Keppien maailmaan

Pureudun hetkeksi keppien maailmaan. Keppien opettamiseen on olemassa tietysti monta tekniikkaa, ja sama tekniikka ei sovi joka koiralle. Jos jokin tekniikka ei toimi, vaihda tekniikkaa. Ikuisesti ei kannata junnata samaa tekniikkaa, jos koiran kepittelyssä ei tunnun tulevan edistymistä. Taantumisiakin tulee, joten välillä olisi hyvä palata helpompiin tehtäviin keppien kanssa ja palkata koiraa niistä, jotta varmuus kepeillä säilyisi. Pitää muistaa että kepit ovat koiralle fyysisesti haastava este, ja yleensä kepit koetaan kaikkein aikaavievimmäksi ja vaikeimmaksi esteeksi agilityssä, joka vie kauan aikaa opettaa. Vaan poikkeus vahvistaa jälleen säännön - joku koira oppii kepit muutamalla opetuskerralla, kuten eräs kasvattini.

Tekniikoita, joilla kepit voidaan opettaa ovat houkuttelu, vinokepit, kujakepit, etuperin ketjutus, takaperin ketjutus, ohjurit, verkot ja 2x2.

Kuinka koiraa tulisi palkata kepeillä? Palkkaaminen itsessään on älyttömän laaja aihe josta vasta kirjoitin oman ajankohtaispostauksensa, mutta meillä ainakin kepeillä parhaiten toimii etupalkka. Etupalkka voi olla keppien lopussa odottava targetti, namiautomaatti, namirasia tai heittonami. Liian lähelle keppien loppua asetettu herkkutargetti saattaa hidastaa koiran vauhtia keppien loppupäässä kun koira alkaa ennakoimaan että palkka on heti keppien lopussa. Jotta vauhti säilyisi jatkossakin loppuun saakka, olisi palkka hyvä asettaa vaikka keppien jälkeisen hypyn taakse. Tällöin koira ei ala ennakoimaan, onko palkka aina heti keppien lopussa vai pitääkö sen jatkaa vielä vauhdilla matkaansa keppien jälkeenkin palkan saavuttaakseen.

Kannattaakos koiraa käskyttää koko keppien suorittamisen ajan? Tästä tunnutaan olevan montaa mieltä. Kepeillä jatkuva käskyttäminen saattaa sekoittaa koiran kepitysrytmin ja ainakin jatkuva kepikepikepin hokeminen hengästyttää ohjaajaa jos ei muuta. Itsenäisyyttä ajatellen yhden käskysanan sanominen olisi ideaali - koira tietäisi suorittaa keppiesteen alusta loppuun saakka, ilman että se tarvitsee jatkuvaa sanallista tukea ohjaajaltaan. Asiassa on kuitenkin toinenkin puoli, nimittäin joku koira saattaa saada ohjaajan jatkuvasta keppikomennosta lisää pontta keppien suorittamiseen. Ei siis ole oikeaa tai väärää menetelmää. Oma tavoitteeni on että koira suorittaisi kepit yhdellä käskysanalla, sillä jatkuva hokeminen tuntuu typerältä ja hengästyttää.

Kuinka voi saavuttaa itsenäiset kepit? Jos alusta saakka liikkuu koiran kyljessä kiinni koiran pujotellessa, niin tottakai koira hämmentyy jos yhtäkkiä erkanet sen viereltä. Ja jos taas koira on tottunut aina saamaan palkan suoraan kädestäsi keppien lopussa, sen fokus on todennäköisesti sinun kädessäsi. Ja jos kätesi erkaantuu koirasta, sen fokus siirtyy pois kepeiltä. Jos taas fokus on keppien lopussa, koira kestää paremmin ohjaajasta tulevia häiriötä pujotellessaan. Toisaalta, jos koira on oppinut että se saa palkan aina keppien lopussa (takaperinketjutus), se odottaa eniten keppien loppupäätä. Jos koira on opetettu etuperin ketjuttamalla, se ei odota keppien loppupäätä yhtä hanakasti kuin keppien alkupäätä. Etuperin ketjuttaen opetettu koira saattaa siis hidastaa vauhtiaan keppien loppua kohti. Tämän vuoksi takaperin ketjutus tuntuu olevan kova juttu tällä hetkellä.

Asioita joita kannattaa ehdottomasti himotreenata keppien saralla ovat erilaiset keppikulmat ja etäisyyden kasvattaminen kepeille koiraa lähetettäessä. Pääsääntönä pidetään kaikessa eläimen kouluttamisessa, että kerralla saa vaikeuttaa vain yhtä tekijää: jos vaikeutat keppikulmaa, et saa kasvattaa kepeille lähettämismatkaa, ja sama toisinpäin. Koiran tulee hakea oikea keppiväli eri kulmista ja hallita keskeytymätön pujottelu teknisesti. Koiran tulee malttaa pujotella aina loppuun saakka, joten viimeisen keppivälin palkkaamista tulee ehdottomasti korostaa, ja liian aikaisin kepeiltä poistumisesta tulee aina seurata keppien uusiminen alusta saakka, ei keppien puolivälistä.

Minä opetin koirani kepeille alun alkaen ohjureilla, koira hihnassa antaen koiran itse miettiä reittinsä keppien alusta niiden loppuun saakka. Lisäksi hyödynsin etuperin ketjutusta palkaten aina kauempaa ja kauempaa ensimmäisestä välistä. Tulevaisuudessa aion hyödyntää ensin takaperin ketjutusta, 2x2 tekniikkaa, vinokeppejä tai kujakeppejä. Niillä saa todennäköisemmin itsenäisesti kepit suorittavan koiran.

Koira voi suorittaa kepit joko single-steppaamalla eli yksi tassu kerrallaan pujotellen ("bordercollietyyli"), tai sitten se voi bouncata tasajaloin pujottelemalla (pikkukoirat, sheltit esim.). En keksi tähän hätään luntata mistään kumpi on parempi, nopeampi tai koiraa säästävämpi tyyli, mutta omaan silmääni bouncaaminen näyttää nätimmältä. Epäilen kuitenkin sen olevan hitaampi menetelmä. Tässä vielä loistava keppiartikkeli englanniksi jossa lisää näistä askeltyyleistä kepitellessä.

