Hulluja narttuja

Gugguu ongs ruogaa. Tai poigii.

Kesätatti, puhelinvahti

Snniiiiffff. Stepu stepu, viuh. Piiiiiiipppp... piip piip. Korvat pystyssä, hullunkiilto silmillä. Juoksuluolasta päiwää vaan. Likat on sekasin, uroot on sekasin, kaikki on sekasin...

Naapuri ei saa ikitottelevaista irti lenkkeilevää uros-kultaistanoutajaansa hallintaan. "Siellä on varmaan joku tosi hyvä tuoksu kun sä et nyt kuuntele mua..." Useampi vuosi sitten miehyytensä menettäneen Koda-sedänkin kadonneet vietit heräsivät kun kaksi parhaillaan olevaa kiehnäävää paimenneidin persettä työntyi alituiseen herrawalesilaisen nenän eteen. Ai etkö ole omistanut leikkaamatonta narttua? Ai kahtako ihan? Ai samaan aikaan juoksussa? Ai... no voin kertoa kun kerran haluat. Semmoset orgiat käynnissä joka ikinen ilta etten edes halua kuvitella mitä ne tekevät yksin ollessaan. Herranjestas. Vuorot vaihtuu puolen minuutin välein.

Kuuluu meille muutakin. Vietiin Aurora kotikotiin tiistaina, ja se viettää nyt siellä 2-3 viikkoa ennen tukikohtaansa palaamista. Aurora laihtui tasan 1,5kg minulla ollessaan. Ei höpsömpää. Vielä kun siitä nipistäisi kilon pois niin olis aika sutjakka neiti. Viskasin Auroran mukaan 3 säkillistä Oscarin vähärasvaisia mahapullia ja annoin natsiohjeet ruokintaan. Ei mitään, MITÄÄN ylimääräistä. Vain 6 pullaa aamulla, 6 pullaa illalla. Kerran viikossa saa antaa hieman isomman annoksen nälkää loitontamaan.

Läähkyläinen mökillä

Aurora piristyi painon pudottua ihan selkeästi. Kiva huomata kuinka ylipainon selättäminen näkyy koirassa niin pian. Toivottavasti päästäis syksyllä käymään Hollolassa Roon luona. Alustavasti ollaan suunnitelty reissua Hollolaan 14.11. vaan saas ny nähhä.

Kotikotoa sain kuulla Sanilla olleen valeraskauden lokakuun alussa. Sanilla oli valeraskaus viimeksi 5/2010. Nyt valeraskaus oli lievempi, Sani lähinnä piippaili ja valutteli maitoa. Vatsanalus näytti kyllä melkein samalta kuin silloin kun Sani imetti. Raskaus meni onneksi nopeasti ohi. Vaikka eihän koira voi olla raskaana. Koirat ovat tiineenä.

Minä sitä olin keräämässä viimoset talkoopisteet tältä kaudelta. Talkoilin kisoissa Mujusen radoilla, joilla minun piti kisata itsekin. Hiton juoksut. Niin suoria ratoja että ois voitu onnistuakin. Pullahaasteeseen ei sitten tullut osallistujia ollenkaan, harmi. Senkin laiskimukset. Ois ollu helpot mahkut voittaa jollakin, vaan ei sitten!

Syyskuun 18. kirjoitin näin: "Tulevaisuudessa voin toivottavasti ohjata kepit millä tavalla tahansa, eivätkä koirat ota minusta häiriötä . . . Jatkossa tulisi vielä välttää tekemästä äkkiliikkeitä jos kepit menevät väärin, etteivät koirat tulevaisuudessa keskeyttäisi keppejä aina jos vähänkin liikahdan omituiseen suuntaan keppien aikana."


Nyt kuukausi myöhemmin kepit näyttävät tältä. Cara kestää takaaleikata kepeille ja kumpikin kestävät minun häiriöliikkeeni kepitellessään. Voin lähettää molemmat melko vapaasti eri kulmista ja etäisyyksistä kepeille. Myös suorat lähestymiset kepeille onnistuvat. Onnistumisia kepeiltä tulee jatkuvasti myös treeniolosuhteissa. Nyt on suuret odotukset että kepit sujuvat myös kisavireessä. Vaan työvoittohan tämä jo tähän saakka on, ei voi kui olla ylpee tämän hetkisestä saavutuksesta. Turhan helppoa ei oo ainakaan ollu meillä näitten keppien kanssa!

Ovelia - näythän itse?

Sponsoroitu postaus, yhteistyössä Ovelia

On epäitsekästä mutta typerää, että oma henki merkitsee toisen henkeä vähemmän. Muutaman kerran olen pahanpäiväisesti säikähtänyt autoillessani pilkkopimeällä, kun ajovaloissa on aivan liian lähellä yhtäkkiä näkynytkin jalankulkija. Miksi ihmeessä ihmiset eivät ymmärrä että autoilija ei yksinkertaisesti voi nähdä heitä ilman heijastinta? Eikä kymmenien heijastavien aurausviittojen kanssa välkkyvä yksi pieni riippuheijastin riitä jos lenkkeillään autojen seassa. Itse pyöräilen työmatkat ja ylitän jatkuvasti monia huonosti valaistuja teitä usein vieläpä autoilijan kannalta ikävästä paikasta - autoilija ei näe minua näköesteiden takia ennen kuin on liian myöhäistä.

