko! Kattelin ihan pari päivää sitten netistä viilennysmantteleita likoille kesän agitreeneihin, kun treenataan suorassa auringonvalossa melkein koko kesä. Harmittelin että manttelit ovat niin juutaleen kalliita, että ehkä en hifistele ja hanki sellasia paimenille. No, 13.5. mätsäreissä Kuopiossa oli kunnon superpoistomyynnit, jonne kirmasin kattelemaan. Siellä ne odotti. Kaksi lilanväristä Hurtan Cooling Coatia. Selasin äkkiä kokoja. Koot 55 ja 50. Ja normaalihinta kun näillä on nuissa koissa 65€ kappale, sain nuo hintaan 10€ kappale. En vaan voinut olla ostamatta. Siis mikä tsäkä! Oon loppuvuoden niiiin onnellinen! Kaiken lisäks koska olin joutunut sovittelemaan Hurtan mantteleita likoille hampaita kiristellen jo syystalvella, osasin nyt valita suoraan oikeat manttiskoot likoille. Ja kummallekin manttikset sopivat kuin valettu, kerrankin ekalla yrittämällä. Kyllä nyt on mukava treenailla kesän treeneissä!

14.5. Kuopiossa SIN4

Mikä tekeekään meistä ainutlaatuisia

Ah, yövuorojen jälkeiset vapaat. Kävästiin pitkästä aikaa seuramme mätsäreissä lauantaina, jossa olin samalla talkoilemassa. En ollu aikasemmin talkoillut mätsäreissä, ja yllätyin lähinnä siitä miten paljon työtä on yksien mätsärien järjestämisessä. Mentiin paikalle pari tuntia ennen ilmoittautumisen alkamista ja kyllähän se pari tuntia siinä kepeesti vierähti kun piti laitella kuosiin kehät palkintoineen, ilmoittautumispiste, kiinnittää opasteet ja laittaa buffa kuosiin. Meillä oli aivan ihanahenkinen talkooporukka joten aika kului kuin siivillä. Toimin myös kehien sisäänheittäjänä ja tarkastin rokotustodistuksia, ja käytin likat kehässä siinä ohessa. 

Harmi vain että isojen ja pienten aikuisten kehät menivät jälleen täysin päällekkäin ja siskoni suostui onneks esittämään Kipsun nauhakehässä. Hää on kuiteski jo siihen pestiin niin tottunu että hän sai pikkumustan esitettyä hienosti. Cips esiintyi yksin ilman paria parikehässä saaden PUN ja nauhakehässä ei tullut sijoitusta. Caralla oli hyvä esiintymispäivä, se liiteli jättimäistä lennokasta raviaan ja seisoi oikein hienosti korvat törössä. Caralle napsahti SIN2. Tämä onkin aika tavanomainen jako meillä mätsäreissä jostain syystä. Cips ei oikeastaan koskaan ravaa kovinkaan näyttävästi, mutta se seisoo aina näpsäkästi. Caralle palkinnoksi tuli pieni ruusuke ja pari pussia herkkuja. On parempiakin palkintoja nähty noilla sijoituksilla kyllä!

Tässä menneellä viikolla siskoni oli käymässä täällä, ilman Auroraa tosin kun Roo on edelleen kotikotona väliaikaisesti. Sisko lenkitteli työpäivieni ajan koiria ja laittoi niistä hömppiä kuvia kesken töitteni. Höhö. Nyt on taas niin omituisen hiljaista.

Huomenna ja ylihuomenna on vielä talkoita ja mätsäreitä, joihin vapaaputkeni ansiosta kerrankin jopa pääsemme, ja viikonloppuna kisataankin ihan oikeissa eikä missään leikkikisoissa. Laitoin 6.5. ilmot menemään meidän ensimmäisiin virallisiin agilitykisoihin. Alkoi hermostuttaa niin penteleesti jo ilmoja laittaessa. Ehkä eniten hermostumista aiheuttaa Caran mittaus. Vaan yritän olla stressaamatta sitä liiaksi ennakkoon. Sitä vastoin minun täytyi miettiä säännöt itselleni kisoja varten ja aion vielä kerrata virallisten säännöt noin muutenkin.