Me saimme omat kepit joskus kesäkuussa, kun veljeni tekaisi pyynnöstäni meille kepit oikeissa mitoissa. Elokuun aikana aloimme harjoittelemaan keppejä vähintään 2 kertaa viikossa. Koska joudun ajamaan lähikentälle keppien ja koirien kanssa, on kiusaus treenien pidentämiseen suuri. Lisää toistoja, lisää keppikulmia, lisää välimatkaa... Olen onneksi välttänyt kiusauksen ja lopettanut aina ajoissa kun koirilla olisi vielä hyvä tatsi tehdä lisää. Kepeistä ei saa tulla pakkopullaa! Olen myös yrittänyt pitää itselleni kristallin kirkkaana, millainen on milloinkin toivottu, onnistunut, supersuoritus. Tällä hetkellä haetaan varmuutta ja enemmän onnistuneita suorituksia kuin vauhtia tai etäisyyttä ja eri keppikulmien hallintaa. Olen kuitenkin harjoitellut myös etäisyyttä ja kulmia siinä sivussa.


Aloitimme keppitreenit kolmisen viikkoa ennen Mikkelin kisoja. Viimeisimmissä keppitreeneissä olen havainnut, etten saa luoda Kipalle liikaa painetta tuijottamalla sitä tai ohjaamalla sitä liian läheltä - enkä toisaalta liian kaukaakaan. Kokeilin likoille eri lähestymiskäskyjä, käsiohjauksia, etäisyyksiä, polkaisuja, kulmia, palkan etäisyyttä, omaa liikkumista joko sivulla, viistoon tai aloillaan. Epäonnistuneista suorituksista saan edelleen haukut kummaltakin koiralta, ja pyrinkin siihen ettei epäonnistumisia tule kerrallaan liikaa peräkkäin. Helpotan tehtävää jos kolmannellakaan yrityksellä ei tule virheetöntä suoritusta. Olemme tehneet harjoituksia 3, 6 ja myöhemmin 12 kepillä. Tavoitteena on kasvattaa molemmille likoille itsevarmuutta kepeille ja minulle itselleni varsinkin - me pystytään suorittamaan kepit. Minun täytyy vain oppia ohjaamaan ne oikein enkä saa aina muuttua kuin toiseksi ihmiseksi kun vuorossa radalla ovat kepit. Moni ihminen on sanonut että koko olemukseni ja äänensävyni muuttuu kun lähestymme keppejä; ai kamala!

Ainoalle ja oikealle palkalle eli etupalkalle juoksemiseen kannustan koiria ehdottomasti, ja minun käsiini likat eivät enää katso yhtä tiiviisti eivätkä ne keskeytä keppejä vaan tekevät ne useammin loppuun, koska jos kepit jäävät kesken, ne aloitetaan aina alusta. Viimeinen väli ohittuu enää vain jos itse kiirehdin liikaa lopussa.

Nyt ohjaan kepit näköjään niin että lähetän koiran yhdellä kepikepi käskysanalla kepeille hieman alkuväliä kohti polkaisemalla. Kun koira menee ensimmäisen välin, sanon jes ja jatkan "mene vaan mene vaan" hokemaa. Kuljen noin metrin koiran edellä, metrin tai kahden etäisyydellä koirasta ja lopussa vähän hidastan vauhtiani jotta viimeinenkin väli tulee varmasti mentyä. Jos koirat epäonnistuvat, sanon suoraan "oho!" sillä jos vain hiljenisin, ne eivät varmaan koskaan oppisi kepittelemään ilman jatkuvaa hokemista epäonnistumisen luulossa. Tulevaisuudessa voin toivottavasti ohjata kepit millä tavalla tahansa, eivätkä koirat ota minusta häiriötä.

Jatkossa tulisi vielä välttää tekemästä äkkiliikkeitä jos kepit menevät väärin, etteivät koirat tulevaisuudessa keskeyttäisi keppejä aina jos vähänkin liikahdan omituiseen suuntaan keppien aikana. En myöskään saa hidastaa kepeillä liikaa tai muuntaa ääntä liian matalaksi. Ekaa ja vikaa väliä meidän ehkäpä pitäisi naksutella, vaan toisaalta siinä piilee riski että likat alkavat heti ekan välin jälkeen odottamaan palkkaa. Olisiko heittää vinkkejä ekan ja vikan välin vahvistamiseen? Targettia on tungettu ainakin ekaan ja vikaan väliin aikaisemmin, anything else?

Itsetehtyjen keppien hinta ja tekeminen

• Suoraa lattarautaa 6,6 metriä (minulle ilmainen)
• Ontot pyörömetallipätkät 60cm välein joihin kepit tökitään pystyyn (minulle ilmaiset)
• Pultit ja mutterit 2€
• Lakkabensiini 4,50€
• Pohjamaali (minulle ilmainen)
• Pintamaali (minulle ilmainen)
• Pensselit 4,90€
• Hiomapaperi 2,55€
• 16mm ulkohalkaisijaltaan olevat kepit 12kpl, eli sähköjohdon suojaputkea (minulle ilmaiset)

Keppien yhteishinnaksi minun kohdallani muodostui siis 13,95€ ja veljelleni heittämä vaivanpalkka. Keppien hinnaksi voisi arviolta näillä materiaaleilla tulla noin 40-70€ jos kaikki pitäisi ostaa. Jos metallityöt eivät suju, ei näitä oikein voi valmistaa ihan kuka tahansa, mutta kannattaa kysellä lähipiiristä jos jollakin olisi taitoja.

Kepit valmistuu...

Aikalailla valmiit diy-kepit!

Ensin veljeni teki raudasta rungon kepeille, jonka jälkeen alkoi minun osuuteni. Hioin ja valelin keppirungon lakkabensiinillä. Kuivettuaan keppirunko sai pintaansa pohjamaalin, ja sen kuivettua vielä pintamaalin. Nyt kepit voitiin koota eli tukijalat pultattiin kiinni runkoon. Keppitelineeseen nakkelin pystyyn 12 keppiä ja kepit olivat valmiit.

Oon  kyllä valtavan onnellinen omista kepeistä. Kerta viikkoon treenit eivät mitenkään riittäisi keppien saamiseksi kisavalmiiksi. Aikaa treeneissä on niin vähän, että hermostun ja turhaudun koska tiedän ajan koko ajan kuluvan säheltäessämme. Kepeillä tulee siksi toisinaan komennettua koiria aivan liikaa. Nyt saan kaikessa rauhassa treenata koiria vähemmillä kierroksilla joten tulosta odotellaan syntyväksi. Kepit sidoin muuten vielä tarrakiinnitteisillä suksenpidikkeillä kiinni toisiinsa, joten nyt ne on helppo kantaa mukana. Painoa niillä on noin 3kg kaikkinensa. Ja koska ne ovat neliosaiset, ne saa helposti kokoon kulkemaan pienessäkin autossa ja voi harjoitella halutessaan eri keppimäärillä.

