Paimenlauma: Paraatioravien jäljillä

Hupsis, tuli vissiin kuvattua juhannuksena, semmonen 1200 raakakuvaa plakkarissa. Toivon tosiaan että tuosta miärästä karsiutuu ensimmäisillä karsintakierroksilla vähintään puolet pois, tai miulla ei enää ikinä riitä aika ja maltti kaikkien niiden kässäämiseen huolellisesti. Pienoisen paniikin kautta tungen siis edellisen photoshoottauksen kuvia tänne bittimaailmaan. Eli jonkin sortin yhdistetty kuvaoksennus ja kuulumispostaus tiedossa. Mökkireissusta eli juhannuksesta on vielä tulossa oma postauksensa, jahka saan siihen kaikki pikselineliöt käsiteltyä.

Saatiin viime agittimista Caran kanssa kotiläksyksi miettiä targetin toimivuutta treeneissämme. Target ei ehkä olekaan enää niin toimiva koulutustekniikka meille kuin se joskus oli yksittäisiä asioita harjoitellessamme. Koiralla oli nyt mielessä vain yksi asia: targetin päällä oleva herkku. Treeneissä isoharmaa oli harvinaisen tahmea ja vaikeasti ohjattava targettipalkalla. Targetti hoiti aikanaan roolinsa tiettyjen asioiden opettamisessa (siivekkeen kierrot, ohjaustekniikat, eteenlähetys, 2o2o) mutta se ei toimi radan välissä sitten niin ollenkaan. Yksittäisten opeteltavien asioiden kanssa se ehkä on ok, mutta ei muuten. Jatkossa palkkaan heittämällä kädestäni namin koiran nenän eteen. Jospa koirat eivät opi nuuskimaan maata. Olen palkannut tehtävästä riippuen sekä suoraan kädestä, heittämällä että targetilta. On se jännä että aina vaan saa palata näihin lähtökuoppiin, kuten palkkaamiseen.

Olen nyt yrittänyt muistaa joka treeni suunnitella ennalta treenien tarkoituksen. Kisanomainen vai ei, missä palkkaan ja sil viisiin. Ihan sillä että treenaaminen olisi tavoitteellisempaa. Meiltä on nyt jäänyt yks kerta puuhista ja yks aksatreeni välistä juhannuksen takia. Aksatreenit siirtyvät heinäkuun alusta ulkokentälle tuohon meidän likelle, joten toivon hartaasti saavani ulkokenttäkuvia agiliidosta. Seuraavat agikisat ois muuten 25.7. Mikkelissä ja sitäseukit ois 16.8. Kuopiossa ja elokuussa ois vielä parit muutkin sopivankuuloiset agikisat. Ehkä pidetään sitten syksyllä tai talvella kisataukoa, vaan en stressaile tauotusta ennalta kun tulee muutenkin näitä parin viikon totaalitaukoja agilitystä, niin eiköhän keretä pitää sellanen kuukauden mittainen agitaukokin jossain vaiheessa.

Lähettiin muuten yhteistyöhön sellasen koiramaisen yrityksen kans ku Digital Dogsitter. Onko kellään kokemusta? Kerron DD:stä lisää myöhemmin, kunhan ensin hieman testailemme ohjelmaa. Lyhyesti sanoen se on koirien yksinolon harjoitteluun tarkoitettu ohjelma, joka laitetaan pyörimään tietsikalta koiran jäädessä yksin. Siihen nauhotellaan omaa ääntä ja koira oppii sitä kautta olemaan yksin. Eikä tää ny meitä niin kosketa ku likat neljä wee on osannu olla yksin jo iät ajat, mutta on mielenkiintosta nauhotella, kui paljo likat esmes haukkuvat pihapiirin tapahtumille.

Haukkumisesta puheen ollen, melko eläimellinen meno alkanut olemaan täällä esikaupungissa. Eilisiltana tavattiin tuoreita hirvenjälkiä mudakossa, siitä oli kulkenut emä ja vasa. Siis täällä, missä asvalttia, asutusta ja tietä riittää. Meinasin jo soittaa jonnekin, etteivät hirvet aiheuttaisi kolaria, mutta en tiennyt että minne soittaisin. Tuskin ne ainakaan kovin helposti takaisin laajempiin metsiin pääsevät. Jäljet olivat todella selkeät, eivätkä likat reagoineet niihin paria nuuskautusta enempää. Sen sijaan tänään iltalenkillä pikkumusta ja isoharmaa saivat vainun jostakin heti lenkin alussa. Ne viilettivät minua perässään raahaten hännät roottoreina pyörien ja nokat tasaiseen tahtiin pärskien eteenpäin jäljen perässä. Päätin antaa likkojen seurata jälkeä ja koikkelehdimme ties missä pusikoissa. Likat kadottivat välillä jäljen mutta palasivat sille aina takaisin. Tai ainakin ne yrittivät näyttää että tiesivät missä jälki menee. Mistäs minä tiedän missä se jälki oikeasti meni kun en omaa mitään hyperkärsää. Mitään eläimellistä kohdetta ei kuitenkaan löytynyt, mutta lenkin loppuun saakka vainuttiin josko jostakin olisi löytynyt kasa haavoittuneita, lihavia paraatioravia.

KKHHÄ!1 Etpät otunut!