• Lentokeinu uusataan aina
• Jos koira varastaa lähdössä, en palauta sitä takaisin ellei se varasta heti aloilleen jäätyään. Lähdössä ryöstelyä en koe suureksi mokaksi ja mieluummin mennään radalle täpäkällä fiiliksellä kuin komentamisella lytätyllä laamafiiliksellä

Kattellaan kisojen jälkeen, täytyykö vielä tehdä joitakin asioita itselleen selväksi. Kun ei vielä oikein tiedä mitä odottaa. Kisoissa olisi tärkeää tehdä nolla, mutta samalla muistaa että koira oppii kisoissa. Jos kisoissa luistaa aina tietyistä asioista, niistä tulee herkästi ikävä tapa.

Ja voi kyllä, mekin olemme saaneet havaita kesän lähestyvän. Erehdyimme lenkkeilemään Koda-walspanin kanssa vakiolenkillämme keskellä järviä, metsiä ja peltoja. Lähdimme viiden hengen porukalla ja palasimme takaisin 30 henkisenä porukkana - jos nyt punkeilla voi henkeä sanoa olevan. Meillä ei vielä, nimenomaan vielä, ole mitään punkkikarkotetta käytössämme. Tämän kevään the hittituotteeksi noussut Bravecto vaatisi turhan, ylimääräisen rahastuskäynnin eläinlääkärissä, joten katsotaan sitä joku toinen kevät. Ehkä tyydymme punkkipantoihin, jotka kastuvat vedessä alituiseen tai sitten läträämme hirmumyrkyillä kuten Frontlinella, joka kyllä on tähän saakka tehonnut todella ätäkästi punkkiloisiin. Saas nähdä.

Ja tähän vielä rakennekuvat likoista, ikää 3v 11kk 2 viikkoa. Huomaa kuralovet tassuissa.

Kyllä koira on kaunis eläin.

Vieraat tassut

"Luojan kiitos se on vain kerran vuodessa."

Ovikello ei soi. Sen sijaan oveen koputetaan. Pieni koira valpastuu ja päästää varoittavan äänen - joku lähestyy omaa laumaa, hei herätkää! Pieni koira pistää parastaan ja järjestää aivan itsensä näköisen vastaanottokomitean. Se urisee ja nurisee ja rauhoittuu hetken kuluttua tarkkailemaan, mistä löytäisi ruokaa. Kaikkialla tuoksuu valtavan hyviä tuoksuja, onkohan taas joku syy juhlia? Kanaa, pekonia, sitä vihreää mitä pienet koirat eivät pistä suuhunsa edes pakon edessä, jotakin omituisen sitruunaista litkua, niitä supermakoisia pieniä hipleitä sokeripalloja joita laumanjohtokin niin usein pistelee suuhunsa, suolaisia rouskuvia... Kaikenlaista äpöstystä, joka tekee tällaisesta tivakasta tassusta vähemmän tivakan.

Hetken pieni koira käyskentelee juhlahumussa, se miettii minne menisi ja mitä tekisi että tämä loppuisi pian. Musiikki on liian kovalla suurille ääniantureille. Äkkiarvaamatta kaksi kouraa nappaa kiinni pientä koiraa ja pieni koira jännittyy kauttaaltaan. Hetkessä se rentoutuu ja tajuaa olevansa taas tutussa sylissä, yläilmoissa. Se huokaisee syvään ja yrittää näyttää vähemmän söpöltä jotta se saisi taas pian tuntea tutun, naarmuisen parkettilattian tassujensa alla. Asiaa ei yhtään helpota, että pienen koiran ja sen siskon äiskän paras koiraystävä Koda-spanieli naureskelee pienelle koiralle, sillä sekin on liittynyt mukaan juhlahumuun pienen koiran reviirille. Pieni koira hyväksyy reviirilleen spanielipojan, koska spanielipoika on ollut mukana pienen koiran ja sen siskon elämässä heti siitä saakka kun pienen koiran pikkuiset tassut koskettivat nurmikkoa ensimmäistä kertaa jo monta vuotta sitten. Pieni koira siskonsa kanssa viettääkin oikein iloisen vapun ja odottaa innon ja jännityksen sekaisin tuntein seuraavaa vappua.