Koirille on saatavilla lukematon määrä erilaisia heijastimia, vilkkuja ja valoja. Oma laumani kulkee pimeän aikaan täysheijastetuilla hihnoilla, kirkkailla ledvalopannoilla ja heijastinliiveillä varustettuina. Itselleni saatan satunnaisesti pyöräyttää ranneheijastimet ja joissakin takeissa taitaa roikkua riippuheijastin. Ranneheijastimet kuitenkin kiristävät ja hiostavat ranteita ja riippuheijastimet heiluvat, tippuvat ja jäävät kiinni kaikkialle. Luotan aina pimeällä liikkuessa siihen että koirani näkyvät - ja minä ehkä siinä sivussa, jos nyt tuulihousuissa sattuu joku heijastin ennestään olemaan. Näkyvyyteemme ja turvallisuuteemme on juuri tullut muutos. Enää ei riitä että lauma näkyy. Myös laumanjohdon on näyttävä.

Lenkille mukaan mahtuvat kaikki tärkeimmät - puhelin ja avaimet.

Saimme lokakuun alussa testattavaksi Ovelia-heijastinolkavyön. Ensimmäinen pulma oli, minkä värisen liivin valikoisin meille - värivaihtoehtoja kun on valtavan monta. Valikoin tyylillemme uskollisena meille Ovelia Urban Pink -olkavyön, koska uskottelin sen sopivan parhaiten lenkkivaatetukseemme.

Testailin vyötä sekä työmatkoilla että lenkeillä joilla se on jo vakiovaruste joka on kiva ottaa matkaan helppoutensa ansiosta. Vyö pysyy hyvin mukana matkassa, mutta juoksulenkeillä se saattaa heiluessaan ärsyttää jotakuta - siihenkin todennäköisesti tottuisi ja vyö kannattaakin säätää juoksulenkillä hieman tavallista tiukemmalle jolloin se pysyy paremmin aloillaan. Vyö oli tukevampitekoisempi kuin olin kuvitellut ja materiaali on kestävän ja helposti puhtaana pidettävän oloinen. Vyössä on runsaasti säätövaraa ja siksi sama vyö sopii kaikille vyön käyttäjille.

Vyö istuu hyvin päälle ja se on kevyt kantaa. Se todella näkyy joka suuntaan ja se on helppo pukea ja riisua. Se ei pyöri miten sattuu lenkkeillessä, vaikka siinä olisi tavaraakin sisällä. Hurjan suuresti varusteita ei mukaan mahdu vyön pieneen taskuun, mutta vyö ei olekaan mikään laukku. Siihen mahtuu juuri ja juuri paksuilla suojakuorilla oleva Samsung S3 ja parit avaimet - toisinaan kuljetan mukana nameja ja ne mahtuvat vyöhön hyvin. Olisin toivonut taskun olevan kuitenkin aavistuksen suurempi. Tasku kuitenkin ratkaisee loistavasti ikuisuusongelman: mihin laitan luurin ja avaimet kun lähden lenkille taskuttomissa juoksutrikoissa ja juoksutakissa? Avaimet nyt on pakko kantaa mukana, ja lisäksi haluaisin aina kantaa puhelinta mukana koska tarvittaessa olen velvoitettu soittamaan apua jollekulle ja saatan joskus itsekin olla pulassa. Taskun ansiosta tätä ei enää tarvitse miettiä. Tärkein omaisuus on aina mukana.

Lähikuvatus

Ovelia-olkavyö on mahdollista ostaa Ovelian verkkokaupasta. Ja nyt lukijoitani toden totta lykästi. Saan järjestää blogissani arvonnan, jonka voittaja saa itselleen valitsemansa värisen Ovelia-olkavyön. Arvonta suoritetaan su 8.11.

Arvonta koskettaa vain lukijoitani, joten osallistuaksesi sinun on oltava blogini rekisteröitynyt lukija. Saat ensimmäisen arvan kommentoimalla tämän postauksen alle, miten teillä näytään pimeällä. Toisen arvan saat kun jaat jomman kumman alla olevan kuvan tämän postauksen samalla linkittäen. Kerrothan monellako arvalla olet mukana!

Kisanomaiset

Onhan te ihan tujvajjihta? Telveitin, valovainen koilatyttö.

Enpä ilmonnutkaan likkoja Mujusen radoille. Molemmat juoksevat pahimmoilleen. Oottelin niin innoissani näitä kisoja, Mujusella on tunnetusti suoraviivaisia ratoja joilla vahvoilla ovat ei-niin-nopeat koirat (no nää nyt pysyy hanskassa vaikka eivät enää mitään hitaimpia ole), joten ois ollu suht hyvät mahkut nappailla nolleroisia. Vaan aikamme tulee vielä...

Kisoissa käänneltiin vielä vähän ruosteista moraa haavassa. Tehtiin kisanomaiset treenit Mujusen tyyliin. Tässä mujusmaiset radat. Toiselle radalle on muunneltu hyppy 2 ja hyppy 8 suoritussuuntaa ja keskiosio suoritetaan radoilla eri järjestyksessä.