Kukkuu kaikki

Kaiken kansan koipieläin

Köh, köh. Kennelyskä selätettiin aika vähin köhinöin näin loppujen lopuksi. Cara yski vain pari päivää, Cicaro 4 päivää. Nyt ne ovat olleet oireettomia jo useamman päivän ajan. Otettiin tietoinen riski mennessämme käymään kotikotona viikko sitten, kun Cicaro vielä hieman köhiskeli. Sani ei kuitenkaan saanut tartuntaa.

Kaiken kansan hampuusi

Kasvattikuulumisiakin olisi tarjolla, nimittäin kasvattini B' Coral eli Jemma niitti menestystä 7.9. agikisoissa Kotkassa tehden tuplanollan ja saaden 2 LUVAA! Jemma sijoittui sijoille 2. ja 3.
Onnea vielä Jemmalle ja omistajalleen, olen teistä ylpeä!!

Likat saivat tehosterokotteet niskaansa, joten nyt kelpaa harrastella taas hetken aikaa. Cara pusutteli eläinlääkärin kera hännänheilutusten, kun Cica otti ell-käynnin vähän hillitymmin. Turhako sitä pusuja on jaella kun palkkiona ei oo ku pari kuivanaksua.

Keppitreenejä olemme tehneet vähintään kerran viikossa, ja koostan niistä pian luonnosten syövereistä suuren keppipostauksen ihan vaan sen kunniaks ku kepit on meille tällane ikuisuusongelma. Viikkotreeneihin emme ole päässeet kahteen viikkoon kennelyskän takia ja eipä ois miu töiltäkään niihin ees päästy. Tämän viikon perjantaina uskallamme treeneihin jo mennä, ja minullahan on nyt tosiaan kahden koiran paikka treeneissä eli treeniaika tuplaantui tälle syystalvelle.

Kaiken kansan pölöjät

Olen lataillut videoita blogiin satunnaisesti, ja nyt viimein keksin miten saan niiden laatua hieman korjattua. Viitsin viimein tutustua talletusasetuksiin, joten vaikka videot tekeytyvät nyt triplasti hitaammin, niin ainakin niiden laatu on nyt hieman katsottavampi. Videoiden työstö Vegasilla on erihidasta, kun videokuva liikkuu töksähtäen videota käsitellessä. En ole keksinyt syytä siihen, mutta ai että on rasittavaa.

Nyt viikonloppuna olimme muuten käymässä Iisalmessa. Kokoonnuimme vanhan kunnon toveriporukan kanssa viettämään laatuaikaa, ja koirat olivat minulla siellä matkassa. Eikä jälleen mitään valittamista likkojen käytöksessä. Siellä ne yksinollessaan olivat kiltisti nukkuneet vieraassa paikassa, kömpivät meitä unisina vastaan kun tulimme takaisin viihteeltä. Sanoinko jo joskus että onni on kaikkeen sopeutuvat koirat? Se mitä likoille reissusta jäi mieleen niin ainakin Iisalmessa on hitokseen oravia... ja mutaisia lampia.

Näillä siis mennään, kuvapostausta ois kans tiiossa ja yhteistyöpostauksena ois tulossa piakkoin tietoa koiran puurosta ja uudistuneista 500g:n lihoista. Pysykeehä kuulolla!

Mualiman ieppisin vijeo

Paimenklaanin arkea

Kierräppä paimen toloppa

Ahnam. Kisojen jälkeinen tyhjyyden tunne ja paluu arkeen. Heti kisojen jälkeen likat alkoivat köhiä. Ensin kummajaisyskään sairastui Caramel, sitten Cicaro. Ja molemmat olivat pari päivää tästä ripalilla. Limaa oli kakosteltu pitkin sohvaa, ja eräänä aamuna Cicaro sylkäisi kunnon limaklöntin matolle. Siinä hetken aikaa istuimme minä ja limaklöntti sulassa sovussa matolla, minä klönttiä käännellen ja analysoiden. Likat eivät ole olleet mitenkään vaisuja, ruokahaluttomia tai muutenkaan normaalista poikkeavia. Molemmat köhivät kuin kurkussa olisi jotakin juuttuneena. Ei mitään kuivaa yskää, vaan sellasta kakostelua joka tulee puuskittaisena. Vähän ku tässä videossa jossa koiralla tosiaan on kennelyskä, ja täällä kuulostaa nyt muuten aivan samalta. Sierain- tai silmävuotoa ei ole ollut ja Caran yskiminen on jo loppunut yskän kestettyä 2 päivää. Cicaro yskii vielä, mutta senkin oireiden pitäisi loppua viimeisään huomenna.

Likat eivät tehneet muuta ihmeellistä ennen köhää kuin vetelivät apinalelusta sisuksia ulos kisojen jälkeisenä iltana ja söivät kanasiivu-herkkuja. Kuljemme niin paljon alueilla joissa kulkee toisia koiria ja likat ovat usein myös suorassa kontaktissa toisiin koiriin, että kai ne jonkun köhän viimein menivät itelleen hankkimaan. Kuka tietää. Yskävaiheen pitäisi lukemani perusteella kestää jopa pari viikkoa. Pitänee varalta ottaa vähän kevyemmin nyt eikä ainakaan mennä koirapuistoon.

Hain siinä heti syksyn matolääkkeet apteekista kun mieleeni tuli kauhukuvia kaikenmaailman keuhkomadoista. Miust on varmaan tullu hysteerinen tai jotakin, kun ennen en ees aatellu eläinlääkäriä ennen ku koira oli kuolemanporteilla, ja nyt mietin että pitäskö kävästä ellässä ku likat köhii. Ihmiset kyllä hoidan, mutta koira kun köhii niin olen aivan kädetön. Heti olin mittaamassa lämpöä ja sykettä ja hengitystä siinä tarkkailemassa. Kokeiltiin sellasta toukkaliäkettä ku Drontal Vet. Söpöstyin suuresti talbettien muodosta; luunmuoto. Mitä ihmettä. Ennennäkemätöntä. Likat raatelivat minut hyppimällä vasten vasta leikatuilla T-rexkynsillään, söivät vain kaksi ja puoli sormeani ja röyhtäisivät kiitokseksi. Ei vaikeita madotettavia, ja apteekkari vielä kysyi että saanko niille nieletettyä talbetit. Kiitos saan...