Vaan eräänäpä päivänä laumanjohto katosi. Lähtiessään sillä oli päällään puhtaat ulkoiluvaatteet. Petturi. Varmasti menossa lenkittämään muiden laumojen tassullisia. Takaisin tullessa luulot osoittautuivat oikeiksi - laumanjohto haisi aivan toiselle tassulle! Laumanjohdon vaatteet olivat ravassa ja hän oli kaiken kukkuraksi niin kovin iloinen. Laumanjohto oli varmasti kierinyt onnellisena vieraan tassun kanssa pitkin metsiä ja rapakoita, ja niillä oli varmasti ollut niin kivaa. Laumanjohto selittikin typerään laumanjohto-sävyyn meille omille tassuillensa, että hän oli talkoilemassa tulevan treenikenttämme hyväksi. Hän oli raatanut kaksi ja puoli tuntia sateessa ja ravassa, jotta kenttä olisi kesätreenien aikaan hyvässä kunnossa. Siellä oli muka ollut paljon muita käsiä ja tassuja apuna. Jaa-a, ei meitä niin vain huijata, sillä olemmehan paimenia. Tätä täytyy vielä tutkia tarkemmin. Johtotassu on kuulema menossa vielä viikonloppuna talkoilemaan kauneuskilpailuihin, mutta ottaa sentään meidät turvakseen tällä kertaa. Me kyllä varmasti vartioimme tällä kertaa, ettei hän osoita mitään mielenkiintoa toisiin tassuihin. Sillä me olemme johtotassun ainoa lauma.

Pieni kupsu-koira kuittaa.

Haasteet paljastavat asioita

Soopelisirkus muisti meitä jokunen viikko sitten kivalla haasteella, kiitos! Olemme aikaisemminkin osallistuneet tähän the 11-haasteeseen, mutta siitä on jo sen verran aikaan ettei liene pahitteeksi osallistua uudelleen. Eli 11 haastettua bloggaajaa, 11 kysymystä ja 11 vastausta.

Saimme haasteen myös Silkkiturkit -blogilta, kiitos! Nämä kysymykset alkavat nrosta 12 ja vastaan niihin tässä samalla.

1. Luetko paljon koirablogeja?
Itse asiassa, vaikka olenkin blogannut plus neljä vuotta aktiivisesti itse, en lueskele kovinkaan paljoa muiden blogeja. Minulla on lukulistoillani noin 40 blogia, mutta aktiivisesti luen niistä vain ihan muutamaa. Missailen monia postauksia tai katselen vain kuvat, koska etenkään kovin pitkiä ja tavanomaisia postauksia en jaksa lukea.

2. Mitä koiraharrastusta et haluaisi kokeilla?
Hetken tuumailtuani en keksinyt mitään lajia mitä en haluaisi kokeilla edes kerran.

3. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä?
Kunhan niille ei anneta liikaa painoarvoa esimerkiksi jalostamisen kannalta, ja kunhan niissä edetään koiran ehdoilla eli esitetään koira ilman nyppimistä ja kaulasta ja hännästä nostelua eikä myrkytetä toisten koiria silkasta kateudesta ja kilpailunhalusta, niin mikäs siinä. Itseäni ne eivät erityisemmin sytytä vaikka turistina olenkin parina kertana viihtynyt kehän laidalla kuvaamassa ja kojun tuotteita hypistellessä.

4. Kuinka kauan olet pitänyt blogiasi?
Neljä täyttä vuotta.

5. Mikä on parasta koko koiraharrastuksessa?
Se kun voi huomata kehittyvänsä koiransa kanssa ja kun voi muodostaa koiraan hyvän suhteen. Tietysti myös kaikki koiraharrastuksen kautta luodut suhteet lämmittävät mieltä.

6. Entä mikä on ikävintä?
Ikävintä koiraharrastuksessa on varmaan se kun toisinaan vertailen itseäni liikaa muihin. Joskus myös tuntuu että menestyminen nousee liian tärkeäksi tekijäksi. Silloin täytyy muistutella itseään että itse harrastaminen koiran kanssa on jo itsessään kaikkein palkitsevinta. Olen kuitenkin hyvin kilpailuhenkinen, ja minun on hyvä tiedostaa siksi itsessäni myös tällainen menestymisenhalu, jotta voin kontrolloida sitä.

7. Mikä on erikoisin koirasi/koiriesi koskaan tekemä asia?
Hetken pohdinnan jälkeen erikoisin koirani tekemä asia joka tulee mieleeni lienee se kun kun yksi laumalaiseni puolusti minua narkkarilta. 

8. Mitä harrastat koirasi/koiriesi kanssa, jos harrastat jotain?
Agility, mätsärit, kotitoko

9. Minkä koirarodun valitsisit, jos sinun pitäisi valita rotu sen ulkonäön perusteella?Belgianpaimenkoira, gronttu/tervu tai australianpaimenkoira

10. Kuinka monta koiraa olisi sinulle ehdoton maksimimäärä?
Lienee kolme koiraa ehdoton kipuraja, muuten ei enää kerkeä tarjota kaikille riittävästi harrastuksia. Kyllä kaksi on kiva määrä. Ei tule kolmatta. Never say never...