Ou, ou. Tänään kävin viimein noukkimassa tarvittavat välineet keppien saattamiseen valmiiksi. Hioin ja pohjustin ne ja jätin ne yöksi ulos kuivamaan. Ne pitäisi vielä maalata kahteen otteeseen, ja sitten ne olisivat valmiit. Paitsi että minulla ei vielä ole 12 keppiä, vaikka itse keppiteline onkin pian valmis. Se alkaa armoton keppitreeni näille paimenille kunhan kepit saadaan käyttövalmiiksi. Siinä taas naapureilla oli ihmettelemistä kun hioin rivarin pihalla metallia ja ympäristössä tuoksahti mineraalitärpätti. Hulluja nuo koiraihmiset. Likat olivat koko ajan pihalla kiinni, välillä ne nukkuivat ja välillä haukkuivat naapurin neiti kuonottomalle, eli nuorelle bulldog-neidille. Likat eivät käsitä, miksi neiti kuonoton pitää niin omituista ääntä, joten ne suhtautuvat siihen erittäin epäluuloisesti.

Yks neiti epäluulo aiheutti tänään itelleen sydämentykytyksiä. Kipsulla nääs oli jännät paikat kun vaihdoin palovarottimeen paristot. Kips on pikkukoira. Ja pienet koirat pelkäävät pahaa palovaroitinta. Kips veti kamalat stressikierrokset heti kun otin varoittimen kätösiini, saatika kun testasin sitä. Hhhh. Kiedoin varoittimenkerpeleen paksun lampaantaljan sisään ja painoin ihan varovasti testinappia, ja melkein irtos tärykalvot. Onko tarkotus saada sydämenpysähdys varoittimen rääkyessä vai mitä oon ymmärtäny väärin. Koira tietysti ei mee sen enempee sekasin ku vaa viattomasti hyppii silmät lautasen kokosena about seinille ja pitää sellasta ääntä että jos pimeellä tulis tommone vastaan, äänittäsin saletisti ja laittasin iltikseen ufoääninä ja äkkirikastuisin het. Piti vaatia koira rauhottumaan nurkkaan moneen otteeseen, ja jonkun 10 minuutin kuluttua se oli taas oma itsensä. Siis jälleen lähempänä koiraa kuin ulkoavaruuden avaruushampsteria. Mittasin muuten koirien painot, ja vaaka muistuttaa etäisesti palovaroitinta, ainakin pienen koiran mielestä. Kips veti kierrokset siitäkin. Etenkin kun painoin vaa'an ääninappia joka piippasi pari kertaa kimeästi.

Mistäs pienen koiran kamala pelko palovaroitinta kohtaan juontaa juurensa. No meillähän sattui se tilanne joskus vuosi pari sitten, kun kaikki neljä koiraa olivat kotikotona yksin. Palovaroitin alkoi ilmeisesti piiputtamaan paristohälytystä, ja Sani kun on oppinut/opetettu reagoimaan palovaroittimen ääneen, ryöstäytyi tilanne vissiin käsistä. Muu lauma villiintyi, kun johtokoira reagoi varoittimeen, ja lauma vissiin lietsoi toistensa paniikkia. Koirathan olivat yrittäneet yksinollessaan päästä ulos talosta keinolla millä hyvänsä. Ne olivat hyppineet melkein jokaisella ikkunalla jonne vain pääsivät, raapineet ja jyrsineet ulko-ovea, tiputtaneet kaksi verhotankoa alas ja raadelleet kahden ikkunan karmit. Yksi yläkerran ikkunoista oli tuolloin kesäaikaan auki, ja lauma olisi erittäin hyvin voinut hypätä alas noin 5m pudotuksen tuhoten luunsa, mutta ikkuna sattui onneksi olemaan turvaikkuna joka ei aukea määräänsä enempää. Ikkuna oli siis aukinaisena suljetun oven takana, mutta lauma oli avannut tämän suljetun oven paniikissaan. Onneksi edes pikkumusta ei mahtunut putoamaan ikkunasta. Siitä lähtien Kips on pelännyt palovaroittimen ääntä. Ei taatusti jää huomaamatta jos naapurustossa soi palovaroitin... Ehkä ihan hyvä, mutta toivon todella ettei palovaroitin anna paristohälytyksiä silloin kun lauma on yksin. Tulee muuten kallis remppa vuokrakämppään.

Painon mittaamisista kirmasi vielä mieleeni, että molempien likkojen painot ovat tulleet alas. Caran entinen paino oli 13,5kg, kun se painaa nyt enää 11,6kg. Kips painoi ennen 10,5kg, ja nyt se painaa enää 8,7kg. Jos haluaisin koirieni olevan oikein kuivakoita, pudottaisin niiltä edelleen hieman painoa. Kipsusta saisi vielä lähteä ihan hitunen pois, Cara on hyvä tuollaisenaan. En jotenkin meinaa uskoa että molemmilta olisi lähtenyt läskiä pois noin paljoa, sillä etenkään Carassa ei ole mielestäni edes ollut mitään mistä pudottaa. Vaan kai oma silmä sokaistuu, enkä oikein koskaan ole tykännyt pitää koiraa sellaisena luut ja nahka -mallisena. Vaan eihän koira rasvaa mihinkään tarvitse, vaikka luisevan koiran silitysmukavuus ei ole niin mielekäs, höhö. Ainakin ulkopuoliset ovat sanoneet että koirat ovat selkeästi hoikistuneet.

Ja tässä nyt näitä kuveja. Kuvat on otettu väliltä toukokuu-kesäkuu. Enkä käsitä miksi tämä nyt heitti näin isot välit kuvien väliin. En jaksa taistella, kärsikää siis epätasaisuudesta.