Mammakoira relaksoi

Varasin myös rokotusajan Rakkiin ja Kattiin, jossa en aikaisemmin ole likkoja käyttänyt. Olen niin paikkauskollinen, että hämäsin itsenikin kun päätin kokeilla jotakin toista putiikkia silkasta uteliaisuudesta. Kovin on kehuttu paikka, että eiköhän siellä yhet piikit niskaan saada laitettua.

Käytiin myös tekemässä taas itsenäisiä keppejä jonkun 30min ajan tuossa yks iltama. Kipan lähetin aloillani seisten ja se teki 6 keppiä. Caran lähetin kaukaa vinosti ja se haki oikean välin. Viimeistä väliä jättivät edelleen välillä tekemättä. Miksei kisoissa suju näin??

Mammakoira hoitokoirana

Tehtiin muuten kiva lenkki tässä yks päivä, teetteks te koskaan samanlaisia? Ensin kateltiin sorsia rannassa ja likat sai uida niitä kohti hihnassa. Sitten mentiin metsikköön, jonne piilotin likoille nameja. Tämän jälkeen mentiin järven rannalle, jonne piilotin lätäköihin nameja joita likat saivat sukellella. Irtikin saivat olla syrjemmässä loppulenkistä. Aika aktivoivaa.

Edustuslipsasta ihan pit napsasta oma foto!

Oscar testisarja osa 3/3

Viimeisenä muttei vähäisimpänä testikirsut tuhisivat Oscar lihapullille. Pullien testisarjan aikakausi on ohitse, mutta pirteät uutiset tavoittivat testikirsut - ne pääsevät vielä tuhisemaan monille maistuville, meheville ja muheville Oscar-tuotteille pimenevissä syyspäivissä! Vilkaise vielä läpi koko testisarja jos jäi lukematta: testisarja 1/3 ja testisarja 2/3

Haimme viimeisen pullasatsin eli lihapullat testiin joskus elokuun alkupuolella. Melkein kuukauden ajan testasimme pullia syötellen niitä sekä jäisenä, puolijäisenä että sulana, kotona ja treeneissä. Tämänkin pussukan ulkoasu on uudistunut niin raikkaan näköiseksi! Yhdessä pussukassa on kilon verran 10 gramman painoisia pullukoita. Syöttelin näitä päivässä Cicarolle 5-7kpl, Caralle 6-8kpl ja lisät ja muut tietysti siihen päälle.

Kipot nuoltiin joka kerta puhtaaksi hysteerisen tarkasti. Muutamaan otteeseen sain komentaa Cicaron pois kuppia nuolemasta, kun ei pieni koira itse ymmärtänyt kupin olevan taas kerran tyhjä. Tuumasin eräskin ilta lattialla ruokailevan lauman vieressä istuessani että miten minun pieni laumani joskus saattoikaan jättää jotain syömättä. Jos lauma jättää nykypäivänä jotain syömättä, on lauma kyllä sairas. Tokaisin siinä laumalle että ei teillä ainakaan tuhlaannu montaa minuuttia ruokailuun vuorokaudessa. Vaan jääpähän aikaa leikkiä, ja vatsat Oscarista pulleana kelpaakin vähän leikkiä. Yksi seikka josta myös huomaan juuri tämän ruuan sopivan laumalleni on että jätökset ovat koko ajan hyvän näköisiä, niin hyvän näköisiä kuin koirankakka nyt olla voi.

Ravintokoostumus ja tuoteseloste:
Valkuainen 20%
Rasva 16,4%
Kosteus 62,5%

Kyseessä on siis täysin suomalainen, raakapakastettu naudanlihapulla. Ei verta, ei viljaa, ei väri- tai säilöntäaineita. Vain puhdasta lihaa.

Tuhinat ja nuhinat:
+ maistuvuus erinomainen
+ annostelu helppoa, yksi pulla painaa aina 10g
+ monipuoliset käyttömahdollisuudet
+ miellyttävä rakenne ja haju
+ visuaalisesti kaunis pakkaus
+ pakkaus helppo mahduttaa pakkaseen muovautuvuutensa ansiosta (vrt. yhtenäiseen kilon könttiin joka ei muotoudu pakkaseen)
+ saatavuus laaja-alaista
- rasvaisuus (jos painon kanssa ongelmia)
- ei käy yksinään koiran täysravinnoksi

Kaiken kaikkiaan Paimenlaumalle jäi Oscarin uudistuneista pullista erittäin hyvä fiilis. Näitä aion ehdottomasti syöttää jatkossa laumalleni ja suositella muillekin koirakoille. Näistä maistuvista, moneen muovautuvista pullasarjan pullista löytyy jokaiselle jotakin. Pullien säilytys ja annostelu on erittäin helppoa ja tarkkaa. Ja siinä samalla kun keittiöstä kantautuu tyytyväinen maiske voi olla ylpeä siitä että tukee suomalaista!

Kisailut Mikkelissä

No pitipä pyörähtää neljän startin verran Mikkelissä kisailemassa lauantaina, ja nehän oli sil viisiin meijän toiset kisat ikuna. Tavoitteena oli vaatimattomasti hoitaa kepit kotia ja nostaa Cara kakkosiin vaan eipä tullu saalista! Ilmotin Caran medeihin, pitihän se vielä yrittää ku mahis on.

Paikalla piti olla viimeistään 9.15 mittauttamassa Caraa. Rataantutustumisen piti alkaa klo 10.00. No, ilmot alkoivat 9.30 ja odoteltiin edelleen mittausta ja kyselin vähän väliä että joko kohta ku pitäs lämpätä koirat. En uskaltanu ees poistua koiria lämppäämään ettei mee mittaus huti. No, kello oli 9.45 kun alkoivat viimein mittaamaan koiria. Tuomari kehui kovasti että Cara on ihanteellinen mitattava seisoessaan aloillaan aivan hievahtamatta. Tuomari Nyberg mittasi Caran 4-5 kertaa saaden mm. sekä 2mm yli että 2mm ali vaaditun rajan. Tuomari sanoi ettei halua ottaa vastuuta siitä että Cara joutuu väärään kokoluokkaan ja haluaa siksi vielä yhden tuomarin mielipiteen asiaan. Siispä kaikista epäluuloista huolimatta Cara sai nyt tuomion MEDI. Tuomari ehdotti myös että jos löytäisi tuolta kisoista jonkun tuomarin, niin Caran korkeus voitaisi määrittää lopullisesti jo siellä. Toisaalta se olisi ollut kiva, toisaalta ei. En olisi voinut vaikuttaa tuomarin valintaan mitenkään. Tuomaria ei kuitenkaan löytynyt joten vielä joudutaan yhteen mittaukseen. Nyt meillä on plakkarissa yksi medimittaus ja yksi maximittaus. Vissiin sanomattakin selvää että seuraava tuomari valikoidaan aivan hitokseen tarkkaan!! Vielä on viimeinen tsäänssi saada Carasta medi. Sitten loppuu viimein tämä rasittava arpominen, että millä korkeuksilla millonkin kisataan, mihin luokkaan ilmotan koiran ja vaihtuuko luokkajärjestys kisoissa vai ei...