11. Mikä on hassuin koiraasi/koiriisi liittyvä muistosi?
Ehkäpä se kun haimme Sania, ja Sanin mamma yritti piilottaa Sanin ja toisen jäljellä olevan pennun metsään. Tai kasvavat teinipaimenet, joille sai nauraa harva se päivä.

12. Millaisia koiraharrastuslajeja olet kokeillut?
Agility, toko, rallytoko, mätsärit, jäljestys, dobo nyt ainakin ensimmäisenä tulee mieleen.

13. Mikä laji olisi sellainen, jota lähtisit viimeisimpänä kokeilemaan?
Mitään inhokkia ei ole, mutta jos pakko on valita laji jota nyt ehkä viimeisenä haluaisin päästä kokeilemaan, niin taakanveto. Siihen ei erityisiä intressejä ole.

14. Mitkä ovat sinun viisi lemppari koiranrotua/inhokki koiranrotua?
Viisi suosikkia ovat sheltti, bortsu, aussi, pehko ja kelpie. Viisi inhokkia sharpei, enkkubulla, basset hound, amerikankarvatonterrieri, kiinanpalatsikoira

15. Onko koirasi rikkonut jotain pentuna tai muuten? Mitä?
Voi kyllä, aika tosin on kullannut muistot. Telkkari, kännykkä, kenkiä, sukkia, ruokaa... en enää edes muista kaikkea.


16. Koirasi/koiriesi oudot tavat?
Outoja tapoja lienee se, että likat tuijottavat aina pää matalalla lattiaa kun syön. Ne uskovat että saavat tippuvan ruuan kiinni toisiaan nopeammin jos eivät tuijota yläilmoihin. Kiksun tuuppiminen aina kun olemme lähdössä jonnekin on myös ehkä vähän omituinen tapa.

17. Jos saisit tehdä jonkun asian uudestaan koirasi kanssa, mikä se olisi?
Saattaisin lähteä opettamaan pohjat tokoon ihan uudella tavalla. Nyt tuntuu ettei yksinkertaisesti jaksa korjailla alun mokia enää jälkeenpäin. Ja ehkä en veisi koiraa niin nuorena koirapuistoon kuin likat vein.

18. Jos koirasi olisi ihminen, millainen se olisi?
Sani olisi leppoisa keski-ikäinen perussuomalainen rouvashenkilö. Hieman pyylevä, kaikkien kanssa toimeen tuleva ja lapsista tykkäävä. Ja jos hän kohtaisi jonkin luonnonvaraisen eläimen, hän säksättäisi tälle loppupäivän... Cicaro olisi tunneilla alati jäynää keksivä adhd-lapsi joka rakastaa mussutella karkkeja tai Simpsoneiden Bart, joka ei vain ottaisi opikseen ja tekisi kaikkea typerää missä voi lähteä henki. Caramel olisi diivalikka, jossa olisi hitunen dramaqueenia. Diivan salainen mielihyvän lähde olisi kuitenkin kuralätäköissä hyppiminen silloin kun kukaan ei näe. Aurora olisi muita kovasti ujoudestaan huolimatta puolustava harvahammas, joka ei hammaslääkäreiden sitkeistäkään yrityksistä huolimatta koskaan suostunut oikomishoitoon.

19. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä?
Ks. vastaus nro 3

20. Missä asioissa toivoisit kehittyväsi koiranomistajana?
Voisin olla johdonmukaisempi koirilleni ja vähemmän kriittinen itselleni

21. Mikä on maksimäärä koiria, jota voisit itse omistaa? 
Ks. vastaus nro 10

22. Mikä on koiranomistamisessa parasta?
Se yhteenkuuluvuuden vahva tunne kun tuntee kuuluvansa johonkin, koiraihmisiin. Ja se kun on jotakin mihin panostaa ja mikä tuntuu niin omalta ja missä voi kehittyä ja mistä saa mielihyvää.