Ensimmäinen variaatio

Toinen variaatio

Mää maltan yleensä ottaen keskittyä nykyään treeneissä toistojen laatuun enkä kiirehdi ajan kulumisen kanssa ja häslää näin toistoja piloille. Ja niin pitäisi olla jatkossakin. Cicaro nimittäin esitti sarjan sijaistoimintoja kun se turhautui epäonnistumisista - se nuuhki maata ja haukkui minulle. Se kestää kyllä toistoja mutta jos toistot epäonnistuvat niin minä turhaudun ja sitten turhautuu koirakin. Tuo kyllä huomaa heti jos minä alan kuumua epäonnistuneilla toistoilla. Näidenkin takia olen yrittänyt kiinnittää huomiota siihen etten tee epäonnistumisista mitään mörköä jonka takia koiran pitäisi alkaa rauhoitella minua.

Vire oli näissä harjotuksissa oikein hyvä juoksuista huolimatta, mutta ilmeisesti juoksujen takia (?) molemmat koirat ohittelivat ihan kympillä selkeästä ohjauksesta huolimatta kontakteja ja Cara tuli keinultakin kesken pois. Omituista. Pitänee superpalkkailla ens treeneissä kontakteista, en nimittäin ole sitten kesän palkannut kontakteista _kertaakaan_. Koirat kun menivät jatkuvasti kontakteille omin päin kun olin kesällä palkannut niitä liikaa kontakteilta, ja nyt ne ei enää mene niille. On tää yhtää tasapainoilua.

Vaan hui kui huikee fiilis ku kumpikin koira kesti sen että pyörähdin keppien lopussa hetkeksi niitä vastaan (valssilla puolenvaihto seuraavalle esteelle). Ei huono! Joku kuukaus takaperin eivät taatusti ois kepittäneet loppuun jos oisin liikauttanu varvastakaan poikkeavaan suuntaan. Häiriöreenit kunniaan! Toinen maailmanhistorian ihme oli että vaikka sanoin rataan tutustuessa ettei me koskaan ikimaailmassa tulla takaaleikkaamaan kepeille, kokeilin sitä silti vähän kuin vahingossa - ja Caran kohdalla se onnistui! Cica ei vielä kestänyt takaaleikkaamista kepeille.

Namipurkille molemmat säntäsivät koko ajan hurjalla vauhdilla heti luvan saatuaan, ja nyt kun aattelen niin nehän eivät enää säntää palkalle ilman lupaa kesken radan. Aiemmin ennen kuin ne olivat tottuneet etäpalkkaan radalla, ne säntäsivät sinne kokeilemaan, josko irtoais namia. Nyt ne eivät ole tehneet sitä enää kuin satunnaisesti. Treenit jatkuvat aina eikä namia koskaan tule etuajassa, joten koirat ovat kokeneet omin päin palkalle juoksemisen turhaksi. Ja miulla on just siks suljetun rasian palkka, että ne eivät jatkossakaan pääse palkkautumaan omatoimisesti. Muuten nämä ahmatit ottaisivat omatoimisesti palkalla juoksemisen tavaksi.

Radan lopun pitkällä suoralla juoksin niin hitokseen lujaa että oltiin koiran kanssa aina melkein samaan aikaan maalissa - ja kylläpä huomasi seuraavina päivinä että tuli pinkaistua. Reidet aivan tulessa. Muunnellulla radalla tehtiin pakkovalssi-jaakotus (onko sellasta edes olemassa?) hyppy 2, ja hyppy 8 tehtiin twistillä. Nää onnas nätisti, vaikka ensin twistin tilalle meinas väkisin puskea saksalaista.

Mä näin aiemmin kolmosten kisoissa talkoillessani kuinka jotkut ohjaajat hetsasivat koiraa lähdössä ottamalla nopean polkaisuaskeleen koiran odottaessa lähdössä. Vähän kuin ois lähteny nopeesti liikkeelle, mutta koiran piti silti malttaa odottaa lähtölupaa. Otin saman tavaks meille talkoilun jälkeen ja teen sitä ny satunnaisesti ku likat oottaa lähtölupaa. Molempien lähdössä odottaminen onkin mystisesti parantunut.

Aurorakin sai taas oleilla hallissa lyhyitä pätkiä. Se oli hallissa rentoutunut, innokas ja leikkisä ja tehtiin kaikkea hömppää siinä aulassa. Lopuksi Aurora pääsi vielä menemään putken ja se sai oleilla hallissa irti kun raahasimme esteitä takaisin sivuun. Se ei pöhissyt kellekään ja se mennä viipotti sille vieraiden ihmisten seassa oikein hienosti.

Ja hei me saatiin testiin ihan oma Ovelia-heijastinolkavyö joku viikko sitten. Siitä lisää myöhemmin...!

Joku alkukesän kontaktiharjoituskin löytyi videolta. Hihnassa 

koska läsnä pahoin koirapelkoinen toinen koira.

Apua eroahdistukseen

Yhteistyössä Digital Dogsitter, sponsoroitu postaus

Testasimme Digital Dogsitteriä eli koiran eroahdistuksen hoitoon tarkoitettua nettisovellusta. Omistaja ei aina ole tietoinen koiransa eroahdistuksesta, ja naapurit saattavat kärsiä sanomatta mitään ennen kuin on jo liian myöhäistä puuttua ongelmaan.