Radat olivat erihelppoja, just ykkösten ratoja jotka testasivat peruspuolenvaihtojen ja esteiden hallintaa. Positiivista oli se että vauhtia meillä oli enemmän kuin aikaisemmin. Silti olisin voinut monessa kohdassa juosta lujempaa ja varmistella vähemmän. Kontaktit olivat varmoja, mutta lähdössä odottamiselle on tehtävä pian jotakin. Aika kamalaa katsottavaa. Tein virheitä juuri niissä kohdissa jotka rataan tutustuessa mietin välttäväni. Eli teoriassa kyllä tiesin riskipaikat mutten kuitenkaan ohjannut niitä virheittä. C-radalla rengas oli odottamattoman vaikea. Eivät nämä normaalisti rengasta ohittele, joten ehkä ohjasin sen huolimattomasti koska se oli toiseksi viimeinen este. Tyypillistä. Kepeille jarrutin ja olin niiden suhteen tosi epävarma radoilla ja sen huomasi kyllä heti keppivirheistä.

A-radalla Caralle rima alas ja väärä putkenpää > hylky. Ohjausvirhe, tein sivuliikkeen hypyn kohdalla ja Cara hämääntyi. Minä taas hämäännyin kun Cara ei normaalisti ikinä pudota rimoja, ja koira sujahti väärään putken päähän. Ja taisin ohjata vielä liikkeellänikin Caran väärään päähän putkea. Melko magee A-este muuten, vähän kuin juoksukontaktin teimme siinä. Otti varman osuman kontaktin alastulolle ja A oli tosi nopea.

A-radalla Cicalle kepeiltä kymppi, ihan nätti ja nopea rata muuten. Kepit ja rengas aiheuttivat päänvaivaa. Ja hei kui nopee koira!

C-radalla Caralle taas hylky - kepeiltä ensin vitonen ja lopulta rengas ohitse ja takaisin tullessa rengas väärinpäin > hylky.

C-radalla Cicalle jälleen keppi- ja rengasvitoset, muuten edelleen nopea ja kiva rata.

Videolla kaikki neljä rataa. Ensin A-radat, sitten C-radat.
Jatkossa pitänee miettiä kontaktien alastuloja uudelleen. Likat eivät oikeastaan ikinä tee kontaktivirheitä, mutta etenkään A-esteelle ne eivät pydähdy kuin suurin sanoin ja elein 2o2o. Juoksarit voisivat sopia hyvin A:lle ja puomille. Taidan katsoa, mitä tapahtuu jos en enää vaadi koirilta 2o2o:ta. Alkavatko hyppiä korkealta alas vai kuinka. Kunhan vähän hidastaisivat alastulolla niin se ehkä riittäisi. Keinulla meillon edelleen se että siitä saa poistua heti kun keinu on pamahtanut maahan.

Sunnuntaina talkoilin vielä oman seuran kisoissa yhdeksän tuntia, ja illalla kyllä huomasi että oli koko pitkän päivän seissyt, kävellyt, juossut ja kanniskellut esteitä. Onneks muistin venytellä niin en ollu ihan eutanasiakuosissa seukkina päivänä. Vaan olipa hienoa nähä kolmosluokkalaisten ratoja. Voiku joskus itekki ohjais nii rohkeesti ja hienosti.

Että notta tota noin, harvinainen herkku eli vapaa viikonloppu meni sitten aamukuudelta heräillessä läpi viikonlopun. Koiraharrastajan ihanuuksia, vaan ei tätä silti mihinkään vaihtais!

Agidroma

Agilitysyndroomapostaus. Käytiin talkoilemassa ja kisailemassa kisanomainen treeni oman seuran agiepiksissä. Kisasin yhen radan per kirsu, kisaavien radalla. Caran kans kokeiltiin maxirataa sillä ajatuksella että jos siitä maxi tuomitaan Mikkelissä 29.8. Eipähän tuu taas meditreenailujen jälkeen maxikorkeudet niin yllätyksenä. Kisassa rimakrkeus oli tosin vain 55, joten jospa ei ois sen suurempia rimoja kisoissakaan...



Caramel oli ainoa kaikista maxeista joka teki ylipäätään tuloksen kisaavien radalla, 10rv. Virhe tuli kepeiltä joissa erittäin hyvän keppien hakemisen jälkeen paimenen huomio jostain syystä herpaantui ja se jätti viimosen välin menemäti. Minun olisi pitänyt korjata koko kepit uudelleen mutta hermostuksissani vain laitoin sen menemään viimeisen välin uudelleen. Keppien jälkeisellä hypyllä olin varovainen ansaesteen takia ja jarrutin liikaa > Caramel kielsi hypyn josta toinen vitonen. Ansaesteelle ei menty vaikka vähän piti ääntä korottaa sen kohdalla. Muuten siisti rata eikä hassummin mennyt kun kerran olimme ainoita jotka tekivät tuloksen.

Cicaro sai kepeiltä melko monta virhettä kun se ei millään lähtenyt tekemään keppejä kuin muutaman ensimmäisen välin hitaalla temmolla. Hypyn jälkeiseltä ansaeste A:lta se teki lopulta hylyn kun se kerkesi hipaista A-estettä karjaisustani huolimatta. En vissiin kääntänyt tarpeeksi hypyllä niin se kerkes luikahtaa kontaktille. A-este olisi pitänyt uusata, kun hyppäsi pois kontaktipinnalta ilman että pysähtyi 2o2o. Vaan en jotenkin tajunnut uusata ku miulla on aina kisoissa radalla karmee kiire ajan kanssa. Caran kans himmasin liikaa tälle hypylle ja Cican kans mentiin turhan lujaa.

Vaihdamme muuten agiryhmää torstailta perjantaille, elleivät nyt vielä keksi muutella ryhmiä. Treenikaverit ja kouluttaja siis vaihtuvat. Ajankohta kello 19-21 on toki seuraavan päivän aamuvuoroa ajatellen aika myöhäinen mutta eihän tuo aksa oo ku kerran viikossa. Sain nyt kaksi paikkaa ryhmään eli saan harjoitella tuplasti aiempaa enemmän, huippista!