"Laita loppuun hyvänmielen kuva koirastasi"

Haasteen lennätän seuraaville blogeille, jotka muuten kaikki löytyvät lukulistaltamme:

Kettutyttö ja villapoika

Maaliin kastetut hännänpäät

Pack of life

Harmaat tassut

Villi villakoira ja pirteä paimenkoira

Entä jos lennän

Mermarittan Paddington

Team Narwain

Sporttisheltit

Shelttimäistä menoa

Tyypillistä elämää

Ja tässä teille 11 kysymystä:

1. Millainen on mielestäsi onnistunut treeni?

2. Kuinka koirasi palkkautuu?

3. Millaisella vaatetuksella useimmiten lenkkeilet?

4. Suositko aktivointileluja -tai pelejä?

5. Mikä on paras koiriin liittyvä tuotehankintasi ikinä?

6. Jos saisit ilmaiseksi minkä tahansa koiriin liittyvän tuotteen/koulutuksen, mikä se olisi?

7. Kuinka koirasi matkustaa?

8. Missä voisit mielestäsi kehittyä koiranomistajana?

9. Onko koira koskaan purrut sinua?

10. Pidätkö koiraasi paljon vapaana?

11. Mitkä ovat koirasi ulkonäön heikkoudet ja vahvuudet?

Koiratappelu koiranpäivänä

Uudet pollakuvat nuorisosta päivitetty esittelysivuille.

Jotain sain viimein aikaiseksi. Kävin ostamassa paimenklaanille lisiä raakaravinnon oheen. Tän raakaruokkijan tämän hetken purnukkavalikoima näyttää siltä kuin tuo kuva tuossa alla. Puuilosta tarttui ny uusimpana hankintana mukaan 4kg merilevää (syötiin 250g purkkia varmaan kaksi-kolme vuotta että onnea vaan meille tuon tuhoamiseen) ja magnesiumjauhoa sekä kalsiumia kivassa hienoraemuodossa. Enää puuttuisi se D-vitamiini. Aika jännäisää että tuossa hevosten merilevä-purnukassa on erikseen annosteluohje myös koirille.

Pääsimme vielä tässä kevään korvalla DogiOil-testiryhmään, ja testailemme kuvan vasemmassa kulmassa näkyvää tuotetta jokusen kuukauden. DogiOil on E-vitamiinia ja omegaöljyjä sisältävä rypsiöljypohjainen valmiste ihon ja turkin hyvinvointiin. Likat kasvattavat parhaillaan turkkejaan takaisin ja tassujen iho on koetuksella rapakeleistä aiheutuvien jatkuvien pesujen takia joten nyt jos joskus tällainen lisäravinne on paikallaan. Ostettiin toki taas lihoja pakkanen täyteen - ei suotta onneksi ole koirien pakastelokero koskaan täynnä.

Aurorakin oli ja meni, harmi että viikko oli näin kiireinen niin ei kerennyt kunnolla sen kanssa mössöttää. Saan sen kuulema ehkä mahdollisesti vielä tämän kevään aikaan hoitolapseksi. Vaan onhan kolmessa koirassa enemmän työtä ku kahdessa. Lähinnä siinä että joutuu pesemään kaksi paria tassuja enemmän kuin normaalisti ja annostelemaan ruokaa yhdelle lisäkirsulle. Mutta voi kyllä mä mielelläni pikku Poonaa täällä pitäisin useemminkin. Vaikka se säpsyi ja pelkäsi lenkeillä, niin se rauhoittui uuteen ympäristöön jo huomattavasti tämän viikon aikana ja varsinkin loppulenkeillä se otti jo paljon rauhallisemmin. Vaan onhan se arka, ressukka silmät teelautasina ja selkä kyyryssä säpsähteli ääniä.

Koiranpäivää vietettiin 24.4. ja päivä ei mennyt meillä kovin putkeen. Päätin juuri tuona päivänä tehdä vielä pienen lisälenkin asuinalueemme reunamille, kun erään rivarin ovenrakosesta syöksähti omistajan turhien kutsuhuutojen säestyksellä valkea terrieri, vissiin parsoni tai vastaava. En tunne terriereitä kovin hyvin koska en koskaan ole niistä pitänyt. Terrieri juoksi haukkuen likkojen luokse ja tein niin kuin olen aina tehnyt eli annoin likoille hihnaa jotta koirat saisivat rauhassa nuuhkia toisiaan ilman että vieras koira saa vääriä signaaleita koirieni kireiden hihnojen takia. Äkkiarvaamatta, muutaman sekunnin nuuhkittuaan terrierinarttu kävi kiinni Cicaroon. Yritin tietysti heti lyhentää omat koirat lyhyelle hihnalle jotta saisin kiinnikävijän toisen käden otteeseeni. Luotin, että omat likat pysyvät poissa riitasoinnun luota, joten samalla omien likkojen hihnoja pitäen yritin napata kiinni nopealiikkeisestä terrieristä joka teki retuuttavia liikkeitä Cicaron kyljessä roikkuen. Terrieri ennätti myös jossain välissä napata kiinni Caramelista, mutta Cicaro oli selkeästi sen pääkohde.