Digital Dogsitter toimii näin: se tallentaa ääniä kuten koiran haukkumista, ulvomista ja vinkumista koiran ollessa yksin. Sovellus jätetään pyörimään tietokoneelle ja kotiin tullessasi voit tarkastella sovelluksen historiasta, onko koira metelöinyt yksinollessaan. Ohjelman etuna muihin vastaaviin on sen helppokäyttöisyys. Liittyminen on helppoa ja ohjelmaa saa kuka tahansa kokeilla ilmaiseksi.

Ohjelma siis paljastaa onko koira metelöinyt yksinollessaan vai ei. Metelöintiin on kuitenkin myös puututtava. Siksi ohjelmaan voi tallentaa omaa ääntään joka aktivoituu koiran metelöidessä riittävän kovaa. Koira lopettaa haukkumisen kuullessaan omistajansa äänen. Äänipalautteen herkkyyden voi itse säätää.

Kuva yllä. Ensin äänentaso on säädetty epäherkäksi, sitten herkäksi. Herkässä äänentaajuudessa jokainen luun kolautus, rapina ja muu normaali ääni tallentuu ohjelmaan. Epäherkässä taajuudessa taas vain kovat äänet kuten haukkuminen ja ulvominen tallentuvat ohjelmaan.

Sivuilta on luettavissa käyttäjäkokemuksia tuotteesta. Tuote on saanut erittäin positiivisen vastaanoton. Ohjelma on hyvin harvassa tapauksessa vain pahentanut eroahdistusta, suurinta osaa se on auttanut ja joitakin se ei ole auttanut ollenkaan. Joissain tapauksissa ohjelmaa on tarvittu käyttää vain muutaman kerran koiran jäädessä yksin. Osa koirista taas tarvitsee ohjelmaa yksinolon tueksi pidemmän aikaa, jopa kuukausiksi.

Me testasimme ohjelmaa vain kokeilumielessä, sillä koirani eivät kärsi eroahdistuksesta. Jätin ohjelman pyörimään koirien jäädessä yksin ja jokaisella vähänkään pidemmällä yksinolokerralla ne haukkuivat. Ne eivät kuitenkaan haukkuneet jatkuvasti, eikä niillä edelleenkään ole eroahdistusta. Laumani vartioi jonkun verran, ja koska kämpässäni on erittäin iso, matala ikkuna josta näkee mitä pihapiirissä tapahtuu, ne istuvat sohvalla ja haukkuvat toisille koirille ja joskus ihmisillekin. Ne eivät louskuta koko päivää vaan haukahtavat satunnaisesti ja tämä on minusta täysin normaalia eikä siinä ole mitään väärää. Jos pihapiiristä löytyy muutakin ääntä, lapsiperherikasta seutua kun tämäkin on, niin miksei sekaan mahtuisi muutamaa haukahdusta?

Ohjelma saa meiltä kiitosta yksinkertaisuudestaan, mutta sen toimivuudesta en voi varmaksi sanoa koska yksinolon kanssa meillä ei ole mitään ongelmaa. Ainakin se toimii idioottivarmasti sen suhteen että omistaja saa tietoa koiransa haukkumisesta tai haukkumattomuudesta, ellei nyt teknisiä muuttujia kuten sähköjen katkeamisia ym. oteta huomioon. Ja ainakin käyttäjäkokemusten perusteella koiran saamasta etukäteen tallennetusta äänipalautteesta on todella ollut hyötyä eroahdistuksen hoidossa. Jos minulla olisi laumassani eroahdistuja, kokeilisin tätä aivan varmasti.

Jos haluat kokeilla tuotetta kuluitta, käytä koodia PAIMENLAUMA. Saat koodin avulla kokeilla ohjelmaa ilmaiseksi kuukauden ajan!

LET'S MAKE HOME A BETTER PLACE FOR DOGS.

Suippokuonoa siellä täällä

Kolmella jalalla siunattu.

Viikkotreeneissä tehtiin alla olevaa rataa. Alun suora kuulema varsin tyypillinen näky ykkösten radoilla. Keinulla molemmat koirat tekivät taas lentokeinua, joten aloin suhisemaan niille keinulla - muistivat pysähtyä. Hulluja lentäviä paimenia. Kepit sujuivat tosi hyvin molemmilta. Onnistumisen fiilis kun viimein kepit sujuvat treeneissä. Välistävedot esteillä 10-12 osoittautuivat vaikeiksi, samoin takaaleikkaukset esteillä 14-16. Niitä pitää harjoitella vielä aika paljon enemmän. Ei oikein mennyt vanhasta muistista.

Kävin reenimässä itsenäisiä keppejä tänään. Vahvistelin naksuttimella ja palkkarasialla keppien viimeistä väliä. Hetsasin lelulla koiria kovemmille kierroksille, jotta keppeihin tulisi vähän häiriötä. Samalla kokeilin liikkua suurilla loikilla, kääntyä väärinpäin keppejä ohjatessani ja muuta säätöä, ja yllätyksekseni kumpikin koira kepitti loppuun saakka minun häiriöyrityksistäni huolimatta. Jackpot!! Loistavaa. Roolle heittelin lähinnä palloa kentällä, ja päästin välissä koko laumaa juoksemaan samanaikaisesti pallon perään. Kuumuivat melkoisesti. 