Keppejä kävimme tekemässä itsenäisesti keppiahdistuksen takia, ja teemme niitä nyt pelkällä etupalkalla jotta koirien focus saataisi minusta ihan jonnekin muualle. Etupalkkana toimii namirasia josta otamme yhdessä palkan. Namirasia olikin niin kovassa suosiossa että sitä kanniskeltiin useita kertoja mamin perässä, että josko tästä purkista jotaki namia sais. Caran lähetin monta kertaa kepeille noin 5m päästä ja se kepitti itsenäisesti kepit loppuun saakka ja juoksi namipalkalle. Huikeeta!!



Tehtiin harjoituksia kuudella kepillä ja lähetin koiria mahd. erilaisista kulmista ja erilaisella tavalla. Vaihtelin käsiapua, ääntä ja kokeilin polkaista ensimmäiselle välille päin. Polkaisu tuntui toimivan Cicarolla, ja ääneni tuntui häiritsevän Cicaroa. Jos himmasin itse liikaa, Kipa alkoi samantien tuijottaa minua ja komentaa minua. Joten minun on oltava hieman Cican edellä koska se ei vielä kestä että olen sen takana kepeillä. Cican kans tehtiin harjoitusta 3 kepillä. Se komentaa minua heti jos se tajuaa epäonnistuneensa kepeillä. Nyt pitää vaan olla tiuskaisematta sille vaikka sen komennushaukku saakin minut välillä hermoraunioksi. Nyt jos vain Cicaron focus saatais minusta kepeille ja Cicalle paljon lisää itsevarmuutta keppien suorittamiseen niin hyvä tästä vielä tulis. Tästäpä nämä harjoitukset jatkuvat.

Friskies Doggy Run

Jos en olisi aina töissä ja en asuisi aivan näin kaukana Helsingistä, voisitte tavata meidät tänä syksynä järjestettävässä Friskies Doggy Run:ssa! Doggy Run on 26.9.2015 järjestettävä iloinen juoksutapahtuma kaikille koiraihmisille ja heidän koirilleen. Koiran tulee olla terve, rokotettu ja yhteiskuntakelpoinen, eikä se saa olla aggressiivinen tai juoksuinen. Tapahtuma järjestetään Helsingissä Laakson hevosradalla keskuspuistossa. Voit samalla osallistua juoksutapahtuman IG-kisaan hashtagaamalla kuvaasi #friskiesdoggyrun2015

Tapahtumassa kisaillaan hyvässä hengessä eri pituisia lenkkejä juosten joko yksin tai yhdessä. Lenkkien pituudet vaihtelevat 2km:sta aina 10km:iin. Osallistumismaksu on 15€/henkilö. Voit ilmoittautua tapahtumaan täällä ja samasta linkistä saat lisätietoa tapahtumasta.

Vuosisadan palkkauspohdinta

Huomatkaa uusi edustuslippis!

Agilityssä parasta kaikkein raivostuttavinta on se, että kun ratkaiset yhden ongelman, tulee toinen tilalle. Se iskee välillä ihan kunnon epätoivo ja pettymys, että eikö tästä ikinä tullukaan valmista. Vaan kaikki se hampaiden kiristely kuuluu asiaan, ja jos luulet joskus olevasi valmis, et vain tiedä missä seuraavaksi voit kehittyä ja olet tehnyt liian tuttuja ja helppoja tehtäviä.

Eräänä torstaina kävimme vakavan keskustelun liittyen siihen, kuinka palkkaan koirani nyt ja tulevaisuudessa. Kun varmuus kepeillä oli joskus saavutettu, jäimme odottamaan nopeuden kehittymistä. Nyt kun nopeutta löytyy, on varmuus tipotiessään. Koirat eivät osaa valita läheskään aina oikeaa keppien aloitusväliä ja niiden katse herpaantuu todella herkästi takaisin minuun jolloin keppien suoritus häiriintyy. Puin tässä tekstissä koirieni palkkaamista lähinnä keppien osalta, mutta nykyinen toimimaton palkkaustyylini vaikuttaa oikeastaan ihan koko suoritukseemme agilityradalla.

Minulla on ollut tämän palkkausasian takia ajatukset niin solmussa, että tämä teksti samalla avaa ja selkeyttää tätä asiaa minulle itselleni ja toivon että tästä on apua myös jollekin joka taistelee saman asian kanssa. Edelleen kouluttaja toisensa perään joutuu siis toteamaan että koirani ovat kädessäni kiinni. Ne ovat olleet kädessäni kiinni oikeastaan koko agilityharrastuksemme ajan. Mitään toimivia välineitä kädestä irroittamiseen ei kuitenkaan ole annettu tai ainakaan niiden toteuttamista käytännössä ei ole valvottu. On niin helppoa sortua aina toimimaan totutulla kaavalla jos kukaan ei koskaan puutu asiaan. Minulle pitää ärähtää virheistäni, muuten en opi. Ikuinen murheenkryynimme kepit ovat siis nyt jo usean treenin ajan olleet huonossa jamassa. Koirat eivät kestä kepeillä. Ne kyllä osaavat kepit, mutta niiden varmuus niillä on kadonnut koska niiden katse herpaantuu minuun jo keppien puolivälissä. Ne odottavat palkkaa kädestäni. Aloin tarkastella ongelmaa sekä kepeillä että muualla radalla palkkausteknisesti. Siskoni treeneissä ottamat kuvat havainnollistavat erittäin hyvin selityksiäni, ja en täten säästellyt kuvien käyttöä tässä postauksessa.

Puhun tässä tekstissä focuksesta. Focuksella tarkoitan keskittymistä tiettyyn suuntaan tai asiaan, eli vähän kuin autoa ajaessasi oma focuksesi on liikenteessä ja yleensä eteenpäin. Koiralla focus pitäisi esimerkiksi kepeillä olla kepeissä, ei ohjaajan kädessä, ja nimenomaan eteenpäin ja samalla alaspäin. Minun koirieni focus on keppien alkuosan kepeillä ja etualhaalla, ja puolivälin jälkeen niiden focus siirtyy minun käteeni ja sivusuuntaan, jolloin keppien suorittaminen on täysin mahdotonta. Ja vaikka nyt ajan takaa sitä että koiran pitäisi keskittyä rataan eikä ohjaajan käteen, niin en tarkoita etteikö koira saisi tai sen suorastaan pitäisi välillä vilkaista ohjaajaakin. Mutta se että koira alituiseen katsoo ohjaajaa esimerkiksi läpi hypyn aiheuttaen riskikkään hypyn ja riman pudotuksen, niin siinä on jo jotakin pielessä. Jossain vissiin taas mainosteltiin jotakin uutta agilityn megahifistelyä, oliko joku kurssi ihan, jossa ohjaajaa opetetaan ohjaamaan koiraa agiradalla niin että koira joutuisi katsomaan ohjaajaa mahdollisimman vähän. Koiran suoritus nopeutuu tällöin aavistuksen.

