13.6.2015

Kadonneet


Status kadonnut, arvo pitkälle toista sataa euroa. Ei sentään sekarotuinen koira vaikka monen mielestä niiden arvo ei juuri toista sataa pidemmälle yllä. Nyt oli kyse jostain aivan muusta, jota etsittiin metsästä yhteensä 7 pitkää tuntia.

Yövuorojen jälkeinen kakkosvapaa, eiköhä lauma männä mökille, päätti syrjäseudun vapautta kaipaava laumanjohtaja.

Hyvä idea äiskä, voitais samalla testata uudenkarheita typeriä kameravaljaita, vastasivat desperaadot paimenet

Only hate me cuz m fabulouz
Mene minne vaan, mä nappaan kii hännänpääst' me yhdes liidetään vaan

Ja niin lauma vietti kivat mökkivapaat makeissa säissä, kaikesta siitä kiireettömyydestä nautiskellen. He suuntasivat matkansa seuraavana aurinkoisena aamuna hyvillä mielin punkkiparatiisiin läheisen kammottavan autiotalon tietämille, sillä olihan koirat myrkytetty Exspotilla 18 tuntia sitten. Maailman pöljimpien paimenkoirien piti kuitenkin pysytellä vielä 6 tuntia pois vedestä, jotta punkkiaine ei menettäisi luvattua tehoansa.

Teinimutanttininja-auroora
Kamera matkusti ensin Caran, sitten Roon selässä. Oli pienen mustan vuoro. Typerä laumanjohto naureskeli mielessään, kuinka hupsulta kuvausvuorossa ollut pieni musta näytti kameravaljaidensa kanssa. Se näytti aivan CIA:n agentilta, joka oli ottanut vettä vahvempaa pujotellessaan hiekkatietä puolelta toiselle. Pienet koirat eivät siedä että niille nauretaan. Pienet koirat kostavat. Typerämpi laumanjohto kyykistyy kesken lenkin makroilemaan pörriäistä noin puoleksi minuutiksi. Eikä laumanjohto edes oikeasti perusta makrokuvaamisesta, se on jo niin nähtyä. Puolen kirotun minuutin jälkeen pieni musta CIA:n agenttikoira palaa suupielet paimenmaisen ilkikurisesti hymyssä, ilman valjaita. Ilman valjaita? Ilman valjaita?! Hampouse, missä ovat kameravaljaat. Missä ovat ne uuden uutukaiset kameravaljaat jotka teille ostin vain itseäni ajatellen.

GoPro, uusi iso muistikortti ja vastahankkimani GoPro Fetch - koiran kameravaljaat. Miten tämä epäonninen tilanne saattoikaan tapahtua?

Välittömästi laumanjohto pysähtyi aloilleen, katseli hetken ympärilleen ja etsi katseellaan mustia valjaita, jotka olivat kyllin suuria havaittavaksi maastosta suhteellisen helposti. Minuuttien kuluessa ja lähialueella pyöriessä laumanjohdon paniikki kasvoi jokaista valjaiden katoamisesta kulunutta minuuttia kohden. Eikä valjaita näkynyt missään.

Mitä jos vois ajatella laatikon ulkopuolen, mitä siellä onkaan?
Olen kiristänyt vyöni, niille ei mikään riitä.
Tästä käynnistyi valtava etsintäoperaatio. Ensimmäisen tunnin ajan laumanjohto pinnisti muistiaan, kiersi metsää epäloogisesti edestakaisin ja yritti muistaa tapahtumien kulun sen puolen minuutin aikana, kun valjaat katosivat. Laumanjohto oli varma, että koirien kaartaessa metsästä 50m aikaisemmin valjaat olivat vielä pikkumustan selässä. Sen jälkeen koko lauma oli kulkenut suoraan eteenpäin ilman että laumalaiset olivat välillä hypelleet metsässä. Vai entäs jos sittenkin... Tämän jälkeen laumanjohto oli vielä varmasti koskettanut kameraa valjaissa juuri tässä kohdassa, jotta pikkumusta ottaisi itse ajastimen ajan loppuun kuluttua kuvia lenkiltä. Vai oliko se vähän aiemmin tästä mutkasta... Epävarmuus kasvoi kasvamistaan. Kuinka luojattoman suuri mahdollinen katoamisalue todellisuudessa oli? Entä jos laumanjohto muistikin aivan väärin? Laumanjohto hälytti mökkiseuraksi ja samalla valjaiden etsintäapuun ihmistoverinsa. Yhdessä he etsivät iltaan saakka valjaita kahden tunnin verran, metsäpalsta metsäpalstalta, edestakaisin kulkien systemaattisesti tien kummaltakin puolelta, tuloksetta.