KÄH! VIISI! Lyöppä paremmaks!

Roolle syötin matolääkkeet pari päivää sitten, otus hotkaisi pillerit kuin namit konsanaan. Helppoa madotusta kerrassaan. Karva on irti niin pahoin että sohvaa pitäisi olla raastamassa jatkuvasti, ettei se näyttäs ihan istuinkelvottomalta. Roon punnitus on jälleen huomenna, katotaan joko aineenvaihdunta on kääntynyt muutossuuntaan. (Pakko oli mitata Roo päivä etukäteen, ja aineenvaihdunta on näköjään lähtenyt jo liikkeelle. Roo painaa nyt 13,8kg. Lähtöpaino kaksi viikkoa sitten 14,1kg. Tavoitteena 13,0kg)

Cicaro ja Caramel ovat nyt molemmat juoksussa, joten tais käydä niin ettei kehata vielä mennä seuraaviin kisoihin. Mikähän on ok ajankohta kisoihin menemiselle juoksujen alettua? 4 viikkoa? Treeneissä käydään kyllä ihan normaalisti mutta pöksyt jalassa.

Käytiin harrastusryhmän kanssa yhteislenkillä viime maanantaina ja perjantaina miitattiin suipponokkaista Mainia jollakin vanhalla armeija-alueella viime perjantaina. Oma lauma oli karkuripäällä ja kertaalleen sainkin huutaa ääneni käheäksi kun Cara ja Roo lähtivät metsään ainakin viideksi minuutiksi. Cara tuli takaisin ensin aivan toisesta suunnasta kuin Roo hetkeä myöhemmin. Cara oli joko saanut jonkin pieneläimen kiinni tai sitten se oli saanut haavan kieleensä, sillä se tuli karkumatkaltaan takaisin verta suupielessä. Muuten parin tunnin lenksu sujui oikein rattoisasti. Kiitos vielä Mainille lenkkiseurasta!

Alla aika hempeitä kuvia lenkistä uudella linssillä kuvattuna. Kaluston uutena osakkaana on nyt kauan himoittu Sigma 70-200 f/2.8 jonka hain kotiin 5.10. <3

Maini Moo on kaunis eläin!

Partioroo

Ette ikinä usko mitä näin!! Hetipian pois täältä!!

Hhhh... Voi Hampsi ja Hampsin huivi.

Tullista päivää! Haetteko turvapaikkaa? Ilmoittautukaa toiselle merlelle olkaa niin hyvä.

Toveri suippokuonot

Antassu

Yhteistyössä Antassu, sponsoroitu postaus

Antassu, tuo jokaisen koiratarvikkeita ompelevan ompelijan paratiisi. Minä olen tilaillut Antassulta jo useamman vuoden ajan ompelutarvikkeita. Miksikö? Siksi että se on niin helppoa. Valikoit vain kaiken mitä tarvitset - ja posti toimittaa ostoksesi sinulle muutamassa päivässä. Koen työlääksi etsiä kaupungin ainokaisen ompeluputiikin ja vaivata siellä myyjää kun haluan 15 kappaletta erilaisia 50cm mittaisia nauhanpätkiä. Siksipä valitsen useimmiten Antassun.

Sivuilta saa myös tilattua koiratarvikkeita, mutta näiden valikoima on hyvin pieni. Antassu onkin keskittynyt ompelutarvikkeisiin. Sivuilta voit tilata oikeastaan kaiken mitä tarvitset esimerkiksi pantojen ompeluun: kankaat, nahat, nauhat, paracord-narut, helmet, napit, strassit, niitit, kangasmerkit, klipsut, soljet ym.

Sivujen käyttö on melko kategorisoitua, millä tarkoitan että aina kun avaat jonkun tuotevalikon, avautuu tästä jälleen uusia ja uusia valikoita. Koin tämän alkuun melko työlääksi, mutta siihenkin tottuu. Osa esikatselukuvista on myös harmillisen pieniä.

Antassulta löytyy melko tiuhaan tarjouksia, jotka kannattaa tietysti hyödyntää. Itse tuotteet ovat kestäviä ja hyvälaatuisia, ja tilatut tuotteet vastaavat hyvin sitä millaisia niiden sivuilla sanotaan olevan. Antassu löytyy myös Facebookista, josta löydät arvontoja, alekoodeja ja uusia, vasta kauppaan lisättyjä tuotteita!

Agilityn varjoja

Korvani eivät enää jaksa kuunnella.

Somesta saa vähän väliä lukea kiivaita väittelyitä agilitystä. Mikä on sopiva ikä aloittaa agility koiran kanssa. Onko oikein harrastaa niin kauan ja kovaa kuin koira vain kestää. Kuinka monta kertaa viikossa koiraa voi agilitytreenata. Saako agilityä harrastaa kotioloissa takapihalla itse tehdyillä esteillä. Kaksi ja puoli vuotta agilityä harrastanut ja lajiin hurahtanut laumanjohto puhuu nyt mielipiteistään.

Etenkin pääkaupunkiseudulla tuntuu olevan valtavat jonot agilitykursseille. Olen itse päässyt kursseille aina erittäin helposti muutaman sähköpostin laiton jälkeen ilman mitään tasokokeita tai hallittavuustestejä saatika vuosien odotusaikoja. Taisin saada kummallekin likalle paikan agilitykurssille kuukauden odotusajalla. En siis edes osaa kuvitella tilannetta, jossa pitäisi ilmoittautua kurssijonoon jo ennen pennun saapumista taloon, tai että olisi riski ettei pääse läpi tasokokeista.