Alkukepit, focus oikein, ohjaajalla hyvä välimatka koiraan

Puoliväli, koira alkaa odottaa palkkaa ja focus siirtyy. Keppiväli ohittuu, koska koira
ei voi suorittaa keppejä väärällä focuksella.

Focus suorassa mutta ei alhaalla kepeillä vaan edessä palkalla - koira ei ole tottunut etupalkkaan. Vaatii lähinnä harjaantumista.

Koiran focus ohjaajassa, ei malta suorittaa viimeistä väliä. Etuperinketjuttaen opetettujen keppien heikkous korostuu tässä kuvassa: koira on oppinut saamaan palkan ensimmäisestä keppivälistä, joten sillä ei ole tatsia suorittaa viimeistä keppiväliä. Takaperin ketjuttaen koira malttaisi suorittaa kepit aina viimeiseen keppiväliin saakka koska se olisi oppinut että viimeinen väli aiheuttaa palkan. Kuvassa koiran focus siirtynyt liian aikaisin ohjaajaan.

Alku aina sujuva, oikea focus

Jälleen keppien lopussa focus siirtyy etupalkkaan tottumattomuuden
takia liian aikaisin etupalkalle

Näissä treeneissä Caran focus säilyi todella hyvin, koska se oli jo ennen keppejä
 kerennyt oivaltaa ettei palkka enää tulekaan ohjaajalta

Oikea focus

Jälleen oikea focus

Focus edessä, kepeillä.

Miten sitten olemme tähän saakka hoitaneet palkkapuolen treeneissä? Olen ensinnäkin palkannut koirani lähestulkoon aina itse, eli kouluttaja tai kukaan muukaan ei radalla ole palkannut koiriani. Olen heittänyt kädestäni herkun maahan tai vetäissyt lelun suoraan treenitaskusta ja leikittänyt koiraa sillä. Kentän reunalla odottaessa olen palkannut koirani suoraan kädestä, mutta niin on mielestäni jatkossakin ok tehdä koska emme ole radalla.

Miten sitten aiomme jatkossa toimia? Niin pitkään kuin jatkan kädestä palkkaamista, vaikka sitten heittäisin namin tai lelun koiralle ilman että annan palkan koiralle suoraan kädestä, ne tulevat olemaan kädessäni kiinni emmekä etene. Oikeastaan likat jaksavat tehdä töitä aika harvalla palkalla ja jo minun kanssani kentälle pääseminen on niille palkka itsessään. Hetken kun joutuu sivussa huutamaan kentälle pääsyä niin kummasti kentälle pääseminen arvottuu koiran silmissä.

Ensinnäkin, jos vain kouluttaja palkkaisi jatkossa koirani, on riskinä että koirat menevät kisoissa ratahenkilön luokse. Ja jos minä jatkan koirieni palkkaamista, olen ikuisesti koirille se kahdella jalalla juokseva mama joka antaa namia ja leikittää. Sellaisen maman kädessä kannattaakin olla vähän kiinni. Me alamme opettelemaan etäpalkkausta, enkä saa edes leikittää koiriani aloittaen leikkiä niin että lelu lähtee minun kädestäni tai taskustani. Koirat eivät myöskään saa enää nameja suoraan minun kätteni kautta, edes maahan heitettynä. Caran kanssa lelupalkka toimii yhdeksässä treenissä kymmenestä, mutta Cicaron kanssa namit toimivat lelua paremmin, joten en luovu namien käytöstä kokonaan. Palkkaus tapahtuu jatkossa niin että vapautan koirat palkalle joka sijaitsee radan reunalla. Opetan koirille että palkalle mennään kun siihen saa luvan ja palkkapaikalla minä annan namin tai leikitän. Täten koirat oppivat, että palkka ei radalla tule koskaan suoraan kädestäni, vaan se tapahtuu vasta vapautussanan jälkeen kentän reunalta kuvun alta. Ja kupua tai suljettua rasiaa käytän siksi, etteivät koirat oppisi ryöstämään omatoimisesti esim. herkkujen luokse. Caralle laitan lelupalkan odottamaan sivuun, ja menemme hyväjes-kehujen säestämänä yhdessä leikkimään lelulla. Mutta lelu odottaa aina sivussa, se ei koskaan tule suoraan minulta vaan se odottaa tasan siellä sivussa. Cicaron kanssa sama juttu, mutta sivussa odottaa kuvun alla tai pussissa hyperhyviä nameja kuten mahapullia).

Palkkaan likkoja jatkossa tietysti myös yllätyksellisesti. Ne eivät saa palkkaa aina samoista kohdista ja tilanteista. Tämän kun aina muistaisikin. Ulkoistamme palkkaa myös muualla kuin agilitytreeneissä, eli esim. tottistellessa koirat saavat palkan tutusta kannellisesta aarrekiposta, joka odottaa likkoja sivummalla. Kun ne kuulevat tietyn vapautussanan, ne saavat rynnätä palkalle. Näin palkka ei tule minulta vaan se on sivussa odottamassa ja täten koirien focus siirtyy minun käsistäni jonnekin aivan muualle. Ja koska Cara ei innostu kuolleesta sivussa mököttävästä lelusta, voi olla että siirryn senkin kanssa lelupalkkaan. Ei auta kuin kokeilla, mutta se on varmaa että vanha palkkaustyyli ei meillä enää toimi!

Minun käteni eivät siis enää hakeudu tuttuun tapaan treenitaskun syövereihin. Mikä on muuten uskomattoman vaikeaa, kun kädet hakeutuvat taskuun aivan automaattisesti!! Seukit treenit menevät siis palkkausta harjoitellessa. Tulevissa treeneissä koirat lienevät hämillään tästä kaikesta, mutta kyllä ne oppivat. Ja niin opin minäkin palkkaamaan koirani. Tuloksia emme odota uuden palkkaustavan jälkeen näkyvän samantien, sillä vaatii useammat treenit että sekä minä että koirani opimme kaikki tämän uuden tavan toimia treeneissä. Mutta kun kehitystä alkaa joskus toivottavasti näkymään, se tulee toivottavasti muuttamaan asioita paljon positiiviseen suuntaan.