Lauma poistuu autiotalolta ilman valjaita.
Seuraavana aamuna laumanjohto oli jälleen yksin ilman ihmistoveria, ja hän käytti kaksi tuntia kameravaljaita etsien heti kun aamu valkeni, jälleen tuloksetta. Tässä vaiheessa hän oli kiertänyt arvioidun katoamiaslueen jo toiseen otteeseen systemaattisesti lävitse ja alkoi jo epäillä suuren linnun vieneen kiiltävät valjaat jonnekin. Nyt paikalle etsintäapuun tarjoutui ystävällinen kyläläinen metallinpaljastimensa kanssa. Laumanjohto ja kyläläinen kulkivat sitä puolta tiestä, jonne he uskoivat valjaiden kadonneen. Ei mennyt kuin puolitoista tuntia, ja valjaat nököttivät tiheän risukon pohjalla, aivan näkösällä, siinä laumanjohdon silmien alla. Laumanjohto huusi hurjaan ääneen että ne löytyivät, ja vieläpä täysin ehyinä.

Ne kirotut...
... kukkamakrot.
Asiaa vaikeutti se, että alue oli jo pahoin aluskasvillisuuden peitossa, koira oli saattanut pyrähtää puolen minuutin aikana suhteellisen kauaksikin valjaiden kanssa, ja toinen puoli tiestä oli todella vaikeakulkuisen risukon peittämä. Laumanjohto arveli alusta saakka, että valjaat olisivat jääneet oksanhankaan kiinni, ja että ne olisivat tässä vaikeakulkuisessa risukossa. Sieltä hän etsikin valjaita kaikkein eniten, onneksi. Valjaat eivät voi lähteä koiran päältä erittäin joustavien, napakoiden kolmipisteremmien takia mitenkään muuten kuin joko graavisti katkeamalla tai jäämällä oksaan kiinni niin että koira joutuu peruuttamaan itsensä pois valjaista. Laumanjohto muisteli että GoPro oli jäänyt videoimaan katoamishetkellä, mutta se olikin jäänyt vain ottamaan ajastinkuvia. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka valjaat tippuvat koiran päältä ja jäävät nököttämään pusikkoon. Vaan loppu hyvin kaikki hyvin, voimme jatkaa videoimista koiran näkökantista jatkossakin.

GoPro Fetch plussat ja miinukset

+ tyylikäs ulkonäkö
+ hinta etenkin käytettynä
+ kestävän oloiset, muoviosa kestää myös iskuja
+ neopreeni on miellyttävä materiaali koiraa vasten
+ kiinnitys on napakka ja kolmipisteinen, joskin ei täysin varma
+ joustavuus, saa säädettyä helposti pienelle ja suurelle koiralle sopivaksi
- saatavuus
- suosittelen kiinnittämään värikästä nauhaa tai teippiä valjaisiin jotta löytyvät helpommin pudottuaan
- pyörivät koiran päällä herkästi vinoon jos eivät ole todella napakasti kiinni

Tässä vielä testivideoita kameravaljailla kuvattuna...

... ja tässä varsinainen ruoho-oksennus eli varsin vehreitä mökkikuvia.

3 kommenttia:

  1. Hyvä, että löytyi! Voin uskoa, että melkoinen paniikki siinä iskee, kun moiset vermeet katoaa. Mulla oli lainassa Sonyn vastaavat varusteet, mutta vaikka kiristin valjaat niin tiukalle, että pahaa teki, ei ne pysyneet suorassa koirilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olo oli ahdistunut niin pitkään kunnes vermeet viimein löytyivät! Monesti meinasin luovuttaa mutta onneks jatkoin vielä etsintää. Vissiin niukkaturkkisella koiralla valjaat pysyisivät paremmin aloillaan. Ei siis auta ku korjailla pitkin matkaa valjaita suoraan. :D

      Poista
  2. Hui, onneksi löytyivät! Tän jutun lukemisen jälkeen pidän varmaan ihan ekstra hyvin silmällä omia vastaavia varusteitani kunhan posti ne mulle tuo alkuviikosta :P

    VastaaPoista

Kirjoita asiallisesti niin saat äänesi kuuluviin.