Pentuagilitystä
Harvemmin taidetaan puhua, milloin agilityn aloittaminen on liian myöhäistä. Pikemminkin agilityradoille on pakko päästä niin varhain kuin mahdollista, jotta koiralla olisi parhaimmat mahdollisuudet kehittyä hyväksi agilitykoiraksi. Monet koirakoulut tarjoavat pentuagilitykursseja, jotta agilityn pohjat päästäisi tekemään mahdollisimman aikaisin.

Ajatuksena lähtökohtaisesti pentuagility on ok - jos siellä opetellaan muiden koirien läheisyydessä työskentelyä ohjaajan kanssa, opetetaan pentu leikkimään ihmisen kanssa ja palkkautumaan ihmisen kautta, odottamaan sivussa rauhallisesti, tulemaan luokse ja pysymään aloillaan. Pennulle sopivaa harjoitusta ovat myös erilaisiin pohjiin ja alustoihin tutustuminen, agilityesteiden nuuhkiminen, siivekkeen kiertäminen ja suorien putkien juokseminen. Kaikki tämä leikin varjolla, vähällä rasituksella. Pentuagilityssä koira saa perusvalmiudet työskennellä ohjaajansa kanssa, jolloin itse agilityn oppiminen ja opettaminen jatkossa on tehokkaampaa kun treeniosaamista ei tarvitse enää harjoitella perusteellisesti, vaan voidaan keskittyä agilityosaamiseen.

Väittäisin että on mahdollista saada yhtä hyvän agilitykoira jos sen kanssa aloittaa pentuna kuin aikuisena. Tuore koirakko ei voi täysin välttyä virheiltä vaikka olisi kuinka hyvät kouluttajat kouluttamassa. Myös jonkinlainen käsitys siitä, kuinka koira oppii, on oltava. Kuinka koiraa palkataan, kuinka koiran kanssa harjoitellaan. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä ja itsekin muistan saaneeni alkuun vinkkejä paljolti koiran palkkaamiseen, lämmittelyyn, jäähdyttelyyn ja pissataukoihin liittyen varsinaisen agilitykoulutuksen ohessa.

Taitavalta ohjaajalta ei mene ylimääräistä aikaa perusasioiden opettamiseen, koska ohjaaja osaa asiat jo itse. Eri asia on, jos ohjaaja on agilityssä kokematon, jolloin hän joutuu itsekin tekemään kovasti töitä oppiakseen ja samalla opettaakseen koiraa. Koiran oppimista hidastaa valtavasti se että kokematon ohjaaja tekee itsekin virheitä vasta opetellessaan kehonsa hallintaa koiraa ohjatessaan. Koiralle voi tulla turhia, ristiriitaisia toistoja treeneissä. On aina helpompi työstää tyhjää taulua kuin korjata aiempia virheitä. Koira oppii monet asiat muutaman toiston jälkeen, joten toistojen laatuun tulee panostaa. Tehtyjä virheitä ja väärin opittuja toimintoja on vaikeampi kitkeä pois kuin opettaa uutta.

Pohjat voi tehdä jo pentuna, mutta aikuinenkin koira oppii pohjat kehittyneellä fysiikallaan. Pennun fysiikka on kehittymätön, joten et voi olettaa että koira joka pentuna oppi menemään läpi mutkaputkesta, osaisi sen aikuisena automaattisesti. Koira kuitenkin muistaa millaista on olla treenihallissa ja millä fiiliksellä omistaja treeneissä on, ja ehkä pentuagilityssä pitäisikin painottaa enemmän fiilistä. Treeneissä on kivaa, omistaja on huippu, koutsi on super, muut koirat on okei, erilaiset alustat on jees, tekemisen fiilis on ihkuu.

Koiralle voidaan aiheuttaa vahinkoa, jos agilityn treenaaminen aloitetaan liian vaativasti pennun fysiikkaan nähden. Kasvava lapsi on kasvava lapsi, ja lapsen tulisi antaa kasvaa rauhassa. Kuulun itse heihin, jotka eivät pidä pentua pumpulissa. En kuitenkaan missään nimessä rasittaisi pentua fyysisesti liian vaativilla tehtävillä liian nuorena. Anna pennun luustolle, lihaksille, motoriikalle ja psyykelle mahdollisuus kehittyä.

Mitä agilityssä tarvittavia taitoja voi harjoitella pennun tai nuoren koiran kanssa?

• Sivussa odottaminen rauhallisesti
• Palkkaaminen sekä laumavietin, saalisvietin että ruuanhankintavietin kautta
• Luoksetulo ja paikallaanolo
• Eteenlähetys (ohjaajasta irtoaminen)
• Ohjauspuoli ja ihmisen viestittämät ohjaustavat (kuinka luetaan ihmisen kehollaan viestittämää ohjausta)
• Siivekkeen kiertäminen (takaakierto tai normaali hyppy)
• Liikkuvan alustan sietäminen
• Ääniin tottuminen (keinun pamautus, hallin rapinat, muut koirakot)

Mitä agilityssä tarvittavia taitoja voi edellisten lisäksi harjoitella kotioloissa aikuisen koiran kanssa?