Mitä vaihtoehtoja meillä vielä on jos tämä ei toimikaan? Meille ehdotettiin tämän kevätkesän aikana kepeille moniakin palkkaustyylejä, kuten kädellä avustamista ja myöhemmin opitun käsiavun häivyttämistä, mutta siihen en koskaan ole halunnut lähteä koirien kanssa jotka jo ennestään jäävät herkästi kiinni käteen. Meille on ehdotettu sitäkin että kouluttaja palkkaisi koiran keppien lopussa vähän matkan päässä. Tässä taas piilee sama häivyttämisongelma. Kouluttaja ei aina ole palkkaamassa keppien lopussa. Meille on myös ehdotettu että palkkaisin vasta pari estettä keppien jälkeen. No, tällöin koirat eivät oikeastaan palkkaannu itse kepeiltä vaan sen jälkeisiltä esteiltä. Ja jos asetan palkkakipon keppien loppuun, ei kippo voi aina olla keppien lopussa. Onhan kuudella kepillä harjoittelemistakin ehdotettu ja sitä että emme ainakaan toistaiseksi tekisi keppejä osana rataa, mutta mielestäni kepit pitäisi jo sisällyttää rataan, koska koirat kyllä osaavat kepit mutta väärän palkkaustyylin takia niiden focus niillä on väärä, mikä aiheuttaa keppien epäonnistumisen.

Mitä muita hyötyä uudella palkkaustekniikalla on? Minun tulee myös ottaa radikaaleja riskejä irtoamisen suhteen, jotta koirat toisinaan epäonnistuvat esteelle irtoamisessa ja oppivat tätä kautta hiljalleen irtoamaan paremmin. Myös kädestä irtipääsy auttaa ehdottomasti esteille irtoamisessa. Jos pysyttelemme aina mukavuusalueellamme, emme koskaan kehity. Treeneissä saa ja pitää epäonnistua, sillä vain epäonnistumisista alamme ajattelemaan mitä voisimme tehdä toisin, ja niin vaan sitä kehitytään taas yhdessä asiassa.

Roo mukana treeneissä, ja niin nätisti käyttäytyi että.

Vaan kun tätä kaikkea nyt miettii niin onko me vaan tehty yksistä kepeistä liian suuri numero? Koirat odottavat keppien lopussa aina jotakin suuren suurta tapahtuvaksi. Radan pitäisi useammin jatkua keppien jälkeen aivan tavallisesti ja keppien olla vain yksi osa rataa. Kepeiltä ei aina voi tapahtua jotakin. Ja koska koirat jo osaavat kepit, ei niitä tarvitsisi aina palkata kepeiltä. Vaan silti totean aina ennen vuoroamme "aion vetää kisanomaisen radan ja palkkaan vain kepeiltä". Tuota lausetta en enää sano. Ehkä käsipalkka toimii irtoavaisen ja estehakuisen koiran kanssa jonka mielellään haluaisi opettaa hakeutumaan enemmän ohjaajan käteen päin, vaan ei tällaisten jo valmiiksi käsissä olevien koirien kanssa. Sheltit ovat kuulemma 9/10 tapauksesta kädessä kiinni ja niiden kanssa joutuu tekemään jatkuvasti läpi agilityuran työtä estehakuisuuden suhteen. No, aijjaa? Minun feikkishelttini ovat vain puoliverisiä shelttejä, ja ne todella ovat kiinni kädessä. Vaan ennenkuin shelttikansa älähtää - en yleistä. Poikkeus vahvistaa aina säännön.

Niin kauan kuin koira ei osaa keppejä yksittäisenä esteenä, niitä voi mielestäni palkata suoraan keppien jälkeen targetilta, ohjaajalta tai mistä tahansa ajattelematta vielä käteen kiinni jäämisen vaaraa. Mutta kun koira jo osaa kepit, niitä tulisi ottaa joitakin kertoja myös radan osana ilman että niissä onnistumista aina palkataan suoraan keppien viimeseltä väliltä tai sen lähettyviltä. Muuten käy niin kuin meille kävi kontaktien kanssa - koirat odottivat aina, joka ikinen kerta saavansa palkan kontakteilta, joten ne karkasivat aina omin päin kontaktiesteille palkan toivossa. Koirahan menee tietysti sinne mistä saa eniten ja varmiten palkkaa. Aloin palkkaamaan putkilta kontaktien sijaan ja jo samaisissa treeneissä koirat alkoivat hakeutumaan kontaktien sijaan putkille. Viisas koira on samalla aikaa kiitos ja kirous?

Ja nyt niitä kuvia, en ees yrittänyt karsia koska nämä ovat niin herkullisen havainnollistavia ja mahtavia:

Caramel: 

Radalle mars

Alemmaskin voisi toki osua nuo etujalat, vaan kun vauhtia piisaa

Arvaa neljästi pysähtyik

Valssaillaan hässäkkäkohdassa

Nyt tais joku mennä huti

Palkka ei tulekaan mamalta, vaan sivusta koutsilta. Koiralla kuitenkin jo opittuun
tapaan focus ohjaajassa...

... kunnes odoteltiin hetkinen, ohjaaja täysin passiivisena. Koira kääntyi hakemaan
palkan kouluttajalta ja ohjaaja sai leikkiä koiran kanssa

Huutava agilitykoira

Focus valokuvaajassa, buhaha

Palkka kouluttajalta, ei ohjaajalta

Saksalainen sujjuu

Samainen saksalainen ja koiran mielipide

Keskity pitämään kädet passiivisina palkkauksen aikana. Tässä jo focus hyvin heti
suoraan putkelta tultaessa targetilla, ei siis ohjaajan kädessä = onnistuminen!

Cicaro:

Puolivalssaillaan vissiin

Focus ohjaajassa

En ala! Hetipian joku järjestys tähän! Mä lopetan! Todellaoikeesti!

Suora pätkä: focus ohjaajassa.

Hirtto putkeen, irtoaminen ei etene koska koiran focus ohjaajassa

Hirttää hirttää, ja viimein koira irroittaa katseensa ohjaajasta ja voi irrota putkeen

Ei suotta superhampuusi!

Hirtetään hirtetään 

Saksalaisessa ajoitukset kohallaan

Hampuusi on saanut valtavasti vauhtia radalla kun ohjaaja ei ole enää hölkkäillyt juoksemisen sijasta