Omat koirani olivat tilanteesta niin hämillään etteivät ne tajunneet edes puolustautua. En saanut terrieristä heti ensiyrittämällä otetta mutta pian kuitenkin sain napattua sitä kiinni pannasta vasemmalla vapaalla kädelläni. Roikotin takajaloillaan seisovaa terrieriä hetken pannastaan, kunnes terrierin omistaja ennätti apuun. Omistaja teki virheen nostaessaan koiransa heti syliinsä, vaikka toisaalta ymmärrettävää häneltä nostaa pienikokoinen hihnaton koira syliin. Joka tapauksessa tämä päätös olisi voinut provosoida minun koiriani, mutta onneksi omat likat ovat tottuneet että joku koira on jatkuvasti minunkin sylissäni eivätkä ne ole siitä moksiskaan. Terrierin omistaja ei pahoitellut tapahtunutta ja oli itsekin hieman hämillään tilanteesta. Tarkastin nopeasti Cicaron kyljen jossa ei onneksi näkynyt mitään muuta kuin kuolaista karvaa. Olin itse niin jäissä tilanteesta että jalat alkoivat tärisemään. Onneksi kimppuun kävi vain pieni terrieri eikä mikään iso koira, olisi voinut tulla pahaa jälkeä.

Jälleen sain huomata käteeni pienen vekin saatuani, etten kyllä ajattele koiratappelutilanteissa yhtään itseäni. Syöksyn samantien kiinni kimppuunkävijään. Pakkohan vieras koira on saada pois omien koirien iholta. Tuli semmonen leijonaemo olo ja näin hetken punaista kun mokomakin terrieri kehtasi hyökätä suojattieni kimppuun. Tarkastin vielä illalla kummankin koiran paremmalla aikaa lävitse eikä kummassakaan näkynyt mitään jälkiä. Onneksi on pitkäturkkisia koiria. Tämä olikin ensimmäinen kerta ikinä kun vieras koira käy minun koirieni kimppuun. 

Mietin siinä sitten jälkikäteen että olisinko voinut toimia toisin. Kerkesin miettiä ennen kuin terrieri oli juossut luoksemme, että pitäisikö minun häätää se pois kovaäänisesti tömistellen ja huutaen? Vai olisiko se vain yllyttänyt terrieriä? Olisiko minun pitänyt korottaa ääntäni tilanteessa, sillä pysyin aivan hiljaa koiria toisistaan irrottaessani. On muuten yllättävän hankalaa saada ote toisissaan kiinni olevissa koirissa, ja meinasi iskeä epätoivo kun tajusin että joka sekunti jonka menetän kun en saa terrieriä irti koirieni kimpusta, aiheuttaa enemmän haavoja omille koirilleni. Likat palautuivat tilanteesta minua nopeammin, enkä usko että ne alkavat pelätä vastaantulevia koiria tapahtuneen takia. Iltalenkilläkin ne ohittivat rähisevän ja kahdella jalalla seisovan koiran hipihiljaa.

Toivottavasti teillä muilla oli parempi koiranpäivä. Ja tervetuloa uusille lukijoille, teitä onkin nyt kopsahdellut blogiin kuin sieniä sateella, nastaaaa! Tässä vielä alla jokunen elmukelmu-otos kun Aupnoona oli kyläilemässä luonamma.

Kolmiosainen karvapallo

Jos jäätä ei ole, voiko siihen pudota? Terkuin Kips

Pesisit joskus hampaas retale.

Ja vielä iloisia uutisia kesän harrastuskuvioista. Pääsimme meistä noin kilometrin päässä sijaitsevalla kentällä treenaavaan agiryhmään kesäajaksi, joten agilityyn ei ainakaan tarvitse kesäaikaan ajella autolla. Tulee sopivat alku- ja loppulämmittelyt kun kävellään treeneihin ja sieltä takaisin. Aksa on kesäaikana torstaisin klo 17-19. Kesäaikana jatkamme myös puuharyhmässä, toukokuussa sunnuntaisin klo 17-19 ja muuna kesäaikana maanantaisin klo 17-19.