• Kontaktit (2o2o, 4o tai juoksukontaktit)
• Takaosan tiedostamista tehostavat harjoitteet (peruutus, portaat, tikkaat, vati)
• Ensimmäisen ja viimeisen keppivälin hakeminen eri kulmista

Kotiagility VS ohjattu agility
Minun mielipiteeni on, että ennen kuin alkaa harjoittelemaan agilityn pohjia kotioloissa koiran kanssa, olisi hyvä että agilitystä olisi kokemusta edes alkeiskurssin verran. Itsehän lähdin opettamaan nykyisille koirille agilityn pohjia kotioloissa ilman mitään agilitykokemusta. Koska tiesin että tulen harrastamaan koirien kanssa tulevaisuudessa agilityä, pelasin varman päälle ja opetin vain niin yksinkertaisia asioita, etten tekisi mitään virhettä opetuksen suhteen. Lienee sanomattakin selvää että mikäli joku treenaa kotitekoisilla esteillä, niiden tulee olla ensisijaisesti turvalliset ja vastata mitoiltaan standardi-agilityesteitä, mikäli toivoo että koira osaa jatkossakin aiemmin oppimansa esteet.

Agility on raadollinen laji, jolla on mahdollista rikkoa koira. Jos ei aivan lopullisesti rikki niin ainakin saada se jumiin. Miksi riskejä sitten ei oteta tosissaan? Koska ei olla omin silmin nähty, mihin vääränlainen treenaaminen voi johtaa? Kotiagility on vaarallisempaa kuin ohjattu agility. Tarkoitan kotiagilityllä kotioloissa omilla esteillä treenaamista. Oikeat agilityesteet maksavat mansikoita, joten useimmiten kotiagilityssä taidetaan käyttää itse tehtyjä esteitä tai netistä ostettuja halppisesteitä jotka eivät ole lähellekään oikeiden agiesteiden mitoissa. Miksi kotiagilityä sitten harrastetaan? Johtuuko se siitä että a) kurssille ei päästä tai voida mennä, b) agilityä ei haluta harrastaa ns. tosissaan, c) ihmiset eivät vieläkään ole tietoisia lajin vaarallisuudesta vai d) puhtaasta välinpitämättömyydestä tai kokeilunhalusta?

Treenaamisen edellytykset
Todellisuudessa laatu korvaa määrän, ja joskus vähän on paljon ja paljon vähän. Kovassa stressissä ja vireessä kolme kertaa viikossa agilityä yksipuolisesti treenaava koira ei välttämättä kehity yhtä nopeasti kuin treenien välissä kunnolla palautuva koira, jolle ei nostateta huimia kierroksia joka treeneihin. Liian kovilla kierroksilla käyvä koira ei kykene oppimaan. Oppimisprosessi vaatii sopivaa virettä. Koira palautuu treeneistä kaksi vuorokautta. Jos koira ei ehdi kunnolla palautumaan, sen oppiminen ei ole tehokasta, stressi kumuloituu ja koira joutuu henkisesti ja fyysisesti koville.

Entäs rikkinäisen koiran kanssa harrastaminen? Terveydeltään tutkimattomankin koiran kanssa harrastaminen on jo riski, mutta jos koira on tutkittu niin sairaaksi että on riski harrastaa sen kanssa agilityä, pitäisi omistajan miettiä agilityn harrastamisen mielekkyyttä vielä uudelleen. Koira kun ei näytä kipuaan, ja rimojen pudotteluita ynnä muita ei välttämättä osata heti yhdistää koiran kipuiluun. Koirahan vaan hymyilee ja tekee täysillä, ei se näytä kipua tai alakuloa.

Tietysti se harmittaa jos koiran on varta vasten ottanut tiettyä lajia varten, eikä koira siihen sovellukaan. Voi olla turhauttavaa pitää koiraa vain kotikoirana kehnojen hermojen tai nivelrikon takia. Olen kuullut joidenkin vetoavan siihen, että koiran on hyvä elää mieluummin lyhyt mutta sille mielekäs elämä rakkaan lajin parissa, kunnes terveys ei enää kestä välttämättä edes normaalia kotikoiran elämää kuin tarjota koiralle fyysisesti rasittamaton, pitkä elämä. Vaan kun koira ei osaa kaivata agilityratoja jos sille tarjotaan muuta mielekästä tekemistä. Se on omistaja joka niitä kaipaa. Tuskin monikaan on niin taitava tulkitsemaan koiraansa että tietäisi, milloin nivelrikkoisen koiran kanssa harrastaminen pitää lopettaa ennen kuin koira kärsii liikaa. Varsinkin kovia kierroksia nostattavalta koiralta voivat kivut unohtua radalla. Muistetaan siis että koira ei ole urheiluväline.

Miten itse aloitit agilityn? Kadutko jotakin? Millaisia virheitä teit agilityn alkutaipaleellasi?

Pullahaaste

Kipin kapin ottamaan osaa pullahaasteeseen!! Voittajalle luvassa Oscar-tuotteita!

Nappaa kuva koirastasi Oscar-lihapulla kuonon päällä ja julkaise se Instagramissa #Paimenlaumahaaste, linkitä kuva blogiini tai lisää se omaan blogiisi. 

Hophop, vielä on aikaa!

Saaks silittää

Joo no et.

Jumaleissön kuinka kaunis koira. Mite tällasia saa aikaan.

Vierellä kaupungin parhaaks kehutut ulkoilureitit, ja vasta nyt ne käy niitä kunnolla katsastamassa. Magee reitti, ei voi muuta sanoa. Myrskyssä kaatuneet kymmenet puut loivat vähän extremeä ulkoiluun mutta hienosti lauma loikkelehti kaatuneelta puunrungolta toiselle. Vähän saivat irtikin olla reiteillä ja hienosti mukana pysyivät. Onko joku lukijoista sattunut joskus talsimaan Kuopion Puijon ulkoilureiteillä? Mää kyllä tykästyin noihin nyt kovin. Mäkistähän maasto on ku mitä mutta voi mitkä näkymät laavulta avautuu vesistöön. Ja vielä syksy ja kaikki, voi että. Siinä vuorotyöläisenkin riutunut ihmissielunkuvatus lepää.

Kolmipäisen kotkan lauman kanssa arki alkaa soljua perinkumman seesteisesti. Saaks silittää kuuluu melkein joka lenkillä, ja kyllä mä useimmiten oon antanu lasten silitellä koiria. Cica ja Cara naatiskelee huomiota, mutta Auroran takia on pitäny ny vähä kattoa että no minkänslaista porukkata ois survoutumassa meidän kuplaan. Liian nuoret, pelokkaat ja armottomasti kohti tulevat lapset jotka lyöttäytyvät kimppuumme taktiikalla "saaks... raaps raaps silisili... silittää?" ovat joutuneet pettymään. En halua traumatisoida Auroraa. Enkä pestä koiran suusta ihmislapsen kädenpaloja.

Kerranki ihtesä näköne tursake

Auroran viikkopunnitus on ensi maanantaina. Tämä on suurin pudottaja. Auroran lähtöpaino oli 14,1kg, ja odotan että se laihtuu nyt minulla hoidossa ollessansa kilon verran. Ei se pahasti ole ylipainoinen mutta onpahan nyt kuitenkin ylimääräistä yllä. Me on natsinassuteltu naudanmahaa, nautaa ja kasvista. Aamuin illoin noin desi per kuono eli rajusti alle kaiken maailman suositusten. Jospa näillä alkais ylimääräiset karista. Nälkä ainaki tuntus olevan. Vaan saahan nää nameja päivittäin, joten ruokaa on hyvä antaa siks vähemmän. Liikuttu on joka päivä aika mukavasti. Tänäänkin meni ulkoilureiteillä 1,5h tehokkaasti kävellessä. Me ei oikeastaan koskaan hissutella lenkeillä, vaan painetaan alusta loppuun saakka reipasta tahtia ja koirat saavat vaihdellen olla yksitellen vähän irtikin. Jotkut koirakot tekevät 2-3 tunnin lenkkejä, mutta kai he etenevät jotenkin verkkaisemmin, pysähtelevät valokuvaamaan ja tsillaavat välillä facebookissa tai jotakin. Ei minun jalat antas marssia täyttä kävelyä kahta kolmea tuntia... Tiedä sitten.

Meillä oli treeneissä perjantaina yllä oleva rata. 4-8 perjättöä, 9-12 eteenlähetystä, 14-15 sylkkäri, 16 takaakierto ja 17-21 eteenlähetystä. Erityisesti 11-12 tai toisinpäin 12-11 oli tosi opettavainen. Kisoissa on nyt se trendi (Pieksämäki esim.) että joko ennen tai jälkeen keppejä on putki. Putki houkuttaa koiraa niin että kepit jäävät kesken. Tai putkesta tullaan niin lujaa että keppien ekalle välille ei malteta koota riittävästi. Kannattaa siis nyt treenata etenkin putkikeppi keppiputki kombinaatioita.

Me keskityttiin toisella ja kolmannella ekstrakierroksella keppeihin. Jos nyt saatais kepit sujumaan treeneissä, ne vois sujua kisoissakin. Tai, oikeastaan se on edellytys sille että kepit menevät joskus kisoissakin, kun ne nyt saatas sujumaan treeniolosuhteissa. Aivan loistavat kepit sain kummallekin likalle putkelta kepeille tullessa, joten toivoin jatkoonkin tällasta harjotetta. Heti kun kepeiltä tuli tosi onnistuneet suoritukset, lopetin ne siihen ja jätettiin ne hautumaan. Ei saa ahnehtia liikaa. Jaadajaada paimenlauma jauhaa kaksneliseiska kepeistä jaadajaada. Ja niin jauhan tosielämässäki enkä vaan blogissa BUAHAHAHAAA. Vaan onko paatuneella bloggarilla tosielämää. Joo kehuttavat treenit oli vaikka myrsky pauhasi, halli nitkui ja natkui, pressut kolahteli, roskikset kaatuili melkein auton päälle ja välillä treenattiin tunnelmallisesti kuin kynttilänvalossa ja kävipä valot kerran pois ihan kokonaankin. Mietittiin siinä sitten porukalla notta kuinkaha hyvi agilitikoira näkee pimeessä? Ja eiku testaamaa...

Ähä ähä.. heh okei.